Alotin 4 vuotta sitten myyntityöt pienessä maahantuontifirmassa. Alussa kaikki oli uutta ja mukavaa, hyvä palkka ja edut.
Pikkuhiljaa alkoivat kohtuuttomat vaatimukset tuloksen suhteen, mikään ei riittänyt omistajille vaikka työparini kanssa melkein kolminkertaisimme myynnin 3 vuodessa.Duuni oli muutenkin rasittavaa, paljon tuoteongelmia matkan varrella mm. Sitten alkoivat omituiset oireet, ensin ihmettelin outoa oloa, ja painetta sydänalassa, mikä tuli ja meni.Kävin lääkärissä, mutta mitään ei löytynyt, antoivat beetasalpaajia, ja rauhoittavia. Krapulat eivät normaalistikkaan herkkua kolmikymppiselle, mutta minulle ne olivat niin ahdistavia että luulin että tulee sydäri. Sitten viime juhannuksena loman alussa (helvetillisen työrupeaman jälkeen) selvin päin iski niin paha ahdistus että hakeuduin päivystykseen, kokeita tehtiin mitään ei löytynyt, lekuri aloitti mielialalääkitykse minkä avulla sinnittelin syksyn. Lääkkeet auttoivat juuri ja juuri pärjäämään, sitten tein päätöksen, sanoin itseni irti vuodenvaihteessa, ja aloin hoitamaan itseäni kuntoon henkisesti ja ruumiillisesti. Olin päässyt rapakuntoon kun duuni vei kaikki mehut, eikä jaksanut treenata.
Lääkkeitä syön vieläkin, ja ymmärsin lääkäristäni että vaivani on varsin yleinen, ja mielialalääkkeitä määrätään tosi paljon. Nyt vain kuntoutan itseäni ja alan pikkuhiljaa etsimään uutta hommaa.
Onko kohtalontovereita?
Pikkuhiljaa alkoivat kohtuuttomat vaatimukset tuloksen suhteen, mikään ei riittänyt omistajille vaikka työparini kanssa melkein kolminkertaisimme myynnin 3 vuodessa.Duuni oli muutenkin rasittavaa, paljon tuoteongelmia matkan varrella mm. Sitten alkoivat omituiset oireet, ensin ihmettelin outoa oloa, ja painetta sydänalassa, mikä tuli ja meni.Kävin lääkärissä, mutta mitään ei löytynyt, antoivat beetasalpaajia, ja rauhoittavia. Krapulat eivät normaalistikkaan herkkua kolmikymppiselle, mutta minulle ne olivat niin ahdistavia että luulin että tulee sydäri. Sitten viime juhannuksena loman alussa (helvetillisen työrupeaman jälkeen) selvin päin iski niin paha ahdistus että hakeuduin päivystykseen, kokeita tehtiin mitään ei löytynyt, lekuri aloitti mielialalääkitykse minkä avulla sinnittelin syksyn. Lääkkeet auttoivat juuri ja juuri pärjäämään, sitten tein päätöksen, sanoin itseni irti vuodenvaihteessa, ja aloin hoitamaan itseäni kuntoon henkisesti ja ruumiillisesti. Olin päässyt rapakuntoon kun duuni vei kaikki mehut, eikä jaksanut treenata.
Lääkkeitä syön vieläkin, ja ymmärsin lääkäristäni että vaivani on varsin yleinen, ja mielialalääkkeitä määrätään tosi paljon. Nyt vain kuntoutan itseäni ja alan pikkuhiljaa etsimään uutta hommaa.
Onko kohtalontovereita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun miehelleni meinasi käydä samoin.. Tulosvastuullinen työ, nuoria alaisia ja rahanahneet pomot. Vapaata ei ollut ja jos sattui olemaan niin ihan varmasti töistä soitettiin jonkun pikkuongelman takia.
Mieheni ei siis saanut rauhaa työltä kotonakaan. Osa töistä täytyi tehdä omalla ajalla ja sitä omaa aikaa ei paljoa ollut.
Välillä oli 20tuntia putkeen töissä kävi kotona nukkumassa ja lähti taas.
Tämä tilanne johti siihen, ettei mieheni saanut enää öisin nukuttua kun stressi ja työhuolet painoivat. Mies tunsi ahdistusta ja ruokahalu oli kadoksissa. Tuli rytmihäiriöitä useammin, lihakset kramppasivat ja pää oli jatkuvasti kipeä. Sairaslomaa ei voinut hakea kun ei ollut halukkaita astumaan hänen paikalleen. Minä välillä heräilin yöllä varmistamaan että mies vielä hengittää.
Luojan kiitos sitkeä työnhaku tuotti tulosta ja mieheni sai uuden työpaikan. Huonompi palkka, mutta työvuoro alkaa ja päättyy kuten listassa lukee. Ei tarvitse huolehtia kuin oman alueen hommista, eikä tarvitse sairaana olla töissä.
Sen jälkeen kun mieheni sai tuon toisen työpaikan, Stressi laukesi ja hän sairasti 3 viikkoa putkeen.
Ja meillä nukutaan taas.
Voimia kaikille työn stressaamille!