Globaalin eliitin ainoa tavoite on luoda sota lähi-idässä, jotta sadat miljoonat ihmiset lähtevät pakolaisina ja turvapaikanhakijoina ja siirtolaisina Eurooppaan. Siitä Suomeen tulee useita kymmeniä tuhansia jopa yli satatuhatta yhdessä vuodessa. Nämä siirtolaiset tulevat tuhoamaan useimmat Euroopan maat Suomi mukaanlukien yhtenäisyydessä ja vakaudessa. 500 miljoonan ihmisen maailman väkimäärältään suurin "suurvalta" EU saadaan näin sisältä käsin epävakautettua ulkoa ohjatulla agendalla. Kysehän on heikentää suurimmaksi voimaksi kehittymään uhkaavaa melko demokraattista ja tasa-arvoista Eurooppaa, jonka kanssa eliitin plutokratiat eivät pysty tasaväkisesti ja demokraattisesti kilpailemaan varsinkaan kansalaisten hyvinvointi ja kansalaisoikeudet huomioiden. Tästä syystä käytetään likaisia aseita kansallisen etuaseman turvaamiseksi.
Globaalin eliitin Lähi-idän epävakauttaminen jatkuu
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No tuskinpa 2015 alkaneen massainvaasion aikaan sattumalta tulijoille jaettiin miljardien edestä esiladattuja prepaid Mastercard-kortteja, jotta nämä varmasti pääsisivät etenemään myös Pohjolan perukoille Pohjoismaihin ja Suomeen asti, Euroopan demokratian ja hyvinvoinnin korkeimmalle huipulle epävakauttamaan kehittyneitä demokratioita. Jopa Mastercard omissa dokumenteissaan ei suosittele anonyymien maksukorttien jakelua, niihin liittyvän rikosmahdollisuuden takia: rikollinen kauppa, anonyymit rahasiirrot, veronkierto, muu rikollisuus ym.
Olisi kiva tietää kuka nämä miljardien lataukset korteille toteutti ja kenen rahoilla. Oliko raha EU-maiden veronmaksajien tai sotahaukkojen tätä varten mustilla budjeteilla luotua?
Löytyihän niille kehitysyhteistyömäärärahoille sitten lopulta jotain käyttöäkin.
Suomikin maksaa noin miljardin vuodessa näille rikollisille.
Ei ole,kehitysyhteistyömäärärahoja tässä, mutta todennäköisesti nämäkin on kerätty eu-kansalaisilta esim. eurokriisin pankkitukemisen yhteydessä. Tätä invaasiota oli alustettu kuitenkin jo vuosia.
Tätä myyräntyötä tehdään muuallakin, mm. Suomen porvarihallitusten uusliberalistiset hallitusohjelmat on tehty USA:ssa! Tarkoitus sisältä käsin myyrädesanttipetturien avulla tuhota Suomi ulkoa ohjatulla agendalla.
Taas salaliittopersu ja trolli vauhdissa. Pitää olla aika pienet aivot, jotta uskoo tällaista, mutta niitähän ilmeisesti riittää
Agenda on aika selvä. Ensin Irakin epävakauttaminen, sitten Afganistanin. Tämän jälkeen arabikevään koko Lähi-idän epävakauttaminen varsinkin Pohjois-Afrikassa ja Libyan hallinnon alasajo. Sen jälkeen Syyrian epävakauttaminen. ISIS:in antaminen toimia aivan liian pitkään, ja juuri kun se on saatu alasajettua, jenkkisotilaiden poistuminen alueelta ja Turkin hyökkäykset pohjois-Syyriaan epävakauttamaan aluetta uudelleen, jota kurdit hallinnoivat. Nyt tällä Irakin iskulla koitetaan saada tekosyy hyökkäykselle Iraniin, jonka alasajo epävakauttaa koko Lähi-idän nykyistäkin pahemmin. Jo aiemmin Irania koitettiin saada provosoitua öljylaivatoimilla. Kaikki tähtää Lähi-idän täydelliseen sekasortoon, jonka avulla ISIS ym. äärijihadistit laittavat alueet liekkeihin ja saadaan maksimaalinen määrä pakolaisia Eurooppaan epävakauttamaan myös sitä. Kaiken takana häärivtä samat tahot vuodesta toiseen.
Suurinpiirtein noin. Ensin hajoita ja luo kaaosta ja sitten hallitse ja dominoi.
Hajoita- ja hallitse operaatio, joita suurvallat käyttää toisia vastaan. Ei onnistuisi ilman maiden sisälle saatuja uusliberalistisia myyrähallituksia tyyliin Hei, me tienataan tälllä!
Oliko jenkkien tarkoituskin Syyriasta lähdöllään sysätä Turkin kautta uusi massainvaasio Eurooppaan ja EU-maihin. Nyt saamme tulijoiden mukana myös hallitsemattoman koronaviruslähteen. Trump trumpetisti taitaa olla punaisella tukallaan punainen ratsastaja.
Nyt EU:hun sysätään satojen tuhansien, jopa useiden miljoonien mamujen vyöry Turkin kautta ja mukana kulkeutuu koronavirus. Onko EU tarkoitus tällä agendalla saada polvilleen uhkaamasta pienempiä suurvaltoja ja niiden etuasemaa?