Niin. Irvokas kysymys sinänsä. Minulla kuoli lujaan sairauteen puoliso.
En toki itke enkä silleen. Hän ei sitä halunnut ja kaikki oli ennustettavissa. Mutta onko muilla käynyt sellaista, että jäät itse yksin?
On varmasti käynyt, en epäile, mutta onko joku vielä surullisempi kuin minä, vaikka kykeni varautumaan moiseen?
Kauanko pitää surra? Itselle riitti puoli vuotta, mutta muille ei. Olen siis hylkiöleski loppuelämäni.
En toki itke enkä silleen. Hän ei sitä halunnut ja kaikki oli ennustettavissa. Mutta onko muilla käynyt sellaista, että jäät itse yksin?
On varmasti käynyt, en epäile, mutta onko joku vielä surullisempi kuin minä, vaikka kykeni varautumaan moiseen?
Kauanko pitää surra? Itselle riitti puoli vuotta, mutta muille ei. Olen siis hylkiöleski loppuelämäni.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olemme kohtalontovereita.
N51
En ole kanssasi välttämättä samalla aaltopituudella. Voitko avautua enemmän?
No hyvä on. Minulla on pillu ja tissit ja kimeämpi ääni kuin miehillä.
N51
Miten olet jaksanut? Surullinen asiahan se on... ja menetyksiä on ollut.
Rakkaani elimet loppuivat. Tämä oli tiedossa lääkityksestä huolimatta. Harmittihan se, mutta onneksi tiesi etukäteen ja koirasta lähtien kaikki asiat oli jo suuniteltu, joten ei jäänyt kuin ikävä.
Kossit ei tajuu!
Se on pinnan alla vielä pitkään. Koeta kirjoittaa niitä tunteita ulos. Se on auttanut ainakin täällä monesti.
Hyvä vertauskuva suruun on meren aalloissa; ensin menetyksen kipu tulee nopealla aaltovälillä, väli on lyhyt, sitten aaltojen välimatka kasvaa, mutta aina ne tulevat rantaan. Ikävä helpottaa vaikkei koskaan katoakaan eikä sen pidä.
Toivottavasti saat elämässäsi vielä hyvää eteen. Raskailla asioilla on määränsä.
Minä surin seitsemän vuotta.
Nyt en tajunnut yhtään, mutta puran tunteitani. Persut on maailman, anteeksi suomen typeirimpä ihmisiä. Jos olisin maailmanvaltias, niin persuista tehtäisiin hieno kokko joka viikko.
Olenhan paha ja persut eivät sitä koskaan ole edes Ceaserin valtakunnalla tehneet?
Varmaan näin oli parempi. Uutta pilkkiä veteen.
Kiitoksia aloittajille. Täytynee myöntää, että ainakin alitajuseisti olen tehnyt surua. Olen nähnyt unta jos moikenlaista. En tiedä, mutta te tiedätte kauanko vielä menee jotta voin olla ihminen?
Pakko sanoa tähän väliin, ettäö rasistipellet voi mennä vaikka nurkan taakse runkkaamaan. Ei vois vähempää kiinnostaa semmonen paska.
Noh, kukaan ei halveksu/väheksy sinua. Mikäli yrittää jotain idioottimaista, niin ilmoita Timpalle
Tänään siitä on kulunut päivälleen puoli vuotta. Joskus puolenpäivän aikoihin se tapahtui. Ei elimistö enää vain jaksanut, vaikka viikkoja lääketiede käytti pätevimpiä temppujaan ihmisen elossa pitämiseen ja omat elintoiminnot olivat jo lähteneet toipumaan. Viimeinen hengenveto. Elämä vain loppuu. Ihminen haihtuu jonnekin...
Kuoleman kirves lyö omat merkkinsä jäljelle jääviin. Jäljet jäävät loppuiäksi. Ne muuttavat ihmistä. Arpien paraneminen kestää aikansa. Kyllä minä vieläkin välillä itsen. Useammin kuitenkin hymyilen häntä muistellessani.
Hassu juttu. Sulle olen halunnutkin mainita hänestä jossain sopivassa välissä, koska muistutuat häntä jossain määrin. Tässäpä se sopiva hetki nyt sitten on. Hän oli menettänyt vaimonsa ensin toiselle miehelle ja sitten ex-vaimo meni vielä kuolemaan. Hän rakasti vaimoaan kaikesta huolimatta ja piti itseään leskenä. Minä tunsin hänet vasta kaiken tapahtuneen jälkeen ja jäljet hänessä näkyivät kyllä. Joskus puhuikin asioista, mutta masennus oli ihan kokoaikaista. Oikeastaan tajusin sen vasta jälkeenpäin. Hän osasi kirjoittaa ja persutkin saivat kuulla kunniansa välillä. Hän haaveili kolumneista paikallislehteen ja blogeista, joita oli aiempina vuosina kirjoitellutkin, mutta niiden aika olisi, kunhan hän saisi terveytensä paremmalle mallille. Mutta tuli verenmyrkytys, pahinta mahdollista mallia, ja kaikki loppui.
Miksi sinulle halusin hänestä kertoa. En tiedä. Ei sinua ehkä lohduta se, että jossain joku joskus rakasti miestä, joka oli jollain tavalla muistutti sinua. Osasi kirjoittaa, osasi ajatella. kännissä joskus rähisi, oli fiksu, oli... Luultavasti et olleenkaan häntä muistuta todellisuudessa, mutta joillakin kirjoituksillasi olet minun elämääni tuonut katkeransuloisia tuulahduksia. Kiitos niistä.
Suru. Meinaatko, että muut eivät hyväksyneet sitä, että puoli vuotta riitti sinulle? Kuulostat surevan ja ikävöivän kyllä vieläkin.
Minä yritän olla ajattelematta kaikkea sitä, minkä menetin ja sen sijaan ajatella kaikkea sitä, minkä sain. Ja paljon sain. Paljon on jäljelläkin häneltä saamaani, henkistä ja ihan konkreettistakin.
Elämä jatkuu. Hänen kuolemansa muutti omaa suhtautumistani elämään. Ihan varmaa on, että hän ei haluaisi minun vellovan surussani, mutta kun ikävä iskee sisimpään, niin ei sitä voi poiskaan ajaan. Ajallaan lähtee.
Sellaisia ne akat on ajallaan lähtee.
Sec vsimo katosi aikoinaan kuin pieru Saharaan . Ei auta perään haikailla. Joku rosvo sen otti.
Tarkoitin siis nuori sex vaimoni todellinen lex love.
Tosi on.
Hohohohohoo
Vau mikä kirjoitus. Täytynee sanoa, että näissä aiheissa ei kovinkaan ole mokomia vastauksia nähty. Nyt täytyy heti kertoa, että todella olet tunneihminen.
Oletin jotain sääliä, mutta noin samaa kokevaava, en koskaan. Anteeksi kun olen löysää ukko.
Haluan puhua kanssasi lisää.
Tätä viestiä kirjoittaessa kukaan ei tietääkseni ole kuollut, mutta äitihän se on ollut tosi huonossa kunnossa eikä tiimalasissa ei ole paljoa aikaa jäljellä. Todella raskaita muutamat viime vuodet, täytyy myöntää.
2015 kesällä annettiin elinaikaa arviolta 6-12kk mutta tähän mennessä noin 4,5 vuotta se on sinnitellyt. Aivokasvain sillä alunperin oli, joka uusiutui viime syksynä kolmannen kerran ja samalla tapahtui aivoverenvuoto joka vei liikuntakyvyn ja oli hän melkein parisen kuukautta tajuttomana. Nyt viime päivinä ottanut jotenkuten kontaktia, mutta muisti aivan mennyt. Lääkärit ovat vähän puun ja kuoren välissä kun eivät voi tehdä juuri mitään operaatiota tollasen tihkuvan verenvuodon takia.
Vaikea sanoa kumpi on omaisen kannalta helpompaa, se että on aikaa varautua siihen väistämättömään vaiko se että ihminen lähtee ns. saappaat jalassa. Ainakin sen tiedän että äitini itse olisi halunnut jälkimmäisen tavan.
Ei minulla puolisoa ole kuollut, mutta toisaalta mikä erottaa eron ja kuoleman? Kummassakinhan erotaan ja erossa jotenkin tuntuu ehkä älyttömämmältä olla erossa, kun joku ei vaan toimi, eikä olla yhdessä, kuolemassa jäisi sekin mietos pois.
Joskus taisin täälläkin kirjoittaa, että ei minun rakkaudet ole kuolleet mihinkään, tai kadonneet, vaikka olenkin eronnut. Enää se ei vaan ole verbimuodossa. On ollut yhteinen tie ja johonkin se on päättynyt ja kumpikin jatkanut eri teitä, silloin omalla suunnalla on enää merkitystä. Jos ei ole, sitä vinguttaa missä sattuu...
Mä haluisin, että jos mä löydän sellaisen loppuelämäni naisen, että hän jatkaisi elämäänsä niin pitkälle ja hyvin, jos multa henki luiskahtaa ennen häntä. Silleen, että oisin yhä se rakkaus hälle.
Olis murheelista katsella harppu sylissä pilven reunalla ,jos hän satuttas itseään....
Ethän sä Timo vaan tee niin?
On kuollut äiti ja sukulaisia muutenkin. Kaks ex tyttöystävää kuollut koska sekaantuivat huumeiden käyttäjään joka puukotti. Yhden syksyn aikana kävin neljässä hautajaisissa.