Areenassa oli taas ohjelma uskontojen uhreista

Anonyymi

Uusinta tämä oli. En katsonut sitä kun ihan alun, mutta jälleen muistutan kaikkia kristittyjä siitä, ettei kenestäkään saa yrittää tehdä uskovaista vastoin henkilön omaa tahtoa. Tämä on tietenkin erityisen tärkeätä meille, - joilla on lapsia.

Ja toinen asia on tärkeä, kristityn ei ole lupa hyljätä ketään, ei eristää ketään. Näin toimien kirkastamme myös Jumalaa, joka rakasti kaikkia ihmisiä niin paljon, että antoi henkensä pelastaakseen jokaisen kadotuksesta.

Jäi mieleen ohjelmasta tämän ex ehovantodistajan sanat, jotka hänelle oli lausuttu. "Etkö olekkin samaa mieltä siitä, että tuollaisesta mätäpaiseesta on päästävä eroon". Henkilö oli mm. julkaissut homoeroottisia julkaisuja netissä.
cccccccccccc

On tärkeä erottaa henkilö teoistaan, hän ei ollut se mätäpise, vaan synti oli tuhonnut hänen sisimpänsä.

Mitä luulette, paraniko hän taudistaan sen jälkeen, kun hänet erotettiin jehovantodistajista? Hänethän hyljättiin sukulaisistaan ja yhteisöstään.

Toinen esimerkki: Oululainen helluntaipoika (kansanedustaja) erotettiin seurakunnastaan, kun hän julkaisi homosuhteensa.

Pitäisikö meidän kristittyjen siis rakastaa homoseksuaalisia tekoja ja hyväksyä ne? Ei tietenkään, sellaiset teot Jumalakin sanassaan tuomitsee.

Henkilö (persoona) itse, on siis eri asia, kun hänen tekonsa. Vaikka rakastamme henkilöä, emme silti hyväksy hänen Jumalan sanan vastaisia tekojaan.

Onko joku meistä siis niin pyhä, ettei hän tee vähintään tuhatta syntiä päivässä, ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein? Ei, kukaan ole niin pyhä. Kaikki meistä OVAT syntisiä, eivät ainoastaa tee syntiä.

Pitääkö meidän hyväksyä OMAT syntimme? Ei missään tapauksessa!

Tässä oikeastaan onkin se ero epäuskoisen ja uskovan välillä. Uskova tuntee syntinsä, mutta ei hyväksy niitä. Epäuskoinen tekee syntiä yhtä lasilla kuin uskovatkin ja useasti myös iloitsee siitä, kaikesta sydämestään. Jos hänellä on jonkinlainen jumala mielessään, niin hänen jumalansakin iloitsee yhdessä hänen kanssaan hänen syntielämästään.

Lapsemme joka on epäuskossa, pitää olla meille yhtä rakas, kun nekin lapset, jotka ovat uskovia. Eikä kenestäkään saa yrittää tehdä uskovaista, vastoiin hänen omaa tahtoaan. Näin kun toimimme, niin ei synny tällaisia tilanteita, jota alussa kuvasin. Uskontojen UHREJA!

Meille kristityille on selvää, että uskonto on ihan eri asia, kun henkilökohtainen sydämen suhde elävään Jumalaan, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Uskonto voi olla millainen hyvänsä, myös yksilöä kohtaan, se on aina ihmiskeskeinen, sääntöineen tapoineen ja tottumuksineen. Poikkeava yksilö on "mätäpaise", koko yhteisön kunnialle ja maineelle. Siksi hänet on erotettava yhteisöstä.

Tämän kaiken sijasta Jeesus Kristus kutsuu kaikkia mätäpaiseita yhteyteensä, parantumaan ja eheytymään rakkaudettomuuden ja hyljätyksitulemisen haavoistaan. Jeesus ja seurakuntansa sanovat tule.

Jos esim. homoseksuaalisia tekoja harjoittava kuulee sanan ja ottaa sen uskossa vastaan sydämeensä, niin hänen ei tarvitse enään homoilla, ja hän saa myös veljiltään ja sisariltaan tarvitsemaansa tukea prosesseihinsa. 😇🧡

17

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikös liikkuva kuva ollut syntiä?

    • Anonyymi

      Lestadiolaisuudessa neuvotaan ja opetetaan kasvattamaan lapset ”kristityiksi” eli lestadiolaisilsi. Lasten tahtoa ei opeteta ottamaan huomioon.
      Maailmaan tai väärään jumalisuuteen eksyneitä ”tuhlaajapoikia” yritetään rakkaudella ja armoilla houkutella takaisin ”Isän kotiin”, ei hylkäämään. Siinä mielessä ainakin esikoislestadiolaisuus on vähän joitakin muita lahkoja inhimillisempi uskonto.

      Yli tai alle 1000 syntiä päivässä ? Montakohan tein tätä kirjoittaessani.

      • Anonyymi

        Ovikelloani soitettin.Ovellani seisoi Kouvolan Ahdinkadun vapaakirkon jäsen,jonka kirkosta olin eronnut.
        Tämä alkoi herjata,ja sanoi,että ''Joudut helvettiin''.Olin juuri aiemmin varoittanut tätä seurakuntaa,etten siedä taholtaan minkaanlaista panettelua en vainoa,oltuani heidän taholtaan vainottuna yli kolme vuotta seurakunnassa ollessani.
        Vedin siis saatanaa turpaan,ja kunnolla,jonka seurauksena piru joutui sairaalaan.
        Tämän jälkeen sain olla heiltä rauhassa,eivät edes tuijottele ja mulkoile kuten ennen tekivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tunne pirua lainkaan. 👹 Tämä on huolestuttavaa sinun kohdallasi. Piru on ovelampi mitä osaisit koskaan kuvitellakkaan. Seuraappa oveluutta, jolla piru ohjaa epäuskoisten elämää kaikkialla maapallolla.

        On vain YKSI joka on voittanut pirun, Jeesus Kristus, Jumalan Poika Vapahtaja. Hän on Tie, Totuus ja Elämä.

        Tunnen kyllä.Saatana tarkoittaa vastustaja.Piru taasn ilkeää ,panettelevaa pyhien vihollista.

    • Anonyymi

      Ajatkuset liikkuvat aivoissa sähköisesti, suunnilleen valon nopeudella. On paljon tekopyhiä ihmisiä jotka luokittelevat synnintekojaan eri asteisiin. Näin päästään siivostyntisiksi. Jumalan Pyhyys ei tunne siivosyntisiä ollenkaan. Kaikki ovat 100% syntisiä. Ja ellei Kristuksen lahjoittama täydellinen vanhurskaus kelpaa lahjaksi, silloin on mentävä helvettiin.

      • Anonyymi

        Syntiin en ota kantaa, mutta sähkökemiallinen pulssi liikkuu hermosolussa nopeimmillaankin reilusti alle äänennopeuden.
        Wiki: " Hermoimpulssi kulkee myelinisoituneessa viejähaarakkeessa nopeammin (100 m/s) kuin myelinisoitumattomassa. Keskushermostossa myeliinituppia muodostavat Schwannin solujen sijasta oligodendrosyytit."

        On selvää että hermoissa on tietty ominaisvastus, kuten kaikissa ihmisen soluissa. Emme puhuneetkaan soluista vaan aivoista. Noin tyhmiä ei kenekään pitäisi tänne kopioida.

        Kirjoitin siitä, kuinka monta Jumalan käskyjen vastaista johtopäätöstä aivoissamme tapahtuu 1 PÄIVÄN aikana. - VÄHINTÄÄN! Ja näistä synnin saastuttamista johtopäätöksistä syntyy myös Jumalan sanan vastaisia tekoja, sanoja ja laiminlyöntejä.
        Pitää myös muistaa etteivät aivomme koostu yhdestä narusta, jota pitkin tieto siellä kulkee, eli tiedon nopeus aivoissa on todella valtava. Sen jokainen tietää ihan itse, jolla on muutakin kuin sahajauhoja päässään.

        Ei toisen kirjoitus välttämättä tyhmä ole. Ainakaan tyhmempi kuin sinun kirjoituksesi? Sillä ei kai sinunkaan mielestäsi ole kovin suurta merkitystä autuuden kannalta montako syntiä ehdit aivoissasi tekemään vaikkapa minuutissa. Valon- tai 0,3 äänennopeus? aivan on kai sama? Sahajauhojako on sinullakin osa? ;) No älä suutu.

        Jumalan käskyjen vastainen johtopäätös aivoissa? Kerrotko esimerkin sellaisesta johtopäätöksestä?
        Eivät kaikki ihmiset edes tee lähellekään 1000 tekoa, sanaa tai laiminlyöntiä päivässä, saatikaan että ne olisivat Jumalan sanan vastaisia.

        Mitä oppia tai laisuutta sinä kannatat?

        Totta on, sillä ei ole merkitystä kuinka monta syntiä ehtii päivässä tekemään, MIKÄLI HENKILÖ ELÄÄ PUETTUNA JEESUKSEN KRISTUKSEN TÄYDELLISELLÄ VANHURSKAUDELLA.

        Merkitys tulee vasta silloin, kun kohtaa tekopyhiä ihmisiä, sellaisia jotka luottavat omiin tekoihinsa, katumisiinsa parannuksiinsa ja siihen etteivät he tee kadottavia syntejä, eivätkä ole syntisiä.

    • Anonyymi

      Pitkäperjantaina olisi jokaisen syytä miettiä mihin uskoo! Esikoislestadiolaisuuteenko niin kuin esimerkiksi "kaidantienkulkia" ja none muut täällä kirjoitelleet fanaattiset esikoislestadiolaisuuden kannattajat vai johonkin muuhun. Aiva johonkin muuhu, josta Raamatssa on kirjoitettu. Ei vain esikoislestadiolaisuudessa tai muussakaan lestadiolaisuudessa puheltu, oman opin vakuudeksiu.

      • Anonyymi

        Niinhän se on. Kuitenkin ovat monet uskoneet ja vieläkin uskovat lestadiolaiseen saarnaan, jota miehet perinnäistietämkyksellään ovat jatkamassa. Esimerkkeinä S.P. ja S. K. ynnä muut heidän rakkaiden vaimojensa kanssa. Mihin he uskovat, esikoislestadiolaisuuteen! Molemmat Sepot. Eiväthän he enää muuhun pysty tai voivathan todellisuudessakin olla jo niin syvällä "uskossaan", että luulevat sitä ainoaksi "Oikeaksi". Ja pilkkaavat muita Kristukseen uskovia joka saarnassaan. Rukoilen armoa heille.

        Hekin voisivat herätä? Siihen en kuitenkaan usko vaikka toivon. Ovat paaduttaneet itsensä jo kauan sitten? Siltä minusta ainakin tuntuu. Ja nämä pikkusaarnaajat, ovat enemmän uhreja kuin syyllisiä.

        Tätäkö tämä corona-virus saa aikaan, mitä pahempaa vielä tarvitaan, sen Jumala tietää!

    • Anonyymi

      Mmmmmm ... joo. Korona virus on koko maailman alueen kattava muistutus Jumalalta siitä, kuka on Herra.

      Esikoislestadiolaisten tilanne puolestaan lähti käsistä Gunnar Persäterin tultua valtaan liikkeessä. Liikkeen perustamisesta saakka, vuodesta 1902 perinteeseen on kuulunut Jellivaaran johtavan puhujan uskominen kaikkitietäväksi Jumalan sijaiseksi, jota ei kukaan liikkeessä saa arvostella ja jonka päätökset ovat Jumalan ja Pyhän Hengen päätöksiä.

      Tämä sairas seurakuntamuoto, "hengellinen hallitus", estää liikkeen kehittymisen aikansa tapahtumisen mukaiseksi, ja estää puhtaan evanleliumin julistuksen.

      *) Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee ->

      -> kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

      Seurakuntaaa johtavat henkilöt ovat asettuneet (heidät on korotettu liikkeen lakihenkisten toimesta) välimiehiksi Kristuksen ja syntisten välille sillä tavalla, että lupa uskomiseen tulee liikettä johtavien henkilöiden kautta, - EI SIIS KRISTUKSEN SAMNAN KAUTTA, KUTEN KRISTINUSKOSSA USKOTAAN!.

      Lupaa uskomiseen ei tietenkään tule, mikäli KRISTUKSEEN USKOVA alkaa todistamaan Jeesuksesta Kristuksesta jota ei ohjailla esikoislestadiolaisuudesta, eikä Jellivaarasta. Jeesuksesta Kristuksesta, joka on pyhä, kaikkivalstyias, Jumala!

      Usko seurakuntaan on tehnyt monet esikoislestadiolaiset umpisokeiksi, uskomaan kaiken maailman ihmisoppeihin, - ikään kuin ne olisivat Jumlan sanaa. Tämä on ikävä asia, mutta tämä ei kirkastu ennen kun Kristus saa sen kirkastaa koettelemusten ja Raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan uskomisen kautta. Tätä uskoa, joka uskoo Jeesuksen Kristuksen sovittaneen YHDELLÄ AINOALLA UHRILLAAN koko maailman synnit, ei voi ihminen itse ottaa, - eikä toisillekaan antaa. Se on Jumalan lahja. Hallelujaa kiitos Jeesus.

      Rukoillaan Jeesuksen nimessä, että mahdollisimman moni esikoislestadiolainen, kuten kaikki muutkin x-laiset saisivat Jeesukselta tämän USKON lahjan.

      • Anonyymi

        Olen ymmärtänyt, että näihin ymmärretään olla ottamatta kantaa, varsinkin jos vielä ovat sen pornovaiton edesottamuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ymmärtänyt, että näihin ymmärretään olla ottamatta kantaa, varsinkin jos vielä ovat sen pornovaiton edesottamuksia.

        Älä sinä saasta kauppaa tapojasi muille, vaan rukoile parannuksen armoa omalle kohdallesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ymmärtänyt, että näihin ymmärretään olla ottamatta kantaa, varsinkin jos vielä ovat sen pornovaiton edesottamuksia.

        Siis puhdasoppiset esikoislestadiolaisetKO ovat tällaisen hienon ymmärryksen ymmärtäneet, mistähän ovat sen ajatuksiinsa ammentaneet? Pornovaito ja Sepe ovat kirjoittaneet tällä palstalla kahdestaan enemmän asiaa kuin kaikki heidän vastustajansa yhteensä. No Jällivaarassa toki ollaan eri mieltä, mutta sen syyn jokainen jotain jostain ymmärtävä tietää hyvin. Hyvää pääsiäistä teille pilkkaajat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4609
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2405
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2282
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2189
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      421
      1974
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      172
      1526
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1279
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1075
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      976
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      860
    Aihe