Ahdistuttaa(co.)

Jokaisen elämään kuuluu tilanteita jotka nostavat stressitasoa ja aiheuttavat ahdistusta. Ahdistus voi olla lyhytaikaista, jolloin se on tavallinen reaktio tilanteisiin ja kokemuksiin, jotka jollakin tapaa uhkaavat meitä. Se voi jatkua myös pitkään, kun tunnemme ettei tilanne ole hallinnassa tai emme näe siitä poispääsyä. Ahdistunut ei välttämättä aina heti osaa sanoa mistä tunnetila johtuu, se voi olla monen eri tekijän aikaan saamaa, tai yhden merkittävän asian aiheuttama. Ahdistukselle tyypillistä on, että se tuntuu kehossa, ilmenee negatiivisina tunteina ja ajatuksina, ja vaikuttaa laajasti arkeen. Ahdistus vie voimavaroja, kykyä olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja pitemmän päälle saattaa johtaa masennukseen. Ahdistuksen tunteiden kanssa onkin hyvä lähteä työskentelemään jo aikaisessa vaiheessa. Seuraavat askeleet auttavat hakemaan toimivia apukeinoja:

Tunnista tilanteet tai asiat jotka aiheuttavat ahdistusta
Pohdi, onko ahdistus aiheellista, ovatko nämä asiat ja tilanteet hyvinvointia uhkaavia, ja vaativatko ne toimia (esim. työtilanteen uudelleen arvioimista)
Mieti, ketkä voivat olla tukenasi tilanteessa, kenelle voisit puhua asiasta?
Millaisia taitoja tai keinoja voisit oppia, jotka lievittäisivät ahdistusta?
Ahdistus on myös hyvinvointimme kannalta tärkeä tunne, joka kertoo meille että kaikki ei ole hyvin, ja jotain on muutettava. Ahdistus kertoo että kestokykymme on ylittynyt, ja tarvitsemme joko ympäristön muutosta tai erilaisia keinoja, joilla käsitellä kokemuksiamme. Ahdistusta aiheuttavan tilanteet tai ihmisen kohtaaminen tietoisesti, itseä kuunnellen ja omaa kokemusta kunnioittaen, voi myös katkaista ahdistuksen noidankehän. Elämässä on myös kausia, jolloin olemme alttiita ahdistukselle ja vaatimukset ulkopuolelta ovat korkealla. Tällöin on hyvä tietoisesti lisätä hyvinvointiamme tukevia aineksia elämässä.

https://mieli.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/ahdistus

.....
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Helmiina kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu