Hallituksen kaataminen kansalaisaloitteella

Olisiko nykyinen hallitus mahdollista kaataa tekemällä kansalaisaloite, jossa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä, eli jos kansanäänestyksessä enemmistö kannattaa hallituksen kaatamista ja uusia vaaleja, toimittaisiin kansan tahdon mukaisesti?
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Siitä vaan kokeilemaan. Siellähän on ollut niitä idioottien tekemiä aloitteita muutenkin, kuten esimerkiksi dieselveron poistamista vaatinut aloite jne. Järkevät aloitteet taas eivät ole juuri saaneet kannatusta. Kertoo paljon Suomen kansan henkisestä tilasta.

Äänestä
  • Joo, ei edes Lipposen "eläkeleikkaus" joka persujen hallintakaudella oli framilla.

    Äänestä

Ei ole mahdollista. Hallitusta ei kaadeta huutoäänestyksellä.
Se on lain mukaan eduskunnan tehtävä.
Sellaiset kansalaisadressin ovat huuhaata ja joutavat roskakoriin.

Äänestä
  • Viimeksi Suomessa käytettiin huutoäänestystä, kun punakaartiin v. 1918 valittiin johtajia.

    Äänestä

  • Jos kansalaisaloite saa yli 50 000 ääntä, niin asia tulee käsitellä eduskunnassa ja kun eduskunnassa äänestetään asiasta, että järjestetäänkö ko. kansalaisäänestys, niin enemmistön kannan mukaan mennään. Oppositio äänestää tietenkin kansanäänestyksen puolesta ja hallituspuolueidenkin pitäisi äänestää, jos ovat vakuuttuneita kansan tahdosta, että uskovat kansan haluavan nykyisen kaltaista hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kansalaisaloite saa yli 50 000 ääntä, niin asia tulee käsitellä eduskunnassa ja kun eduskunnassa äänestetään asiasta, että järjestetäänkö ko. kansalaisäänestys, niin enemmistön kannan mukaan mennään. Oppositio äänestää tietenkin kansanäänestyksen puolesta ja hallituspuolueidenkin pitäisi äänestää, jos ovat vakuuttuneita kansan tahdosta, että uskovat kansan haluavan nykyisen kaltaista hallitusta.

    Väitän että suuri kansan enemmistö on nykyistä hallitusta vastaan ja tämä tiedetään myös nykyhallituksessa, joten he eivät missään tapauksessa haluaisi ko. kansanäänestystä järjestettäväksi.

    Äänestä

  • Kannattaa hieman perehtyä kansalaisaloitteeseen, jos luulet sen olevan huutoäänestys?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kansalaisaloite saa yli 50 000 ääntä, niin asia tulee käsitellä eduskunnassa ja kun eduskunnassa äänestetään asiasta, että järjestetäänkö ko. kansalaisäänestys, niin enemmistön kannan mukaan mennään. Oppositio äänestää tietenkin kansanäänestyksen puolesta ja hallituspuolueidenkin pitäisi äänestää, jos ovat vakuuttuneita kansan tahdosta, että uskovat kansan haluavan nykyisen kaltaista hallitusta.

    Kansalaisaloitteessa pitäisi olla noin 2,8 miljoonaa allekirjoitusta, että se olisi jollain tavalla "vakuuttunut" kansan tahdosta...

    Mutta voitte toki rustata sellaisen. Mitä enemmän idioottimaisia aloitteita tehdään, niin sitä nopeammin koko aloitejärjestelmä ajetaan alas. Tuskin sekään on teidän populistien edun mukaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansalaisaloitteessa pitäisi olla noin 2,8 miljoonaa allekirjoitusta, että se olisi jollain tavalla "vakuuttunut" kansan tahdosta...

    Mutta voitte toki rustata sellaisen. Mitä enemmän idioottimaisia aloitteita tehdään, niin sitä nopeammin koko aloitejärjestelmä ajetaan alas. Tuskin sekään on teidän populistien edun mukaista.

    Ei tarvitse, 50 000 allekirjoitusta riittää, jolloin eduskunnan on käsiteltävä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse, 50 000 allekirjoitusta riittää, jolloin eduskunnan on käsiteltävä asia.

    Se lukutaito..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viimeksi Suomessa käytettiin huutoäänestystä, kun punakaartiin v. 1918 valittiin johtajia.

    Nykyään persut ehdottelevat kansanäänestystä päivittäin vaikka millaisista asioista.
    Ajattelevat niin, että siten kansa saisi päättää. Se on huuhaata.

    Äänestä

Vain persu voi olla noin heikoilla tiedoilla varustettu maamme valtioneuvoston toiminnasta kun aloittaja on.

Äänestä
  • Siksihän aloittaja asiaa kysyy kun ei tiedä olisiko mahdollista? Vain vihervassari ei tätä ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksihän aloittaja asiaa kysyy kun ei tiedä olisiko mahdollista? Vain vihervassari ei tätä ymmärtänyt.

    Persulle voivat parlamentarismin alkeet tietenkin olla outoja, mutta niistäkin kyllä tietoa halukkaille löytyy. Osa voi muistaa asiaa käsitellyn jo koulussa, mikä ehkä selittääkin sen miksi persun täytyy asiaa kysellä täältä.

    Äänestä

Allekirjoitan ehdottomasti, jos joku tuollaisen kansalaisaloitteen vain laittaa pystyyn.

Äänestä
  • Mutta miksi meillä on esim. perustuslaki ja muut lait jos niitä ei noudateta? Eduskunnan valinnasta on aika tarkkaan laissa säädetty, valintaa ei tehdä millään huutoäänestyksellä jonkin kansalaisaloitteen pohjalta. Mennään ihan lakien ja asetusten mukaan ja valitaan uusi eduskunta noin 3,5 vuoden kuluttua. Aletaan sitten taas ehkä jo reilun neljän vuoden kuluttua olla katkeroituneita silloiseen eduskuntaan ja hallitukseen ja kopioidaan näiden sivujen katkerimmat vuodatukset sitten taas täällä esiin, jookos?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta miksi meillä on esim. perustuslaki ja muut lait jos niitä ei noudateta? Eduskunnan valinnasta on aika tarkkaan laissa säädetty, valintaa ei tehdä millään huutoäänestyksellä jonkin kansalaisaloitteen pohjalta. Mennään ihan lakien ja asetusten mukaan ja valitaan uusi eduskunta noin 3,5 vuoden kuluttua. Aletaan sitten taas ehkä jo reilun neljän vuoden kuluttua olla katkeroituneita silloiseen eduskuntaan ja hallitukseen ja kopioidaan näiden sivujen katkerimmat vuodatukset sitten taas täällä esiin, jookos?

    Kansalaisaloite eikä eduskunnan äänestys ei ole huutoäänestys. Nykyinen hallitus pitäisi kaataa, ennen kuin se on saanut suomen talouden täydellisesti romutettua. Tämä vihervassarihallitus alkaa tuntumaan parantumattomalta syövältä, joka nakertaa suomea ja johtaa kuolemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansalaisaloite eikä eduskunnan äänestys ei ole huutoäänestys. Nykyinen hallitus pitäisi kaataa, ennen kuin se on saanut suomen talouden täydellisesti romutettua. Tämä vihervassarihallitus alkaa tuntumaan parantumattomalta syövältä, joka nakertaa suomea ja johtaa kuolemaan.

    Siinäpähän kaatelet. Eduskunta istuu Suomessa 4 vuotta kerrallaan. Vaikka hallituksia kuinka kaatelisi, niin sama pohja hyppää aina uudelleen valtaan. Näin se demokratia vaan toimii, vaikka persulle se ei kelpaakaan.

    Siksi toivoisin teidän persujen muuttavan ihannevaltioonne Venäjälle, jossa "demokratia" on persujen mielen mukaista. Turha teidän on jäädä Suomeen kärsimään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansalaisaloite eikä eduskunnan äänestys ei ole huutoäänestys. Nykyinen hallitus pitäisi kaataa, ennen kuin se on saanut suomen talouden täydellisesti romutettua. Tämä vihervassarihallitus alkaa tuntumaan parantumattomalta syövältä, joka nakertaa suomea ja johtaa kuolemaan.

    Kansalaisaloite on nimenomaan huutoäänestys. Ei sillä ole muuta arvoa.
    Eri asia on sitten se tilanne, jos eduskunta päättää asiasta.
    Kansa ei tee päätöksiä huutoäänestyksen perusteella Suomessa.

    Äänestä

Joku persuhan sen diiseliveroaloitteenkin oli tehnyt. Nythän siellä on vaatimus bensaveron alentamisestakin. Ei voi kuin ihmetellä miten idioottia porukkaa Suomeenkin mahtuu.

Äänestä
  • Laittakaa linkki tänne jos ko. kansalaisaloite sinne tehdään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laittakaa linkki tänne jos ko. kansalaisaloite sinne tehdään.

    Kaikkiko teille persputinisteille pitää tehdä valmiiksi? Tee itse aloitteesi.

    Äänestä

Bensa ilmaseksi tai hallitus nurin.

Äänestä
  • Riittäisi kun pysyviä menoja ei lisättäisi, veroja ei nostettaisi, polttoaineita ei nostettaisi, tupakan ja alkoholin hintoja ei nostettaisi, lisää valtionvelkaa ei otettaisi, niin voisi se nykyinen vihervassarihallitus jatkaakkin.

    Äänestä

Hih, tulevaisuusko? Jokainen päivä/tunti äänestyspäivä, parhaimmillaan kuten kepulla 27/7.

Äänestä

Hallituksen päätöksillä yli 600 000 suomalaisen eläke paranee ja 70 prosentilla suomalaisista käytettävissä olevat tulot kasvavat.

Taitaa persua kylmätä miten käy kannatukselle nyt. Menikö kunnon ajoitus pahasti pieleen?

Äänestä

olko se naapurikansa?joka laulo?isompiakin asioita.itsenäisyyttään.ja me olemme itsenäinen kansa.mikä mättää lauletaan pas...hallitus kumoon vaan.ei .suomenkansan hallitus.ette ole suomalaisten ÄÄNI!

Äänestä

Taitaa olla tyhmin idea ikinä jonka täältä tai mistään muualta olen lukenut. Toivoisin silti että ketjun aloittaja tekee tuon kansalaisaloitteen niin saadaan ainakin nimi selvillle ja voi tuosta iltapaäivälehdet kiinnostua niin että kuvakin saadaan lehteen 😁 😂 🤣 😃 😄 😅 😆

Jos jostain ihmeen syystä tuo kansalaisaloite hyväksyttäisi mikä jo sinällään on täysi mahdottomuus niin sitten jos hallitus kaatuu niin tulee uudet hallitusneuvottelut. Ja "ruletti" alkaa alusta eli SDP:stä joka on eduskunnan suurin puolue. Puolueiden suuruusjärjestys ei mene galluppien mukaan kuten tyhmimmät luulevat. Jos SDP ei saa hallitusta muodostettua niin sitten hallituksenmuodostaja vaihtuu ja kierros käydään tarvittaessa loppuun eli Hjallikseen saakka. Jos sittenkään ei saada hallitusta muodostettua niin on edessä uudet vaalit.

Äänestä

En ymmärrä aloittajaa. Miksi hallitus pitäisi kaataa? Meillä on pitkästä aikaa hyvä hallitus, joka on ihmisen asialla. Minkälaisen hallituksen sitten haluaisitte? Äärioikestolaisen? Sellaisen, joka palvoo vain isoa rahaa ja rikkaita? Kuten se Sipilän hallitus, jossa persut hääräsivät mukana.

Äänestä
  • Siksi, että hallitus lisää pysyviä menoja, joihin ei ole varaa, joten täytyy ottaa lisää valtion velkaa ja nostaa monia veroja, jolloin työtätekevälle kansalle jää vähemmän rahaa. Vihervassarit toki kiittävät kun saavat mitään tekemättä enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi, että hallitus lisää pysyviä menoja, joihin ei ole varaa, joten täytyy ottaa lisää valtion velkaa ja nostaa monia veroja, jolloin työtätekevälle kansalle jää vähemmän rahaa. Vihervassarit toki kiittävät kun saavat mitään tekemättä enemmän.

    Laittakaa nyt joku se kansalaisaloite jo pystyyn!

    Äänestä

Voi teitä tyhmiä ja tietämättömiä raukkoja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko nykyinen hallitus mahdollista kaataa tekemällä kansalaisaloite, jossa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä, eli jos kansanäänestyksessä enemmistö kannattaa hallituksen kaatamista ja uusia vaaleja, toimittaisiin kansan tahdon mukaisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu