Neuvoja diletantille kotidemon äänitykseen?

Anonyymi

Joo, elikkä. Olen tehnyt omia biisejä jo vuosikausia, ja äänitellyt niitä milloin mitenkin, pääasiassa todella alkeellisesti, esim. C-kasetille ja sanelukoneelle. Mutta nyt vihdoin viimein haluaisin saada tehtyä sellaisen demon, jossa olisi kaksi kitaraa, laulu ja basso. Olen miettinyt jos hommaisi esim. Zoom H4.n. Se on kuulemma hyvä peli. Mutta mitenkäs sitä sitten käytännössä äänittäisi niitä biisejä? Ajattelin että jos ensin soittaisin komppikitaran klikin kanssa yhdelle raidalle. Ja sen jälkeen laulun, toisen kitaran ja basson. Rumpuja en siihen saa, mutta ei ne olekaan välttämättömyys, koska kyse olisi vain demonstraatiosta. Mutta kuinka se moniraitaäänitys esim. Zoomilla tapahtuu? Voiko siihen kytkeä kuulokkeet, että kuulee miten se musa menee, jonka päälle voi sitten äänittää muita soittimia/laulua? Ja voiko siinä säätää äänentasoja, siis raitojen äänenvoimakkuutta toisiinsa nähden? Että kaikki soittimet olisi balanssissa. Mulla kun ei tosiaan ole kokemusta.

Ja sori jos on väärä palsta. Olen kyllä musisoinut jo 20 vuotta ja bändeissä soittanut ja ollut studioissakin, mutta muut on hoitaneet sen äänityspuolen, itse olen ''vain'' soittanut.

Ja voiko sille Zoomille äänitettyä matskua siirtää C-kasetille? Kun olen esim. tehnyt niin, kun olen sanelukoneella äänitellyt jotain rämpytystäni ja hoilausta, niin olen kytkenyt sen kuulokeliitännästä stereolaitteen AUX-liitäntään ja pistänyt ''rec'' ja äänittänyt sen C-kasetille. Mulla on joku fiksaatio C-kasetteihin, tiedän kyllä että ne on museokamaa. Ja C-kasettisoittimia ei varmaan enää myydäkään missään. Mutta kun mulla ei ole omaa tietokonettakaan kotona, olen vähän ajastani jäljessä. Pitäisi yrittää vähän modernisoitua.

Kaikki vinkit ovat tervetulleita. Pääasia että saisin äänitettyä omaa musiikkiani, niin että muutkin kuulisivat mistä on kysymys. Kiitos.

0

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2395
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1367
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        72
        1160
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        4
        1107
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        78
        822
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        780
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        43
        668
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        82
        660
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        23
        635
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        29
        608
      Aihe