Selasin tässä vanhoja valokuvia, etsien tulevan päivänsankarin lapsuuden kuvia.
Nä löytyihän niitäkin muutama.
Kuitenkin katseltuani kuviatarkemmin, huomsin avioparejen kasvoilla kauniin hymyn, sekä toisen, että lapset olivat mukana ja hekin olivat onnellisen näköisiä, Oli muistoja jouluista eritoten, jossa ilo oli jokaisen silmissä-
Jäin oikein miettimään mikä vie ilon nykyisin jo koululaisten ja aikuisten silmistä.
Uskon että tuon silmien iloisen ilmeen mytötä jokaiseen kotiin palaisi myös se puolison arvostus, eikä vain vaatiminen häneltä aina vain enemmän.
Eivät nuo kuvat vallan kaukaisista ajoista ole, mutta kännyköitä ei juurikaan ollut.
Eli vieko tuo uusi tekniikka ihmisiltä ilon, tulee eittämättä mieleen.
No itse katselemalla kuvin ajatelin ainakin yrittää löytää tuon ilon silmiini ja olla läheisteni kanssa entistäkin enmmän.
Löytykää takaisin, sillä ei ole toki puolison vika jos ilo on hävinnyt elämästä, eikä sitä iloa tuo uudet kumppanitkaan. Eli löydä se aito ilo ja hae sitä vaikka omista kuva-arkistoista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.