Pelkkä ulkoinen kaste ei yksin riitä

meitä puhdistautumaan pahasta, ei varsinkaan mikäli kaste suoritetaan vasta aikuisiällä. Alkukirkon aikana keskeinen osa kasteesta kohdentui sisäiseen puhdistukseen. Ilahduttavalla tavalla sisäinen vesi kaste on uudelleen saamassa sijaa massamme ja toivottavasi koko kristikunnassa.

Essealaisten rauhanevankeliumissa kasteesta annetaan varsin yksityiskohtaiset ohjeet jotka on löydetty Qumranin kirjakääröistä. Sisäinen kaste tulee, toisin kuin nykyisin varsin merkityksetön ulkoinen aikuiskaste uusia melko usein.

”Älkää ajatelko, että se riittää, jos veden enkeli vain ulkonaisesti teitä syleilee. Minä sanon teille totuudenmukaisesti: sisäinen epäpuhtaus on paljon suurempaa kuin ulkoinen epäpuhtaus. Ja jokainen joka puhdistaa itsensä ulkonaisesti, mutta jää sisältä epäpuhtaaksi, on kuin hautaholvit, jotka ovat ulkoapäin kauniiksi maalattuja, mutta sisältä ovat täynnä kauhistuttavaa saastaisuutta ja inhottavuutta.

Siksi sanon teille tode llakin, antakaa veden enkelin kastaa teidät myös sisäisesti, jotta vapautuisitte kaikista menneistä synneistänne ja jotta te sisäisesti tulisitte yhtä puhtaiksi kuin virran kuohu auringonvalossa.

Sen tähden etsikää suuri köynnöskurpitsa, jossa on miehenpituinen varsi: ottakaa pois sen ydin ja täyttäkää virran vedellä, jonka aurinko on lämmittänyt. Ripustakaa se puun oksaan ja polvistukaa maahan veden enkelin eteen ja viekää varren pää takapäähänne niin että vesi voi virrata kaikkien sisuksienne läpi.

Levätkää jälkeenpäin maahan polvistuneena veden enkelin edessä ja rukoilkaa elävää Jumalaa, että hän antaisi teille anteeksi kaikki entiset syntinne ja rukoilkaa veden enkeliä, jotta hän vapauttaisi ruumiinne kaikesta epäpuhtaudesta ja sairaudesta.

Antakaa sitten veden virrata ulos ruumiistanne, jotta sen mukana huuhtoutuisi sisältänne kaikki epäpuhdas ja pahanhajuinen, mikä on peräisin Saatanasta. Ja te tulette omin silmin näkemään ja nenällänne haistamaan kaikki inhottavuudet ja epäpuhtaudet, jotka likasivat teidän ruumiinne temppelin ja vielä ne synnitkin, jotka asuivat ruumiissanne ja kiduttivat teitä kaikilla mahdollisilla kärsimyksillä.

Minä sanon teille totuudenmukaisesti, vedellä kastaminen vapauttaa teidät tästä kaikesta.”

Turust
5583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oletko tosissasi vai onko tämä sinun hjuumoriasi?

Äänestä
  • löydetty, monet ovat väittäneet Jeesuksen olleen Essealainen. Nuo toimenpiteet pidetään alkukirkkoihin littyvänä. Alkukirkko ei ole käsitteenä kovin yksiselitteinen. Vedottaessa alkukirkkoon pitäisi aina selvittää mistä tarkasti ottaen kulloinkin on kysymys.

    Varhais "kristityt" eivät olleet mitenkään yhtenäinen ryhmä ajanlaskumme alussa.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    löydetty, monet ovat väittäneet Jeesuksen olleen Essealainen. Nuo toimenpiteet pidetään alkukirkkoihin littyvänä. Alkukirkko ei ole käsitteenä kovin yksiselitteinen. Vedottaessa alkukirkkoon pitäisi aina selvittää mistä tarkasti ottaen kulloinkin on kysymys.

    Varhais "kristityt" eivät olleet mitenkään yhtenäinen ryhmä ajanlaskumme alussa.

    Turust

    Itse lueskelin noita kuolleenmeren kääröjä myös...Löytyy kirjastosta (helpommin kuin MK?)

    Olen sivistymätön näiden kääröjen suhteen yleisesti ja kysyisinkin turun miähelt' että mitä on gnostilaisuus ja keitä ovat/olivat gnostilaiset?
    Ilmeisesti nämä kääröt lasketaan heidän "jutuikseen" ja esim. Ortodoksikirkko ei tunnusta näiden kääröjen oikeellisuutta.

    Apuva?

    Itse olin oikein ihastunut siihen tekstiin lukiessani sitä!

    Äänestä

  • Jasmiina kirjoitti:

    Enpä taida omin voimin lähteä selvittämään gnostilaisuutta. Tässä linkissä eräs tiivistelmä:

    http://www.qnet.fi/mpeltonen/gnost.htm

    Gnostilaisuus pyrki jo varhain korostamaan naisen tasavertaisuutta yhteiskunnassa. Gnostilaisuus tuli alun perin torjutuksi erityisesti katolisen kirkon toimesta. Näin sitä on edelleenkin vaikeaa ymmärtää nykyistenkään kirkkojen näkökulmasta.

    Monet oppineet varhaiset teologit kyllä katsoivat Jeesuksen opetuksen olevan lähellä gnostilaisuutta.

    MAP- kirkon suhde Kuolleenmeren kirja kääröihin on varovaisen kielteinen. Äkkiä en löytänyt parempaakaan lähdettä, niin käytän kerran minäkin tätä palstalla vähemmän arvostettua linkkiä.

    http://www.mormonismi.net/artikkelit/kuollutmeri.shtml

    Qumranin kääröt ovat tuoneet tutkijoille paljon uutta tietoa siitä, miten juutalaiset elivät ajanlaskumme alkuaikoina. Ne ovat myös varhaisin Vanhan testamentin kirjoituksia sisältävä löytö. Tekstien iän määritys perustuu paleografiaan sekä radiohiiliajoitukseen.

    Qumranin luostariyhteisö oli ankara uskonlahko, jossa sisäiset käyttäytymissäännöt oli pikkutarkasti määritelty. Yhteisö lienee syntynyt noin 150 vuotta ennen Kristuksen syntymää, uskonnollisten oppiriitojen seurauksena.

    Vanhoja juutalaisia perinteitä kannattanut ryhmä kun joutui pakenemaan Jerusalemista kauas autiomaahan, Kuolleenmeren rannalle.

    Yhteisön kirjoituksia analysoineet tutkijat ovat löytäneet niistä yhtäläisyyksiä myös Jeesuksen opetuksiin. Jeesuksen kuulumista Qumranin yhteisöön ei kuitenkaan nykyisin pidetä todennäköisenä.

    Mikäli, muistan oikein käärö n. 11? jäi pitkäksi aikaa katolisen kirkon tutkijoiden yksin tutkittavaksi, siinä ole jotakin joka oli ristiriidassa katolisen tradition kanssa.

    Nykyisin kääröt ovat moninkertaisesti kuvattuja ja ovat vapaasti kaikkien tutkijoiden käytettävissä ja niistä on kirjoitettu lukuisia teoksia.

    Keskeistä on, ettei niistä ole löydetty mitään joka todistaisi käyttämämme Raamatun vääräksi. Päinvastoin niistä on löydetty Raamatulle tukea jopa evankeliumin varhaisia kirjoituksia.

    Minä kyllä olen ymmärtänyt ortodoksikirkon sinänsä hyväksyvän kääröistä tehdyt tutkimukset. Jeesuksen gnostilaisuuden he kyllä kieltävät. Katolisella kirkolla, kuten myös ortodokseilla on usein ongelmia uusien löytöjen kanssa, koska he pitävät omia traditioitaan Raamatun veroisina.

    Erityisesti Rooman kirkossa Kuolleenmeren kääröt aiheuttivat aikanaan hämmennystä. Kääröjä ei lasketa gnostilaisten jutuksi vaan erillisen Qumranin luostariyhteisön joka oli vetäytynyt erilleen muista riitelevistä uskovista.

    Mikäli vedotaan alkukirkkoon, pitäisi aina mainita, mitä osaa niistä kulloinkin tarkoitetaan. "Alkukirkon" ajan uskovat eivät suinkaan olleet riidattomia.

    Minä kirjoitan nyt ilman lähteitä, muistikuvissani saattaa olla virheitä.

    Tuo avauksessani mainittu kaste voidaan aivan yhtä hyvin perustein pitää alkukirkon riittinä samoin kuin mitä tahansa muuta kastetta. Niistähän on löytynyt kirjallisia merkintöjä ennen kuin Raamatun kirjoitukset on koottu. Ehkä tuo kaste on tuolloin pidetty niin itsestään selvänä, ettei se ole tullut Raamattuun merkityksi.

    Ehkäpä se on myöhempien pakanallisten tapojen saadessa sijaa - yksinkertaisesti unohtunut.

    Eihän yhteen kirjaan - olkoon se vaikka Raamattu aivan kaikkea ihmiselle tarpeellista ole mitenkään voitu kirjata.

    Kiitos erittäin valottavasta selostuksesta!

    Hyvää paastonaikaa ja Pääsiäistä sinne tois pual jokke tai kummal pualel ny ootki! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

meitä puhdistautumaan pahasta, ei varsinkaan mikäli kaste suoritetaan vasta aikuisiällä. Alkukirkon aikana keskeinen osa kasteesta kohdentui sisäiseen puhdistukseen. Ilahduttavalla tavalla sisäinen vesi kaste on uudelleen saamassa sijaa massamme ja toivottavasi koko kristikunnassa.

Essealaisten rauhanevankeliumissa kasteesta annetaan varsin yksityiskohtaiset ohjeet jotka on löydetty Qumranin kirjakääröistä. Sisäinen kaste tulee, toisin kuin nykyisin varsin merkityksetön ulkoinen aikuiskaste uusia melko usein.

”Älkää ajatelko, että se riittää, jos veden enkeli vain ulkonaisesti teitä syleilee. Minä sanon teille totuudenmukaisesti: sisäinen epäpuhtaus on paljon suurempaa kuin ulkoinen epäpuhtaus. Ja jokainen joka puhdistaa itsensä ulkonaisesti, mutta jää sisältä epäpuhtaaksi, on kuin hautaholvit, jotka ovat ulkoapäin kauniiksi maalattuja, mutta sisältä ovat täynnä kauhistuttavaa saastaisuutta ja inhottavuutta.

Siksi sanon teille tode llakin, antakaa veden enkelin kastaa teidät myös sisäisesti, jotta vapautuisitte kaikista menneistä synneistänne ja jotta te sisäisesti tulisitte yhtä puhtaiksi kuin virran kuohu auringonvalossa.

Sen tähden etsikää suuri köynnöskurpitsa, jossa on miehenpituinen varsi: ottakaa pois sen ydin ja täyttäkää virran vedellä, jonka aurinko on lämmittänyt. Ripustakaa se puun oksaan ja polvistukaa maahan veden enkelin eteen ja viekää varren pää takapäähänne niin että vesi voi virrata kaikkien sisuksienne läpi.

Levätkää jälkeenpäin maahan polvistuneena veden enkelin edessä ja rukoilkaa elävää Jumalaa, että hän antaisi teille anteeksi kaikki entiset syntinne ja rukoilkaa veden enkeliä, jotta hän vapauttaisi ruumiinne kaikesta epäpuhtaudesta ja sairaudesta.

Antakaa sitten veden virrata ulos ruumiistanne, jotta sen mukana huuhtoutuisi sisältänne kaikki epäpuhdas ja pahanhajuinen, mikä on peräisin Saatanasta. Ja te tulette omin silmin näkemään ja nenällänne haistamaan kaikki inhottavuudet ja epäpuhtaudet, jotka likasivat teidän ruumiinne temppelin ja vielä ne synnitkin, jotka asuivat ruumiissanne ja kiduttivat teitä kaikilla mahdollisilla kärsimyksillä.

Minä sanon teille totuudenmukaisesti, vedellä kastaminen vapauttaa teidät tästä kaikesta.”

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu