Niin mistä profetoidun suuren luopumuksen luopiot tulevat?
Luopio on entinen kristitty.
" meistä he ovat lähteneet "
Ei muuta kysyttävää. Mukavaa illanjatkoa Jeesuksen paluun odotuksessa!
Commandohauis53cm
Jos kerran pelastettu olisi aina pelastettu
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaako pullikoida Pasia vastaan?
- Anonyymi
Ei kannata pullikoida. Ja mitä enemmän kyselet, sitä sekavammaksi itse asia ja oma pää menee. Välillä kuulostaa, että menevät itsekin sekaisin tässä asiassa. Selittelyä ja rautalangan vääntöä.
- Anonyymi
Lyhyesti. Valitut JUMALAN aivoittamat ja mielisuosionsa mukaan uskon saaneet sisaret ja veljet -jotka muodostavat todellisen seurakunnan - eivät koskaan luovu uskostaan.
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, 4niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan.
Lukekaa Jeesuksen opettama maaperäveraus ja yhdistäkää se mm tähän aikaan, niin tämä ihmisryhmä kokee luopumusta / luopumuksen. Siis ryhmä, joka mukailee uskovan ihmisen elämää ja arkea , mutta sydämen tasolla ei ole uudestisyntynyt. Tavallaan voisi kuvata ympäristön / kulttuurin vaikuttaaksi ihmisryhmäksi. Siis ryhmä, joka ilmentää kaikkien uskonnollisten puolueiden kirjoa. Kuten tiedämme, niin jokaisessa uskonnollisessa puoueessa on näitä valittuja - uskon saaneita sisaria ja veljiä, mutta suurin osa puolueiden jäsenistä on juuri näitä ihmisiä, jotka mahdolistuvat luopumaan uskostaan. Eivät koetyksissa kestä.
Sisar / veli, joka on valittu, niin omaa uskon, joka on yhtä selkeä ja uskottava kuin kevään tuo. Siis pitää täysin päivän selvänä Jeesuksen opetuksia JUMALASTAAN - lähettäjästään. Apostolit olivat valittuja ja samoin joka sukupolvesta kautta aikain.
Näiden valittujen tehtävä on kuin apostolien eli tiedottaa ihmislajille näkymättämästä JUMALASTA ja ihmisen turmeltuneisuuden tilasta ja pelastuksesta. On huomioitava, miten JUMALA on kaikkkivaltias, joka paaduttaa tai tekee ihmisiä eläväksi miten tahtookaan. Koko ihmislaji on kuin pelinappuloita pelipöydällä.
Mutta, ymmärrän toki miten mahdottomuus on uskonnollisen ihmisen nähdä kokonaisuutta kaikkkine ristiriitauksineen. Helvetti kortti on osoitettu jopa itselleen puhumattakaan muille ja siten JUMALAN aivoitus pelastaa KOKO maailma on sokeuden peittämä.
m.l
m.l- Anonyymi
Jumala ei olmiaan hylkään. Jeesus itse on antanut lupauksen: minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Jeesuksen seuraaja voi elää maailmallisesti, mutta Jumalan rakkaus pysyy, eikä Hän hylkää eikä jätä.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu niistä, jotka ovat olleet aivan pelastuksen kynnyksellä, niistä jotka jo ovat olleet matkalla sisään ahtaasta portista, mutta sitten hyvin tietoisesti kääntyneet pimeyteen: mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet...
ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei olmiaan hylkään. Jeesus itse on antanut lupauksen: minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Jeesuksen seuraaja voi elää maailmallisesti, mutta Jumalan rakkaus pysyy, eikä Hän hylkää eikä jätä.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu niistä, jotka ovat olleet aivan pelastuksen kynnyksellä, niistä jotka jo ovat olleet matkalla sisään ahtaasta portista, mutta sitten hyvin tietoisesti kääntyneet pimeyteen: mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet...
ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät."Jumala ei kutsumustaan, ja armolahjojaan kadu" - lukee raamatussa !
"luopio",
- luopuu ainoastaan lahko-jäsenyydestä, -ei muusta. - Anonyymi
>> Lyhyesti. Valitut JUMALAN aivoittamat ja mielisuosionsa mukaan uskon saaneet --- eivät koskaan luovu uskostaan. <<
Raamattu opettaa toisin. Pelastuksensa ja henkensä voi menettää syntielämän vuoksi, jos synnistä ei tee parannusta, niin kuin täällä toisessa kommentissa on tuotu esiin mm. Ananiaksen ja Safiiran ym. esimerkein. Lankeemuksen tapahduttua on käännyttävä Herran puoleen, kaduttava ja tehtävä parannus, eikä jäädä syntiin rypemään.
...jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala ei kutsumustaan, ja armolahjojaan kadu" - lukee raamatussa !
"luopio",
- luopuu ainoastaan lahko-jäsenyydestä, -ei muusta.Totta: Jumala ei kadu, mutta ihminen voi kääntyä pois.
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei olmiaan hylkään. Jeesus itse on antanut lupauksen: minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Jeesuksen seuraaja voi elää maailmallisesti, mutta Jumalan rakkaus pysyy, eikä Hän hylkää eikä jätä.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu niistä, jotka ovat olleet aivan pelastuksen kynnyksellä, niistä jotka jo ovat olleet matkalla sisään ahtaasta portista, mutta sitten hyvin tietoisesti kääntyneet pimeyteen: mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet...
ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.Teuvo Hakkarainen sanoisi tähän Aamen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta: Jumala ei kadu, mutta ihminen voi kääntyä pois.
Juuri tässä kommentissa on totuudenmukaisesti asia ymmärretty.
Jumala ei kadu halutessaan pelastaa ihmisen omakseen mutta ihminen voi tulla eksytetyksi.
Kukaan ei voi luopua Jumalasta ellei Hän ole ensin ottanut Jumalaa omakseen , tehnyt henkilökohtaisesti liiton Jumalan kanssa.
Jos tätä ei ymmärrä niin ymmärrystä soisin silloin lisää.
Muotojumalisuudessa, ulkokultaisuudessa elävä koskaan Pyhää Henkeä saanut ihminen ei ole koskaan liittoa tehnyt Jumalan kanssa kun ajatellaan supistetusti ettei muuta ole ollutkaan kuin teeskentely uskovaisuudesta, kristitystä.Jumala tämän tietää ettei ole näiden kanssa koskaan ollut hengellisessä avioliitossa.Eikä siten voi avioerotakaan kun ei ole avioitunutkaan. Tähän ei vaikuta ihmisten tietämättömyys kuka on valhemorsian ja kuka ei. Mutta Jumala tämän tietää kuka on morsian ja kuka teeskentelee morsianta, Raamatusta löytyy tietoja kuinka erottaa ja määrittää uskollinen morsian, kristitty, pyhä.
Jumalan tahto on että otamme vastaan rakkauden totuuteen voidaksemme pelastua.
Nainen ja mies voivat mennä liittoon keskenään muodostaa yhden hengellisesti Jumalan yhdistämän lihan . Kun tämä hengellinen sidos ja tai liitos mahdollisesti purkautuu toisen luopumuksen koittaessa niin hän on luopio mitä tulee heidän liittoonsa.
Jos he eivät koskaan mene naimisiin keskenään niun kumpikaan ei voi luopua liitosta, luopioitua.
Rakkaudella Jeesuksessa , Commandohauis53cm - Anonyymi

Rakkaudella Jeesuksessa , Commandohauis53cmHän, joka loi kaiken, ”sovitti hänen kauttaan itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa” (Kol. 1:20). Tämän sovituksen eli KAIKEN ennalleen asettamisen Jumala on ”ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Apt. 3:21). Jumala on asettanut Poikansa ”KAIKEN perilliseksi” (Hepr. 1:2), ja Jumalan Pojassa ”KAIKKI kansat tulevat siunatuiksi” (Gal. 3:8).
Jumala on antanut Pojan ”valtaan KAIKEN lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän KAIKILLE, jotka hän on hänelle antanut” (Joh. 17:2). ”Isä on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35), ja ”KAIKKI liha on näkevä Jumalan autuuden” (Luuk. 3:6), koska Hänen päätöksensä on muuttumaton (Hepr. 6:17), Hänen rakkautensa vihollisiaan kohtaan loppumaton, ja ”Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille” (Luuk. 6:35). Hän ”tahtoo, että KAIKKI ihmiset pelastuisivat” (1 Tim. 2:4). Kristus ”antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä” (1 Tim. 2:6). Jumala ”ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että KAIKKI tulevat parannukseen” (2 Piet. 3:9). Hän ”on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi” (Room. 11:32), sillä ”hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on KAIKKI” (Room. 11:36).
Jumalan tarkoitus on niin ollen yhdistää ”Kristuksessa yhdeksi KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10). Isä on asettanut KAIKKI ”hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:22) ja antanut KAIKKI ”hänen käsiinsä” (Joh. 13:3). Jeesus on luvannut vetää KAIKKI tykönsä (Joh. 12:32), koska ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35). Jeesus sanoi: ”KAIKKI, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni” (Joh. 6:37). Jeesus sanoo, että hyvän paimenen tavoin hän etsii kadonneen lampaansa, kunnes löytää sen (Luuk 15:4). ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:17). ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille” (Tiit. 2:11).
Jeesus on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Jeesus sanoi antamansa leivän olevan ”minun lihani, maailman elämän puolesta” (Joh. 6:51). Hän ”antaa maailmalle elämän” (Joh. 6:33). Hän on ”maailman valkeus” (Joh 8:12). ”Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös KOKO maailman syntien” (1 Joh. 2:2). Jumala ”on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien” (1 Tim. 4:19) ja Poika on ”maailman Vapahtaja” (Joh. 4:42; 1 Joh. 4:14). ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” 1 Joh. 3:8).
Jeesus ”kukisti kuoleman” (2 Tim. 1:10). ”Hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä” (Hepr. 9:26). Hän voi voimallaan ”tehdä KAIKKI itsellensä alamaiseksi” (Fil. 3:21). ”Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää” (1 Piet. 4:16). Hänellä on ”kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18). Hän on heittävä ”Kuoleman ja Tuonelan tuliseen järveen” (Ilm. 20: 14).
”Kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa” (1 Kor. 15:22). Hän täytti sen työn, jonka Isä antoi hänelle tehtäväksi (Joh. 17:4). Hän on asettava ”kaikki jälleen kohdalleen” (Apt. 3:21). ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:10–11). ”Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ’Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti’” (Ilm. 5:13).
”Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ’kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa” (1 Kor. 15:24–28).
- Anonyymi
"Kerran pelastettu, aina pelastettu" on raamatun totuuden vastainen oppi.
Raamatun opetus on sama vanhassa ja uudessa testamentissa: synnin palkka on kuolema, jos synnistä ei tehdä parannusta.
Uudessa testamentissa uskovan pariskunnan eli Ananiaksen ja Safiiran tapaus osoittaa sen. Samoin varoitukset ehtoollisen vieton suhteen, kertovat esimerkkeinä siitä, että myös uuden liiton uskova on armon ajasta ja uskostaan huolimatta vaarassa, jos hän jatkaa syntielämää tahallaan, eikä tee siitä parannusta.
Vanha testamentti:
4. Moos. 15:30 Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa Herraa, ja hänet hävitettäköön kansastansa.
Uusi testamentti:
Hepr. 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä...
Myös Israelin kansan väärä vaellus sekä Sodoman ja Gomorran tuho, eli vanhan testamentin esimerkit, on annettu varoitukseksi kaikille, jotka elämme lopun ajassa, kertoo uusi testamentti.
1. Kor. 10:11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
2. Piet. 2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.- Anonyymi
"Hän sovitti hänen kauttaan itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa” (Kol. 1:20). Tämän sovituksen eli KAIKEN ennalleen asettamisen Jumala on ”ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Apt. 3:21). Jumala on asettanut Poikansa ”KAIKEN perilliseksi” (Hepr. 1:2), ja Jumalan Pojassa ”KAIKKI kansat tulevat siunatuiksi” (Gal. 3:8).
Jumala on antanut Pojan ”valtaan KAIKEN lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän KAIKILLE, jotka hän on hänelle antanut” (Joh. 17:2). ”Isä on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35), ja ”KAIKKI liha on näkevä Jumalan autuuden” (Luuk. 3:6), koska Hänen päätöksensä on muuttumaton (Hepr. 6:17), Hänen rakkautensa vihollisiaan kohtaan loppumaton, ja ”Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille” (Luuk. 6:35). Hän ”tahtoo, että KAIKKI ihmiset pelastuisivat” (1 Tim. 2:4). Kristus ”antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä” (1 Tim. 2:6). Jumala ”ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että KAIKKI tulevat parannukseen” (2 Piet. 3:9). Hän ”on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi” (Room. 11:32), sillä ”hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on KAIKKI” (Room. 11:36).
Jumalan tarkoitus on niin ollen yhdistää ”Kristuksessa yhdeksi KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10). Isä on asettanut KAIKKI ”hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:22) ja antanut KAIKKI ”hänen käsiinsä” (Joh. 13:3). Jeesus on luvannut vetää KAIKKI tykönsä (Joh. 12:32), koska ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35). Jeesus sanoi: ”KAIKKI, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni” (Joh. 6:37). Jeesus sanoo, että hyvän paimenen tavoin hän etsii kadonneen lampaansa, kunnes löytää sen (Luuk 15:4). ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:17). ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille” (Tiit. 2:11).
Jeesus on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Jeesus sanoi antamansa leivän olevan ”minun lihani, maailman elämän puolesta” (Joh. 6:51). Hän ”antaa maailmalle elämän” (Joh. 6:33). Hän on ”maailman valkeus” (Joh 8:12). ”Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös KOKO maailman syntien” (1 Joh. 2:2). Jumala ”on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien” (1 Tim. 4:19) ja Poika on ”maailman Vapahtaja” (Joh. 4:42; 1 Joh. 4:14). ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” 1 Joh. 3:8).
Jeesus ”kukisti kuoleman” (2 Tim. 1:10). ”Hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä” (Hepr. 9:26). Hän voi voimallaan ”tehdä KAIKKI itsellensä alamaiseksi” (Fil. 3:21). ”Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää” (1 Piet. 4:16). Hänellä on ”kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18). Hän on heittävä ”Kuoleman ja Tuonelan tuliseen järveen” (Ilm. 20: 14).
”Kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa” (1 Kor. 15:22). Hän täytti sen työn, jonka Isä antoi hänelle tehtäväksi (Joh. 17:4). Hän on asettava ”kaikki jälleen kohdalleen” (Apt. 3:21). ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:10–11). ”Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ’Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti’” (Ilm. 5:13).
”Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ’kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa” (1 Kor. 15:24–28).
- Anonyymi
Ehtoollisen väärä viettäminen voi johtaa raamatun mukaan heikkouteen, sairauteen tai jopa kuolemaan:
"joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi."
Ehtoollinen on tarkoitettu vain opetuslapsille eli nämäkin varoitukset koskevat siis uuden liiton uskovia.- Anonyymi
"vaikka me olemme uskottomat, on hän uskollinen, sillä itseänsä kieltää hän ei saata"
meidän vähäiset tekommekin / tekemättä jättämiset, - olisi "pelastuksen ehto" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"vaikka me olemme uskottomat, on hän uskollinen, sillä itseänsä kieltää hän ei saata"
meidän vähäiset tekommekin / tekemättä jättämiset, - olisi "pelastuksen ehto""Vaikka me olemme uskottomat, on hän uskollinen, sillä itseänsä kieltää hän ei saata" viittaa Jumalan omaan luonteeseen, ei muuhun, koska juuri ennen tätä jaetta ennen kerrotaan niin ikään siitä, kuinka Jumala kieltää ne, jotka hänet kieltävät:
"...jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata."
Jumala siis pysyyy uskollisena sanalleen ja sille, kuka hän itse on, koska Jumala ei voi kieltää itseään. Pelastuksesta tämä kohta ei puhu.
Raamattu on selkeä synnissä elämisen seurauksista ja siitä, ettei tahallaan syntiä tekevällä uskovalla ole enää mitään uhria syntien edestä.
"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka me olemme uskottomat, on hän uskollinen, sillä itseänsä kieltää hän ei saata" viittaa Jumalan omaan luonteeseen, ei muuhun, koska juuri ennen tätä jaetta ennen kerrotaan niin ikään siitä, kuinka Jumala kieltää ne, jotka hänet kieltävät:
"...jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata."
Jumala siis pysyyy uskollisena sanalleen ja sille, kuka hän itse on, koska Jumala ei voi kieltää itseään. Pelastuksesta tämä kohta ei puhu.
Raamattu on selkeä synnissä elämisen seurauksista ja siitä, ettei tahallaan syntiä tekevällä uskovalla ole enää mitään uhria syntien edestä.
"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä..."Tempasit Raamatusta yhden jakeen irti sen asiayhteydestä ja perustat siihen
Raamatun kokonaisilmoituksen ohittavan opin, joka saa heikon vilpittömän
uskovan menettämään toivon pelastuksesta. Niin ei Pyhä Henki tee.
Pyhä Henki antaa tulevaisuuden ja toivon Jeesukseen Kristukseen uskovalle
ihmiselle. Jeesus Kristus on varsinkin uskovien Vapahtaja. Tätä on käsketty
opettaa, ja käskijä on Jumala.
Yksikään uskova ei kykene elämään synnittömästi, se on ihmiselle mahdottomuus.
Sinun tulkintasi tuon jakeen sanomasta vie toivon heikoilta lankeilevilta uskovilta.
Ja Jeesus Kristus on juuri heidän ystävänsä, tukijansa ja auttajansa. Hän nostaa,
kantaa ja pelastaa heikonkin lapsensa ja varsinkin heikon lapsensa. Siinä ei siis
puhuta uskovana tehdyistä yksittäisistä tekosynneistä ollenkaan.
Mistä sitten tuossa jakeessa on kysymys? Siinä puhutaan uskovista, jotka ovat
tulleet tuntemaan Totuuden, Jeesuksen Kristuksen, mutta sen jälkeen hylkäävät
Hänet ja odottavat itselleen toista parempaa pelastajaa. He siis hylkäävät
Herran Jeesuksen Kristuksen ja Hänessä Elävän Jumalan.
Se on se TAHALLINEN SYNTI, josta siinä jakeessa puhutaan.
Vertaa ...
Jeremia:2:13 "Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut,
elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen
vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä."
17:13 "Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään.
"Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän
veden lähteen, Herran.""
Joh 1:1-4 "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus." 10-12 " Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen
kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö,
ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen
nimeensä,"
https://www.jumala-kanssamme.se/439645359
- Anonyymi
Jos me näkisimme edes viiden sekunnin ajan kirkkain sisäisin silmin Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna, me emme vaivaisi päätämme tällaisilla asioilla, vaan sydämemme rauhoittuisi ja me käsittäisimme, että koko ihmiskunnalla on vakaa toivo Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
Muuan pastori, joka näki ilmestyksessä Kristuksen ristiinnaulittuna, yritti kuvailla tuota ilmestystä, mutta lähes järkytyksensekaisesti liikuttui ja sanoi, että hänen on vaikea puhua asiasta. Sanoi kuitenkin sen verran, että Isän Jumalan on täysin mahdotonta antaa rakasta Poikaansa ihmisten häpäisemäksi, piestäväksi ja ristiinnaulittavaksi jonkin sellaisen vuoksi, minkä lopputulema on niin surullinen kuin millaiseksi kristikunnan enemmistö sen kuvittelee: että merkittävä osa ihmiskunnasta muka jää pelastuksen ulkopuolelle. Näin surkuhupaisan ja traagisen hankkeen vuoksi Isä ei anna Poikaansa kuolemaan. Niin surkuhupaisana ja arvottomana ei Isä Poikansa kuolemaa pidä, että sen vaikutukset jäävät noin olemattomiksi.- Anonyymi
>> merkittävä osa ihmiskunnasta muka jää pelastuksen ulkopuolelle <<
Raamattu puhuu piskuisesta laumasta, jolle valtakunta annetaan.
Myös esim. William Boothin saama näky varoittaa siitä, kuinka ”päivinä ennen Jeesuksen tuloa monet ovat täynnä pelastusiloa, vaikka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.”
Kun miettii koko sitä ihmispaljoutta, joka on historiassa syntynyt ja elänyt, niin siihen määrään nähden pelastuneita on varmasti vähän. - Anonyymi
>> ....Isän Jumalan on täysin mahdotonta... <<
Minkä mukaan Isä Jumala itse olisi näin sanonut?
Raamattuun ei mitään enää lisätä. Ja raamatunkin mukaan Jeesuksen ristintyö on maailman silmissä hullutusta. Lisäksi raamattu sanoo, ettei kukaan ihminen ole Jumalaa (Isää) koskaan nähnyt, vaan Jeesus on hänet ilmoittanut. Valtakuntakin annetaan raamatun mukaan piskuiselle laumalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> ....Isän Jumalan on täysin mahdotonta... <<
Minkä mukaan Isä Jumala itse olisi näin sanonut?
Raamattuun ei mitään enää lisätä. Ja raamatunkin mukaan Jeesuksen ristintyö on maailman silmissä hullutusta. Lisäksi raamattu sanoo, ettei kukaan ihminen ole Jumalaa (Isää) koskaan nähnyt, vaan Jeesus on hänet ilmoittanut. Valtakuntakin annetaan raamatun mukaan piskuiselle laumalle.Hei raamatuekspertti. Tässä sulle vähän Raamattua. Jos väität uskovasi Raamatun, usko sitten, mitä siellä lukee, äläkä väännä sitä mieleiseksesi, vaikka olisit kuinka helvettikiimassa:
Hän, joka loi kaiken, ”sovitti hänen kauttaan itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa” (Kol. 1:20). Tämän sovituksen eli KAIKEN ennalleen asettamisen Jumala on ”ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Apt. 3:21). Jumala on asettanut Poikansa ”KAIKEN perilliseksi” (Hepr. 1:2), ja Jumalan Pojassa ”KAIKKI kansat tulevat siunatuiksi” (Gal. 3:8).
Jumala on antanut Pojan ”valtaan KAIKEN lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän KAIKILLE, jotka hän on hänelle antanut” (Joh. 17:2). ”Isä on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35), ja ”KAIKKI liha on näkevä Jumalan autuuden” (Luuk. 3:6), koska Hänen päätöksensä on muuttumaton (Hepr. 6:17), Hänen rakkautensa vihollisiaan kohtaan loppumaton, ja ”Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille” (Luuk. 6:35). Hän ”tahtoo, että KAIKKI ihmiset pelastuisivat” (1 Tim. 2:4). Kristus ”antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä” (1 Tim. 2:6). Jumala ”ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että KAIKKI tulevat parannukseen” (2 Piet. 3:9). Hän ”on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, että hän KAIKKIA armahtaisi” (Room. 11:32), sillä ”hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on KAIKKI” (Room. 11:36).
Jumalan tarkoitus on niin ollen yhdistää ”Kristuksessa yhdeksi KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10). Isä on asettanut KAIKKI ”hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:22) ja antanut KAIKKI ”hänen käsiinsä” (Joh. 13:3). Jeesus on luvannut vetää KAIKKI tykönsä (Joh. 12:32), koska ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut KAIKKI hänen käteensä” (Joh. 3:35). Jeesus sanoi: ”KAIKKI, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni” (Joh. 6:37). Jeesus sanoo, että hyvän paimenen tavoin hän etsii kadonneen lampaansa, kunnes löytää sen (Luuk 15:4). ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:17). ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille” (Tiit. 2:11).
Jeesus on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Jeesus sanoi antamansa leivän olevan ”minun lihani, maailman elämän puolesta” (Joh. 6:51). Hän ”antaa maailmalle elämän” (Joh. 6:33). Hän on ”maailman valkeus” (Joh 8:12). ”Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös KOKO maailman syntien” (1 Joh. 2:2). Jumala ”on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien” (1 Tim. 4:19) ja Poika on ”maailman Vapahtaja” (Joh. 4:42; 1 Joh. 4:14). ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” 1 Joh. 3:8).
Jeesus ”kukisti kuoleman” (2 Tim. 1:10). ”Hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä” (Hepr. 9:26). Hän voi voimallaan ”tehdä KAIKKI itsellensä alamaiseksi” (Fil. 3:21). ”Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää” (1 Piet. 4:16). Hänellä on ”kuoleman ja tuonelan avaimet” (Ilm. 1:18). Hän on heittävä ”Kuoleman ja Tuonelan tuliseen järveen” (Ilm. 20: 14).
”Kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa” (1 Kor. 15:22). Hän täytti sen työn, jonka Isä antoi hänelle tehtäväksi (Joh. 17:4). Hän on asettava ”kaikki jälleen kohdalleen” (Apt. 3:21). ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:10–11). ”Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ’Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti’” (Ilm. 5:13).
”Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ’kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa” (1 Kor. 15:24–28). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> merkittävä osa ihmiskunnasta muka jää pelastuksen ulkopuolelle <<
Raamattu puhuu piskuisesta laumasta, jolle valtakunta annetaan.
Myös esim. William Boothin saama näky varoittaa siitä, kuinka ”päivinä ennen Jeesuksen tuloa monet ovat täynnä pelastusiloa, vaikka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.”
Kun miettii koko sitä ihmispaljoutta, joka on historiassa syntynyt ja elänyt, niin siihen määrään nähden pelastuneita on varmasti vähän.Totta. Piskuinen lauma - tässä ajassa ovat juuri valittuja, jotka ovat valtakunnan sisällä. On sisäisesti heissä.
Joka tapauksessa on huomioitava ihmislajiin koskevat reunaehdot / ääri ilmoituset, miten KAIKKI ihmiset on JUMALA sulkenut tottelemattomuuden tilaan, että hän kaikkia armahtaisi. Samoin jokaisen ihmisen on tehtävä parannus. Valitut tässä ajassa ja muu ihmislaji JUMALAN aivoittamana aikana.
Ihmisen tulisi katsoa juuri ilmoituksia, jotka kuvaavat päätepistettä / KOKO maailman pelastamista, koska JUMALAN tuomioi ovat ihmiselle tutkimattomia;
32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
KAIKKI Aadolf Hitlerkin joutuu tekemään täydellisen parannuksen tekosistaan kuin myös kaikki muutkin.
m.l
- Anonyymi
Tahtooko Jumala pelastaa kaikki ihmiset?
Raamatussa on kohtia, joiden mukaan Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset, joten jos kaikki ihmiset eivät pelastu, niin sitten Jumalan ensisijainen tahto ei toteudu kaikkien ihmisten kohdalla.
Universalismissa on ratkaistu tämä asia siten, että kaikki pelastuvat lopulta, mutta osa vasta puhistavan tulen ja kärsimyksen kautta. Valitut pelastuvat jo sitä ennen, mutta lopulta kuitenkin myös muut, joiden täytyy kasvaa kurittavan rangaistuksen kautta Jumalalle kelpaaviksi, jollaisia valitut ovat jo tämän maailman jättäessään, koska he ovat pyhittyneet. Tässä on selvä viittaus katoliseen kiirastulioppiin, vaikka kpap-opin kannattajat eivät sitä välttämättä tunnusta.
Itse asiassa koko asian pohtiminen on ihan turhaa. Mitä vitun väliä sillä on, mitä joku kuviteltu Jumala muka tekee ja millä perusteella valitsee tai tuomitsee. Vain sillä on väliä, miten me elämme tätä elämää ja kohtelemme lähimmäisiä. Se Raamatunkin Julle mukamas pelastaa "ilman uskoa" sellaisia, jotka ovat eläneet hyvin ja karttaneet pahaa, vaikka eivät häntä ole tunteneet, koska HÄN EI OLE ILMESTYNYT TAI ILMOITTANUT ITSEÄÄN HEILLE! Ja vauvathan pelastuvat automaattisesti helluntaiuskon mukaan...
Pitäkää tunkkinne!
Paattinne vuotaa kuin seula...- Anonyymi
Sekavaa jorinaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1446232Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1933864- 312741
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4782740- 2012365
- 1852033
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1341495- 581314
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371294Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891064