Oletko sinäkin...?

Joudummeko sietämään sinua keskuudessamme vielä tämänkin päivän?

Jo varhaislapsuudessa sinä jouduit kasvamaan ympäristössä, joka oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen, lämmin ja rakastava niin kuin kaikilla muilla tuntui olevan.
Sinulla ei ollut tukena kuin loputtomalta tuntuva musertava vitutus, joka ylitti tajuntasi ja johtui vain ja yksinkertaisesti siitä, että sinua ei huomioitu ikinä, vaikka kuinka pulppusit lapsen omaisesti kuin öljylähde lämmintä virtsaa allesi.
Aina varhaisesta lapsuudesta murrosiänmetreille kyyhötit itseksesi hämärtävän pehmustetun sellisi hiljaisessa yksinäisyydessä tietämättä siihen syytä. Samalla, kun pihalla riehuvien lasten äänet kantautuivat hieman raollaan olevasta ikkunastasi, kunnes vaimea-akustinen koppisi tukahdutti äänet sisäänsä niin kuin sinäkin tukahduttamalla yritit kätkeä omat tunteesi.

Tänään ikkunastasi tullut vaimea itkuvirsi sai yhtäkkiä mielesi huojumaan, jolloin himmeän kajastava valokeila liikahteli epäsäännöllisesti nyt jo näivettyneissä aivoissasi, saaden sinut muistelemaan kuin kohtalonivalla, jälleenkerran sitä syyspäivää, josta vieläkin saat pukamia.

Sinä syyspäivänä, koivujen kaartuessa hennosti ikkunaasi kohden pudotellen ruskan kellertämiä lehtiä, joissa veripisarat kimaltelivat sateen jälkeisen auringonpaisteen lailla, silloin tunsit ensimmäisen kerran olevasi täysin yksin täällä suuressa hullujen huoneessa .
Nenästäsi valui hiljalleen *** pitkin pyöreitä poskiasi, jonka sitten hitaasti ja häpeillen pyyhkäisit paitasi helmaan samalla yrittäen röyhistää karvaista rinnustasi ja keräten rohkeuttasi.
Ja vain, ja ainoastaan, jotta olisit voinut tuoda itseäsi ja tarpeitasi edes hieman esille, mutta ei, jälleenkerran sait läheisiltäsi vain yhtä kylmiä ja nyrpeitä katseita osaksesi kuten aikaisemminkin.
Siitä hetkestä lähtien tiesit varmuudella, että et ole millään tavalla inhimillinen etkä myöskään ansaitse ihmisyyteen kuuluvia oikeuksia. Myöskään vanhempasi eivät halua tunnustaa sinua lapsekseen saatikka olla missään tekemisissä kanssasi sillä et yksinkertaisesti ole terve elinkelpoinen yksilö yhteiskunnassamme, olethan psyykkisesti sairas homoseksuaaleja pelkäävä natsi.

Tänä päivänä kärsimystäsi on takana jo vuosia ja kun katsot tulevaisuuteen tiedät, että syy ja ratkaisu valoon mitä näet tunnelinpäässä on vain toinen juna. Kysyn siis, miksi sahaat omaa oksaasi tuskallisen hitaasti ja kärsien, kun voisit tehdä sen nopeasti ilman tuskaa? Ketään tuskin kiinnostaa irvokkaan ja sairaan mielesi kohtalo. Niin että juokse järveen.
0208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

häpeävä karjusi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu