Jenkit joutui kahden rintaman sotaan Irakissa.

Toisaalta pitäisi näyttää sotivansa Isisiä vastaan, mutta jenkkien sunnuntaisista iskuista kolme suuntautui läntiseen Irakiin ja kaksi Syyrian itäosaan. Kohteina oli Iranin tukemien shiiamilitanttien asevarasto ja komentokeskuksia.

Sunnit ja shiiat menee sekaisin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jenkeillä ei ole mitään väliä ketä pommittaa kunhan vaan saa pommittaa mutta jotain iranin vastaista operaatiota on niillä siionistien kanssa kehitteillä.

Äänestä

Asiantuntija: Iranin vaikutusvaltaa Irakin mielenosoituksissa ei pidä ylikorostaa
STT 16 tuntia sitten
Mike PompeoPompeo siirtää vierailuaan Ukrainaan Irakin lähetystöhyökkäyksen takia


Irakin mielenosoitusten taustalla ovat suomalaisen Lähi-idän tuntijan mukaan paljolti samat asiat kuin koko arabimaailmaa ja Irania vuonna 2019 ravistelleissa mielenosoituksissa.

- Kyse on toimimattomasta valtiosta, korruptiosta ja suuresta epätasa-arvosta. Irakissa on kyse myös tyytymättömyydestä vuoden 2003 jälkeiseen poliittiseen järjestelmään, joka luotiin Libanonin tavoin sektariaanisille jakolinjoille, kertoo Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola STT:lle sähköpostitse.

Sektarianismi tarkoittaa vallanjakoa eri uskontokuntien välillä.

Mielenosoituksiin on osallistunut erityisesti maan shiiaväestö. Tämä on Juusolan mukaan huomattavaa etenkin siksi, että shiiojen asema maan johdossa on vahva.

- Iranin vaikutusvalta on ollut yksi teema mielenosoituksissa, mutta sitä ei pidä ylikorostaa. Irakilaiset ovat aina vastustaneet ulkopuolista sekaantumista brittimandaatista Yhdysvaltain miehityksen kautta Iranin nykyiseen rooliin, Juusola sanoo.

"Yhdysvallat ei kykene arvioimaan tekojen seurauksia"
Millaisia uudistuksia Irakin poliittinen järjestelmä vaatisi, jotta kaikkia yhteiskuntaryhmiä edustava hallinto saataisiin luotua?

- Toistaiseksi pääministeri on eronnut ja vaalilakia muutettu. Mitä tapahtuu ajan myötä, on mahdotonta sanoa. Kuten muuallakin alueella, regiimi (hallinto) ei helpolla anna periksi. Koko poliittisen järjestelmän ja poliittisen kulttuurin muutos on tavattoman vaikea ja pitkä prosessi, vaikka siihen olisi tahtoakin, Juusola sanoo.

Yhdysvaltain lähetystöä vastaan Bagdadissa tehty isku on Juusolan mukaan esimerkki siitä, kuinka Yhdysvallat on menettänyt periaatteessa Irakin kaikkien ryhmien tuen.

- Lähes 20 vuoden läsnäolonkaan jälkeen Yhdysvallat ei kykene arvioimaan tekojen seurauksia ja antaa aseet vastustajiensa käsiin. Nyt puhe Iranin roolista Irakissa on väistynyt suuttumukseen Yhdysvaltojen roolista, Irakin vakaus on heikentynyt entisestään ja Iranin ja Yhdysvaltojen valtataistelu voi entisestään pahentua Irakissa.

Irakin johdon haluttomuus estää mielenosoittajien pääsyä (vihreän vyöhykkeen) alueelle kertoo Juusolan mielestä johdon heikkoudesta ja siitä, että Irakin suvereniteetin loukkaus on aiheuttanut paljon suurempaa suuttumusta maassa kuin pelkästään Iranin tukijoiden riveissä.

- Irakin hallituksen heikentymisen ei kuvittelisi palvelevan Yhdysvaltojen etuja, Juusola sanoo.

Yhdysvaltain ilmaiskuissa kuoli shiiaryhmän taistelijoita
Yhdysvallat teki Irakissa viikonloppuna ilmaiskuja, joissa kuoli 25 Iranin tukeman shiiaryhmän Kataeb Hizbollahin taistelijaa. Kataeb Hizbollah on osa puolisotilaallista Hashed al-Shaabi -järjestöä.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan ilmaiskut olivat kosto yhdysvaltalaisen urakoitsijan surmasta Kirkukissa Irakin pohjoisosassa.

Irakin hallinto on uhannut kutsua Yhdysvaltain suurlähettilään kuultavaksi iskujen takia, ja useat parlamentin jäsenet ovat vaatineet hallitusta arvioimaan uudelleen sopimuksen, jonka myötä yhdysvaltalaisjoukkoja saa olla Irakissa.

Lue lisää uutisia ulkomaan politiikasta MSN.fi:stä:

Äänestä

Shiiat ja sunnit kurmoottaa Jenkki doodeja. Lisää apuvoimia, ratsuväki tänne heti.

Äänestä
  • Yhdysvallat haluaa varastaa kaiken ja kaikkien maiden öljyt lähi-idässä.

    Äänestä

Trump sai erävoiton iskullaan Bagdadin lentokentälle.

Äänestä
  • Saihan se taas 8 ihmisen murhan tililleen mutta se nyt on pientä kun se murhannut miljoonia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toisaalta pitäisi näyttää sotivansa Isisiä vastaan, mutta jenkkien sunnuntaisista iskuista kolme suuntautui läntiseen Irakiin ja kaksi Syyrian itäosaan. Kohteina oli Iranin tukemien shiiamilitanttien asevarasto ja komentokeskuksia.

Sunnit ja shiiat menee sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu