Onko kukaan ylipainoinen onnistunut laihduttamaan juuri pitkään kestäneen työttömyyden aikana. Kun rahaa on vähän, niin sitä tuskin riittää joka päivä hampurilaiselle tms.
Laihtuminen työttömänä
xxxxx
5599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä ainakin myönnän, että joka työttömyyskaudella kiloja tulee vain lisää. Kun olen työssä, syön siellä terveellisen aterian ja mussutukset siten jää vähemmälle. Työni on ruumiillista eli"pakkoliikuntaa" tulee päivittäin. Asun yksin ja taipuvainen masennukseen eli työttömyyskaudella en liiku enkä syö terveellisesti. Ei siihen auta jos joku KÄSKEE mun tehdä niin!
Omakohtainen kokemukseni on, että laihtuminen onnistuu helpoiten silloin kun on paljon tekemistä (työ ylitöitä)ja hyvä motiivi, kuten uusi ihastus. Ei yksinkinkertaisesti ehdi/muista syödä.. ja kun kerkii syö kohtuudella.
Työttömänä taas ei ole mitään muuta kuin aikaa ja epätoivoa (lue: masentuneisuutta), joten tuleehan sitä piristettyä itseänsä erilaisilla herkuilla tavallista useammin. Ja epäterveelliset rasva-sokeri ruuat ovat myös ne halvimmat. Terveelliseksi mainostetut ruuat ne on jotka maksaa.
Tietenkin työtä saa helpommin jos on edustava ulkonäkö. Mutta jos ei papereilla pääse koskaan haastatteluun saakka, ei se välttämättä jaksa motivoida.
Itse olen tällä hetkellä 163cm, 51kg, nainen. Mutta eipä tässä oo oltu työttömänä vielä viikkoakaan. Varmaan paino taas nousee johku 55kg jos parikin kuukautta tulen olemaan työttömänä.
Ei taida vaikka tulee syötyä vähän niin epäterveellisesti ranskalaiset ja nakit,
paska valmisruokia ja vielä olutta, alkoholia
ja kova tressi päälle ja väsymystä,haluttomuutta,masentumista,apatiaa,
ym niin kyllä paino senkuin nousee itse olen lihonnut neljän vuoden työttömyysaikanani noin
15 kiloa en enää jaksa harrastaa mitään,
väsyttää kävelläkin parisataa metriä läheiseen kauppaan oon ihan puhki kun tulen takaisin kotiin ison mäyräkoiran kanssa.
Oon ollu 11kk työttömänä ja lihonut 10kg. Ruoka on halvin huvi, mitä työttömällä on. Elämä on heti kallista kodin ulkopuolella. Pannukakkua, pastaa, perunaa, sämpylän leipomista yms. leivonnaisia tulee tehtyä. Syötyä tulee tuplasti verrattuna säännölliseen työelämään. Turhautuminen lienee syy. Kutsu haastatteluun motivoi parin viikon teholiikuntaan ja diettiin ja hylkypäätös laittaa taas leipomaan entistä suuremmalla vimmalla.
kotosalla lyhyt matka jääkaapille-eikä kelloja tartte katella millon sieltä taas jotain hakee.