Oletteko tunteneet kuolevanne vai ette?
Vastaukset 2
Ensimmäisen kerran tunsin näin jo nuorena korkeassa kuumeessa. Yhtäkkiä tunsin, että kuolen ja kärsimys loppuu siihen. Olin hyvin huojentunut. Pettymys oli suuri, kun näin ei käynytkään.
Nyt, kun olen jo loppusuoralla, näin on tapahtunut jo usein. Pettymykset ovat olleet lievempiä, koska elinaikaa kuitenkin on paljon vähemmän kuin nuorena. Pian loppuvat kaikki kärsimykset.- Anonyymi
Tiedätkö, juuri samoin kävi minulle! Pettymys oli suuri kun en kuollutkaan. Elämässäni ei ollut mitään vikaa, se olotila oli vain niin hyvä ja ihana, täydellisen hyvä, että siitä ei olisi halunnut luopua.
Ensimmäisen kerran kun todella olin hyvin lähellä kuolla ja olin jo lakannut hengittämästä oli kaksi vuotiaana kun olin pudonnnut meidän pihalla olleeseen vesisaaviin. 6-vuotias sisko minut sieltä löysi. Saatiin elvytettyä eikä mitään vammaa jäänyt. Siitä en tietenkään mitään muista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802057Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271115- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa134880- 97814
- 45727
- 62716
- 61676
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672