Halla-aho politiikkavuoden 2019 suuronnistuja!

"Jos yksittäisen poliitikon nostaa onnistujaksi, niin se on Jussi Halla-aho. Halla-aho on nostanut hajonneen puolueen suurimmaksi. Hän on kehittynyt hyväksi esiintyjäksi. Hän vastaa toimittajien kysymyksiin ja argumentoi selvästi. Muutkin puolueet voisivat ottaa oppia tällaisesta populismista.”

Näin kuvailee yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtio-opin dosentti Pertti Timonen onnistujaa ylitse muiden politiikkavuodelta 2019.

Hän myös toistaa sen, minkä me kaikki toki tiedämmekin: "jos eduskuntavaalit olisivat olleet vähän myöhemmin, perussuomalaiset olisi noussut suurimmaksi puolueeksi".

Timonen listaa puolestaan Sdp:n Antti Rinteen sekä vuoden onnistujaksi että epäonnistujaksi johdettuaan puolueensa ensin niukkaan vaalivoittoon kevään eduskuntavaaleissa "rimaa hipoen", mutta sittemmin epäonnistuttuaan "lopulta totaalisesti nimenomaan kriisiviestinnässään":

Kuis vasureilla, onko Lii saanut puolueensa nousuun?
13<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sehän taas vihervassareita ottaa aivoon.

Äänestä

Vihervasemmisto on onnistunut loistavasti ykköstavoitteessaan, ulkomaisten terroristien tuomisessa Suomeen "suomalaisina".

Äänestä
  • Mätäsilakat...heheheheeee.

    Äänestä

Jos on rehellinen, niin asian voi myöntää.

Äänestä

Kyllä ottaa aivoon.....äähhhhhh.

Äänestä

Ilman mitään puolue kannatusta on pakko myöntää onnistuminen selvänä ykkösenä.

Äänestä

Ei onnistunut Halla-Aho vaaleissa. PerSu:n nykyinen kannatus ei tuo mitään. Sitä ei voi hyödyntää, koska ei ole riittävän iso puolue eduskunnassa.
Eikä puoluetta huolittu edes hallitukseen, koska sillä ei ole puolueohjelmassaan mitään annettavaa.

Äänestä
  • Kokoomus onkin Persujen ja Halla-ahon ainoa mahdollisuus muodostaa joskus enemmistöhallitus. Ja se on kova paikka monelle, monelle persulle. Tosin takinkääntöhän näiltä käy.

    Äänestä

Vasemmistoliitto on saanut kannatustaan lisättyä.

Äänestä

Tottahan tuo on. Halla-Aho on onnistunut keräämään taakseen maan kouluja käymättömät alkoholistit, lahkolaiset, seminatsit sun muut pösilöt paremmin kuin kukaan toinen maan historiassa.

Äänestä
  • Sanoo peruskoulun juuri käynyt kommari..heheheheeee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoo peruskoulun juuri käynyt kommari..heheheheeee.

    Hakkarainen ei saanut käytyä sitäkään kuin vajaat 6 vuotta. Case closed.

    Äänestä

Halla-aho betonisoi itsensä kaikkien aikojen arvostetuimmaksi ja älykkäimmäksi poliitikoksi suomen poliittisessa historiassa. Nero että mestari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Jos yksittäisen poliitikon nostaa onnistujaksi, niin se on Jussi Halla-aho. Halla-aho on nostanut hajonneen puolueen suurimmaksi. Hän on kehittynyt hyväksi esiintyjäksi. Hän vastaa toimittajien kysymyksiin ja argumentoi selvästi. Muutkin puolueet voisivat ottaa oppia tällaisesta populismista.”

Näin kuvailee yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtio-opin dosentti Pertti Timonen onnistujaa ylitse muiden politiikkavuodelta 2019.

Hän myös toistaa sen, minkä me kaikki toki tiedämmekin: "jos eduskuntavaalit olisivat olleet vähän myöhemmin, perussuomalaiset olisi noussut suurimmaksi puolueeksi".

Timonen listaa puolestaan Sdp:n Antti Rinteen sekä vuoden onnistujaksi että epäonnistujaksi johdettuaan puolueensa ensin niukkaan vaalivoittoon kevään eduskuntavaaleissa "rimaa hipoen", mutta sittemmin epäonnistuttuaan "lopulta totaalisesti nimenomaan kriisiviestinnässään":

Kuis vasureilla, onko Lii saanut puolueensa nousuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu