Sen verran on Pattayalla tullut paneskeltua.
Joku tuota voi pitää kehuskeluna mutta alan konkarit tietävät että tuo 15 opasta on aivan tavallinen määrä 3- 4:n viikon lomamatkalla.
Pattaya on kyllä siitä oikein mukava kaupunki ettei siellä eksy edes sokea mutta opaspalveluiden tarve on kuitenkin melkoinen.
Oikeastaan kummastuksen aiheeni on se että huolimatta yli 500:n tyttösen kanssa käymistäni suojaamattomista yhdynnöistä huolimatta en ole saanut tippuritartuntaa kuin kerran.
Se tapahtui kauan sitten muinaisuudessa; joskus 1980- luvulla.
Säästäkää siis preservatiivit kotimaisille naikkosillemme!
N. 35 käyntikertaa a/ 15 naista.
24
84
Vastaukset
- Anonyymi
Käyppä balin kassitytöissä, schankker iskee varmasti
- Anonyymi
Minäpäs olen käynyt lomalla vaimoni kaa vaikka missä, Pattayallakin enkä ole pannut sitä kuin kerran viikossa. En kyl aina sitäkään.
- Anonyymi
Suomalaisten pitkäaikaiset Instagram-suosikit Sara Sieppi ja Jessica "Pezsi" Edström ilahduttavat kumpikin tipattoman tammikuun keskellä tarpovia kanssakansalaisia virkistävillä kuvilla!
Molemmat väittävät, että eivät ole ottaneet muovikumia tisseihin ja huuliin. Mutta vahvoja vastaväitteitä on esitetty. Esimerkiksi Siepin tissit kasvoivat kolme kuppikokoa yhdessä kuukaudessa eikä hän tietääksemme ole ollut tiineenä.
- Anonyymi
Tippuri pysyy varmaan aisoissa kun apteekista saa reseptivapaasti siihen hyvät tropit jotka vaikuttaa nopeasti. Sama antibiootti toimii moneen vaivaan kuten hengitystietulehduksiin. Tuli aikanaan opeteltua niin kallis tapa bilettää pattiksella tyttöjen kanssa että nykyään köyhänä eläkeläisenä ei ole varaa sellaiseen ilonpitoon kovin montaa kertaa vuodessa. Kellot kilisi ja juomaa virtasi. Kova viinapää kun vielä niin se ei ollut halpaa illanviettoa. Vähintään kaksi tyttöä messiin jatkoille, usein kolme - viisi tyttöä. Musabaariin vielä vähän naatiskelemaan ja siitä sitten kaupan ja lihakojujen kautta hotellille jossa juhlat jatkui. Aamulla siitä kun heräili niin tyttöjä, tyhjiä viinapulloja ja ruokaa oli joka paikassa. Huone kamalassa kunnossa.
Siitä ohjailemaan ylimääräisiä pellolle pienen rahapalkinnon kera ja yhden yleensä jätin päiväseuraksi, jolle sitten maksoin vähän enemmän lähtörahaa ja jos olin samaan aikaan lähdössä ulos niin saatoin hänet mopotaksille tai heitin omallani.
Sellainen ilta ja yö maksoi sellaset 500 euroa. Niitä iltoja kun parissa viikossa oli kymmenen ni sille tuli hintansa. Sillon oli käteistä kun pyörittelin pariakin firmaa. Nykyään ei ole. Lomilla tulee edelleen käytyä joka vuosi kerran tai kaksi mutta tuohon tyyliin ei enää ole varaa. Pitäis opetella uusi tyyli.
Uskomaton juttu, kun eräässä vakibaarissa on ne ihan samat vakitytöt kuin oli kymmenen vuotta sitten. Vain yksi on lopettanut ja lähtenyt kotiin. Oli jossakin onnettomuudessa ollut. Siihen baariin kun astelen sisään niin alkaa kirkuminen. Pankkiautomaatti on taas täällä. En ole viime lomilla uskaltanut käydä siinä kuin kerran.Kiitoksia kovasti hienosta tarinasta jota en suinkaan kyseenalaista miltään osin vaikka hyvin pahantahtoiselta panettelulta kuulostaakin. Sana on toki vapaa.
Tuo n. 35:n kerran käyntimääräni voi vaikuttaa suurelta mutta se on suhteutettava 4:lle vuosikymmenelle. Joskus käyntejäni Pattikselle on ollut 2-3 x vuodessa. Pidempi katkos tuli toisen avioliittoni aikaan jolloin kävimme sovinnaisesti Kanarialla ja Kreikan saarilla.
Onneksi ei näistäkään käynneistä tippuria tullut koska silloin avioeromme olisi ollut nopeampi?
Viittä opasta minulla ei koskaan ole ollut kerralla koska katson että sellaisen kanalauman hallinta on mahdotonta.
Kolmea opasta pidin kerran usean päivän ajan koska olin päättänyt rietastella kunnolla.
Ihania, nauravaisia ja söpöjä olivat sikäläiset "vaimoni" eivätkä lainkaan mustasukkaisia toisilleen.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Kiitoksia kovasti hienosta tarinasta jota en suinkaan kyseenalaista miltään osin vaikka hyvin pahantahtoiselta panettelulta kuulostaakin. Sana on toki vapaa.
Tuo n. 35:n kerran käyntimääräni voi vaikuttaa suurelta mutta se on suhteutettava 4:lle vuosikymmenelle. Joskus käyntejäni Pattikselle on ollut 2-3 x vuodessa. Pidempi katkos tuli toisen avioliittoni aikaan jolloin kävimme sovinnaisesti Kanarialla ja Kreikan saarilla.
Onneksi ei näistäkään käynneistä tippuria tullut koska silloin avioeromme olisi ollut nopeampi?
Viittä opasta minulla ei koskaan ole ollut kerralla koska katson että sellaisen kanalauman hallinta on mahdotonta.
Kolmea opasta pidin kerran usean päivän ajan koska olin päättänyt rietastella kunnolla.
Ihania, nauravaisia ja söpöjä olivat sikäläiset "vaimoni" eivätkä lainkaan mustasukkaisia toisilleen.90-luvun lopulla, kun kaikki oli vielä halpaa, näki usein jeeppejä, joissa oli suomenliput perässä ja suomipojalla oli tyttö kuskina ja peräpenkillä vielä kolme varatyttöä.
2000 -luvun alussa Wincapitalaiset jopa mainostivat hulppeaa elämäänsä ajelemalla jeepit jonossa tyttöjä täynnä Suomibaarista toiseen. Rahaa ilmeisesti oli, ainakin joillain, tuohon aikaan. Eipä ole enää nykypäivänä näkynyt. On tainnut Nokian osakkaat köyhtyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
90-luvun lopulla, kun kaikki oli vielä halpaa, näki usein jeeppejä, joissa oli suomenliput perässä ja suomipojalla oli tyttö kuskina ja peräpenkillä vielä kolme varatyttöä.
2000 -luvun alussa Wincapitalaiset jopa mainostivat hulppeaa elämäänsä ajelemalla jeepit jonossa tyttöjä täynnä Suomibaarista toiseen. Rahaa ilmeisesti oli, ainakin joillain, tuohon aikaan. Eipä ole enää nykypäivänä näkynyt. On tainnut Nokian osakkaat köyhtyä.Bahtin kurssin vahvistumisen ja euron heikentymisen yhteisvaikutus on yli 50% 19 vuodessa. Siihen lisätään hintojen nousu päälle. Siihen lisätään merkkituotteiden hintojen nousu Suomen tasolle ja ylikin. Golfin hinta on kaksinkertaistunut. Kurssit huomioiden golfin hinta Thaimaassa on nelinkertaistunut 19 vuodessa.
Ihan samanlainen kaden viikon loma maksoi 2000 silloin kun se nyt maksaa 5000. Ero on aika huimaava. Kaikki muuttunut steriilimmäksi ja valvotummaksi. Kaikki pelkäävät poliisia ja viranomaisia. Kyllä ihmisiä työnnetään pienempään ja pienempään karsinaan Thaimaassakin. Menee melkoisen koomiseksi kun sähkötupakkaakaan ei saa enää edes kadulla polttaa eikä lentokoneeseen viedä. Järjettömiä sakkoja tarjoillaan rannalla tupakoitsijoille. Itse en ole tupakkimiehiä mutta vapausmiehiä kylläkin. Liika holhoaminen pilaa fiiliksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bahtin kurssin vahvistumisen ja euron heikentymisen yhteisvaikutus on yli 50% 19 vuodessa. Siihen lisätään hintojen nousu päälle. Siihen lisätään merkkituotteiden hintojen nousu Suomen tasolle ja ylikin. Golfin hinta on kaksinkertaistunut. Kurssit huomioiden golfin hinta Thaimaassa on nelinkertaistunut 19 vuodessa.
Ihan samanlainen kaden viikon loma maksoi 2000 silloin kun se nyt maksaa 5000. Ero on aika huimaava. Kaikki muuttunut steriilimmäksi ja valvotummaksi. Kaikki pelkäävät poliisia ja viranomaisia. Kyllä ihmisiä työnnetään pienempään ja pienempään karsinaan Thaimaassakin. Menee melkoisen koomiseksi kun sähkötupakkaakaan ei saa enää edes kadulla polttaa eikä lentokoneeseen viedä. Järjettömiä sakkoja tarjoillaan rannalla tupakoitsijoille. Itse en ole tupakkimiehiä mutta vapausmiehiä kylläkin. Liika holhoaminen pilaa fiiliksen.Ai, onks täällä rannalla tupaskikielto. Tänään makoilin Kata Beachillä regee-ravintolan vieressä ja taisin pössäyttää ainakin kolme. Illasta vetelevät mari-sätkiä tässä kylän paraassa kapangissa, hajusta huomasin.
Visiteerasin myös sen paikan, jollainen on Triplan alakerrassa, no joo, melekosen paska paikka, toki parempi kuin yksikään suomessa sijaitseva kapangi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, onks täällä rannalla tupaskikielto. Tänään makoilin Kata Beachillä regee-ravintolan vieressä ja taisin pössäyttää ainakin kolme. Illasta vetelevät mari-sätkiä tässä kylän paraassa kapangissa, hajusta huomasin.
Visiteerasin myös sen paikan, jollainen on Triplan alakerrassa, no joo, melekosen paska paikka, toki parempi kuin yksikään suomessa sijaitseva kapangi.Saarilla on omat lakinsa.
- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Kiitoksia kovasti hienosta tarinasta jota en suinkaan kyseenalaista miltään osin vaikka hyvin pahantahtoiselta panettelulta kuulostaakin. Sana on toki vapaa.
Tuo n. 35:n kerran käyntimääräni voi vaikuttaa suurelta mutta se on suhteutettava 4:lle vuosikymmenelle. Joskus käyntejäni Pattikselle on ollut 2-3 x vuodessa. Pidempi katkos tuli toisen avioliittoni aikaan jolloin kävimme sovinnaisesti Kanarialla ja Kreikan saarilla.
Onneksi ei näistäkään käynneistä tippuria tullut koska silloin avioeromme olisi ollut nopeampi?
Viittä opasta minulla ei koskaan ole ollut kerralla koska katson että sellaisen kanalauman hallinta on mahdotonta.
Kolmea opasta pidin kerran usean päivän ajan koska olin päättänyt rietastella kunnolla.
Ihania, nauravaisia ja söpöjä olivat sikäläiset "vaimoni" eivätkä lainkaan mustasukkaisia toisilleen.Pitäisiköhän sinun tutkia hieman persoonallisuushäiriöitä?
- Anonyymi
Sabai sabai. Nyt tuli asiaa. Sama täällä silloin koukkariin ja tytöt mukaan. Nyt eläkeläinen ei ole enää varaa moiseen mutta kiikkustuolissa sitten joskus kiva muistella. Se olli sitä hurjaa nuoruutta. Nyt ihan rauhallisesti. Hiukkasen kuntoilua ja sopivasti san som. Ei enää pysty ottamaan tiukkaa. Parempi pikkusen bisseä. Ja rauhallisesti. Koska ikä alkaa purra. Nyt vaan yks tossa vieressä. Pitää kaydä vissiin hakemassa jelly.ä. Sama täällä oli siihen aikaan hyvä duuni mutta paljon töitä. Siis oma Firma, nyt myyty kaikki pois.Tuli myöskin erottua Suomi naisesta 2kpl. Tuli pikkusen hintaa niille jutuille.
- Anonyymi
Sähköliitto lakkoon eli päästään kuukaudeksi Pattayan Iloihin, JESH !!!!
TÄYTYY TESTATA TYTTÖSIÄ, vanhan kaavan mukaan, sika amaliat jää kotiin Kotkaan.
- Anonyymi
Nuo Balin kassialmat tekee kohta, molemmat, konkan, Ruotsin tähtibloggaajan tavoin. Saattaa Maisakin olla jo rajan ylittänyt, niin tyhmää äijää ei olekaan, että tuohon spermapyttyyn enää pennejään laittaa. Eli halpaa pilua tiedossa, kelle puhkinussitut suomitytöt, tautipesät, enää kelpaa.
- Anonyymi
Että mikä sankari! Olivathan varmasti ihmiskaupan uhreja?
- Anonyymi
1918 jääkärien Viron vapautusretkellä suomalaiset perustivat sairaalan Tallinnaan.
Sairaalassa hoidetuista potilaista 85 % kärsi sukupuolitaudeista.
Myös Vienan retkellä Uhtuan Prasniekkaan, jonka juhlan suomalaiset järjestivät Vienan asukkaille, 70 % retkelle osallistuneista, saivat joko tippurin tai kupan.
Uhtualta palatessa tehtiin vielä Hakkaraiset (Teuvo, euro kans ed) ja ryöstettiin kirkko ja etenkin sen viinit. Von Hertzen rankaisia retkeläisiä teloittamalla arvalla valitut, ei edes kirkossa käyneet lapsisotilaat.
Näin juhlallinen on tsuhnan sotahistoria. - Anonyymi
Ei ole vielä noin montaa kertaa tullut käytyä, mutta arvioin että n. 20 Thaimaan reissullani olen nainut yli 200 eri opasta
- Anonyymi
Sukupuolitautien tilanne oli Euroopassa ensimmäisen maailmansodan lopussa erittäin vaikea. Esimerkiksi Helsingissä arvioitiin olevan liki 10.000 huoraa ja harvassa oli taudittomat naiset, huorissa vain muutama. Preussikenraali Von Goltzin joukot toivat kaikki Baltian ja Valkovenäjän taudit Suomeen ja huora-armeijaan.
Kannattaa katsoa Jääkärin morsian, Risto Orkon ohjaama suomalainen elokuva tai lukea ex. puolustusministeri Jussi Niinistön upea kirja Heimosodat.- Anonyymi
Hiviäkään kun ei tarvi enää sen suuremmin kauhistella.
"Lääkitty hiv ei tartu!
Lääkityksen ansioista hiv-tartunnan saanut voi elää omannäköistä elämää, esimerkiksi perustaa perheen ja työskennellä haluamallaan alalla. Hiv ei estä myöskään seksuaalisuuden toteuttamista. Toimivalla hiv-lääkityksellä oleva henkilö ei voi tartuttaa hiviä suojaamattomassakaan seksissä. Tästä on tehty laajoja tutkimuksia, joiden tuloksista voit lukea lisää Hivpointin sivuilta sekä kansainvälisistä lähteistä."
https://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiviäkään kun ei tarvi enää sen suuremmin kauhistella.
"Lääkitty hiv ei tartu!
Lääkityksen ansioista hiv-tartunnan saanut voi elää omannäköistä elämää, esimerkiksi perustaa perheen ja työskennellä haluamallaan alalla. Hiv ei estä myöskään seksuaalisuuden toteuttamista. Toimivalla hiv-lääkityksellä oleva henkilö ei voi tartuttaa hiviä suojaamattomassakaan seksissä. Tästä on tehty laajoja tutkimuksia, joiden tuloksista voit lukea lisää Hivpointin sivuilta sekä kansainvälisistä lähteistä."
https://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/On esitetty epäilys, että hiv ei sittenkään syntynyt Afrikan viidakoissa, vaan sitä esiintyi jo 1910-luvulla euroopassa. Kuolleet tuomittiin vain espanjantautiin kuolleiksi, mutta se olikin vain oire, ei perimmäinen syy.
Toki hiviä levittyy yhä Suomeen afrikan lähettiläiden kautta.
- Anonyymi
Vieljärven Ortodoksinen kirkko ryöstettiin Aunuksen Retken yhteydessä. Suomalaisaktivistit ryöstivät kirkon varastot ja viinikellarin.
Pääsyyllinen onnistuttiin saamaan selville, mutta toinen teloitettu oli täysin ulkopuolinen tähän tapahtumaan. Iistä kotoisin ollut Yrjö Saaranpää teloitettiin vastoin retkeläisten mielipidettä. Tästä alkoi Suur-Suomen ideologinen rappio. - Anonyymi
Ei tarvitse lähteä Thaimaahan asti, että pääsee noihin lukuihin. Onnistuu ihen helposti ja halvemmalla Suomessa. Ainakin jos osaa peruskäytöstavat ja pitää itsensä fitissä kunnossa. Isoimmissa kaupungeissa löytyy myös kaikkia kansallisuuksia, jos kotimainen nainen kyllästyttää. Thaikkuja jotka pakenevat hetkeksi ankeaa arkeaan kaupungin yöelämään löytyy aina yöseuraksi. Eikä maksa mitään...no ehkä taksirahat aamulla pistän käteen, että pääsevät takaisin miestensä luokse. Palkkioksi heille riittää, että saavat vaihteeksi oikeaa miestä, eikä sitä kotona odottavaa nahjusta, joka ei ole saanut vaimoakaan, kuin rahalla.
Kehotan (https://www.kielikello.fi/-/kehottaa-vai-kehoittaa-vuosisatainen-pulma) kaikkia Thaimaan- kävijöitä harkitsemaan vakavasti käyttääkö kondomia vai ei.
Kumia käytettäessä tuntoherkkyys ja siten koko maitti paneskelusta laimenee.
Pitkäaikaisvaikutuksista voisin mainita valaskalojen ja delfiinien tukehtumiskuolemat joita vihreän aatten kannattajat pitävät jo ilmastonmuutostikin pahempana ongelmana.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6812593Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311296- 1091168
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121125Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e243978- 93965
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101883Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64751
