Hyvää Päivää kaikki hyvät ihmiset
Alan olla epätoivoinen. Minulla on erittäin laaja vuosia kestänyt oirekuva, jossa hallitsevin oire on todella kova fyysinen uupumus. Välillä on parempia päiviä ja hetkiä ja voin jopa käydä jokusen kilometrin kävelyllä, useimmiten pakottamalla, joskus harvoin kaikkien tähtien ollessa niin sanotusti kohdillaan tunnen itseni jopa virkeäksi. Pääsääntöisesti olen kuitenkin kehollisesti todella uupunut.
Uupumusen ja väsymyksen (huomio, että nämä kaksi eivät ole sama asia) minulla on monia pitkäaikaisoireita, joita en enää meinaa jaksaa. Alan olla henkisesti aivan loppu tähän, vaikka omaankin luonteenlaadun, joka saa aina jostain positiivista energiaa yrittää ja nousta. Oirelista on pitkä. Jalkojen hermosärkyjä ja vaikeuksia seisoa vähänkin pidempää aikaa (seisomätyö mahdotonta), hengästymistä ja hengenahdistusta, hermostuneisuutta, vapinaa aamuisin, erittäin huon palautuminen liikkumisesta ja kunto ei nouse millään, vaan olo vain pahenee liikunnasta. Lihakseni alkavat särkeä nykyään ihan perus kävelylenkeistäkin usein ja lisäksi heräilen jatkuvasti vessaan, kärsin ihon kuivuudesta yms. Yksi pahimmista oireistani on erityisesti kuumassa ja vähänkin liikkuessa ja liian kauan (eli 510 min seisoessa) usein tuleva aivosumu ja huimaus. Tiedän, että nämä kaikki ovat esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan ja anemian oireita. Minulta on poissuljettu aikanaan iso määrä sairauksia (useita vuosia sitten ja tilanne voi olla nyt eri) ja nyt lääkärit eivät enää ole halukkaita minua tutkimaan. Verikokeet raudan määrittämiseksi sain vielä, kun kitisin.
Minulla on jo 10 vuotta sitten ollut hemoglobiiniongelmia. Hemoglobiini oli vuosia vähän päälle sadan ja noin 117 välillä. Siinä välissä se kävi muutamana vuonna noin 125-127:ssä. Viimeisin hemoglobiinini oli 115 ja ferritiiniarvoni 23. Olen lukenut runsaasti artikkeleita, joissa todetaan ferritiinin ollessa alle 30-50 jo tyhjien rautavarastojen merkki. Vatsani ei kestä raudan syömistä ja rautatiputus on ilmeisen harvinaista. Alan olla niin fyysisesti kuin henkisesti loppu tähän hommaan. Kaikista ilon ja vireyden lyhyistä hetkistä tunnen syyllisyyttä, kun pelkään, että uskottavuuteni oikeasti sairaana menee enkä saisi olla iloinen ja virkeä koskaan, jos olen kerta sairas. Ylimääräsitä rahaa ei juuri ole. Alan olla epätoivoinen, siksi olen täällä avautumassa ja kysymässä neuvoa. Minulla on muutenkin tarpeeksi ongelmia elämässäni ja henkistä painetta, mutta tämä fyysinen vesittää kaikki henkisen puolen parantamisyritykseni. Olen lopettanut yli vuosi sitten alkoholinkäytön kokonaan, en polta tai käytä mitään lääkkeitä, syön mahdollisimman luomusti ja monipuolisesti ja liikun väkisin, minkä pystyn, vaikka kunto ei nouse ja itse kävelylenkki tuntuu useimmiten kamalalta työltä ja tuskalta huimausunensekaisessa tunteessa.
Alan olla epätoivoinen. Auttakaa hyvät ihmiset. Sanokaa jotain rakentavaa, antakaa neuvoja, lohduttakaa. Mitä vain positiivista, joka auttaisi jaksamaan. Kun muilla ei ole uskoa, alkaa itseltäkin usko loppua. Mitä te tekisitte minuna?
Ferritiini, anemia, selvät oireet ja hoidon epäselvyys
8
1145
Vastaukset
- Anonyymi
Tuossa suluissa aloituksessa pitäisi lukea, että kun seisoo 5stä 10neen minuuttia.
- Anonyymi
Kuulostaa kovasti tutuilta oireilta. Et kerro ikääsi. Oletko vaihdevuosi-ikää lähestyvä nainen?
Tuo rauta-asia tietysti voi väsyttää. Minulla on ferritiini noin 30, eikä se nouse siitä millään rautakuurilla (on vielä kuukautiset). Valvominenkin tässä iässä väsyttää eri tavalla kuin nuorempana.
Koeta syödä rautapitoista ruokaa, esim. maksapihviä ja verilettuja. - Anonyymi
Olen vasta 28-vuotias nainen ja olen kärsinyt näistä oireista enemmän ja vähemmän 10 vuotta. Tämä on toinen syy siihen, että en ole vuosiin ollut mukana työelämässä. Välillä on ollut todella pahoja jaksoja ja olen ollut lähemmäs sänkypotilaana viikkoja niin, että suihkussakäyntikin on vienyt kaikki voimat. Maksa- ja veriruokia en kertakaikkiaan saa menemään alas mutta syön riistaa, kalaa, kananmunia ja kasvikunnan rautapitoisia tuotteita. Nestemäisen raudan syönnistäkin saan vatsan sekaisin. Kärsin myös kroonisesta ripulista ja löysävatsaisuudesta, johon foodmap-ruokavaliolla, pitkään nukkumisella ja mahdollisimman vähällä stressillä eli karsimalla pois kaikki menot ja olemalla työttömänä olen saanut helpotusta.
- Anonyymi
Minulla on nykyään melkein kokoajan myö etova olo ja saan toisinaan totaalisia voimattomuuskohtauksia lyhyenkin kävelyn jälkeen niin, että tulee lähes pakottava tarve istua vaikka keskelle katua, vaikka olisin nukkunut 10 tuntia ja levännyt koko päivän tätä ennen. Onneksi olen vielä tistaiseksi jotenkuten päässyt tilanteista omin jaloin pois.
- Anonyymi
Minusta sinulla on Fibromyalgia tai CFS. Oma fibroni parani vähitellen, kun muutin homeasunnosta pois. Anemia minulla on edelleen (Hb 100-115) mutta en saa siitä kummempia oireita, ehkä pulssi vähän korkea, reipas kävely sujuu hyvin.
- Anonyymi
Mulla on sama ongelma raudan puutteen kanssa kuin aloittajalla.
Hemoglobiini on hyvä mutta ferritiini viimeksi 12. Ja aivan selkeää oireilua ollut tosi pitkään. Enkä pysty rautaa syömään, vatsa ei kestä.
Mä oon kanssa ihan helisemässä että näinkö tän elämän täytyy jatkua päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen.
Ruoka-aineiden avullakin olen yrittänyt saada oireilua vähenemään mutta ei auta.
Oon joskus vitsaillut että pitäisi varmaan viilata joku rautaesine jauheeksi ja koittaa jos sen syömällä saisi varastot täydemmiksi.
Sota-aikanakin monet saattoivat syödä kuivaa laastia seinästä joka viittasi siihen että elimistö tarvitsi kalsiumia. - Anonyymi
Rautaa saa ruoasta imeytymään kun syö C-vitamiinia. Sitä on esim. paprikassa. Ite söin. Nyt Hb 162 (olen mies). Oli välillä yli 170 millimoolia. Tosin vuosi sitten söin rautaa muutaman viikon. Olen keliaakikko. Saan Cohemin piikkejä kerran 3. kuukauteen. Vähän samoja voimatttomuusoireita ollut. Rautavarasto 2018 oli 30.
- Anonyymi
ITSE OLEN MIES JA SAIN OMAN ANEMIANI AIKASEKSI SYÖMÄLLÄ TOLKUTTOMIA MÄÄRIÄ MAITOTUOTTEITA, JUUSTOA KOKO AJAN. KANNATTAA SYÖDÄ RAUTALISÄT OIKEESEEN AIKAAN, ESIM 2 TUNTIA ENNEN TAI JÄLKEEN RUOKAILUN, C VITAMIINI PARANTAA IMEYTYMISTÄ. ESIM KALSIUMI, KAHVI, MAITOTUOTTEET HUONONTAA IMEYTYMISTÄ. KUN RAUTAKUURIN ALOITTAA, VOI HUOMATA VATSAKIPUJA, HENGITYSVAIKEUKSIA, KUUMETTA YMS.. NE ON YLEENSÄ OHI MENEVIÄ OIREITA, LOPULTA KEHO TOTTUU SIIHEN RAUDAN OTTOON. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961167Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 90850
- 53841
- 46829
- 53758