Naimisissa pedofiilin kanssa

Anonyymi

Olen muuttanut mieheni luokse muutaman sadan kilometrin päähän omasta suvustani. Miehelläni on aiemmasta suhteesta kaksi lasta ja meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa. Suhteemme toimii muuten ihan hyvin, mutta mieheni näyttää vanhemmille lapsilleen ohjelmia, joissa on aikuisille suunnattua materiaalia. Olen yrittänyt saada hänet lopettamaan mutta hän ei suostu. Kun kysyn, että teenkö hänestä rikosilmoituksen niin hän vain nauraa. Lasten hankkiminen oli mieheni idea. Nyt tuntuu, että mieheni halusi lapset vain toteuttaakseen omia kieroutuneita fantasioitaan. En voi käsittää, että häntä ei tunnu haittaavan oman perheen menetys. Minä en voi hyväksyä sitä, että mieheni alkaisi näyttämään lapsillemmekin samanlaista sisältöä. Mieheni syyttää minua perheenrikkojaksi vaikka hän itse on ajanut minut tähän pisteeseen. Jos eroaisimme niin taitaisin muuttaa lähemmäs sukuani. En kuitenkaan tiedä, että minne sinne. Ei tekisi mieli muuttaa takaisin vanhemmille, koska nyt minulla on lapsi josta minun täytyy pitää huolta, ei vanhempieni. Vanhemmillani on myös vuokra-asunto jonne voisin myös muuttaa. Siinä on kuitenkin vain yksi makuuhuone joten se olisi aivan liian pieni meille. Voisin myös yrittää etsiä toista vuokra-asuntoa, mutta se on hankalaa niin pienellä paikkakunnalla. Kunnankin asunnoista sanotaan, että niissä on vaikka minkälaisia ongelmia. Sekin myös mietityttää, että miten neuvolan ja sairaalan vaihto onnistuu. Minulla ja lapsella on myös täällä harrastuksia ja kohta olisi alkamassa uusikin. Sitten mietityttää sekin, että lapsen täällä olevat sukulaiset jäisivät tänne eivätkä he enää välttämättä näkisi lastani. Meillä on ollut myös muita pienempiä riitoja ja yleensähhän jotkut ovat tietenkin ehdottaneet eroa. Silloin se tuntui todella itsekkäältä keinolta saada elää niin kuin minä haluan. Nyt on kuitenkin kyse lasten hyvinvoinnista. Silti päätös tuntuu todella hankalalta koska mieheni on muuten hyvä isä ja lapsen kasvattaminen yksin olisi todella hankalaa. En kuitenkaan voi elää mieheni kanssa, jos hän jatkaa lasten hyväksikäyttöä eikä hän näytä olevan kiinostunut sitä lopettamaankaan.

32

1484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puhutko nyt ihan totta ???!!!

      • Anonyymi

        Valitettavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti.

        Ero on mielestäni ainoa vaihtoehto ellei suostu terapiaan tai muuhun ammattiavun piiriin.
        Niin ikävää kuin se onkin, ymmärsin että olet kaikkesi yrittänyt!
        Voimia sulle ja teille koko perheelle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ero on mielestäni ainoa vaihtoehto ellei suostu terapiaan tai muuhun ammattiavun piiriin.
        Niin ikävää kuin se onkin, ymmärsin että olet kaikkesi yrittänyt!
        Voimia sulle ja teille koko perheelle!

        Olen ottanut yhteyttä eri tahoihin asian tiimoilta. Mieheni on sanonut suostuvansa terapiaan, mutta ei hän ole aina lupauksiaan pitänyt. Siksi mietin, että kannattaako edes yrittää. Yritän nyt kuitenkin jos se voi pelastaa perheemme. Mieheni ei kuitenkaan ymmärrä, että siinä olisi mitään vikaa jos lapsille näyttää sopimatonta materiaalia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ottanut yhteyttä eri tahoihin asian tiimoilta. Mieheni on sanonut suostuvansa terapiaan, mutta ei hän ole aina lupauksiaan pitänyt. Siksi mietin, että kannattaako edes yrittää. Yritän nyt kuitenkin jos se voi pelastaa perheemme. Mieheni ei kuitenkaan ymmärrä, että siinä olisi mitään vikaa jos lapsille näyttää sopimatonta materiaalia.

        Yhdeltä taholta otettiin yhteyttä mistä kyselin terapiasta. Siellä kerrottiin viidestä terapiakerrasta mutta mieheni sanoi suostuvansa vain yhteen. En tiedä, että löytyykö mistään sellaista yhden kerran pikaterapiaa jossa saataisiin mieheni tajuamaan, että hän tekee väärin.
        Muutenkin mieheni sanoo, että paisuttelen asiaa eikä hänen mielestään meillä ole mitään syytä erota. Ei minustakaan meillä henkilökohtaisesti ole mitään syytä erota mutta jos emme eroa niin lapset joutuvat kärsimään siitä.


    • Anonyymi

      Ensin pitkä vuodatus, sitten valttikortti peliin: lasten hyväksikäyttö.

      Pitkä vuodatus ei konkreettista kuitenkaan tuonut esille.

      Kyse on siis siitä, että yrität keksiä toisen niskaan syyn eroaikeisiisi. Ja sinä jäät puhtaaksi pulmuseksi, uhriksi.

      • Anonyymi

        Eräässä toisessa keskustelussa käskettiin ehdottomasti eroamaan. Sinun mielestä kuitenkin lasten hyväksikäyttö näyttää olevan suotavaa ja minun pitäisi vain katsoa vierestä ja kärsiä lasten kanssa. Kuinka näin?


    • Anonyymi

      soita haaviston numeroon.pikasestikköhän saisit KAIKEN avun?siel on semmonen koneisto et tärähtää,eikä kukhaa tiätäs mithää.ja äitinä itse tiät...no...en tiä....

    • Anonyymi

      Minkälaista materiaalia miehesi siis näyttää lapsille?

      • Anonyymi

        Esim. alastomia ihmisiä, jotkut saattavat makoilla vierekkäin sängyllä, sitten jossain selostetaan tarkasti, että mitä siellä sängyssä tehdään.


    • Anonyymi

      Hankala elää tilanteessa jossa on kaksi todennäköistä vaihtoehtoa. Joko mieheni tajuaa toimineensa väärin ja lopettaa lapsille kyseenalaisten videoiden näyttämisen tai sitten eroamme. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, että kuinka huonosti meillä menee. Olen miettinyt, että pitäisikö kertoa jollekkin. Jos kertoisin oman puolen sukulaisilleni niin pelkään, että he saavat miehestäni huonon kuvan jos eroa ei tulekkaan. Voisin myös kertoa ystävälleni. En kuitenkaan tiedä, että miten toinen ystäväni suhtautuisi asiaan. Toinen taas on miespuolinen joten mietin, että tykkääkö mieheni huonoa jos alan kertomaan hänelle, että kuinka huonosti meillä menee.

    • Anonyymi

      Sekin on hankalaa kun mieheni käyttäytyy aivan normaalisti, koska hän ei tajua asian vakavuutta. Inhottaa jos alkaa naurattamaan kun hän sanoo jotain hauskaa. Sekin on hankalaa kun rakastan häntä mutta silti mietin, että miten hän voi olla niin sairas ettei näe mitään vikaa siinä, että näyttää lapsille aikuisille tarkoitettuja ohjelmia.

    • Kuvauksestasi ei saa vaikutelmaa, että miehesi on pedofiili. Pitäisi olla jotakin tietoa lasten hyväksikäytöstä.

      • Anonyymi

        Lasten hyväksikäyttöön riittää jo se, että lapsille näyttää ohjelmia joissa on aikuisille tarkoitettua sisältöä. Harva kuitenkaan näyttää tästä olevan tietoinen.


    • Anonyymi

      Mieheni ei tosiaankaan näytä tietävän, että se täyttää lapsen hyväksikäytön kriteerit jos lapselle näyttää aikuisille tarkoitettua materiaalia. Hän luulee, että lapsen hyväksikäyttö tarkoittaa vain fyysistä hyväksikäyttöä. Olen lähettänyt miehelleni sen viestin mikä minulle lähetettiin terapiaa kysellessäni. Toivottavasti hän sen luettuaan tajuaa syyllistyneensä rikokseen. Tuskin mitään yhden kerran terapiaa löytyy.

    • Anonyymi

      Tuntuu väärältä erota, jos mieheni ei tajua tekevänsä mitään väärin. Ei ole ihme, että hän syyttää minua perheenrikkojaksi joka eroaa vain hetken mielijohteesta jos hän ei tajua, että hän ei käyttäydy niin kuin turvallisen aikuisen kuuluu. Jos eroaisimme, niin hänhän saattaisi vasta eroamisen jälkeen tajuta, että olin oikeassa siittä lasten hyväksikäytöstä. Silloin voisi olla hankalampi alkaa korjaamaan asioita jos se edes onnistuisi. Toivottavasti mieheni tajuaisi ettei ole tervettä käyttäytyä noin ennenkuin mietimme tarkemmin, että onko ero aiheellinen.

      • Anonyymi

        Oletko 100% varma että miehesi ei ole tehnyt lapsille muuta sopimatonta? Ehdottelua, katselua,tungettelevia kyselyjä tai koskettelua vääristä paikoista?
        Olet aikuisena vastuussa myös niistä miehesi lapsista, niitä et voi jättää pulaan, heidätkin pitää pelastaa jos on tarpeen.
        Ehdotan että kahdenkesken rauhallisessa tilanteessa kysyt jokaiselta lapselta onko tapahtunut jotain joka on tuntunut ikävältä? Tuo esille että uskot heitä ja että he voivat turvallisesti kertoa kaiken mikä mieltä painaa.
        Tee tämä siis silloin kun mies on jossain ihan muualla.
        Terapia on tyhjän kanssa, yksi kerta ei ole mitään.
        Minusta tärkeintä olisi selvittää ongelman luonne ja laajuus, jos on jotain muutakin kuin videot , ota perheenne KAIKKI lapset ja lähde turvakotiin.
        Jos videot ovat ainoa asia, ottaisin yhteyttä perheterapeuttiin, videoiden näyttön täytyy tietysti loppua ja ukkosi on pakko saada ymmärtämään ajattlumailmansa sairaalloisuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko 100% varma että miehesi ei ole tehnyt lapsille muuta sopimatonta? Ehdottelua, katselua,tungettelevia kyselyjä tai koskettelua vääristä paikoista?
        Olet aikuisena vastuussa myös niistä miehesi lapsista, niitä et voi jättää pulaan, heidätkin pitää pelastaa jos on tarpeen.
        Ehdotan että kahdenkesken rauhallisessa tilanteessa kysyt jokaiselta lapselta onko tapahtunut jotain joka on tuntunut ikävältä? Tuo esille että uskot heitä ja että he voivat turvallisesti kertoa kaiken mikä mieltä painaa.
        Tee tämä siis silloin kun mies on jossain ihan muualla.
        Terapia on tyhjän kanssa, yksi kerta ei ole mitään.
        Minusta tärkeintä olisi selvittää ongelman luonne ja laajuus, jos on jotain muutakin kuin videot , ota perheenne KAIKKI lapset ja lähde turvakotiin.
        Jos videot ovat ainoa asia, ottaisin yhteyttä perheterapeuttiin, videoiden näyttön täytyy tietysti loppua ja ukkosi on pakko saada ymmärtämään ajattlumailmansa sairaalloisuus.

        Mieheni käyttäytyminen on rauhoittunut joten olemme onneksi voineet pysyä yhdessä. Mieheni ei ole tehnyt muuta sopimatonta kuin kuvannut lapsistaan alastonvideoita ennenkuin aloimme olemaan yhdessä. Tässäkään hän ei nähnyt mitään väärää.
        Nykyään kun katsomme kahdestaan televisiota ja sieltä tulee jotain K-18 materiaalia niin kysyn, että tajuaako hän nyt, ettei sellaista voi näyttää lapsille ja hän myöntää että ei se kyllä aivan ole heille sopivaa sisältöä.
        Olen myös painottanut sitä, että lapsista ei voi ottaa alastonkuvia tai -videoita ja että heillä täytyy olla aina vaatteet päällä. Tämä on kyllä muutenkin toteutunut kun olen ollut koko ajan kotona ja varmistanut, etteivät lapset ole edes puolialasti. Valitettavasti miehen aiemmat lapset ovat tottuneet siihen, ettei vaatteet ole niin välttämättömät. He saattavat kesäisin esim. olla pihalla tai rannalla ilkosillaan välittämättä muiden paheksuvista katseista. Myös vanhempi lapseni haluaisi olla joskus puolialasti mutta minä kyllä pidän huolen siitä, että hän on pukeutunut asiallisesti.


    • Anonyymi

      Ihmettelen mitä vielä mietit????????? Jäämällä sallit asiat joita hän tekee!!!!!!!!!!!! Ei yksi "terapiakerta" riitä mihinkään, eihän se ole edes terpaiaa, jos kerran tapaa olipa terapeutti kuka tahansa. Terapia on pitkäkestoista, johon tarapiaan menijä sitoutuu.

    • Anonyymi

      Kun yritän puhua miehelleni asiasta, niin hän sanoo, ettei halua keskustella siitä silloin kun hänen lapsensa ovat täällä. He kuitenkin lähtevät huomenna niin jos sitten voisimme puhua kunnolla. Mieheni ei ole vielä myöskään lukenut lähettämääni viestiä. Olen myöskin lähettänyt poliisille viestin jossa kysyin, että mitä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa. Sieltäkään ei ole vastattu ja tuskin vastataankaan ainakaan ennen maanantaita.
      Eroaminen on siksi niin hankalaa, koska en ole niitä henkilöitä jotka vaihtavat noin vain uuteen. Yleensä kun aloitan suhteen niin oletan kanssa, että se jatkuu elämän loppuun asti. Tiedän kyllä, että se ei ikävä kyllä ole aina mahdollista.

    • Anonyymi

      Tää on provo tai sitten oot vähän yksinkertainen ihminen. Kerropa miehesi lasten äidille mitä teillä tapahtuu, eiköhän hän halua suojella lapsiaan.

      • Anonyymi

        Tuskin lasten äiti siitä välittäisi. Tiedän, että sielläkin katsellaan sellaisia ohjelmia jotka eivät ole lapsille hyväksi.


    • Anonyymi

      Taas kun olimme katsomassa televisiota niin tietenkin mies näytti sellaista ohjelmaa jossa joku nainen makoili ilkosillaan. En tajua, että miksi niitä ohjelmia ei voi tarkistaa etukäteen. Tällä kertaa miehen lapsetkin kyllä lopettivat television katselun siihen vaikka mieheni kyseli, että eivätkö he enää aio katsoa kyseistä ohjelmaa. Varmaan olen näyttänyt niin monesti esimerkkiä, että tuollaiset ohjelmat eivät ole soveliaita.

    • Anonyymi

      Mieheni lupasi, että voin tarkistaa kaikki ohjelmat ja elokuvat ennenkuin niitä näytetään lapsille. Saa nähdä, että pitääkö kyseinen lupaus, koska on hän ennenkin saman luvannut mutta silti se ei ole pitänyt. Mieheni myös lähetti sinne terapiapalveluun viestin missä hän kysyi, että onko se tosiaan lasten hyväksikäyttöä jos heille näyttää ohjelmia joissa on aikuisille tarkoitettua sisältöä. Mieheni ei ole kuitenkaan kertonut, että onko sieltä tullut vastausta. Toivottavasti lapset eivät enää koskaan joutuisi näkemään mieheni näyttämänä mitään sopimatonta että voisimme jatkaa perheenä.

    • Anonyymi

      Pitkä teksti ja ilman asianmukaisia kappalejakoja niin en jaksanut kokonaan tekstiä lukea, mutta sen perusteella mitä luin niin sanon että tähän tilanteeseen on tasantarkkaan vain yksi ratkaisu ja se on ero, jos yhtään ajattelet lapsiasi.

      Pornokraaffisen sisällön näyttäminen lapsille on heidän psyykkeelleen vahingollista ja ihminen joka tekee sitä on mielenterveydeltään epävakaa eikä sovellu lastenkasvattajan rooliin.

      Sinä olet nyt huomannut mitä toinen osapuoli tekee ja sinun velvollisuutesi on asettaa sinun lasten henkinen kasvu ja tasapaino kaiken muun edelle ja jättää tuollainen sairas yksilö joka vahingoittaa teidän lasten henkistä kasvua ja kehitystä tietentahtoen omalla toiminnallaan!

      Tilanne on kriittinen niin jos sinulla ei muuta paikkaa ole mihin lasten kanssa mennä niin ensin ensi - ja turvakotiin ja sen jälkeen sovitte sosialiviranomaisten kanssa jatkotoimenpiteistä ja siitä mihin menette asumaan jotta lapsilla olisi jatkossa turvattu ympäristö jossa voivat kasvaa vakaiksi ja henkisesti vahvoiksi aikuisiksi.

      Jos jäät suhteeseen vaikka tiedät miehen toimivan noin niin et ole kyllä ansainnut sitä kunniaa, että olet äiti, koska et toimi niinkuin äidin pitäisi. Jokaisen äidin sisällä pitää olla sen verran naarastiikeriä että puolustaa lapsiaan vaikka sitten niiden isää vastaan, jos tarpeen ja sinä et kyllä toimi niin jos jäät suhteeseen.

    • miten vanhalle lapselle ja MITÄ materiaalia?

      • Anonyymi

        Kannattaa ottaa yhteys edelliseen vaimoon ja kysellä vähän tarkemmin mr 0UTOsta.
        Varoittavat tunnusmerkit, ei kavereita, ei harrastuksia. Ei halua puhua menneisyydestään.


      • Anonyymi

        Tällöin lapset olivat 11 ja 9-vuotiaita. Minä en tarkalleen tiedä millaista materiaalia mieheni on näyttänyt lapsilleen, koska olen itse aina lähtenyt pois siinä vaiheessa kun vaatteet on riisuttu joten siitä en tiedä, kuinka vakavia asioita sen jälkeen on seurannut. Eräässä ohjelmassa taas selitettiin todella tarkasti kaikkia virallisia termejä käyttäen miten lapset saavat alkunsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällöin lapset olivat 11 ja 9-vuotiaita. Minä en tarkalleen tiedä millaista materiaalia mieheni on näyttänyt lapsilleen, koska olen itse aina lähtenyt pois siinä vaiheessa kun vaatteet on riisuttu joten siitä en tiedä, kuinka vakavia asioita sen jälkeen on seurannut. Eräässä ohjelmassa taas selitettiin todella tarkasti kaikkia virallisia termejä käyttäen miten lapset saavat alkunsa.

        5 luokalla on seksuaali- asioitten läpikäyntiä, koulun oppikirjoista. Sehän on 11v.


    • Anonyymi

      Hälytyskellot soimaan ja nopeasti.

    • Anonyymi

      Te kummatkin olette hyvin, hyvin sairaita. Miksi maailmassa sinäkin olet mennyt lisääntymään ja nyt tunget lapsesi alttiiksi pedofiilille.

      Sinulla on , kertonmasi mukaan, mahdollisuus kotipaikallasi asuntoon.
      "vain yksi makuuhuone - se on liian pieni"!!!!!!!!!!! Oletkohan sinä ei vain sairas vaan myoskin ahne ja kaikin puolin typerän laiska.

      Tai sitten ali-kehittyneissä aivoissasi sinä kehittelet täysin ala-arvoisia mutkun mutkun mutkun provoja.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe