Meret nousevat, vuodet kuumenevat. Käristymme kuin grillimakkarat, jotka lopulta huuhtoutuvat valtameriin. Kaikki tämä lentämisen tähden.
Lopettakaa lentäminen
23
112
Vastaukset
- Anonyymi
Jos totta puhutaan, niin ilmastomuutoskriisi edellyttäisi, että kaikki kertakäyttöpakkaukset korvattaisiin pestävillä kannellisilla lautasilla, isoilla kuljetus- ja jakeluastioilla. Esimerkiksi Moskovassa roskakatastrofi alkoi kun kertakäyttöastiakulttuuri alkoi. Kuinka suuri vahennys kaikenlaisiin mm. muoviroskien kertymiseen saataisiin aikaiseksi sillä, että luovuttaisiin kertakäyttöastioista ja kertakäyttöpakkauksista.
- Anonyymi
Jooo, minustakin lentämiene pitäisi jättää linnuille. On kyseenalaista lentää edes ikkunoista. Parempi istua vain lentokoneessa ja antaa muiden lentää. )
- Anonyymi
Finnairin henkilökuntaa lensi peräluukusta (putosi). Joko tapaus on tutkittu?
- Anonyymi
Laivat saastuttavat paljon paljon enemmän kuin lentokoneet.
Ohjeita Gretoille:
Kaiva kuoppa. Mene kuoppaan. Hautaa itsesi. Maailma pelastuu. Win.- Anonyymi
Ei tule kuuloonkaan. Melon viimeisenä Platinum-korteillanne aallokossa kun Golf-virta on kuljettanut saastuttajat horisonttiin.
- Anonyymi
Kappas kun persus keksi hyvän heiton. (sarkasmia)
- Anonyymi
Mutta kun Thaimaahan ei muuten pääse
Nimim: 3x vuodessa Thaimaassa seksilomalla- Anonyymi
Suomeen pitäisi järjestää toimivat bordellipalvelut.
Olisihan se paljon järkevämpää että lennätetään tänne lentokoneellinen naisia työskentelemään bordelleissa kuin että lennätetään satoja koneellisia suomalaisia seksilomalle etelään - Anonyymi
Toki sinne pääsee. Resiinalla ensin niin pitkälle kuin pääsee ja soutuveneellä loppumatka.
Joskus oon lennelly.. :D
Ei tuu lenneltyä läheskään yhtä paljoa kuin jollain hesalaisella globaalilla ilmastoaktivistilla..
:DJoskus oon lennelly.. :D
Ei tuu lenneltyä läheskään yhtä paljoa kuin jollain hesalaisella globaalilla ilmastoaktivistilla..
:DKai ees perseelleen saa lentää?
- Anonyymi
Viime viikkojen sääilmiöstä johtuen... jäätiköt ei sitä kysele...sitä ollaan nutullan alle aika yksikön !!!
- Anonyymi
Kas kummaa että kaksi palstan persusrassea ehti tähänkin aloitukseen heti kommentoimaan, ei muuta kun harmis ja blade vielä mukaan niin on juna valmis.
En ole persu, mutta tottahan se vaan on, että ne hesalaiset ilmaston "suojelijat" ovat niitä kaikkein innokkaimpia lentomatkailijoita, kun heille se ulkomaan matkailu on niin tärkeä asia ja se halutaan tehdä nimenomaan just lentokoneella, eikä vaikka laivalla ja/tai junalla.
Nämä samat ilmastointoilijat myös kitisevät turhaan siitä, että minkä kokoisissa asunnoissa suomalaiset asuvat ja kuinka paljon he oikein käyttävät vettä, sähköä, wc-paperia, maitotuotteita yms. vastaavaa. Varsinkin täällä tuhansien järvien ja metsien maassa on mielestäni ihan turha valittaa siitä, että miten paljon suomalaiset oikein käyttävät vettä ja puuperäisiä tuotteita.
- Anonyymi
Niin, että mitähän mä täs taannoin kirjoitinkaan Gretasta, sen kohderyhmästä, kulutusjuhlista...? :) Ja joku tais olla eri mieltäkin kanssani... :)
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006373761.html- Anonyymi
Rikkaat saastuttavat mm. lentämällä, köyhät taas ostamalla halpaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkaat saastuttavat mm. lentämällä, köyhät taas ostamalla halpaa.
Hmmm... Jätteiden määrä ennätyslukemissa. Köyhillä ei ole varaa kuluttaa paljon edes halpoihin tuotteisiin... :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmmm... Jätteiden määrä ennätyslukemissa. Köyhillä ei ole varaa kuluttaa paljon edes halpoihin tuotteisiin... :)
Ai jaa että kuolevat nälkään vai kun ei ole varaa mihinkään? Ei täällä Suomessa ole niin köyhiä etteikö olisi varaa ostaa mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai jaa että kuolevat nälkään vai kun ei ole varaa mihinkään? Ei täällä Suomessa ole niin köyhiä etteikö olisi varaa ostaa mitään.
Sitä että köyhillä ei ole nappulaa millä kuluttaa ja tuottaa sitä ennätysmäärää jätettä. Paremmin toimeentulevat sen tekevät.
- Anonyymi
Ainakin lentolippujen hinnat ylös...lentoveron voimin. Verottaja kiittää ainakin, jos ei sitten ilmasto.
- Anonyymi
Ruotsissa lentäminen vähentynyt tuntuvasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502