On hyvä että kaikki maailman autiomaat tyhjentyvät asukkaista sillä ei ole mitään järkeä sillä että näyti kuumia kuivia autiomaita asutetaan miljoonilla ihmisilla ja rakennetaan mielettömiä infrastuktuureja vain siksi että nämä hyväkkäät haluavat ottaa aurinkoa ja ruskettua. Australia on ekologisesti kaltevalla pohjalla.
Australiaa ei ole alunperin tarkoitettukaan ihmisten asutettavaksi
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt olisikin hyvä mahdollisuus hankkia osaavaa työvoimaa Eurooppaan. 25 miljoonan aussin joukosta saataisiin 12-13 miljoonaa koulutettua ihmistä Euroopan työmarkkinoille.
Australia oli ensin alkuasukkaiden ja olisi pitänyt antaa olla sellaisena.
Sitten britit teki siitä ison vankireservaatin, eli avovankilan.
Ja nyt niiden älykkäät jälkeläiset kulottaa maastoa.
Tässä tulee mieleen USA:sta sellaisetkin osavaltiot kuin Arizona ja Nevada. Monia ajattelee että vuoristosta tulevasta vedestä kyllä piisaa näitten alueitten vihertämiseksi mutta ekologisesti tämä on kyseenalaista. Kannettu vesi ei kauaa kaivossa pysy sanotaan ja kasteluvedellä on tunnetusti suhteellisen tuottoarvo verrattuna siihen kun vettä sataa viljelyksille taivaalta. Kosteus haihtuu aavikkokastelussa nopeasti.
Nevada taas elättää itsensä mm. uhkapelillä, avioeroilla, huoraamisella ja muulla periamerikkalaisella liiketoiminnalla. Ei kyllä mitenkään "kestävää kehitystä". 10 miljoonaa ihmistä asumassa rutikuivalla aavikolla on eräs illuusio joka on kyllä matkalla tiensä päähän.
Ei ole alunperin tarkoitettukaan ihmisten asutettavaksi ja siksi sinne vietiin Iso-Britanniasta rikollisia ja huoria eli sen ajan persuja jotka tuhosivat alkuperäisväestön lähes kokonaan yltiöisänmaallisuudellaan ja nyt alkuperäiskansojen eli aboriginaalien jumalat kostavat tuon polttamalla kaikkien persujen perskarvat.
Suomeen mahtuu,mutta mahtaako Ausseja kiinnostaa tulla kylmään pohjolaan? Toinen paikka mihin mahtuvat on Sahara tai Arabidyynit,hiekka maaperä on ainakin tuttu ja lämpö.