Kun tuntematon nainen ehdottaa yökerhossa yhteistä yötä on kaksi vaihto ehtoo, toisella olkapäällä piru toisella joku muu. No tiedän että vaimollekin on ehdotettu seksiä, varmasti miehet haluaa, ihan näyttävä nainen. No tääkin keskustelu käyty kotona, vaimo sanoo että toki voi mieli tehdä ei sitä kiellä mutta sinkkunakin ollessa mietti tarkaan kenen kanssa petiin menee. Moni oli yrittänyt harva saanut. No kysyin oletko ollut lähellä sitä, vaimo sanoo että on mieli tehnyt mutta ei halua käytännössä sitä tehdä vaikka mielessä pettää. No kysyi multakin samaa oletko halunnut toista naista, eikö koskaan muka haluta tehdä sitä vieraan kanssa. No kai sitä mielessä miettii. Sit tuli se vaimon suora puheisuus esiin, niin et kalu kovana tanssilattialla. juu kyl mä tiedän kun miesten kanssa tanssii, on siellä etumuksessa kohouma, mut luonollista molemmilla vai mitä. Mut ei hätiä kun pysyy housut jalassa. Ei olla kuin muutama kerta uskottomuudesta juteltu, seurusteluaikana jotakin kun nainen oli kova bilettämään ja joksus lapsen syntymän jälkeen kun vaimo epäili pysyykö mulla housut jalassa kun pitkiä taukojakin seksissä ja lähdettiin mies porukassa illan vietoon.
Tää on luonnollista
5
111
Vastaukset
- Anonyymi
Kuulostaa ameeban kirjoitukselta.
Kahden ameeban mieluisin ajanviettopaikka on roikkua räkälöissä. (tai millä tahaansa AP.n kuvailemia paikkoja kutsutaankin). Noihan se vakka kantensa valitsee.- Anonyymi
Miksi aina luullaan että roikutaan räkälöissä, yökerhot ei ole räkölöitä vaan ihan tasokkaita aikuisten paikkoja, räkölöissä roikkuu bubiruusut ja hempaansa menettäneet kaljaveikot jotka ei ole viikkoon käyneet pesulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi aina luullaan että roikutaan räkälöissä, yökerhot ei ole räkölöitä vaan ihan tasokkaita aikuisten paikkoja, räkölöissä roikkuu bubiruusut ja hempaansa menettäneet kaljaveikot jotka ei ole viikkoon käyneet pesulla.
AP.n kuvailemat ihmiset paikassa jossa hän viettäv vapaaikaansa , on räkälä.
AP itse mukaanlukien.
- Anonyymi
Stondishan on ihan normi juttu miehillä, jos kivan naisen kanssa tanssii. Mut en ymmärrä alotusta, mikä sen pointti on.
- Anonyymi
Mulle tulee aina seisokki kun tanssin vieraan naisen kanssa, ongelma on siinä että seisokki puuttuu kun tanssin vaimon kanssa. Tai sanotaanko ettei se ole ongelma vaan normaali tila.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58751
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109742- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla201532- 40516
- 70496
- 50494
- 22484
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82453Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36450