Kaksoissidos

Palstalla esitellään runsaasti kyökkipsykologisia mietteitä, mutta erästä psykologiassa selkeästi nimettyä ilmiötä en ole havainnut mainittavan, kaksoissidosta.

Kaksoissidos syntyy silloin, kun yrittää vaatia toista toteuttamaan kahta toisillen vastakkaista käyttäytymismuotoa. Tyypillinen kaksoissidos syntyy, kun näyttää mahdollisimma paljon paljasta pintaa, jotta tulisi ihailluksi ja katsotuksi, mutta selittää katsomisen ja ihailemisen tyystin sopimattomaksi.

Kaksoissidos on sekä itselle että toiselle kiusallinen.

16

532

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole kuullut termistä, mutta ristiriitaisellehan tuo kuullostaa.

      Olisikos täällä palstalla tuttu kiltti ja kunnollinen mies-tyyppi sitten toteuttamassa juuri tuota kaksoissidosta? He sanovat olevansa kilttejä ja kunnollisia miehiä, mutta toisaalta haukkuvat naiset lutkiks ja muutenkin heodän jutuistaan kuulee vihamielisyyttä.

      Eli onko kyseessä ihan vain se, että muitten ihmisten tekojen, pitäisi hoitaa heidän tunteet oikealle radalle? Tuon sinun esimerkkisi kohdalla muitten ei pitäisi välittää vilauttelusta, mutta silti tuoda vilauttelijalle hyvä ja arvostetun ihmisen tunnetila?

      • Kaksoissidos mainittiin yliopiston psykologian kurssilla.

        Kaksoissidoksen kohteeksi joutunut ei yleensä tunnista ilmiötä sen enempää kuin kaksoisidoksen käyttäjäkään, mutta tuntee olonsa kiusaantuneeksi. "Kilttien ja kunnollisten" purkautumisessa lienee enemmän kyse halusta "antaa takaisin". Sen enempää heitä moittivat siskot, kuin he itsekään, eivät tunne todellisen biologian lainalaisuuksia ja tyydy niihin: seksi ja pariutuminen on niukkuushyödyke, jossa monet jäävät yli.

        Itsensä esittely on ihmisen perustarve, sekä naisten että miesten. Sitä ei missään tapauksessa pidä moittia. Naisten harrastamassa itsensä esittelyssä vain korostuu kauneus ja seksikkyys enemmän, koska miehet arvostavat juuri näitä ominaisuuksia.

        Hyvin usein toistuva kaksoissidoksen muoto on, että äiti opettaa puheessaan tyttärelleen, että kaikki on vapaata, mutta käytöksellään osoittaa olevansa hyvin ahdistunut, jos tytär käyttää vapautta äidin toiveen vastaisesti.

        Samoin toimi myös "entinen pappi", joka saarnassaan opetti, miten kaikki on vapaata, mutta yksityiskohtiin tultaessa selitti, että niin ja niin ei pidä tehdä.

      • Firdawsi kirjoitti:

        Kaksoissidos mainittiin yliopiston psykologian kurssilla.

        Eli sinä kun itse pidät vapaasta naisen sukuelimen katselusta, tämä kaksoissidos teoria pitää keskittää vain siihen?

        No hyvä on.

        Tuossa toisessa esimerkissäsi puhut äitin ja papin käytöksestä... puhuvat kahdesta asiasta.... vapaudesta, mutta sitten rajoittavuudesta.... minä ainakin ymmärrän asian niin, että kumpikin opastaa... kertovat, että on hyvä olla vapaa, mutta toisaalta kertovat myös, että se tuo mukanaan vastuun.

      • Disse kirjoitti:

        "Eli sinä kun itse pidät vapaasta naisen sukuelimen katselusta, tämä kaksoissidos teoria pitää keskittää vain siihen? No hyvä on."

        En ymmärrä, miten olet tullut tähän päätelmään. Kaksoissidos on ihmisen tavallista käyttäytymistä, ei vain seksiasioissa.

        Toisekseen naisen sukupuolielinten kiinnostavuus ei ole MINUN erityisominaisuuteni, vaan yleinen biologiassa tunnettu seikka. Luulen, että edelleenkin on kyse siitä, ettet hyväksy maailmaa sellaisena, kuin se on. Olet muokannut ideologiasi mukaisesti toisenlaisen kuvan, ja vakuutat itsellesikin, että se on sellainen.

        Pitäydyn vain ja ainoastaan tutkittuun tietoon, enkä lisää siihen mitään omaani. Kuka tahansa biologi ajattelee samoin.

      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Dissen jutut on naisen logiikkaa, eli ei vakavasti otettavaa.

        KilttiMies89

        Kyllä minäkin pidän naisen sukuelimestä, mutta ei minun sitä tarvitse toitottaa jokakohdassa. Sekin tuntuu olevan kaksoissidosta, että ollakseni vapautunut ihminen, minun pitäisi jankuttaa kokoajan siitä, että maisen sukuelim on minusta kiihottava?

        Jotenkin näissä sinun jutuissa näkee sen, että kun sinulle joku saa myytyä jonkun ajatuksen, vaikka biologiana, se on sinulle absoluuttinen totuus ja et voi muita tapoja elää edes ymmärtää.

        Mutta sinullahan ei ole vapaata tahtoa, vaan aivosi sijaitsee sukuelimissäsi ihan oman vakaumuksesi perusteella. Onnea siitä sulle! 😬💪

      • Anonyymi kirjoitti:

        Dissen jutut on naisen logiikkaa, eli ei vakavasti otettavaa.

        KilttiMies89

        Niin ja sinun juttuja kannattaa ottaa vakavasti, kun ne täsmää helkutin hyvin tuohon nimimerkkiinkin...

        Ala käyttämään vaikka nimimerkkiä älykkömies89! 😜

      • Disse kirjoitti:

        Kyllä minäkin pidän naisen sukuelimestä, mutta ei minun sitä tarvitse toitottaa jokakohdassa. Sekin tuntuu olevan kaksoissidosta, että ollakseni vapautunut ihminen, minun pitäisi jankuttaa kokoajan siitä, että maisen sukuelim on minusta kiihottava?

        Jotenkin näissä sinun jutuissa näkee sen, että kun sinulle joku saa myytyä jonkun ajatuksen, vaikka biologiana, se on sinulle absoluuttinen totuus ja et voi muita tapoja elää edes ymmärtää.

        Mutta sinullahan ei ole vapaata tahtoa, vaan aivosi sijaitsee sukuelimissäsi ihan oman vakaumuksesi perusteella. Onnea siitä sulle! 😬💪

        "Mutta sinullahan ei ole vapaata tahtoa, vaan aivosi sijaitsee sukuelimissäsi ihan oman vakaumuksesi perusteella. Onnea siitä sulle! 😬💪"

        Yleensä olen sivuuttanut keskustelukumppanin mielentilan mainitsematta siitä. Olisikohan tämä esimerkki siitä, että joskus pitäisi tarkemmin harkita, ennen kuin painaa lähetä-nappia?

        No itseasiassa, minä taidan olla niitä vähemmän ilkeitä kirjoittajia, jos katsoo tästä tuonne alemmaksipäin.

        Toisaalta, kuten jo aloitustekstistä näkee, halveeraat muita "kyökkipsykologista" termeistä. Kyllä se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Sitäpaitsi tuossa alapuolella on ihan asiallisesti selitetty sinulle tämä suoraan suomennettu termi, etkä ole kommentoinut siihen mitään.

        "No itseasiassa, minä taidan olla niitä vähemmän ilkeitä kirjoittajia..."

      • Firdawsi kirjoitti:

        "No itseasiassa, minä taidan olla niitä vähemmän ilkeitä kirjoittajia..."

        Niin, en tiedä mitä tuo lsinaus pelkästään tuossa tarkoittaa, mutta en minä ole täällä mitään kavereita etsimässä. Kirjoitan mielipiteitäni ja siinä välillä kirjoitan mielipiteitä toisten kirjoituksista ja ulosannista. Nyt tässä sait omasi. Olet sinäkin niin tehnyt ja toki saat tehdä. Täällä ei kukaan vastaa oikeesti mistään. Itse vastaa vastaanottamisestaan. 😬

    • Anonyymi

      Osaan merimiessolmun, olenhan kansimies kurssitettu.

    • Anonyymi

      Aika moni tietää, että kaksoisidos on tyydyttymätön. Vain yksöissidos on tyydyttynyt. En pidä ko.alottajan vittumaisista teksteistä noin muuten, kun niissä vittu, on vittu niin paljon vittumaisia sanoja, vittu. Mulla on vittu, itellä teinejä vittu, jotka vittu osaa myös ton sanan ja itekin kokeilin vittu tämmöstä tapaa puhua vittu, ja aika paljon vittu hävis toi vittu-sana heidän puheestaan, vittu.

    • Anonyymi

      Vittu Kemias on vittu kaksoissidos vittu, vittu

    • Anonyymi

      Kaksoissidos -termi (kömpelö käännös englannista?) ei asiana ole kummempaa, kuin ristiriitaista viestintää, sen kohteeksi joutumista. Varmaan läpi aikojen kun ihmistieteitä on tehty, käsite on ollut olemassa.

      Tavallisimmin sitä näkee narsististen luonnehäiriökäsittelyjen ja -analyysien yhteydessä. Sille on ominaista vallankäyttö/uhri asetelma, eli "toimii" jos toinen osapuoli arvaamattaan tai vapaaehtoisesti alisteisessa/(olosuhteiden vuoksi pakotetusti) voimattomassa asemassa pomottavaan osapuoleen nähden.

      Toinen esimerkki voisi olla vaikka lestadiolaisperheissä jopa fyysinen väkivalta; tekijä saa sisäpiiripapilta anteeksiantoja ja homma jatkuu pahalta maailmalta suojelun nimissä. Yhteisön ulkopuolelta viesti on toinen.

      Miksei esimerkiksi kävisi myös työpaikkojen irtisanomisuhka ja -neuvottelut. Perusteeksi tulee ympäripyöreää liirum laarumia, yleisiä syitä, mutta epäilys voi olla vaikka henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ns.virallista tositietoa ei välttämättä tule.

      Ps.kevennyksenä palstameiningistä yleensäkin olkoon esimerkki lasten suusta,
      viisivuotiaalta pojalta tiedusteltiin, mitä tai minkälaista on itsenäisyyspäivänä
      "..setillä on takissa paljo mitalija, ja naisilta näkyy tissit.... "
      (lie turhauttavaa tai sitten ei... ;)
      tv.sivusilmä

    • Anonyymi

      Kolmisäiellinen on vaikein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      34
      9208
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      27
      3686
    3. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      51
      2250
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      106
      2084
    5. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      17
      1880
    6. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      12
      1485
    7. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      24
      1308
    8. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1197
    9. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      906
    10. Missä palaa?

      K-Market sauhuaa missä päin Poria?
      Pori
      68
      832
    Aihe