Hammasraudat ylä ja alahampaissa samaan aikaan

Mulle pistettiin pari kuukautta sitten kiinteät raudat ylähampaisiin mutta tänään hammaslääkärissä pistettiin alhaallekkin. Tai se alahampaissa oleva koje ei periaatteessa ole hammasrauta, vaan sellainen irrotettava juttu, mikä otetaan pois syönnin ja hampaiden pesun aikana sellaiseen koteloon. Ja muulloin sitä pidetään suussa koko ajan.

Se alahampaissa oleva koje on siis sellainen, että kolmen hampaan päällä molemmilla puolilla on sellainen muovinen juttu, ja jotkut rautasangat pitää ne hampaissa kiinni. Sitten suoraan hampaiden takana menee myös rautasanka.

Selitin ehkä vähän huonosti mutta ei voi mitään :D

Nää on siis tosi ärsyttävän tuntuiset. En saa hampaita läheskään kokonaan yhteen ja kieli osuu koko ajan muoviseen alueeseen sekä rautasankaan. Joitain kirjaimia on vähän vaikea sanoa. Vielä ei hampaat ainakaan ole tullut kipeäksi, ja toivottavasti ei tulekkaan.

Ja tää on ärsyttävää kun aina puhuessa ja nauraessa näkyy mitä lie kapistuksia suussa kun on ylä ja ala hammasraudat samaan aikaan suussa. Ja nolottaa olla kouluruokalassa kun kaikki näkee että otan jonkun kuolaisen kojeen pois suusta johonkin rasiaan syömisen ajaksi.

Mutta noh, eihän näihin tottuminen kestä kuin vähän aikaa, kuten kävi ylärautoihin tottumisessakin.

Mutta onko jollain teistä kokemusta tästä kertomastani alahammaskojeesta? (Eli ei hammasraudoista) kuinka kauan niihin tottuminen kesti, ja kauanko jouduit pitämään sitä?
Kiitos kaikille vastanneille.

7

545

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      moi
      mä oon kateelinen sulle kun itse haluaisin/tarvitsisin hammasraudat ei ne suostu laittaan enää

      • Anonyymi

        Samoin, mä myös haluaisin raudat.


      • No sitten jos teillä olisi raudat ja tää levy niin olisitte kyllä varmasti toista mieltä, vaikka sitä teistä olisi vaikea uskoa...


      • Anonyymi
        Jiiiit kirjoitti:

        No sitten jos teillä olisi raudat ja tää levy niin olisitte kyllä varmasti toista mieltä, vaikka sitä teistä olisi vaikea uskoa...

        Mulla on ollu raudat niin tiedän ettei ne niin pahat ole. Haluaisin ne uudestaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on ollu raudat niin tiedän ettei ne niin pahat ole. Haluaisin ne uudestaan.

        Ei munkaan mielestä raudat oo pahat mutta tää levy on paaaljon pahempi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on ollu raudat niin tiedän ettei ne niin pahat ole. Haluaisin ne uudestaan.

        alahammas raudat sattuu maailman eniten


    • Anonyymi

      No ei, kun muutaman viikon kokemus. Mutta pimeässä oppii olemaan kompastelematta ja toipuminen valojen sytyttyä niin, on opettelua uudestaan. Kelailu on niin rienaavaa että.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      916
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      231
      655
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe