Ensimmäinen pidempiaikainen suhteeni päättyi, kun vastapuolella oli selkäni takana pidempiaikainen suhde toisen kanssa. Koskaan minua ei ole niin suuresti ja syvästi loukattu.
Nyt useamman vuoden jälkeen olen viimeinkin ottanut suuren askeleen ja lähtenyt jälleen vakavaan suhteeseen. Rakastan kumppania koko sydämestäni ja tiedän, ettei hän ole menneisyydessään kumppaneitaan koskaan pettänyt. Itseasiassa päin vastoin, hän on itse saanut siipeensä monta kertaa. Miksi en silti voi luottaa tähän ihmiseen? Vanhat pelot hiipii mieleen ja epäilykset, että mitä jos hän kuitenkin eksyy vieraisiin.
Millä ihmeellä sitä saisi monen vuoden takaiset traumat mielen perukoilta katoamaan ja unohdettua vanhat haavat. Haluaisin luottaa, mutta se ei näytä olevan niin kovin helppoa...
Kokemuksia, neuvoja?
Nyt useamman vuoden jälkeen olen viimeinkin ottanut suuren askeleen ja lähtenyt jälleen vakavaan suhteeseen. Rakastan kumppania koko sydämestäni ja tiedän, ettei hän ole menneisyydessään kumppaneitaan koskaan pettänyt. Itseasiassa päin vastoin, hän on itse saanut siipeensä monta kertaa. Miksi en silti voi luottaa tähän ihmiseen? Vanhat pelot hiipii mieleen ja epäilykset, että mitä jos hän kuitenkin eksyy vieraisiin.
Millä ihmeellä sitä saisi monen vuoden takaiset traumat mielen perukoilta katoamaan ja unohdettua vanhat haavat. Haluaisin luottaa, mutta se ei näytä olevan niin kovin helppoa...
Kokemuksia, neuvoja?
Vastaukset 1
Vanhimmat
sanoppas muuta. tarpeeksi kun saa itse siipeensä, alkaa väistämättä ajattelemaan, ettei mistään ihmissuhteesta tule mitään. on ikään kuin helpompi, ja turvallisempi, elää vain yksin. eipähän koe pettymystä, joka oman ajattelun mukaan on vain ajan kysymys.
itse törmäsin juuri asiaa myös siten, että orastava, oikein hyvä ihmissuhde kariutui, koska olen jo niin kyyninen. itsehän sitä ei halua, mutta historia työntyy väkisten väliin. onpa sitä ajatellut myös, että pakkohan itsessä jotain perustavaa laatua vikaa olla, koska aina niin käy...!? en tiedä. tilane on kuiteskin vaikea. mutta eespäin !!