Ja näin se alkoi Kolmannen Maailmansodan odottelu!

Iranissa jytisee ja kohta jytisee vähän joka puolella. Nyt on kyllä pakko sanoa että on lottovoittu syntyä Suomeen. Korpeen vaan asumaan, niin vielä saatta elää onnellisesti 50 vuotta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu siitä mihin väestön osaan kuuluu, millainen on tieto ja ymmärrys, miten sidoksissa on yhteiskuntaan, muihin ihmisiin, onko vapaa tekemään itsenäisen päätöksen ja viellä kykyä selviytyä omillaan.
Reserviin kuuluvat pitää mennä täyttämään velvollisuutensa maataan kohtaan, jos ns. kohtalon arpa heihin osuu, muutoin yhteiskunnan taholta kuolemantuomio, mikäli pakenee tilannetta tavalla tai toisella.
Suomen Puolustusvoimilla, armeijalla on velvollisuus suojella oman maansa siviilejä, jotka eivät voi osallistua kriisiajan työhön, lapset, osa naisista, vanhukset, sairaat. Myös ihmisten koteja, infraa on Puolustusvoimien suojeltava.
Kun ajattelee, niin on pieni väestönosa sellaisia, joilla ei ole puolustus tai muuta suurempaa velvoitetta yhteiskuntaa kohtaan. Tämä väestö voi, jos osaa, haluaa, ymmärtää varautua riittävästi tulla toimeen omillaan kriisiajan, sotatilan yli. Ainoa mahdollinen rike heidän taholtaan olisi, että ei osallistu evakuointiin eli lähde viranomaisen määräämään leiriin.
Itse olen suorittanut velvollisuuteni ja olisin ollut valmis lähtemään sotaan, jos aikanani se olisi syttynyt, kuuluin mahdollisen sodanajan kokoonpanoon, olin saanut sotilas koulutuksen omaan tehtävääni. Isäni joutui kärsimään ja sotimaan jatkosodassa, tämä sota-arpa ei osunut minun aikaan, nyt katson olevani ja olen vapaa puolustus velvoitteesta Suomea kohtaan, iän, sairauksien, toimintakyvyn vuoksi.
Mitä sitten joku minun kaltainen tekisi, toimisi se jääkööt arvoitukseksi, salaisuudeksi, tiedän, että aniharvalla on mahdollisuus tai kyky selviytyä omillaan Suomen kamaralla mahdollisessa tulevassa sodassa, eikä se minullakaan tulisi helppoa olemaan, oma taisteluni elämästä tai kuolemasta se olisi, maailmaan en luota, en ihmisiin tai yhteiskuntiin, Suomi on hyvä, vaan ei koskaan täydellinen.
Pahalta näyttää Lähi-Idässä nyt tilanne, saattaa levitä sota Pohjolaan asti, kun aika rientää.

Äänestä

Aloitus on harhauttava. Iranissa ei toistaiseksi ole jytissyt yhtään.

Äänestä

Tuskin nyt sentään 50 vuotta ku jo ollahan 70 :) Mutta se on plussaa jos on punainen tupa ja perunamaa oma kaivo ja talossa puulämmitys.-

Äänestä
  • Omassa kodissa ei saa asua rauhassa, jos ja kun sotatoimet seudulle vyöryy. Ensin tulee Suomen viranomaiset, evakuointiväki hätyyttämään ja jos ei he niin vihollinen tappaa tai vie omaan leiriinsä. Tämä koskee eläkeläisiä, muita sotapalveluun kelpaamattomia.
    Kaikki tietävät mitä tapahtui "luovutetuilla" alueilla eli oikein sanottuna sodassa hävityillä alueilla, väestö matkaan ja talot tuleen.
    Suurinosa sotaan kelpaamattomista on näitä pässejä, joita viedään kuin narussa tai tapetaan sijoillensa, eipä tavalliset pöljät Suomenmaassa osaa edes ajatella, mikä heitä pahimmillaan odottaa, kun huonoin aika koittaa.
    Sen verran mielipuolinen on maailmanjärjestys, että kyllä se suursota lopulta saadaan aikaiseksi. Vaikuttaa siltä, että on jotkin salaseurat asialla sotaa rakentamassa, rikkaat hamuavat lisää varallisuuttaan, raha ja valta sokaisee, trumppi hyvä esimerkki, hälle rahatalous tärkein asia elämässä, golf ja idiotismi, ympäristöstä, luonnosta välittämättä.
    Pankit rosvoaa kansaa, bensa, sähkö kallistuu jatkuvasti jne. kaiken takana rahavallan ruhtinaat, jotka lopulta vievät, alistavat koko ihmisen valtaansa siruttamalla, monenlaisella pakolla, valvomisella, johon jo nyt on ollut kansalaisten pakko alistua. Pöljät eivät huomaa kuinka heitä viedään pässinarussa teuraaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iranissa jytisee ja kohta jytisee vähän joka puolella. Nyt on kyllä pakko sanoa että on lottovoittu syntyä Suomeen. Korpeen vaan asumaan, niin vielä saatta elää onnellisesti 50 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu