Suomalaisia sotilaita ei olla kotiuttamassa Irakista

Suomalaisten Irakissa olevien sotilaiden rooli muuttui 1.1.2020. CJTF-OIR (Coalition Joint Task Force) on tehnyt päätöksen koulutus- ja suojaustoiminnan päättämisestä suomalaisten käyttämässä monikansallisessa tukikohdassa Irakin keskushallinnon alueella vuoden 2019 lopussa.

Tukikohdassa työskennelleet suomalaiset siirtyivät pääosillaan joulukuun 2019 loppupuolella Kurdistaniin osaksi Erbilissä toimivaa suomalaista joukkoa Kurdistan Training Coordination Centerin (KTCC) alaisuuteen. Suomalaisen suojausjoukkueen tehtävät Irakissa lakkaavat muutoksen myötä, ja suomalaiset jatkavat operaatiossa noin 80 rauhanturvaajalla koulutus-, mentorointi- ja tukitehtävissä.

Pian tämän muutoksen jälkeen tapahtui Yhdysvaltojen lennokki-isku, jossa menehtyi Iranin korkea-arvoinen kenraali Qassem Suleiman.

Iskun jälkeen on spekuloitu eri medioissa joukkojen vetämisestä Irakista. Mitään välittömiä suunnitelmia joukkojen vetämiselle ei ole kertoo Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Rami Saari Extralle.

Olin juuri eilen yhteydessä Erbiliin ja tunnelma siellä on odottavan positiivinen. Lähinnä odotetaan, että päästään jatkamaan toimintaa normaalisti, kertoo prikaatikenraali Rami Saari.
Suomalaisia rauhanturvaajia on vielä muutama aiemmalla asemapaikalla ja jonkin verran myös kalustoa. Heidän on tarkoitus siirtyä lähipäivinä myös Erbiliin. Tapahtuneiden asioiden vuoksi turvallisuustasoa on nostettu myös Erbilissä, mutta alue koetaan rauhallisena, eikä välitöntä uhkaa ole koettu, Saari jatkaa.

Toki olemme tehneet varautumisia ja valmisteluja, jos tilanne yllättäen muuttuukin, niin meillä on valmius nopeaankin evakuointiin. Lentokalustoa on alueella ja Erbilissä on toimiva lentokenttä. Omia koneita on paikalla lähinnä Casa tyyppistä kalustoa, mutta tarvittaessa teemme yhteistyötä muiden kanssa. Tällä hetkellä Erbilissä on noin 60 suomalaista ja muutama, kuten aiemmin mainittiin edelleen aiemmissa pisteissään. Lisäksi noin 10 turvaajaa ovat vuodenvaihteen lomillaan ja ovat palaamassa lähipäivinä takaisin, Saari jatkaa.

Erbilissä on kaikkiaan noin 30 maan sotilaita ja tukikohdassa on jokaisella oma roolinsa. Olisi kohtuutonta, jos joku vetäytyisi yllättäen ja jättäisi aukon kokonaisuuteen. Suomalaisten roolin keskiössä on koulutustoiminta. Erityisalueina voidaan mainita lääkintäkoulutus sekä asutuskeskustaistelu koulutus, Saari täsmentää.

Myös poliittisten päättäjien kanssa on asiassa oltu tiiviissä yhteydessä ja tänään Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat keskustelleet Irakin, Iranin ja Lähi-idän kiristyneestä tilanteesta.

TP-UTVA totesi, että kaikkien osapuolten tulisi välttää väkivaltaisuuksia sekä toimia, jotka voivat johtaa tilanteen eskaloitumiseen. Kansainvälisen yhteisön, erityisesti EU:n, tulee toimia tilannetta liennyttävästi. TP-UTVA keskusteli kärjistyneen tilanteen vaikutuksista Irakissa ja Syyriassa toimivaan, kansainvälisen ISIS:n vastaisen koalition OIR-operaatioon (Operation Inherent Resolve), johon Suomikin osallistuu. Lisäksi Suomi osallistuu Irakissa EU:n EUAM Iraq (EU Advisory Mission in Iraq) –siviilikriisinhallintaoperaatioon ja Suomella on yksi henkilö Naton NMI-operaatiossa (NATO Mission Iraq).
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu