EU käynnisti ilmastotalkoot - milloin Ähtäri?

EU:n komissio esittää 1000 miljardin euron panostusta fossiilisista luopumiseen. Eikö ole aika Ähtärinkin käynnistää oma ohjelmansa?
557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehottomasti. Jos saataisiin vaikka promillekin tuosta tänne niin se olisi ihan mukava potti. Turpeesta emme kuitenkaan luovu, siinä menee raja, raskaasta pölttoöljystä kyllä.

Äänestä

Joo, onneksi on ehdotettu, mutta voisi ehkä miettiä mikä tämänkin rahoituslähde on tai mitä ovat vaikutukset

Luultavaa ja toistaiseksi arvelua, mutta on ehkä utopistista nähdä sähköautoilunkaan suuresti muuttavan ympäristöä, kun se sähköntuotantokin ja senkin kulutuksen kasvu vaikuttaa siihen ilmastoon

Kaasu ja biokaasu voisi olla kohtalaisen vähäinen siirtymä päästöttömämpään liikkumiseen, mutta vihreä ajattelu on kovin epäuskottavaa, kun ainoa jota siinä nähdään on näkyvin osa, sen liikkumisen tuottamat päästöt

Olisi kohtuullista ottaa mukaan myös koko valmistusketju, raaka-aineet, logistiikka, kaivannaiset ym. muita loputtomia yksityiskohtaisia osavaiheita, jolloin voidaan päätyä siihen että oikeastaan pyrkimykset ovat päästöjen hallinnassa riittämättömiä vaikka tehtäisiin mitä tahansa

Kyllä se ilmasto on muuttunut, mutta moni muukin indikaattori on punaisella, mutta parempi olisi kohdistaa niitä toimenpiteitä sinne, jossa se päästöajattelu puuttuu kokonaan. Vaikutukset olisivat nopeammin näkyviä

Samalla voi sitten varautua kasvavien kulujen nousuun, jos päästöverot toteutuvat haitallisessa tuotannossa

Mikä ei ole haitallista, siitä pitäisi päästä ensiksi jonkinlaiseen näkemykseen
Nythän haitallista ovat ainoastaan päästöt, mutta ei se joka ne aiheuttaa
Mikähän se on ?

Äänestä
  • Ilmastokysymyksessä ei ole "vihreää ajattelua", paitsi ehkä Vihreissä, hehee... On vain tarve teknologiseen ja teknokraattiseen ajatteluun lopettaa fossiilisten poltto ja estää CO2 ja muiden kasvihuonekaasujen lisäpäästöt.

    Äänestä

  • Ilmastokysymyksessä ei ole "vihreää ajattelua", paitsi ehkä Vihreissä, hehee... On vain tarve teknologiseen ja teknokraattiseen ajatteluun lopettaa fossiilisten poltto ja estää CO2 ja muiden kasvihuonekaasujen lisäpäästöt.

    Äänestä

GRETA

Vaik tuntuu et et kestä enää kauaa
Ja tuntuu et ei mikään enää auta
Kun joudut joka päivä maailmaa vastaan sotiin
Tiedän, tulee päivä, kun sä löydät kotiin

Oot erilainen ja sen takii ne koittaa sua vahingoittaa, sul on ollu vaikeet, sä et kouluun ain mee, eikä vähempää vois kiinnostaa koulu tai aineet ja oot alkanu kapinoimaan, purat kyyneleil sun sydämesi asioita kun ei oo mitään muuta mikä antaa turvaa, joka päivä koko maailma antaa turpaan.

Sä et tajua miks kipeimmistä asioista vaiettiin eikä puhuttu koskaan ja silloin harvoin kun puhuttiin jostain, silloinkaan ei puhuttu totta. Vaik' kaikki ois vastaan ja tuntuu et mihinkään ei ikinä tullut muutosta, joku päivä ne kuuntelee sua, mä rukoilen, please, älä luovuta koskaan.



Vaik tuntuu et et kestä enää kauaa
Ja tuntuu et ei mikään enää auta
Kun joudut joka päivä maailmaa vastaan sotiin
Vielä tulee päivä, kun sä löydät kotiin

Vaik tuntuu et ei kukaan sua kuule
Et' kaikki näkee vaan sun erilaisuuden
Ja sä joudut jokapäivä maailmaa vastaan sotiin
Vielä tulee päivä, kun sä löydät kotiin

Mulle ihan sama mitä sä oot musta mieltä, miks asioist ei puhuta ja kaikki pitää niellä, tää jengi puhuu perinteistä, politiikan kieltä, mun suu aukee nyt; painu vittuun mun tieltä.

Älä puhu mulle superautoista ja hepoista, kato ympärille älä putoo maailman menosta. Älä kato pois, tärkee hetki on menossa, mä haluun et on meidän jälki, sukupolvet elossa.



En oo mikään pyhimys, enkä mä tee ihmeitä. En oo kasvissyöjä, enkä äänestäny vihreitä, en oo täydellinen, mä teen vitun paljon virheitä. Tajuu se jo, tulevaisuus on kii' meistä.

Mun ei oo tarkotus vouhottaa tai tuomita muita ja kouluttaa, me kuljetaan maailmas niin vankas sumus, et jonku on pakko alkaa puhuu.

Vaik tuntuu et et kestä enää kauaa
Ja tuntuu et ei mikään enää auta
Kun joudut joka päivä maailmaa vastaan sotiin
Vielä tulee päivä, kun sä löydät kotiin

Vaik tuntuu et ei kukaan sua kuule
Et' kaikki näkee vaan sun erilaisuuden
Ja sä joudut jokapäivä maailmaa vastaan sotiin
Vielä tulee päivä, kun sä löydät kotiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU:n komissio esittää 1000 miljardin euron panostusta fossiilisista luopumiseen. Eikö ole aika Ähtärinkin käynnistää oma ohjelmansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu