Mitä sanon kampaajalle?

Anonyymi

Mitä sanon kampaajalle?

Pitkään olen jo hautonut kampaajalla käymistä, mutta inhoan sitä enkä ole käynytkään vuosiin. En ole KOSKAAN lähtenyt tyytyväisenä. Kuitenkin haluaisin, että ammattilainen hoitaa hiusten leikkaamisen, sillä aika iso mallinmuutos olisi kyseessä.

Voisin kertoa montakin tarinaa kaikista epäonnistuneista käynneistä, mutta lyhyesti ne voisi tiivistää ainakin näin: minä väännän mielestäni rautalangasta, (kerran otin jopa kynän ja paperia ja pidin "esitelmän" kun aavistin silloinkin pahaa), kampaaja vaikuttaa tajuavan ja sitten... tekee jotain ihan muuta. Miten se on edes mahdollista, en tiedä. Esimerkiksi sen kerran kun piirsin niin pyysin pitkiin hiuksiin kerroksia, ei muuta - jotenkin siitä tuli silti pottamalli ilman kerroksia.

Mikä kommunikaatiossani on niin epäselvää? Minä hitto vie PIIRSIN että katso, kerroksia!

Olen myös yhdellä kampaajalla näyttänyt esimerkkikuvia joita ei ilmeisesti edes katsottu tai huomioitu, koska silloinkin lopputulos oli täysin erilainen. Siis täysin, ei mitenkään vähän erilainen.

No niin, joka tapauksessa... miten voin kommunikoida toiveeni kampaajalle, mitä kieltä he ymmärtävät?

Mitä voin tehdä itse, että tämä ei menisi taas täysin päin sitä?

En haluaisi olla ilkeä kampaajalle, mutta aion kyllä jankata, että ymmärsitkö nyt... ja että oikeasti myöntää, jos ei tajua tai osaa... pitää varmaan kytätä haukkana jokaista saksien naksahdusta, toivottavasti se ei loukkaa.

Minulla on nyt taas pitkät hiukset jotka ovat latvoista aika huonossa kunnossa ja siksi suunnittelen lyhyttä hiustyyliä. Ei luulisi olevan mahdoton toteuttaa. Eihän...

- Vilijonkka

0

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        56
        1134
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        56
        1061
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        114
        1022
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        920
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        93
        884
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        5
        745
      7. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        681
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        191
        652
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        70
        641
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        73
        617
      Aihe