Oletkoharrastanut mitään kilpaurheilua koskaan?
Itse olen vaikka ja mitä kuten hiihtoa nuorena, uintia, juoksua, jalista, pesistä, salibandyä, yleisurheilua.
Sain kasan mitaleitakin, uinnista sm kultaa ja pronssia nuorena junnuna. Pesiksessä 3 kultaa, maastojuoksussa juoksussa pronssia sm tasolla. Salibandya harrastin kuitenkin eniten, siinä en saanut mitaleita koskaan mutta muita palkintoja tuli kuten parhaan puolustajan palkinto.
Oletko saavuttanut mitään urheilussa
10
81
Vastaukset 10
- Anonyymi
Totta kai yhteis- ja yksilölajeja. Vuosikausia
- Anonyymi
No en muuta kun runkkausta ,siinä olin mielestäni hyvä.
- Anonyymi
Odotettu kommentti. Jollakin on aina tarve esitellä älynlahjojaan.
Kartingia mä ajoin nuorempana, mutta en mä mitään ihmeellistä saavuttanut. Kerran olin neljäs, kun osallistujia taisi olla joku 15-20. Muuten yleensä pyörin siellä puolivälin paikkeilla tai huonommalla puolella.
Tosin multa löytyy useita hauskoja "lohdutuspalkintoja" ja "hymypoikapatsaita" joita kyseisessä sarjassa jaettiin, vaikka ei olisikaan sijoittunut kisassa top 3:een. Mulla yleensä sattui ja tapahtui ties mitä, ja kaudet oli monesti melkoista vuoristorataa. Lisäksi oltiin varmaan aika erikoinen näky, kun kuljetuskalustona oli esim. Renault Clio, Skoda Felicia yms. kinnereitä ja peräkärry. Ja äiti toimi mekaanikkona siinä määrin kuin osasi 😄SIllon, 1950,1960 luvuilla, hiihdin, kilpaa hiihdin.
Mitali tuli, oli keltainen, melkein kultainen, pahvia, perkele.
Ammattikoulun hiihtoja hiihdin, suksilla hiihdin.
Sukset oli puuta, ei pahvia, niinkun mitali, perkele.
Kesällä lentopalloa, montussa pelattiin, paljon pelattiin, ei ollu hiekkaa, oli vaan louhetta, perkele. Pallo puhkes, perkele, jos maahan osu.
Ei ollu helppoa, ei, hiekkalaatikossa oli, kivi yks, oli.
Kaaranalavoi uitettiin, joessa, uitettiin.
Silloin, polkupyörän rakensin, pyöriä löysin, ja rungon, ketjut, linaja autolla, kävin, kirkonkylältä kävin hakemassa. Pyörät runkoon kasasin, ja ketjut, ja eikun ilmaa pyölrän, pyöriin. Kirkolle mennessä, pyöär, puhkesi, piti seuraavan kuun viikko rahalla, uusi, pyöränsisus kumi, ostaa.
Sitten pyörällä, yöjuoksuille, pyörällä polettiin, hameen alle, pyörällä kurkittiin.
Uimarannalla, pyörällä, mustalainen vei, juostiin Kaken kanssa, manne kii, ja pistettiin manne, järveen, laiturilta, järveen.
Manne, ei osannu uija, uppos, perkele. Piti kiskoa, rantaan, lähti karkuun.
Ennen pyörässä ei ollu, jalkaa, nyt, ei oo pojilla ja nuornamiehillä, jalkoja, perkele, mopolla mennään, ja autolla, pöksyt lököttää ja nilkat, paleltuu.
Ennen, ei tietä, hiekotettu, nyt, joka päivä, raktori, hiekkaa ja sepeliä, kylvää, paljon.
Ennen se oli, Valmet, nyt se on muovia.Nuorena sällinä sitä tuli ajettua jokkis kisoja ja muutama voitto pokaali löytyy kaapista. Ajoin meinaan aina Toyota Tarletilla eikä muuten koskaan tullut tekniikka keskeytystä. Kaiken maailman Viestat sun muut saksan seisojat hajoilivat ja mä ajoin moneen helppoon voittoon.
Railerin veto autona mulla oli Hiaseja eikä meinaan koskaan tarvinnut tehrä muuta kuhan vaihto jako hihnan ajoillaan ja jotain kuluvaa palikkaa kuten jarru paloja. Viimeisin Hiase mistä luovuin oli noin 650tkm ajettu ja tumma poika maksoi komian raha nipun kouraan ja vei rohjon mennessään. Varmaan vieläkin liikkuu Afrikassa jonkun perheen tai virman jokapäiväisenä käyttöautona.Sulla onkin ollut sitten hyvä auto noissa jokkiskisoissa, kun oot ajanut sillä Toyota Starletilla:)))))))))))))))))))))))) Ei ole varmasti tarvinnut niitä keskeytyksiä pelätä, joita olisi voinut tulla muilla autoilla, mutta kun Toyota-laatuun voi luottaa:)))))))))))))))))))))))))))))))))
- Anonyymi
Koulun hiihtokilpailuissa rillit putosivat lumihankeen. En silti tullut viimeiseksi. Minulla kun oli tavoitteena, että en ole aivan viimeinen.
- Anonyymi
Kyllä. Harrasteet ei vaan tuota tyydytystä.
- Anonyymi
Koulussa olin hyvä urheilija ja voitin hiihtokisoja ja uintikisoja koulujen välillä. Pesiksessä meidän luokka voitti kultaa aina 5-9 luokalla ja sain tytöiltä ihailuja koska olin hyvä kunnarien lyöjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901776
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,40951- 81926
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56821- 60668
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?69620Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te66619Olet niin tärkeä
Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.19571Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38556- 21547