Kurja yö....

Kömmin sänkyyn eilen joskus 23.30 jälkeen.
Ei auta, vaikka menisit aikaisemmin sänkyyn, niin ei tule uni.
No ei uni tullut ja kello oli jotain 01.00, kun nukahdin.
Heräsin yht'äkkiä klo 04.00 ihan pirteänä, ei nukuttanut yhtään.
Nousin ylös ja menin takaisin sänkyyn, eikä väsyttänyt yhtään.
Nukahdin joskus 05.30 uudelleen ja taas heräsin klo 07.30.
Sitten heräsin klo 9.00 ja täytyi nousta ylös, mutta nukutti enemmän, kuin koskaan.
Päivällä olisi ollut meni, mutta olin niin tokkurassa ja hönttimäinen olo, etten jaksanut mihinkään lähteä.
Vasta iltapäivällä alkoi olo vähän piristymään klo 15.00 jälkeen.
Saunassa kävin ja saunassakin alkoi nukuttamaan, että melkein nukahduin.

Tympäisee tällainen unettomuus yöllä ja väsymys päivällä, ettei mitään saa aloitettua, kun on hönttimäinen olo suurimman osan päivästä.

t. Ätmi toteaa
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mistköhän johtuu nyt vinkkei en haluu et mulle käy samoin

Äänestä

Laita You Tupesta kuulumaan jotain rauhoittavaa sadetta, joka lankeaa tuuliseen metsään ja kuvittele, että Sinä olet siellä sen keskellä IhanTurvassa ja Lämpimässä, vain sade ja tuuli kuuluu, ei mitään muuta.

HyvääYötä ; ))

Äänestä

Se on ainakin tällä leveysasteella, jolla nyt oleskelen, tämä ainainen pimeys. Valoisaa aikaa ehkä 3-4 tuntia, aurinko ei nouse lainkaan.

Eipä ole mitään isompia velvoitteita pitkään aikaan, niin antanut mennä ihan omalla painollaan. Tänään heräilin tuossa 11 - 12 maissa. Hätäkös tässä, valmiissa maailmassa.

Äänestä

Ehtotan parempaa ruokavalioo, syö paljon vihreetä. Liikuntaa tulee lisätä vähintään 10 tuntiin viikossa. Sokerituotteet pois niin alkaa uni tulemaan.

Äänestä

Minusta sinakin tuntuu sille, että pitäis touhuta jotain fyysistä päivällä enempi ja illalla sit rauhottua ennen nukkumaan menoa ja lukaista kirjaa vähän ja mennä nukkumaan vasta kun oikeasti väsyttää.

Tää netti on paha... sitä tulee mällötettyä ruutua, mietittyä, kun on puoliksi edes aktiivinen. Kirja olis aika passiivista... sitten se ruumiillinen homma toisi kropankin lähemmäksi lepoa..🤔

Kyllä joksinen löytää itse sopivsn balanssin. Ja tää aika vuodesta ja nää jouluhäsaäkät osaa tehdä tuon unettomuuden myös... ja onks nyt kuu kokonainen? 🙄

Äänestä

Itelläkin tuppaa aina menemään päivärytmi ihan vituralleen näin pidemmän loman aikana. Ei auta kun vaan väkipakolla vääntäytyä ylös sängystä "ihmisten aikoihin" (itelleni se on klo 7, kuten olis normi arkenakin) ja keskiä itelleen tekemistä, tikusta asiaa tyylillä. Pahin väsymys menee ohi, kun vaan alkaa touhuta. Iltapäivällä on kyllä aina se paha hetki kun virta meinaa totaalisesti loppua, mutta se täytyy vaan sinnillä jaksaa. Ulos virkistymään tai kahvia koneeseen tai sitten maksimissaan vartin "power nap" (yhtään enempää ei kestä nukkua), mikä nyt sitten itselle auttaa. Illalla käytän koirat lenkillä pari tuntia ennen nukkumaan menoa, käyn lämpimässä suihkussa, juon kupin teetä ja syön ehkä yhden voikkarin. Toisien unta näyttöjen valo häiritsee. Itsellä näin ei ole. Kannattaa kokeilla auttaako jos pistää kaikki näytöt kiinni ajoissa ja lukee vaikka kirjaa. Nukahtaessa (ja varsinkin kun en meinaa nukahtaa) olen tosi herkkä ylimääräisille äänille jne. Mulla on siksi aina tapana pistää luurista tulemaan joku äänikirja, ajastin päälle ja valot pois. Tällä tavalla uni yleensä tulee suht nopeasti. Seuraavana aamuna onkin sitten jo vähän helpompi lähteä toteuttamaan sama rutiini :)

Äänestä

Juo pullo kossua niin nukut hyvin

Äänestä

Kun teet tarpeeks töitä ja 12 tuntista päivää niin eiköhän ala nukuttamaan . Muu on vinkunaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kömmin sänkyyn eilen joskus 23.30 jälkeen.
Ei auta, vaikka menisit aikaisemmin sänkyyn, niin ei tule uni.
No ei uni tullut ja kello oli jotain 01.00, kun nukahdin.
Heräsin yht'äkkiä klo 04.00 ihan pirteänä, ei nukuttanut yhtään.
Nousin ylös ja menin takaisin sänkyyn, eikä väsyttänyt yhtään.
Nukahdin joskus 05.30 uudelleen ja taas heräsin klo 07.30.
Sitten heräsin klo 9.00 ja täytyi nousta ylös, mutta nukutti enemmän, kuin koskaan.
Päivällä olisi ollut meni, mutta olin niin tokkurassa ja hönttimäinen olo, etten jaksanut mihinkään lähteä.
Vasta iltapäivällä alkoi olo vähän piristymään klo 15.00 jälkeen.
Saunassa kävin ja saunassakin alkoi nukuttamaan, että melkein nukahduin.

Tympäisee tällainen unettomuus yöllä ja väsymys päivällä, ettei mitään saa aloitettua, kun on hönttimäinen olo suurimman osan päivästä.

t. Ätmi toteaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu