Miten yllättää?

Uusi tyttöystävä on kainalossa ja kaikki hyvin pitkästä välimatkasta huolimatta. Emme pysty tapaamaan hirveän usein, mutta tapaamiset ovat sitten sitäkin läheisempiä. :) Viime viikonloppuna tyttöni kertoi kuitenkin hieman yllättäen, että on neitsyt. Ei kuulemma ole vain sattunut kohdalle sellaista miestä, jonka kanssa olisi halunnut mennä NIIN pitkälle. Viikonloppuna oli kyllä sellainen meno jo päällä, että onnekseni taidan olla nyt sellainen sänkytouhuihinkin sopiva kaksilahkeinen.

Haluaisinkin yllättää tyttöystäväni jotenkin todella erikoisesti seuraavan kerran kun näemme. Olisi mukava tehdä jotakin hienoa ennen neidon ensimmäistä kertaa, saada se hetki olemaan muistamisen arvoinen monella tavalla. Itse olen aikamoinen romanttinen hömppä, mutta tyttöystävä ei ole samalla tavalla innostunut runoratsuista tai soneeteista. :P Nauttii kyllä hellittelyistä, mukavista sanoista jne. Kukapa ei. ;)

Miten siis annan unohtumattoman illan olematta "ällösöpö" tai painostamatta seksiin? Perinteinen kynttiläillallinen? Hellittelen ja silittelen koko päivän? Vai vienkö hänet keilaamaan? :D

Ehdotuksia otetaan vastaan.
81244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja anna vasta hääyönä...

-kokemuksesta (se on parasta)-

Äänestä
  • Vihille vienti taitaa olla hieman turhan aikaista... :P Ja ainakin itse haluan tietää ennen tuollaisia päätöksiä, että sänkytouhut sujuvat edes jotenkin.

    Lisää ehdotuksia kehiin!

    Äänestä

Kyllähän minun mielestäni keilaaminenkin olisi hyvä idis, kunhan jompikumpi ei pilaa sitä liiallisella voitontahtoisuudella tai jollain toisella tapaa.

Keilaamisen jälkeen voisitte tehdä ruokaa yhdessä, ettei kaikki kaadu sinun niskaasi...jotain simppeliä ja hyvää. Jälkiruoka pitää olla! vaikkapa uunijäätelöä... Pistätte jotain kivaa musiikkia soimaan ja syötte olohuoneen sohvapöydällä, missä on pehmeät tyynyt pyllyn alla. Kynttilöitä pitää olla hieman sisustettuna, ellei sitten jompikumpi ole niille allerginen. Puet itsesi hienoksi ja tytölles vihjaat, et laita jotain parempaa päälle. Täytyy sit tosin ruokaa tehdessä muistaa ottaa esiliina, etteivät vaatteet sotkennu pahasti... Mut voihan niinkin tehdä, et teette ruoka ensin ja sen jälkeen puette itsenne hienoksi..

Jos jotain sattuu tapahtumaan sängyn perukoilla, ni sitten tapahtuu. Muista kuitenkin varmistua että tyttösi on tosiaankin valmis peuhaamaan...

;)

Äänestä

että mies veisi mut ulos syömään..sitten vaikka toisen luo avaamaan viinipullo ja kuuntelemaan musiikkia, keskustelemaan...kyllä se siitä lähtee jos lähtee. ei saa yhtään painostaa tai olla liian innokas. kulje naisen ehdoilla.
Tää oli aika perinteinen ehdotus, mutta kun minä en ole tuollaista koskaan saanut kokea oman miehen kanssa, ei se mua koskaan vienyt mihinkään..nyyh.

Äänestä
  • Hyviä ehdotuksia, kiitoksia. Vaikka kumpikaan meistä ei oikein perusta kokkaamisesta, kaksistaan se voisi olla ihan hauskaakin puuhaa. Kynttilät ovat varmasti mukana kuvioissa jossain vaiheessa! Keilailu päähäni pälkähti siksi, että olisi kiva tehdä jotain hauskaa normaalista poikkeavaa ehkä vähän pöljääkin touhua. :)

    Tarkoitus ei tosiaankaan ole juosta sinne sänkykammariin ja jätän kyllä mahdollisuuden kieltäytyä, jos tyttöystävälle tulee pupu pöksyyn sen kanssa. Mutta koska sängyn suuntaan ollaan kuitenkin selvästi menossa, niin mieluusti pohjustaisin tapauksen kunnolla.

    Elikkäs nyt kuvio näyttäisi jotensakin tältä:
    Kivaa tekemistä yhdessä, hyvää syömistä, kynttilöitä ja romantikkaa -> puuhailemaan jos (ja kun) tuntuu hyvältä.

    Äänestä

Älä liikaa kiirehdi sitä ensimmäistä kertaa. Jos tyttöystäväsi on tähänkin asti odottanut (ei ole hypännyt sänkyyn yhdenillantuttavuuksien tai entisten seurustelukumppaniensa kanssa), niin ehkäpä hän haluaa nytkin edetä rauhallisesti. Ellei hänelle sitten ole tullut paineita päästä neitsyydestä eroon, mikä ei sekään ole kovin hyvä juttu. Sinun kannattaisi nyt vakuuttaa, että mikään kiire ei ole. Ette ole ilmeisesti seurustelleetkaan vielä kovin pitkään ja näette harvoin välimatkan vuoksi. Parempi siis tutustua ensin kunnolla, ennen kuin yhdyntä tulee mukaan kuvioihin. Seksiähän voi harrastaa ilman yhdyntääkin.

Älä nyt siis missään nimessä painosta tai hoputa tyttöystävääsi. Se, että "meno on päällä" ei nimittäin välttämättä tarkoita sitä, että tyttöystäväsi haluaisi muun sekstailun lisäksi yhdyntääkin jo nyt. Se, että hän kertoi neitsyydestään oli luultavasti osittain selitys sille, miksei hän ehkä vielä halua itse yhdyntää. Keskustele asiasta hänen kanssaan!

Romanttisia vinkkejä on melko vaikea antaa, kun en tunne teitä. Ehkäpä voisitte mennä ravintolaan syömään ja katsella sen jälkeen jonkun (romanttisen) leffan? Maistella hieman viiniä? Jutella teidän suhteeseenne liittyvistä jutuista?

Äänestä

...hassu, mutta mielestäni tuollaiseen tilanteeseen sopisivat ihanasti ruusun terälehdet ja shampanja ihanista laseista ja tietysti kynttilät!Mielestäni ruusun terälehdet ripoteltuna sängylle ja lattialle on todella romanttista...Taidan pitää sotkusta :) Heh!

Äänestä
  • Tuo on kyllä hirmuisen romanttista, mutta viesti on selvä: Haluan sinut peiton alle! Monessa muussa tilanteessa tuo viesti olisi aivan ihana tuolla tavalla toimitettuna, mutta ehkä jos painostamista yrittää välttää, niin kannattaa vielä miettiä tuota ideaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Romantikkonen kirjoitti:

Uusi tyttöystävä on kainalossa ja kaikki hyvin pitkästä välimatkasta huolimatta. Emme pysty tapaamaan hirveän usein, mutta tapaamiset ovat sitten sitäkin läheisempiä. :) Viime viikonloppuna tyttöni kertoi kuitenkin hieman yllättäen, että on neitsyt. Ei kuulemma ole vain sattunut kohdalle sellaista miestä, jonka kanssa olisi halunnut mennä NIIN pitkälle. Viikonloppuna oli kyllä sellainen meno jo päällä, että onnekseni taidan olla nyt sellainen sänkytouhuihinkin sopiva kaksilahkeinen.

Haluaisinkin yllättää tyttöystäväni jotenkin todella erikoisesti seuraavan kerran kun näemme. Olisi mukava tehdä jotakin hienoa ennen neidon ensimmäistä kertaa, saada se hetki olemaan muistamisen arvoinen monella tavalla. Itse olen aikamoinen romanttinen hömppä, mutta tyttöystävä ei ole samalla tavalla innostunut runoratsuista tai soneeteista. :P Nauttii kyllä hellittelyistä, mukavista sanoista jne. Kukapa ei. ;)

Miten siis annan unohtumattoman illan olematta "ällösöpö" tai painostamatta seksiin? Perinteinen kynttiläillallinen? Hellittelen ja silittelen koko päivän? Vai vienkö hänet keilaamaan? :D

Ehdotuksia otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu