Onko nuorille aikuisille suunnattua toimintaa

lähinnä pk-seudulla, miksei muuallakin?

Luterilaista tai miksei muutakin.

Opiskelijoille on kyllä kaikenlaista mutta omista opiskeluista on jo vähän aikaa ja ikä lähenee kolmeakymppiä.

Vähän kaduttaa että en mennyt mihinkään kristilliseen opiskelijatoimintaan mukaan silloin kun opiskelin. Ei se käynyt oikein mielessä silloin.

Nuorempana olen ollut krs:n leireillä ja vapaakirkonkin joskus. Pääosin on niistä ollut kuitenkin ihan positiivisia kokemuksia. Mutta enpäs opiskeluaikoina älynyt mennä.

Kaikenlaista tyhjänpäiväistä tein eikä siitä paljoa jäänyt käteen. Olisi voinut olla tarjolla jotain pysyvämpääkin. Mutta en mennyt.

Joulukirkossa olin pitkästä aikaa, perheen ja sukulaisten kanssa. Siellä oli lähinnä eläkeläisiä ja muuta vanhempaa väkeä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jeesuksen verta ja jotain typeriä lautapelejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

lähinnä pk-seudulla, miksei muuallakin?

Luterilaista tai miksei muutakin.

Opiskelijoille on kyllä kaikenlaista mutta omista opiskeluista on jo vähän aikaa ja ikä lähenee kolmeakymppiä.

Vähän kaduttaa että en mennyt mihinkään kristilliseen opiskelijatoimintaan mukaan silloin kun opiskelin. Ei se käynyt oikein mielessä silloin.

Nuorempana olen ollut krs:n leireillä ja vapaakirkonkin joskus. Pääosin on niistä ollut kuitenkin ihan positiivisia kokemuksia. Mutta enpäs opiskeluaikoina älynyt mennä.

Kaikenlaista tyhjänpäiväistä tein eikä siitä paljoa jäänyt käteen. Olisi voinut olla tarjolla jotain pysyvämpääkin. Mutta en mennyt.

Joulukirkossa olin pitkästä aikaa, perheen ja sukulaisten kanssa. Siellä oli lähinnä eläkeläisiä ja muuta vanhempaa väkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu