"Kelan maksaman työttömyysturvan menot olivat vuonna 2018 yhteensä noin 1 964 miljoonaa euroa. Siitä maahanmuuttajien osuus oli 20,9 prosenttia.
Maahanmuuttajien osuutta voi pitää suurena, sillä Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan kansalaisten osuus oli vuoden 2018 lopussa 4,7 prosenttia koko väestöstä."
Poliitikot pitäisi viedä saunan taakse.
Maahanmuuttajien osuutta voi pitää suurena, sillä Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan kansalaisten osuus oli vuoden 2018 lopussa 4,7 prosenttia koko väestöstä."
Poliitikot pitäisi viedä saunan taakse.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Jos ulkoministeri toisi konsulikyydillä Syyriasta kaikki vankileirillä ja vankiloissa olevat isis-taistelijat vaimoineen, lisäisi se tietysti työttömyyskorvauskustannuksia, mutta toisaalta lisäisi maahanmuuttoviranomaisten työllisyyttä.
Nämä isis- taistelijathan joutuvat nyt virumaan epäinhimillisissä olosuhteissa, joten suomalaisilla on velvollisuus auttaa. Eihän nämä terroristit ole Suomelle tehneet mitään pahaa.
Suomessa tarvittaisiin tuhansia uusia virkoja. Jos vaikka koko ilmaasaastuttava metsäteollisuus lopetettaisiin, työläiset voitaisiin muuntokouluttaa maahanmuuttovirkailijoiksi ja heille olisi töitä tarjolla.
Sitten on vielä koko Afrikka.
Sieltä on tulossa niin paljon väkeä, että kaikki suomalaiset pitää palkata maahanmuutto-, sosiaali- ja työvoimavirkailijoiksi.
Jos autetaan niin sitten autetaan kaikkia eikä rasistisesti rajata joitakin avun ulkopuolelle.
"Kelan maksaman työttömyysturvan menot olivat vuonna 2018 yhteensä noin 1 964 miljoonaa euroa. Siitä maahanmuuttajien osuus oli 20,9 prosenttia."
Maahanmuutajien osuus on huomattavasti suurempi, koska Suomen kansalaisuus myönnetään usealle jo neljän vuoden jälkeen ja sen jälkeen maahanmuuttaja siirtyy monissa tilastoissa suomalaiseksi.
Tavio kertoo:
Ulkomaalaisissa sosiaalietuuksien saajissa yli 2 000 prosentin kasvu – Tavio: Näin ei voi jatkua
https://www.suomenuutiset.fi/ulkomaalaisissa-sosiaalietuuksien-saajissa-2-000-prosentin-kasvu-tavio-nain-jatkua/
"Tukia saavien määrä hurjassa kasvussa
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio näkee kehityksen haitallisena ja vaatii hallitusta ryhtymään ei-työperäisen maahanmuuton tiukennuksiin.
– Kelan tukiin oikeutetut EU-alueen ulkopuolelta pakolaisina tai muina ei-työperäisinä maahan tulleet ovat kasvaneet vuodesta 2004 vuoteen 2016 määrältään 125 334 henkilöllä. Kasvua on tapahtunut yli 2 000 prosenttia.
– Peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella olevien ulkomaalaisten määrä oli 2 146 henkilöä vuonna 2004 ja 50 379 henkilöä vuonna 2016, Tavio listaa.
Osa tilastoissa suomalaisina
Vuosien 2010 ja 2016 välillä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen kustannukset ovat kasvaneet noin miljardista eurosta 2,17 miljardiin euroon. Ulkomaalaisten osuus vuotuisista menoista on kasvanut jatkuvasti ja oli vuonna 2016 jo 16,6 prosenttia näistä etuusmenoista.
Yleisen asumistuen osalta kasvua oli vuosien 2010 ja 2016 välillä 500 miljoonasta eurosta 1,08 miljardiin euroon. Kasvua tapahtui 117 prosenttia.
Tavio huomauttaa, että Suomen kansalaisuus myönnetään usealle jo neljän vuoden jälkeen ja näin maahanmuuttaja siirtyy monissa tilastoissa suomalaiseksi".
Ei helvetti. Hullu maa. Totaalinen epäonnistuminen kotoutuksessa. Suvakki pöllöt luuli että on rasismia vaatia jotain ruhtinaalisten tukien vastikkeeksi.
Mitähän tuolla oloneuvos reservillä tekee? Työvoimapulan paikkaajat..blah blah blaa.
Riekkuvat päivät juurikin näillä palstoilla levittämässä eripuraa.
Ensinnäkin työttömyyskorvauksia ei makseta niille
joille maksetaan sosiaalitukea?
Myös työvoimatoimistot on lakkautettu?
Lisäksi kehitysapu jäsentyy siihen että viedään se tuki
sinne missä kehitysapua tarvitaan.
Rakennetaan kaivoja, kouluja ja pyritään tukemaan
että paikalliset asukkaat kykenisivät saamaan elantonsa
omasta kotimaastaan.
Tämän threadin aloittaja on täysin hakotiellä.
Tai jos hän on omasta mielestään oikeassa hän on
kansallis sosialisti.
Hän viettää Tammi sunnuntaita ja käy
Eugen Schauman`nin haudalla.
Sitäpaitsi mannerheim (kansanmurhaaja) rakasti miehiä.
Tarja Halosen Pentti Arajärvi
ja Anastasia Mannerheim ovat siis sielun kummppaneita.
Mutta sosiaalitukea toimeentulotukea maksetaan monelle jolle maksetaan työttömyystukea ja asumistukea.
Toimeentulotuki kattaa näiden vajauksen suhteessa toimeentulotukilaskelman perusminimiturvaan: kohtuulliset hyväksytyt asumiskulut(vuokra/vastike vesimaksu sähkölasku) 497,72€/kk käteen (16€/pvä) elämiseen jäävä perusosa. Vajauksen saa toimeentulotukena.
"Ulkomaalaisissa sosiaalietuuksien saajissa yli 2 000 prosentin kasvu – Tavio: Näin ei voi jatkua"
Tavio kertoi näin siis 2017 joulukuussa. PersKeKo-porvarihallituksen koko hallituskauden massamamutus 51 000 turvapaikanhakijalla nosti takuulla näitä lukuja entisestään, varsinkin kun maahanmuuton kustannuksiksi lasketaan jo vähintään 3,2 mrd euroa vuodessa. Ja tosiaan virallisissa luvuissa 4 vuotta Suomessa ollut mamu siirtyy suomalaiseksi sosiaalisten tulonsiirtojen saajaksi tilastoissa, vaikka sosiaaliset tulonsiirrot ovat usein edelleen 4,4 kertaiset kantasuomalaisiin verrattuna, johtuen usein suuresta lapsimäärästä, tulkkauspalvelujen tarpeesta ym. erityismenoista.
Ei ihme, että Itis on päivittäin täynnä joutilaita työikäisiä ulkiksia.
Ei saa jos ei hae. On ihmisiä, jotka alkavat mieluummin vaikka teurastaa kaiken ympäriltään, kuin lähteä mankumaan jostain saatanan luukulta jotakin.
Tulkoot mun puolesta vaikka kuinka paljon jos varsinkin persumielistä kusipäisyyttä ilmenee.
Vihervassari uhoaa kyllä taitaa kuitenkin pelottaa että tulijat saattaa olla häiriöksi
ja tiedäthän häiriöksi oleva matu lisää Persujen kannatusta samoin työtön matu.
Kannatuksen nousu lisää "persumielistä kusipäisyyttä" eikä ihmiset koita edes salata sitä.
Teitä nyt pelottaa melkeimpä oma varjonnekin siinä missä alle 7 v. lapset. :D
Miksi te vihervassarit vihaatte niin kovasti suomalaisia ja yleensäkin länsimaalaisia valkoihoisia? Jos te vihaatte ja inhoatte itseänne niin kovin, miksette vain tapa itseänne? Miksi pitää haluta koko kansakunnan, koko rodun tuhoa? Haluatte Suomesta tulevan arabien ja mustien kansoittama paskastan, haluatte koko Euroopasta tulevan paskastan. Haluatte koko länsimaisen kulttuurin tuhoutuvan. Rajoittakaa itsetuhoiset ajatuksenne vain itseenne ja antakaa muiden elää.
Ilmankos täällä suvakki porukoissa heräsi suuri riemu kun aktiivimalli poistui. Voi jatkaa yhteiskunnan elämäntapa luuserina oloa ja vittuilla muille.
Suvakit ovatkit tyhmimpiä eivätkä pelkää päidenkatkojiakaan ennen kuin omaa kaulaa nirhataan.
Sehän on vihreiden tarkoitus, haluavat monikulttuurisuuden eurooppaan!
Hyvä, hyvä. Imekää kaikki mitä Suomi-tolloilta pystytte.
Jo on katkeraa kommenttia, miten olet epäonnistunut elämässäsi? Vaatiko onnistuminen liikaa työtä?
Juu, kassa vaan tyhjäksi velkaeuroja myöten.
Aloituksen otsikko tarkoittaa maahanTUNKEUTUJIA, ei maahanmuuttajia.
Kyllä eläteille rahaa riittää, toista se omille kansalaisille. Joku voisi selittää, miten kielitaidoton, kouluttamaton ja työhaluton voi hyödyntää Suomen yhteiskuntaa, parantaa huoltosuhdetta jne.
kukaan päättäjä ei osaa tai halua kertoa miten tulevaisuudessa hyödynnetään pakolaisuus,
Vinkki: VOK toiminta toi demari ja kokoomus-kytköksiä omaavalle Luona Oy:lle miljoonavoitot.
Menestys takasi jättitulot myös yhtiön toimitusjohtajalle sekä hallituksen jäsenille. Luona Oy:n tulos on tehty lähes kokonaan veronmaksajien rahoilla.
Kokpanssit tienasivat 51 miljoonaa euroa vuodessa mamujen kotouttamiskursseista, suomalaisten aktiivimalli toi samalle kokpanssikurssittajaporukalle vain 26 miljoonaa vuodessa kertoi MOT. Tässä syy miksi Orpo halusi aktiivimallin ja mamuja, omien eturyhmien temppukurssitusfirmoille kymmenien miljoonien bisnes veronmaksajien laskuun.
Saunailloissa päätetty veronmaksajien laskuun ministeriviinoja juoden. Melkoisia laskuja porvarihallituskautena media uutisoikin.
Joku voisi oikeasti laskea haittamaahanmuuton todelliset kustannukset.
Ei voi. Se on tabu.
Täällä olikin liian helppoa ja mukavaa elää.
Suomen järjestelmä ei kestä yhtään vapaa matkustajaa. Ja nyt niitä on vaikka kuinka vitu*ti. Jää vanhukset, tiet, talven lumenauraukset ja monet muut ennen normi asiat hoitamatta kuten ennen.
Mutta enemmistö on näin halunnut kuten edellisissä vaaleissa nähtiin joten pulinat pois. Ja kohta myös autot.
Heehahaah. Samaan aikaan työnnetään vielä miljaritolkulla veroeuroja kehitysapuun yms. skeidaan.
Mikään harrastus ei ole niin oikeamielistä puhdistuksiin. Taitoa vaatiikin valehdella itselleen koko ajan, muita se ei hetkauta.
Suomalainen voidaan jättää oman onnensa nojaan selviämään ilman mitään tukia, mutta maahanmuuttajan osalta ei sellainen tulisi kuuloonkaan.
Jos et ole täysin työkykyinen, muttei tarpeeksi sairas, niin putoaa ulkopuoelle, eikä myöskään mitään tukia saa sen jälkeen.
Edes verottajaa ei kiinnosta millään tavalla, millä rahalla ihminen elää, vaikka verottajan tiedoissa on palkkatulon, eläkkeen ja etuuksien kohdalla 0€ jo vuosia.
Ei tarvitse olla edes millään tavalla sairas, että joku kusipää saattaa syrjiä tai kaltoinkohdella joka tapauksessa. Malka saattaa olla katsojien silmässä.
Kyllä olisi aika kertoa totuus kansalle ja keskittyä mamujen työllistämiseen ja julkistaa viikottain tilastot missä mennään ja toimenpiteet sen mukaan , nyt vaan haukutaan kansaa ja lisätään vihapuheita ja vastakkainasettelua. miksi noita tietoja on niin vaikea julkistaa ja tuoda asiat keskusteluun , salailun sijaan . Kansaa haukutaan sitten kun ei muuta keksitä ja leimataan vihapuheeksi kun koitetaan totuutta esiin kaivaa , sairasta touhua.
Uskomattomia nuo lahtarit kun halutaan koko ajan uusia matuja vaikka eivät ole työllistäneet entisiäkään, suvakeille riittää kun saavat mokkakyrsää.
No 410 miljoonaa mene mamuille.
Työttömät nuoret tietävät vielä isoja ongelmia.
Tavallaan itsestäänselvyys, että maahanmuuttajia on työttöminä, jos kukaan ei halua heitä palkata, vaan syrjitään. Kuka siihen on syyllinen, työtönkö vai syrjijä itse?
Työttömyysmenot saattavat olla hyttysenpaskan veroinen asia verrattuna valtion koko rahankulutukseen. Ja niistäkin työttömyyskuluista suuri osa saattaa mennä virkarikollisten palkkoihin - niille, jotka työttömiä kiusaavat.
En ole vielä kuullut, että ikinä yhtään työpaikkaa olisi missään synnytetty kiusanteolla, syrjimisellä tai halveksunnalla.
Joo mutta Suomen 550 000 on omaa syytä työttöminä, eköstä? Luvussa mukana yli 400 000 Aktiivimallin pakkotempputyöllisyystoimissa Kelan lukujen mukaan olevaa, joita ei kikkatilastoissa lasketa työttömiksi vaikka sama yli 400 000 määrä on 65 päivän tarkastelujaksosta toiseen samojen tempputoimien piirissä saaden työttömyysturvaa ym. sosiaalitukia.
Miksi joku ottaisi niitä töihin?. Työnantajalla on onneksi oikeus valita. Mikseivät niitä tänne haluavat työllistä heitä?
Kokkarit tarvitsee niitä pitääkseen vasemmiston epäsuosittuna. Etkö tajua? Jos et tajua, et koskaan tule tajuamaankaan.
Punikin ajatus menee aina riman alta.
Mitä helevettiä.
Me tarvitsemme muka työperäistä maahanmuuttoa? Mutta meillä on noin 55 000 työtöntä maahanmuuttajaa joille maksetaan yli 400 miljoonaa euroa työttömyysturvana.
Nyt mättää jossain ja pahasti! Miksi niitä ei ole työllistetty, osaisiko hallitus tai Orpo vastata?
Työministerin mukaan tarvitsemme ainakin 40 000 maahanmuuttajaa vuosittain lisää, että voimme vakaasti turvata EU:n direktiivien mukaisen työttömyyden jatkuvuuden myöskin tulevaisuudessa.
Jotka elävät, näkevät tulevaisuudessa nyt alaikäisiksi ilmoittautuneiden tulokkaiden löytävän syntymästään dokumentit. Niillä todistavat että ovatkin oikeutettuja eläkkeeseen, vaikka aikaisemmin ovat kertoneet syntymäajakseen muuta.
Entä sitten?
Me Kokoomuksen ahkerat verosuunnittelijat emme kuitenkaan maksa veroa tai kassamaksuja joista nuo korvaukset rahoitetaan.
1.8 miljoonaa tänne heti. Maahanmuuttajaa siis. Siitä ei tingitä. Kunhan pysyvät kaupungin itäosissa.
Mamu sitä ja mamu tätä, persu on taas elementissään kun pääsee syyttämään kalsarien likaantumisestakin maahanmuuttajia. Työttömyysmenot on ihan yhtä tyhjän kanssa kun ajattelee miten paljon päättäjät ja muu eliitti kähmii kansakunnan varoja omiin taskuihinsa kaiken aikaa, lisäksi julkisten virastojen pullahiirien elättäminen tulee paljon kalliimmaksi kuin normityöttömien.
"julkisten virastojen pullahiirien elättäminen tulee paljon kalliimmaksi kuin normityöttömien."
Liekö tahallaan luotu systeemi kahdesta syystä: ukkomiehet haluavat, että ämmillä riittää työtä, jotta tulisi rahaa sitäkin kautta. Ja ovat ämmät sitten päivän jossakin piilossa, etteivät tekisi aviorikoksia työttömien ja muiden renttujen kanssa? Eikö tämä ole kaukaaviisasta, ennaltaehkäisevää ajattelua? Ongelmana ehkä vain se, että systeemistä jäisivät osattomiksi ne yksinäiset miehet, jotka eivät halua ämmiä perässähiihtäjiksi, eivätkä valtavaa lapsilaumaa metelöimään ympärille. Mutta sehän ei yhteiskuntaa kiinnosta, vaan intressi on saada BKT korkealle ja maksimoida veronmaksajien määrä. Jotta olisi mahdollisimman syvä syöksy kommunismia kohti?
Viherpunikkisuvakki: Meissä loisissa on Suomen tulevaisuus.
Niin, tuossa on vain työttömyysturvamenot. kaikenlaiset muut tukiaiset kuten asumistuet ja elämisen tuet päälle, niin puhutaankin miljardeista mamujen osalta.
Sitten vielä rikoksiin syyllistyneet ja niistä seuranneet kulut.
Esim. kun haittamamu saa oikeudessa rikoksestaan korvaustuomion, valtio maksaa uhrille. Ja nämä oikeudenkäynnit ovat kallista lystiä !
Ja täyshoito vankilassa maksaa todella paljon.
Virallisesti yksinhuoltaja, jolla liuta lapsia ainakin kahden miehen kanssa ja lisää tulee vuosittain, on aika kallis yhteiskunnalle