Ruotsin rakettikiellon syynä - mamut!

Suoraanhan sitä ei saa sanoa, mutta se on tiedossa.

Mutta rakettikielto ei ole auttanut yhtään, sillä mamut käyvät edelleen rakettisotaa monin paikoin Ruotsissa.

Sillä raketti-iskut jatkuvat ainakin Kristianstadissa edelleen. Sunnuntai-iltana poliisi ja sivulliset joutuivat keskelle rakettitulitusta ja muutama autokin poltettiin.

Palolaitos sai noin klo 19.00 aikaan hälytyksen maahanmuuttajavoittoiselle Gamlegårdenin alueelle, jossa tulessa oli roskakontti. Kun palomiehet saapuivat paikalle heitä vastassa oli 15-20 naamioitunutta nuorukaista, jotka avasivat rakettitulen palomiehiä kohti. Palomiehet joutuivat perääntymään ylivoiman edessä.

Paikalle hälytettiin poliiseja turvaamaan palon sammutusta. Kun poliisi saapui paikalle hekin joutuivat rakettikeskityksen kohteeksi. Poliisi sai kuitenkin tässä vaiheessa tilanteen miten kuten hallintaan.

Sen jälkeen pidettiin muutaman tunnin tulitauko, mutta mellakka roikkui ilmassa. Kunnes klo 23.30 sytytettiin ainakin yksi auto ja roskakontti tuleen. Tässä yhteydessä uusruotsalaiset pystyttivät maanteille palavia barrikaadeja, joilla estettiin palolaitoksen, poliisin ja yleisesti ihmisten liikkuminen alueella.

Mitäs vihervassu tähän?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihanaa!

- Hallituksen voimanaiset

Äänestä

Miksi ihmeessä poliisi ylipäätään oman henkensä kaupalla menee paikalle, antaa heidän polttaa ja tappaa, sehän kuuluu heidän kulttuuriinsa. Kultturinen puuttuminen on rikos, jokaisella tulee olla uskonnon ja kulttuurin vapaus, jos se on tappaminen ja kaiken tuohoaminen, se sitten on sitä.
Suomessa nämä oman kulttuurinsa puolustajat kuvaavat älykännyköillään poliisin jokaisen liikkeen ja ihmisoikeusaktivistit nuuskivat kaiken, sanktioita tulee vain poliisille. Kiitos ylimenossalojen!

Äänestä

Osataan Suomessakin sytyttää naapurin omakotitalo ampumalla raketti olohuoneen ikkunasta sisään

Äänestä

Vasurianarkot on täällä samanlaisia pellejä

Äänestä

Niissä maissa joissa vielä edes yritetään pitää järjestystä käytössä on vesitykkejä.
Ruotsissakin niitä saattaisi olla, hankittua ainakin saisi.
Eli raketit kyllä sammuisi jos haluttaisiin.
Esteenä on kuitenkin ruotsalaisen yhteiskunnan mielisairas suvaitsevuus.
Ne suvatsevat itsnsä hengiltä.

Äänestä

Vhervasemmistolainen homolesbo vastaa valtaamalla talon huumeiden pössyyttelypaikakseen. Kaikki samanlaisia hutisaloja.

Äänestä

Laittaisvat nuo raketit Ruotsissa mamun hanuriin ja lähettäisivät ne sitten Afrikkaan takaisin!

Äänestä

Mitäs niillä laeilla on käyttöä jos kukaan ei valvo, että niitä noudatetaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suoraanhan sitä ei saa sanoa, mutta se on tiedossa.

Mutta rakettikielto ei ole auttanut yhtään, sillä mamut käyvät edelleen rakettisotaa monin paikoin Ruotsissa.

Sillä raketti-iskut jatkuvat ainakin Kristianstadissa edelleen. Sunnuntai-iltana poliisi ja sivulliset joutuivat keskelle rakettitulitusta ja muutama autokin poltettiin.

Palolaitos sai noin klo 19.00 aikaan hälytyksen maahanmuuttajavoittoiselle Gamlegårdenin alueelle, jossa tulessa oli roskakontti. Kun palomiehet saapuivat paikalle heitä vastassa oli 15-20 naamioitunutta nuorukaista, jotka avasivat rakettitulen palomiehiä kohti. Palomiehet joutuivat perääntymään ylivoiman edessä.

Paikalle hälytettiin poliiseja turvaamaan palon sammutusta. Kun poliisi saapui paikalle hekin joutuivat rakettikeskityksen kohteeksi. Poliisi sai kuitenkin tässä vaiheessa tilanteen miten kuten hallintaan.

Sen jälkeen pidettiin muutaman tunnin tulitauko, mutta mellakka roikkui ilmassa. Kunnes klo 23.30 sytytettiin ainakin yksi auto ja roskakontti tuleen. Tässä yhteydessä uusruotsalaiset pystyttivät maanteille palavia barrikaadeja, joilla estettiin palolaitoksen, poliisin ja yleisesti ihmisten liikkuminen alueella.

Mitäs vihervassu tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu