Julkisten alojen ihmiset kuntotestiin

Julkisilla aloilla työskentelee suuri joukko ihmisiä, jotka ovat päästäneet itsensä erittäinkin huonoon kuntoon. Monille heistä maksetaan silti kovia palkkoja ja lisää ollaan pyytämässä. Sen lisäksi, että julkiselle alalle pitäisi määrätä max. 3000 euroa/kk palkkakatto, pitäisi jokaiselle maksaa työpanoksensa mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi kaikki henkilöt tulee testata vähintään "kävelytestillä" ja kuntoarvion jälkeen palkka mukauttaa työkykyyn. Ei ole mitään mieltä maksaa täyttä palkkaa henkilölle, joka kykenee maksimissaan puoleen odotetusta ja palkan perusteena olevasta suoritustasosta. Palkataan tietenkin edelleen henkilöitä 0,5-0,7 kyvyillä, mutta maksetaan heille myös sitä vastaava palkka. Näin saadaan paljon lisähenkilöstöä töihin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voidaankos aloitaa sinusta ylipainoinen terveyden h oitaja jokaa jaat laihdutus ohjeita .

Vakuutaavaa vai mitä.

Samoin posti kyvykkäästä pääjohtajasta joka kaitsai liikaa palkaa ja sitä tulikin ylimielinen jumala

Kiaken yläpuolella oleva esikuvanan vennamo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Julkisilla aloilla työskentelee suuri joukko ihmisiä, jotka ovat päästäneet itsensä erittäinkin huonoon kuntoon. Monille heistä maksetaan silti kovia palkkoja ja lisää ollaan pyytämässä. Sen lisäksi, että julkiselle alalle pitäisi määrätä max. 3000 euroa/kk palkkakatto, pitäisi jokaiselle maksaa työpanoksensa mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi kaikki henkilöt tulee testata vähintään "kävelytestillä" ja kuntoarvion jälkeen palkka mukauttaa työkykyyn. Ei ole mitään mieltä maksaa täyttä palkkaa henkilölle, joka kykenee maksimissaan puoleen odotetusta ja palkan perusteena olevasta suoritustasosta. Palkataan tietenkin edelleen henkilöitä 0,5-0,7 kyvyillä, mutta maksetaan heille myös sitä vastaava palkka. Näin saadaan paljon lisähenkilöstöä töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu