Vain lapselliset uskovat ilmastonmuutokseen

Tarkemmin ottaen siihen, että ihminen aiheuttaisi ilmastonmuutosta. Järkevät ihmiset sen sijaan ymmärtävät ja tietävät, että ilmasto on aina muuttunut, eikä ilmasto ole mikään vakio, vaan se on jatkuvassa muutostilassa. Välillä lämpenee, välillä jäähtyy. Kaikkein haitallisin muutos meille suomalaisille on aina ollut se, kun ilmasto on kylmennyt. Esim. 1800-luvulla Suomessa elettiin nälkävuosia, jotka johtuivat nimenomaan ilmaston hetkittäisestä kylmenemisestä. Valtavia määriä Suomen kansasta kuoli silloin. Lämpeneminen sen sijaan on aina maailmanhistoriassa tiennyt parempia aikoja. Grönlannissakin oli aikoinaan niin lämmintä, että viikingit viljelivät siellä maata. Ilmaston pitäisi lämmetä vielä hyvin paljon, että päästäisiin edes siihen viikinkiajan lämpötilanteeseen. Ja oliko sekin muka ihmisen aiheuttamaa? Jos silloin olisi ollut vihreä liike, niin varmasti se olisi silloin jo väittänyt ihmisten sytyttämien nuotioiden ja piereskelyn olevan lämpenemisen syynä.
53<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Naiset uskoo horoskooppeihin ja ilmastonmuutokseen😁

1Äänestä
  • Sinulla on selvästi kuumetta kun et näe ilmiselviä faktoja. Yksikään vuosi ei kulu ilman katastrofaalisia ja poikkeuksellisen laajoja maastopaloja, myrskyjä ja kelvollisen käyttöveden puuttumista.

    Osmo Soininvaara on oikeassa. käyttöveden puute ajaa kymmeniä miljoonia pohjoiseen jo kuluvan vuosisadan aikana. Kuten sanottu, hae ny ensin parasetamoolia ensilääkitykseen, hyvä henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on selvästi kuumetta kun et näe ilmiselviä faktoja. Yksikään vuosi ei kulu ilman katastrofaalisia ja poikkeuksellisen laajoja maastopaloja, myrskyjä ja kelvollisen käyttöveden puuttumista.

    Osmo Soininvaara on oikeassa. käyttöveden puute ajaa kymmeniä miljoonia pohjoiseen jo kuluvan vuosisadan aikana. Kuten sanottu, hae ny ensin parasetamoolia ensilääkitykseen, hyvä henkilö.

    Vedenpuute on iso ongelma, se on varmasti kaikille ihan ymmärettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on selvästi kuumetta kun et näe ilmiselviä faktoja. Yksikään vuosi ei kulu ilman katastrofaalisia ja poikkeuksellisen laajoja maastopaloja, myrskyjä ja kelvollisen käyttöveden puuttumista.

    Osmo Soininvaara on oikeassa. käyttöveden puute ajaa kymmeniä miljoonia pohjoiseen jo kuluvan vuosisadan aikana. Kuten sanottu, hae ny ensin parasetamoolia ensilääkitykseen, hyvä henkilö.

    Oletko kuullut kehitysmaiden väestöräjähdyksestä??? Nehän imee kaikki pohjavedet alueiltaan ja tulee sit tänne rähjään, kun kaikki on päin hemmettiä. Kehitysmaissa on jo tuplasti liikaa ihmisiä alueiden kantokykyyn nähden ja määrä vain kasvaa.

    Ilmaston lämpenemistä ei keskustelun aloittaja kiistänyt ja lämpeneminen johtaa myös kovempiin sääilmiöihin. Lisäksi tehokas tiedonvälitys kertoo tapahtumat eri puolilta maailmaa ihan eri tavalla kuin viime vuosisadalla. Siksi sääkatastrofeja myös enemmän uutisissa. Se myös tukee tätä vihervasemmistolaista tarinaa.

    Jos sirkkaparvi on kooltaan valtava ja se asettuu johonkin paikoilleen, niin sen jäljiltä esimerkiksi pellot ovat tuhoutuneet sirkkaparven syötyä kaiken syötäväksi kelpaavan. Tämä pätee sirkkapopulaatioon, mutta samanlaista kehitystä ei haluta tunnustaa mahdolliseksi ihmispopulaation ollessa kyseessä vihervasemmistopiireissä. Merkillistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko kuullut kehitysmaiden väestöräjähdyksestä??? Nehän imee kaikki pohjavedet alueiltaan ja tulee sit tänne rähjään, kun kaikki on päin hemmettiä. Kehitysmaissa on jo tuplasti liikaa ihmisiä alueiden kantokykyyn nähden ja määrä vain kasvaa.

    Ilmaston lämpenemistä ei keskustelun aloittaja kiistänyt ja lämpeneminen johtaa myös kovempiin sääilmiöihin. Lisäksi tehokas tiedonvälitys kertoo tapahtumat eri puolilta maailmaa ihan eri tavalla kuin viime vuosisadalla. Siksi sääkatastrofeja myös enemmän uutisissa. Se myös tukee tätä vihervasemmistolaista tarinaa.

    Monet kehitysmaat ovat todella harvaan asuttuja...vaihtelua on todella paljon. Suomen kantokyky lienee muutama satatuhatta asukasta, jos kaikki tuotettaisiin Suomessa ja ilman fossiilisia polttoaineita.

    Äänestä

  • s niinistö on vakuuttanut uskoaan ilmastonmuutokseen ja aneiden antoon
    sen torjumiseksi Inkat uhrasivat lapsia sen torjumiseksi Onko kokeiltava
    Reettan uhraamista

    Äänestä

Älä+valehtele.Vain+prosentti+suomalaisista+on+sitä+mieltä+että+ilmastomuutosta+ei+tarvitse+torjua.+Virhemarginaali+huomioon+ottaen+joka+tapauksessa+alle+5%.https://yle.fi/uutiset/3-11142927

1Äänestä
  • Persuthan vinkui tästäkin, ettei KANSALTA eli heidän mielestä heiltä kysytty tätä asiaa.

    Äänestä

  • Kyselyssä ei ollut lainkaan kohtaa jossa kysyttiin että uskotko ilmastonmuutokseen, eli tuo kysely oli alun alkaenkin asenteellinen.

    Äänestä

Lapsellisia todellakin kiinnosta lastensa tulevaisuus.

Hälläväliä neitsytpersurunkkarit kuolevat yksinäisinä. Ei heitä kiinnosta kenenkään tulevaisuus. Ovat katkeria muille omasta mitättömyydestään loppuun asti.

Äänestä

Vain persujuntit kiistävät tieteellisesti todistetun ilmastonmuutoksen.

Äänestä
  • ruåttalaiseessa riimukivessä jo peloteltiin ilmastonmuutoksella IS kertoo

    Äänestä

  • IPCC on väärällään vihervasemmistolaisia tutkijoita. En luota niiden manifesteihin pätkääkään.

    Äänestä

ilmasto muutos saadaan nyky aikana myös keino tekoisesti haarp tekniikan myötä vaikutuksella,

Äänestä
  • Haarp salaliitto on väitteenä epätieteellistä hömppää. Sellaisilla energiamäärillä, joilla ionosfääriä HAARP tekniikassa lämmitetään, saadaan aikaan korkealla troposfäärin yläpuolella hyvin rajoitettu ionisaation lisäys, jolla ei ole mitään merkitystä troposfäärin sääilmiöihin. Yhden pienen ukkosen energia on kymmenentuhatkertainen HAARP energioihin nähden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haarp salaliitto on väitteenä epätieteellistä hömppää. Sellaisilla energiamäärillä, joilla ionosfääriä HAARP tekniikassa lämmitetään, saadaan aikaan korkealla troposfäärin yläpuolella hyvin rajoitettu ionisaation lisäys, jolla ei ole mitään merkitystä troposfäärin sääilmiöihin. Yhden pienen ukkosen energia on kymmenentuhatkertainen HAARP energioihin nähden.

    muutama vuosi sitten suomen uutiset näytti miten alaskassa iki jää ja routa suli silmissä kuten kanta asukas kuvaili 2000 luvulla ranennetut talot vajosi perustutsiltaan, lehti tietojen mukaan jäätä sulatetiin runsaiden öljy ja kaasu esiintymien alta pois,

    Äänestä

Onko tämän "ilmastovouhotuksen" kohdalla sitten vastaavaa ilmiötä, ollut esimerkiksi modernin tieteen syntymisen aikoina? Olivatko ihmiset tuolloinkin, että mitä tämä tiedevouhotus nyt on. Jos miettii noilta ajoilta tähän päivään, niin nykyisin ymmärretään jotain jo ilmaston ja ympäristön päälle. On erittäin merkittävää huolehtia ympäristöstä, vesistöistä, kun kerran tuotamme niin paljon jätteitä ja päästöjä.

Täällä näitä ylen-katselijoita on. Yleä katsoessa tulee vajaaälyiseksi ylenkatsojaksi. Lukekaa puupäät kriittistä kirjallisuutta ja miettikää onko mitään järkeä siinä, että ylen toimittajat jankkaavat ilmastonmuutoksesta joka helkatin uutislähetyksessä? Paniikki ei auta mitään muuta kuin sitomaan tyhmät ihmiset, johonkin puolueeseen pelolla.

Äänestä

Tässä Suomalaisten tutkijoiden luento siitä että mittausasemien mittaustuloksia on väärennetty jättämällä kylmimpiä tuloksia pois jolooin on saatu liian lämpimiä keskilämpötiloja.
Itse asiassa olemme menossa kohti pientä jääkautta:
https://www.youtube.com/watch?v=vTCasc3TY3Q

Äänestä
  • "Itse asiassa olemme menossa kohti pientä jääkautta:"

    Joopasen joo. Tällä seudulla on ollut tammikuun 10. päivä yhtä vähän lunta vuonna -93. Tilastoni loppuu vuoteen -74, eli en tiedä, onko aikaisemmin lyöty vähälumisuus ennätys.

    Eteläiset eliölajit, kuten perhoset, ovat levinneet Suomeen viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Talvet ovat lyhentyneet. Pysyvän lumen raja on siirtynyt yhä pohjoisemmaksi.
    Kymmenestä lämpimimmästä vuodesta ainoastaan yhdeksänneksi lämpimin on 1900 luvun puolelta, eli vuodelta 1998.

    Ja sinä uskot tutkijoiden kansainväliseen salaliittoon. On siinä saanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana mittausasemia siirrellä oikein urakalla.

    Äänestä

  • Tässä viitataan ilmastonlämpenemiseen. Ilmastonmuutos on vielä eri asia.

    Äänestä

Eli ilmastotutkijat ja ylivoimainen enemmistö suomalaisista on lapsellisia? Jutustasi on järkevyys melkoisen kaukana.

Äänestä
  • Kuinka paljon ilmastopaniikki on parantanut elämäsilaatua? Ehkä kuvittelet olevasi joku pyhimys kun uskot otsonikatoon eiku se ilmakehä korjasikin itsensä, no ilmastonlämpeneminen sitten, mut se onkin hidastunut, no ilmastonmuutos sitten. Äänestänpä nyt Vihreitä tai Kustaa tai jotain. Ne panikoivat yhdessä kanssani ja hurskastelevat ilmastonmuutosuskonnolla.

    Äänestä

Ilmastonmuutos+on+kasvisruoka+busineksen+masinoima+kusetus.Jos+maapallon+ihmisten+lihansyöntiä+saadaan+laskettua+5%,+puhutaan+miljardi+voitoista.

Äänestä

Ilamsto muuttunut kautta aikain.

Sieltä mistä jää nyt sulaa, paljastuu metsiä ja pensaita. Eli samassa paikassa ollut aikoinaan kuuma. Luonnolista luonnon kiertokulkua ei saa valjastaa poliittisesti eikä rahan tekoon kasvisruoka busineksessa.

Äänestä

Huviajelusta voidaan hyvin verottaa haittaverona samalla tavoin, kuin tehdään sokerin ynnä muiden nautintoaineiden kohdalla. Ne eivät ole välttämättömiä. Ei sillä etteikö ihminen vaikuttaisi ilmastonmuutokseen, vaan koska se autoilu on monille niin tärkeää. Ei vihreä.

Äänestä

Mukavaa asua helsingissä, kun ei tarvitse palella pakkasessa.

Äänestä

Tämä on tyhmää.
Tietämättömät ja vähän koulutetut hakkaraiset eivöt usko ilmastomuutokseen ja huhtasaaret uskovat nuoren maailman teorioihin ja meret väestöräjähdyksen ilmastoseurauksiin.
Minä uskon mieluummin yllä mainittuja viisaampiin tutkijoihin.
Totuuden näkeminen pelottaa. Persut ovat pelkureita.

Äänestä
  • Ensin oli otsonikato, kun se ei toiminut niin ilmastonlämpeneminen ja kun sekään ei toiminut niin keksittiin ilmastonmuutos, joka sopii mihin tahansa ilmiöön. Siihen voidaan vedota ihan milloin vaan koska se on niin ympäripyöreä. Suomessakin ilmastomuuttuu päivittäin. Joskus 20 astettakin vuorokaudessa. Mut on se iso juttu jos 100 vuodessa tulee pari astetta hei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensin oli otsonikato, kun se ei toiminut niin ilmastonlämpeneminen ja kun sekään ei toiminut niin keksittiin ilmastonmuutos, joka sopii mihin tahansa ilmiöön. Siihen voidaan vedota ihan milloin vaan koska se on niin ympäripyöreä. Suomessakin ilmastomuuttuu päivittäin. Joskus 20 astettakin vuorokaudessa. Mut on se iso juttu jos 100 vuodessa tulee pari astetta hei.

    Otsonikato on saatu hallintaan päätöksien ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otsonikato on saatu hallintaan päätöksien ansiosta.

    Selittäisitko seuraavaksi miksi jäätiköiden sulaminen on rauhoittunut vaikka hiilidioksidin määrä ilmakehässä on kasvanut:

    https://m.youtube.com/watch?v=HBkk9ur4AEI

    Päätöksillä vai?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selittäisitko seuraavaksi miksi jäätiköiden sulaminen on rauhoittunut vaikka hiilidioksidin määrä ilmakehässä on kasvanut:

    https://m.youtube.com/watch?v=HBkk9ur4AEI

    Päätöksillä vai?

    Tuossa tarkasteltiin vain Grönlannin jäätiköitä, ei muuta. Jokainen tietää että säät vaihtelee, kuten kylmyyspisteen paikka pohjoisella pallonpuoliskolla, välillä se on Siperiassa, toisinaan lännenpänä, suomessakin joskus talvella on jopa 40 asteen pakkasia. Säävaihtelut eivät kuitenkaan liity ilmaston lämpenemiseen, globaaliin lämpötilan nousuun. 2 astetta sadassa vuodessa aiheuttaa aavikoitumista, maan viljelykelvottomaksi muuttumista juuri niillä alueilla joissa väestömäärä on suuri, jatkoa mitä siitä seuraa, ei tarvinne erikseen kertoa. Jos ilmastonmuutos aiheuttaisi vain Grönlannin jäätikön sulamisen vaikka siinä linkisässi mainitun ajan noin 6000 vuodessa, ihminen ehtisi hyvin sopeutua muutokseen.

    Mutta miksi se ei ole enää ilmaston lämpenemistä vaan ilmastonmuutos? Ja ihmetyttää nuo ennustukset. Sää on todella arvaamaton muutenkin. YK:n kaikki ennustukset meren pinnan noususta ja aavikoitumisesta ovat menneet pieleen. Miksi meidän pitäisi hukuttaa ihmiset murheeseen asioiden takia, jotka tapahtuvat joskus tuhansien vuosien päästä tai ei ollenkaan?

    Tässä vielä ilmastohysteerian aiheuttamaa hulluutta:

    https://m.youtube.com/watch?v=otpAZ-ohWms

    Ympäristönsuojelu on hyvä asia mutta ei niin hyvä, että Suomi pitäisi sen takia palauttaa kivikaudelle samalla kun muut jatkavat eteenpäin.

    Äläpä hörhöile, Suomea ei palauteta kivikaudelle, vaan viedään nopeammin eteenpäin. Et kai ole persuvouhotuksen vallassa jossa suomalaisyritykset lähtevät Kiinaan, jos fossiilisten poltosta luovutaan? Yksikään yritys ei lähde, päinvastoin, niitä syntyy ympäristöasioiden ympärille rutkasti lisää. Business on aina taloudelle hyväksi.
    Suomessa ei nytkään teollisuus juurikaan käytä fossiilisia kuin liikenteessä ja siihen saadaan erillinen ratkaisu, ole huoletta.

    Sinusta astmaatikot tekevät oikein tehdessään itsemurhaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selittäisitko seuraavaksi miksi jäätiköiden sulaminen on rauhoittunut vaikka hiilidioksidin määrä ilmakehässä on kasvanut:

    https://m.youtube.com/watch?v=HBkk9ur4AEI

    Päätöksillä vai?

    Tyypillinen uutinen, jolla sekoitetaan persujen pieniä päitä. Kun näitä osatotuuksia poimii, voi niillä vahvistaa omia luulojaan ja kokonaiskuva jää hämäräksi.

    Äänestä

Kasvisruoka business uskoo muutokseen

Äänestä

Muistatteko kun Ylekin pelotteli 1970-1990 -luvuilla PÄIVITTÄIN happosateista, metsäkadosta ja otsonikadosta. Kaikki nämä paljastuivatkin huuhaaksi.

Äänestä
  • Kummatkin saatiin kuriin päästövähennyksillä.

    Äänestä

  • Kummatkin saatiin kuriin päästövähennyksillä.

    Äänestä

  • Kummatkin saatiin kuriin päästövähennyksillä.

    Äänestä

Talvi 1986/1987.
Kylmä talvi.Noin 3 viikkoa pakkasta yli 30 astetta.Lunta 50 cm.
Kylmää lisäsi mereltä käyvä tuuli.
Sitten ei 20 astetta pakkasta tuntunut enää miltään.

Talvi 2019/2020.
Vain pari kertaa ollut 1-2 astetta pakkasta.Lunta ei ole.
Lämpöasteita.vesisadetta,kovaa tuulta.

Äänestä
  • myös talvi 2010-11v oli ennätys kylmää varsinkin loppu talvi sahasi 20-30 asteessa järven jääkin niin paksu että perus kaira juuri porasi läpi,

    Äänestä

yhtäkkiä tästä ketjusta hävisi kymmenkunta viestiä??? mitä viddua ylläpito???

Äänestä

Aloitus on absurdi. Ilmastonmuutoksen nekanismi on tiedetty jo kymmeniä vuosia ja maapallon lämpö on todistettavasti noussut. Nousua ei selitä mikään muu tekijä. Ilmasto on muuttunut ennenkin mutta ei koskaan näin nopeasti muuten kuin meteoriitin törmäyksen jälkeen. Tutkimusten kritisointi ilman tietoa on vielä typerämpää. Kaikki tutkimukset joutuvat kritiikin kohteeksi muiden tutkijoiden toimesta, mikä estää kaiken puolueellisuuden. Voisi tulla aika nolo tulos jos verrattaisiin tieteeseen uskovien ja sitä vastustavien kesken...

Äänestä

Kyllä lasten tulevaisuutta tulee ajatella. Samoin lastenlastenkin tulevaisuutta.

Siksi kaikki lapselliset = lapsia saaneet kantavat huolta ilmastonmuutoksesta ja maailman saastumisesta ym kaikesta, joka heikentää tulevien sukupolvien elinmahdollisuksia.

Äänestä

Katsokaas persut Lauran twiitti tältä päivältä. Jopa Brysselin blondi uskoo nyt ilmastonmuutokseen ja väittää jopa ettei puoluekaan kiistä ilmastonmuutosta.

Äänestä
  • Niin,+ilmasto+muuttuu.+Ihan+normaalia.+Puhe+olikin+onko+se+ihmisen+hallittavissa,+eritoten+meidän+suomalaisten,+joiden+osuus+ihmisten+saasteista+on+0.14%.+Maksa+sinä+tilisi+tyhjäksi+maailmanpelastustoimilla+jos+haluat.+Älä+vaadi+meitä+muita+verotettaviksi.

    Äänestä

Persut ovat öyhöttäviä neitsytrunkkareita. Siitä ei pääse mihinkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tarkemmin ottaen siihen, että ihminen aiheuttaisi ilmastonmuutosta. Järkevät ihmiset sen sijaan ymmärtävät ja tietävät, että ilmasto on aina muuttunut, eikä ilmasto ole mikään vakio, vaan se on jatkuvassa muutostilassa. Välillä lämpenee, välillä jäähtyy. Kaikkein haitallisin muutos meille suomalaisille on aina ollut se, kun ilmasto on kylmennyt. Esim. 1800-luvulla Suomessa elettiin nälkävuosia, jotka johtuivat nimenomaan ilmaston hetkittäisestä kylmenemisestä. Valtavia määriä Suomen kansasta kuoli silloin. Lämpeneminen sen sijaan on aina maailmanhistoriassa tiennyt parempia aikoja. Grönlannissakin oli aikoinaan niin lämmintä, että viikingit viljelivät siellä maata. Ilmaston pitäisi lämmetä vielä hyvin paljon, että päästäisiin edes siihen viikinkiajan lämpötilanteeseen. Ja oliko sekin muka ihmisen aiheuttamaa? Jos silloin olisi ollut vihreä liike, niin varmasti se olisi silloin jo väittänyt ihmisten sytyttämien nuotioiden ja piereskelyn olevan lämpenemisen syynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu