Diedel on ainoa vaihtoehto

Anonyymi

Asun maaseudulla täällä periferiassa, pienessä maalaiskaupungissa.

Pakotetuista syistä, jouduin uusimaan auton. No, uuteenhan ei varaa ole, mutta muutaman vuoden vanhaan.

Kävin läpi erilaisset vaihtoehdot joita tarjolla.
Kaasuauto, olisi ollut hyvä vm.2016 tarjolla:
Kaasua ei ole tarjolla 80km lähempää.

Sähköauto - latauspisteitä ei koko pitäjässä, saati sitten asunnolla

Hybridi. Olisi ajettava suurimmaksi osaksi bensalla, koskapas sillekään ei löydy latauspisteitä. Sukulaisten mukaan kuluttaa enemmän polttoainetta, kuin vastaava ilman hybridi ominaisuutta.

Valinta oli sitten ehdottomasti vähäpäästöinen, muutaman vuoden vanha diesel. Pakon sanelema. Kilometrejä tulee vuodessa 30-40 000, josta n.puolet työmatka- ajoa.

No mitenkäs tähän sitten pitäisi asennoitua.
Ei ole julkista liikennettä, kuin kouluaikana ja väärään aikaan, ei ole metroja ja raideliikennettä. Oma auto on välttämätön

Verottakaa nyt sitten ja viimeisen päälle ja arvioikaa aina niitä mahdollisuuksia sieltä kehä 3:sen sisäpuolelta. Täällä tämä on todellisuutta, eikä se ole muuttumassa ainakaan hetkeen.

15

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin on näreet täällä Keskisessä Suomessakin pienessä kunnassa, tääl ei Hypridi,kaasu ,eikä sähköautolla tee mitään. Pensa ,mikä onneksi viel on itellä! ja diesel ovat pitkiin aikoihin AINOA järkevä vaihtoehto vielä. Se on siel " kehän " sisäpuolella eri juttu, kun heil on niin pienet ympyrät. Siinä ei edes verotuksen nousu muuta sitä asiaa.Mikä olisikin aivan typerää, tääl ei näitä korpiteitäkään 15, minuutin päästä bussit, vie kylälle. Niitten tuol ETUSKUNNASSAKIN pitäisi päättäjien asua vaik talvisin näis sivukunnissa , voisi ajatusmalli muuttua paljonkin. NS, tekevät niitä "hupiloituja!" päätöksiä liian tiuhaan tahtiin, mitkä KEKKOSEN sanoin " ei vie perille". Siinä ei selitykset auta.

    • Anonyymi

      Ei kukaan ole viemässä teiltä pois polttisautoja. Aivan varmasti saatte ajaa ne paaliin saakka. Mistä te taiotte nämä pelkotilat?
      Myyntituet ja myyntikiellot koskevat vain uusia autoja. Nyt liikenteessä olevat autot ajetaan loppuun ja siellä syrjäkylillä niistä on perintesesti herutettu paljon vuosia. Nauttikaa niistä. Uusia polttiksia tulee markkinoille ainaksin seuraavat 20 vuotta ja kun niillä ajetaan se 15 vuotta niin polttiksia riittää ostettavaksi käytettynä ainakin 30 vuotta.
      Älkää suotta panikoidu. Vaikka sähköautot nousevat niin silti bensapolttiksilla ajetaan vielä noin 35 vuotta.
      Dieselien loppua ei ole edes vielä näkyvissä. Biodiesel on uusiutuva ja vähäpäästöinen käyttövoima. Kenelläkään ei ole intressiä taklata sitä pois pelistä.

      • Anonyymi

        Sitäpaitsi diesel on ainoa vaihtoehto raskaan liikenteen ajoneuvoihin ja työkoneisiin. Ei kukaan voi lähteä latailemaan kaivinkonetta kesken työpäivän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpaitsi diesel on ainoa vaihtoehto raskaan liikenteen ajoneuvoihin ja työkoneisiin. Ei kukaan voi lähteä latailemaan kaivinkonetta kesken työpäivän.

        Nämä erot olisi hyvä juttu ymmärtää kun asiaa komentoi. Kaivinkone on vähän eri juttu kuin henkilöauto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä erot olisi hyvä juttu ymmärtää kun asiaa komentoi. Kaivinkone on vähän eri juttu kuin henkilöauto.

        No hyvä, että sinullekin meni tajuntaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvä, että sinullekin meni tajuntaan.

        Mulle tämä ssia on ollut aina helppo hahmottaa. Toisin kuin tuolle hemmolle jonksa postausta kommentoin.
        Pihalla kuin lintulauta.
        s


    • Anonyymi

      Diesel kestää ainakin vanha Hieceni jolla ajettu vasta 230 000km ja on vielä 2001 4WD pitkä malli täysin ruosteeton lappi auto ja makso 3000€ ja tein täyden huollon eli kaikki öljyt ja nesteet myös jarru sekä remmin ja vesipumpun vaihdoin(840)€ niin tällä ajan seuraavat 20 vuotta ja sitten kortti onkin jo pois kun ei sieä hautaan saa mukaan.
      Saa olla diesel vaikkla 3€ litra niin silti voitan pitkällä tähtäimellä kun pimeitä muuttokeikkojakin on vaikka kuinka j ahuollot normaalisti alle 200€/v ja vakuutus 350€/v ainoa toi trafin maksut 606€/v on liikaa mielestäni. Dieseliä saa lisäksi vielä vähintään tuon 20 vuotta kun rekat sitä tarvitsee ja muukin raskasliikenne ja kerran yrittäjä olen niin saan vähennyksiiin naftat rekoista pakuun kun lorautan.

    • Anonyymi

      Kommentoijilta puuttuu nyt hieman näkemystä.

      Ei kyse ole siitä, etteikö niillä ajaa voi vielä pitkään. Kyse on enemmänkin siitä, että uudet dieselit ovat kohtuullisen ympäristöystävällisiä.
      Verotuksellisesti rangaistaan ja tullaan rankaisemaan, mutta kun ei ole vaihtoehtoja !!

      Ei polkupyörällä tai kävellen liikuta useamman kymmenen kilometrin pakollisia ajoja.

    • Anonyymi

      Turha liikkuminen kuluttaa. Sitä turhuutta pitäisi vähentää. ja töitä siirtää,. eis iis likkua turhaam.. ja rakentaa eri väyliä...

      valta osa ajoista on turhaa... jopa mennään sellaisiin töihin, edestaa,, lennetään lentokoneilla ja ajellaan junilla, jne jne.. esim. töihin ja lomille,,,jotka ei tuota mitään, vaan tuhoaa ja kuluttaa !!

      • Anonyymi

        Aloittaja puhuu täyttä asiaa.
        Mikäli koko Suomi halutaan pitää asuttuna pitkien välimatkojen Suomessa
        diesel on vielä kauan järkevin vaihtoehto.
        Kielletään myös lennot ja laitetaan myös mieletön vero lennoille.
        Monen on pakko asua maallaa ja pohjoisessa, kun stadissa on niin kalliit asunnot.
        Pohjoisen tyhjät talot ovat järkyttvän näköisiä.
        Suomi on vielä vapaa maa, kaikki eivät mahdu asematunneliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja puhuu täyttä asiaa.
        Mikäli koko Suomi halutaan pitää asuttuna pitkien välimatkojen Suomessa
        diesel on vielä kauan järkevin vaihtoehto.
        Kielletään myös lennot ja laitetaan myös mieletön vero lennoille.
        Monen on pakko asua maallaa ja pohjoisessa, kun stadissa on niin kalliit asunnot.
        Pohjoisen tyhjät talot ovat järkyttvän näköisiä.
        Suomi on vielä vapaa maa, kaikki eivät mahdu asematunneliin.

        Oletko huomannut että koko Suomea ei enää haluta pitää asuttuna. Kaikki maakuntien ihmiset halutaan tunkea Vapaavuoren slummeihin.


    • Anonyymi

      > Sähköauto - latauspisteitä ei koko pitäjässä, saati sitten asunnolla

      Ei teillä ei vielä ole sähkövaloja

    • Anonyymi

      Nou hätä. BMW aikoo valmistaa bensa- ja dieselautoja vielä kmmeniä vuosia.
      Yhtiön tutkimus- ja kehitysjohtaja Klaus Fröhlich vakuuttaa Automotive News Europen haastattelussa, että yhtiö tulee jatkamaan neljä- ja kuusisylinteristen dieselmoottoreidensa valmistusta vielä ainakin 20 vuoden ajan. Bensamoottoreiden Fröhlich sanoo pysyvän tuotannossa jopa 30 vuotta.

      Poliitikotkin saattavat huomata möhläyksensä ja myöntää, että uudet dieselit ovatkin ympäristöystävällisiä.

      • Anonyymi

        Mitäpä se mulle kuuluu jos stadissa ostetaan sätikäisiä, vaikka heitä tuenkin..........
        Mutta mitä se stadin rikkaalle vihreälle kuuluu
        jos mulla on välimatkojen takia diesel parkissa pihakuusen alla ???
        Parkissa oleva diesel ei paljoa kylmässä Pohjolassa sastuta.
        Kiertotalous on parasta luonnonsuojelua. Se on POP.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä se mulle kuuluu jos stadissa ostetaan sätikäisiä, vaikka heitä tuenkin..........
        Mutta mitä se stadin rikkaalle vihreälle kuuluu
        jos mulla on välimatkojen takia diesel parkissa pihakuusen alla ???
        Parkissa oleva diesel ei paljoa kylmässä Pohjolassa sastuta.
        Kiertotalous on parasta luonnonsuojelua. Se on POP.

        Millä tavalla tuet, henkisesti vai. Me stadissa taas tuemme teitä vastentahtoisesti taloudellisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe