Hirveä oli aikanaan huuto ns. Pirkkalan

kokeilumonisteesta mutta tosiasiaksi on jäänyt, että ainuttakan asiavirhettä ei tuosta tekstistä ole kukaan löytänyt. Sen monisteen syntihän oli se kun siinä kerrottiin asiat oikein ja kerrottiin asioista joista oli vaiettu ja piti jatkossakin ehdottomasti vaieta.
8959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Monisteen aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta. Monisteessa muun muassa syytettiin Suomen 1930-luvun poliittisia johtajia siitä, että nämä olivat solmineet läheisiä suhteita natsi-Saksaan, mutta toisaalta siinä ei lainkaan mainittu Molotov–Ribbentrop-sopimusta.

Äänestä
  • Eikä myöskään sitä, että esimerkiksi Yhdysvallat soti myös Natsi-Saksaa vastaan. Lienee avaajan mielestä totuudenmukainen kuvaus II maailmansodasta.

    Äänestä

  • -----Monisteen aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta.------

    Sama kai se mistä on peräisin kunhan vaan on oikein, vaikka olisi lännestä. Mutta ei ollut Petroskoista. Yhtäläisyydet johtuivat siitä, että jos kahdessa kirjassa kerrotaan samat asiat oikein niin pakostakin tekstit silloin muistuttavat toisiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Monisteen aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta.------

    Sama kai se mistä on peräisin kunhan vaan on oikein, vaikka olisi lännestä. Mutta ei ollut Petroskoista. Yhtäläisyydet johtuivat siitä, että jos kahdessa kirjassa kerrotaan samat asiat oikein niin pakostakin tekstit silloin muistuttavat toisiaan.

    ” Sama kai se mistä on peräisin kunhan vaan on oikein, vaikka olisi lännestä. ”

    Pulma vain oli siinä, että moniste oli kaikilta olennaisilta osiltaan virheellinen! On todella erikoista, että yhä vuonna 2020 löytyy yksittäinen stallari, joka sitä puolustaa?

    ”Mutta ei ollut Petroskoista. Yhtäläisyydet johtuivat siitä, että jos kahdessa kirjassa kerrotaan samat asiat oikein niin pakostakin tekstit silloin muistuttavat toisiaan.”

    Tarkoitat, että kahdessa tekeleessä oli yhtäläistä skeidaa!

    Olet todella säälittävä!

    ------ulma vain oli siinä, että moniste oli kaikilta olennaisilta osiltaan virheellinen! ----

    Läl läl lää, yhtään konkreettista virhettä et kuitenkaan kykene osoittamaan, miksiköhän. Olisiko sittenkin syy siinä, että virheitä ei ole.

    Etkö osaa hävetä tuota valehteluasi ?

    Äänestä

”kokeilumonisteesta mutta tosiasiaksi on jäänyt, että ainuttakan asiavirhettä ei tuosta tekstistä ole kukaan löytänyt”

KUN KYSEESSÄ ON HISTORIA niin on ehdottomasti ASIAVIRHE jättää Molotov-Ribbentrop-sopimus mainitsematta ja toisesta maailmansodasta ei saa jättää kertomatta osapuolijakoa!

Avaaja on yksiselitteisesti väärässä!

Äänestä
  • Mistä tiedät, että MRsopimusta ei ole mainittu, oletko itse lukenut ?

    Äänestä

– Itä-Saksassa tehtiin samanlaisia toistamisen kokeita sosialistisen persoonallisuuden saavuttamiseksi. Tästä puhuttiin aivan avoimesti itäsaksalaisissa kasvatuspsykologian kirjoissa.

Pirkkalan kokeilussa oppimistulosten testaamiseksi oppilaille tehtiin psykologisia testejä ennen ja jälkeen opetuksen.

Hyvä Neuvostoliitto, paha Yhdysvallat
Pirkkalan kokeilun yksi tärkeimmistä päämääristä liittyi Leskisen mukaan peruskoululaisten käännyttämiseen marxilaiseen maailmankatsomukseen. Äänestysikään tullessaan oppilaiden toivottiin antavan äänensä sosialismiin pyrkiville vasemmistopuolueille.

Tätä päämäärää tukivat opetussuunnitelmat ja oppimateriaalit, joissa jatkuvasti vertailtiin kapitalismia ja sosialismia.

– Pirkkalalaisten opetuksessa kapitalismi, länsimaat ja eritoten Yhdysvallat esitettiin äärimmäisen kielteisessä valossa ja vastaavasti sosialismista ja sosialistisista valtioista, erityisesti Neuvostoliitosta käytettiin ainoastaan ylistäviä kuvauksia, Leskinen toteaa.

Äänestä
  • Pirkkalalaisten opetuksessa kapitalismi, länsimaat ja eritoten Yhdysvallat esitettiin äärimmäisen kielteisessä valossa

    Tuollaista yleistä syyttelyähän se on koko ajan ollut mutta ainuttakaan väärää tietoa tai virhettä siitä ette näytä löytävän vaikka kuinka jurnutatte. Teikäläisille on lännen esittämistä kielteisessä valossa jos kertoo ikäviä tosiasioita niistä. Se teko sinänsä on jo vääryyttä, lännen kannalta ikävistä tosiasioista on vaiettava.

    Tosin tuonkaan syytöksesi tueksi et kykene ainuttakaan faktaa lyömään pöytään. Toistelet ilman omakohtaista tietoa pelkkiä bulkkisyytöksiä sen takia kun oikeistolaisen kuuluu niin tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pirkkalalaisten opetuksessa kapitalismi, länsimaat ja eritoten Yhdysvallat esitettiin äärimmäisen kielteisessä valossa

    Tuollaista yleistä syyttelyähän se on koko ajan ollut mutta ainuttakaan väärää tietoa tai virhettä siitä ette näytä löytävän vaikka kuinka jurnutatte. Teikäläisille on lännen esittämistä kielteisessä valossa jos kertoo ikäviä tosiasioita niistä. Se teko sinänsä on jo vääryyttä, lännen kannalta ikävistä tosiasioista on vaiettava.

    Tosin tuonkaan syytöksesi tueksi et kykene ainuttakaan faktaa lyömään pöytään. Toistelet ilman omakohtaista tietoa pelkkiä bulkkisyytöksiä sen takia kun oikeistolaisen kuuluu niin tehdä.

    Meteli johtui siitä,että monisteen historianäkemys oli1:1 neuvostopropagandan kanssa.
    Yksittäisiä virheitä on turha vaatia.
    Niitä stallarit esittävät koko ajan tälläkin palstalla ja muut oikovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meteli johtui siitä,että monisteen historianäkemys oli1:1 neuvostopropagandan kanssa.
    Yksittäisiä virheitä on turha vaatia.
    Niitä stallarit esittävät koko ajan tälläkin palstalla ja muut oikovat.

    Yksittäisiä virheitä on turha vaatia.

    Niinpä, turhaa on todellakin niitä vaatia koska niitä ei ole. Eikös asia olekin näin, vai mitä ? Jos olisi neukun propagandaa niin ei kai olisi temppu eikä mikään osoittaa siitä edes YKSI virhe mutta kun ei ole niin ei ja minkä sinä sille mahdat, et mitään.

    Äänestä

Olisi hyvä jos tuon monisteen saisi netistä luettavakseen mutta ei taida olla.

Äänestä
  • Monisteen näkökulma noudatti marxilaista historiankäsitystä ja siinä korostettiin yhteiskuntaluokkia sekä yhteiskuntajärjestelmän riippuvuutta tuotannon rakenteesta.

    Moniste oli luonteeltaan neuvostomyönteinen, ja sen käyttämisestä oppimateriaalina nousi kohu. Monisteen aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta.

    Monisteessa muun muassa syytettiin Suomen 1930-luvun poliittisia johtajia siitä, että nämä olivat solmineet läheisiä suhteita natsi-Saksaan, mutta toisaalta siinä ei lainkaan mainittu Molotov–Ribbentrop-sopimusta.

    Toinen maailmansota esitettiin monisteessa vain fasismin ja sosialismin välisenä sotana eikä monisteesta käynyt ilmi, millä puolella Yhdysvallat osallistui sotaan.[4]

    Kouluhallituksen pyytämissä asiantuntijalausunnoissa monistetta pidettiin erittäin virheellisenä, aukollisena, harhaanjohtavana ja täysin yksipuolisena. Monisteen sanottiin antavan ”harhauttavan mustavalkoisen kuvan ihmiskunnan historiasta”.[1]

    Äänestä

Pirkkalan moniste oli taistolaisten rtekemä propagandajuliste. Se oli marxilaisuuden propagandajuliste.

Äänestä
  • -------Se oli marxilaisuuden propagandajuliste.------

    Kummallista propagandaa kun joka sana on totta. Ainakaan oikeisto ei ole kyennyt ainuttakaan virhettä osoittamaan.

    Äänestä

  • Katsoin tekstiä aivan lopusta ja heti löytyi!

    Toisen maailmansodan kaikkia osapuolia ei mainittu laisinkaan. Ei Tyynen meren sotaa, ei USA:n osuutta idässä tai lännessä jne.

    Stalingrad mainittiin muka ratkaisevaksi käänteeksi sodan KAIKILLA rintamilla VAIKKA sota oli kääntynyt Saksalle tuolloin (vuodenvaihde 1941/42) jo tappiolliseksi myös lännessä.

    Olisi helpompi etsiä monisteesta. Ne kohdat missä EI OLE VIRHEITÄ TAI YKSIPUOLISUUTTA verrattuna kelvollisiin kohtiin!

    Äänestä

  • Monisteessa Talvisota vain ’alkoi’ eikä NL ollut siinä hyökkääjä. Alueluovutuksia tai evakkoja ei mainta! Sen vaikutusta Jatkosotaan ei liioin kommentoida!

    Toisen maailmasodan jälkeistä Itä-Euroopan kaappausta ja orjuutasta mainita laisinkaan!

    Suuresti ihmettelen, että pitääkö stallarit TODELLA ITSE monisteen sisältöä hyvänä ja tasapuolisena?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsoin tekstiä aivan lopusta ja heti löytyi!

    Toisen maailmansodan kaikkia osapuolia ei mainittu laisinkaan. Ei Tyynen meren sotaa, ei USA:n osuutta idässä tai lännessä jne.

    Stalingrad mainittiin muka ratkaisevaksi käänteeksi sodan KAIKILLA rintamilla VAIKKA sota oli kääntynyt Saksalle tuolloin (vuodenvaihde 1941/42) jo tappiolliseksi myös lännessä.

    Olisi helpompi etsiä monisteesta. Ne kohdat missä EI OLE VIRHEITÄ TAI YKSIPUOLISUUTTA verrattuna kelvollisiin kohtiin!

    Tietenkin se kääntyi tappiolliseksi myös lännessä kun Stalingrad imi kaikki Saksan voimat ja länsi käytti sitä hyväkseen.

    Helppo siinä oli sen jälkeen maihinnousujaan tehdä, kun ne oli neuvostoliittolaisella verellä varmistettu onnistumaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin se kääntyi tappiolliseksi myös lännessä kun Stalingrad imi kaikki Saksan voimat ja länsi käytti sitä hyväkseen.

    Helppo siinä oli sen jälkeen maihinnousujaan tehdä, kun ne oli neuvostoliittolaisella verellä varmistettu onnistumaan!

    ” Tietenkin se kääntyi tappiolliseksi myös lännessä kun Stalingrad imi kaikki Saksan voimat ja länsi käytti sitä hyväkseen.”

    Ei imenyt vaan lännen panos kasvoi kaiken aikaa ja Saksalla ne voimat, jotka aiemmin lännessä riitti, eivät riittäneet enää!

    ”Helppo siinä oli sen jälkeen maihinnousujaan tehdä, kun ne oli neuvostoliittolaisella verellä varmistettu onnistumaan!”

    Neukun veri olisi loppunut kesken ja sota hävitty ilman massiivista lännen kalustoapua, joka näkyi Itärintamalla jo vuoden 1942 aikana!

    Stallareille on lisäksi tyypillistä jatkaa väittämää, ettei ”yhtään virhettäole löytynyt” VAIKKA niitä on esitetty jo runsaasti!

    Äänestä

  • Juuh, montako oletkaan löytänyt, kerro yksi.

    Äänestä

Pirkkalan kommunistinen julkaisu jättää huomiotta tosiseikkoja, jotka tekevät siitä Neuvostoliittoa ja sen politiikkaa parhain päin selittävää propagandaa.

Katsotaanpa kevättalven 1918 Suomen punaisten vallankumousta Venäjän bolsevikkien politiikan kulmasta.

"Suomalaiset toverit alkoivat tässä vaiheessa todella harmittaa Leniniä. Pelkkää puhetta Helsingissä ilman tekoja. Lenin piti vuoden 1918 alussa muutaman päivän loman Terijoella ja merkitsi työtehtäviinsä artikkelin aiheesta "Pikkuporvariston loismaisuus ja suomalaisten sosialidemokraattien petos".
Viikkoa myöhemmin Tukholman sosialistinen pormestari Carl Lindhagen kävi tervehtimässä Leniniä Smolnassa ja sai kuulla, että "suomalaiset sosialidemokraatit ovat pettureita . . . he eivät halua tehdä vallankumousta vaikka se on heidän velvollisuutensa".

Lähde: Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 - Kuinka vallankumous levisi Suomeen. 2018, sivu 158.

"Aseiden toimituksesta sovittiin suomalaisten kanssa, ja 20. tammikuuta Lenin antoi virallisen käskyn: "Suomen proletariaattia varten aseita: noin 10 000 kivääriä panoksineen, noin 10 kolmen tuuman tykkiä ammuksineen." Jatkossa seurasi vielä 25 000 kivääriä. Jos Smilga opastaisi yhtä tehokkaasti toimintaan kuin Trotski Pietarissa, sen pitäisi riittää suurimpiin kaupunkeihin ja se taas koko maahan. Suomalaiset toverit ja Smilga lähtivät Helsinkiin ja mukana meni myös rohkaisuja."

Lähde: Sama, sivu 164.

1918 : kuinka vallankumous levisi Suomeen

https://www.finna.fi/Record/blanka.126092

Kyseinen moniste jättää kokonaan huomiotta Venäjän bolsevikkien maailmanvallankumoussuunnitelmat, eli kommunismin levitys kaikkialle, tarvittaessa väkivaltaa käyttäen.
Miksiköhän jättää mainitsematta?

"Leninille oli yhdentekevää, miten tämä tavoite saavutettaisiin. Kuten vuonna 1917, hän toivoi vallankumousten tapahtuvan ilman Venäjän apua, mutta hän oli valmis tarjoamaan rahallista, propagandistista ja poliittista tukea prosessin nopeuttamiseksi ja vahvistamiseksi. Hän ei ollut sulkenut pois myöskään turvautumista puna-armeijaan. Luottamuksellisissa keskusteluissa hän paljasti todelliset mielipiteensä. ”Heti, kun olemme kyllin vahvoja tuhotaksemme kapitalismin kokonaisuudessaan, otamme aikailematta sitä kurkusta kiinni.

Eurooppa oli yhä Leninin strategisten laskelmien avain.”

Robert Service: Lenin : elämänkerta. sivut 480-481.

https://www.finna.fi/Record/anders.178294

Ja edelleen Pirkkalan moniste jättää mainitsematta elokuun 1939 Stalin-Hitler-paktin ja sen seurauksena Saksan ja Neuvostoliiton yhteistuumin toteuttaman Puolaan hyökkäyksen, joka oli samalla koko toisena maailmansotana myöhemmin tunnetun sodan aloitus Euroopassa.

https://histdoc.net/historia/dogo1939.html

https://histdoc.net/historia/nichtang.html

""RKKA:n propagandatyöntekijä ja agitaattori", nro 21, marraskuu 1939:

NEUVOSTOLIITON KORKEIMMAN NEUVOSTON
1. KOKOONPANON YLIMÄÄRÄINEN VIIDES ISTUNTO

Neuvostoliiton ulkopolitiikasta

Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasian kansankomissaarin toveri V. M. Molotovin selonteko Neuvostoliiton korkeimman neuvoston istunnossa 31. lokakuuta 1939.

Toverit kansanedustajat!"

-

"Toiseksi täytyy viitata sellaiseen tosiasiaan, kuin Puolan täydelliseen sotilaalliseen lyömiseen ja Puolan valtion hajoamiseen. Puolan hallitsevat piirit ylpeilivät kovasti valtionsa ”lujuudella” ja armeijansa ”mahdilla”. Kuitenkin riitti lyhyt isku Puolan kimppuun ensin Saksan armeijan taholta ja sitten puna-armeijan taholta sen aikaansaamiseksi, ettei jäänyt jäljelle mitään tuosta Versailles'n sopimuksen rujosta luomuksesta"

https://histdoc.net/historia/molotov_31101939_fi.html

Suomen osalta toinen maailmansota alkoi 30. marraskuuta 1939 puna-armeijan hyökätessä, päämäärän oltua suomen valloitus ja alistaminen Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin orjaksi.

"Uutuuskirja Stalinin salaisista mapeista - Diktaattori haaveili Suomen sovjetisoimisesta

Suomi piti miehittää vuonna 1939 nopeasti ja alistaa nukkehallituksen ja kansanarmeijan saappaan alle, ”kansanviholliset” piti vangita."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201710182200468729

Varjo Suomen yllä : Stalinin salaiset kansiot

https://www.finna.fi/Record/fikka.4268603

Edes maaliskuun 1940 Moskovan rauhansopimus ei muuttanut mitään vaan Kremlin suunnitelmat Suomen itsenäisyyden lakkauttamisesta ja pakkoliitosta oman diktatuurinsa alle olivat samat kuin ennen sotaa ja talvella 1939-1940.

"Molotov suositteli kuulijalleen realismia, sillä Liettua ja muut Baltian kansat, "Suomi mukaan luettuna", tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen."

https://yle.fi/uutiset/3-5784861

Joten aloittajan kysymys/väite siitä ettei kyseisessä Pirkkalan monisteessa olisi virheitä, on itsessään virheellinen, sillä kuten näemme, niin siitä löytyy niitä runsaasti jo pienellä otannalla.
Moniste on kommunistien propagandaa.

Äänestä
  • "Suomalaiset toverit alkoivat tässä vaiheessa todella harmittaa Leniniä. Pelkkää puhetta Helsingissä ilman tekoja.

    Noinhan kaikki porvarillisetkin historiakirjat kertovat Leninin puhuneen. Eli missä tuossa on virhe ?

    "Aseiden toimituksesta sovittiin suomalaisten kanssa, ja 20. tammikuuta Lenin antoi virallisen käskyn: "Suomen proletariaattia varten aseita: noin 10 000 kivääriä panoksineen, noin 10 kolmen tuuman tykkiä ammuksineen." Jatkossa seurasi vielä 25 000 kivääriä.

    Tuokin asia on monisteessa selostettu ihan oikein. Eli kerro nyt mikä tuossa on väärin.

    Olet ottanut kaksi otantaa monisteesta. Moniste kertoo asiat kuten kaikki muutkin historiankirjat nuo seikat ovat aina kertoneet mutta sinä onneton esittelet ne monisteen virheinä. Selvennä höpinöitäsi jos osannet.

    Äänestä

  • Tuota loppua höpinästäsi en viitsi alkaa palastelemaan koska se on todella sekavaa höpinää ja jaarittelua ilman, että jokin tietty asia olisi osoitettu monisteessa virheeksi ja kerrottu tietenkin miten se on oikein.

    Se seikka, että jotain juttua joka jonkun mielestä olisi pitänyt tulla kerrotuksi mutta ei ole kerrottu ei voida pitää virheenä koska: 1. )kouluille tarkoitetun monisteen koko on rajoitettu, ei siitä voi tiiliskiveä laatia. 2.) Ei ole olemassakaan historian kirjaa jossa aivan KAIKKI olisi kerrottu niin, että pienintäkään yksityiskohtaa ei ole jätetty kertomatta. Siinä ei 1 000:kaan sivua välttämättä riittäisi. Jokaisesta kirjasta voi löytää virheitä jos niitä hakee sillä ajatuksella, että jos jotakin asiaa ei ole kerrottu niin kyseessä on virhe.

    Äänestä

"Neukun veri olisi loppunut kesken ja sota hävitty ilman massiivista lännen kalustoapua, joka näkyi Itärintamalla jo vuoden 1942 aikana!"

Pitää paikkansa, eikä Pirkkalan kommunismipropagandamoniste mainitse tuosta mitään, kuten ei elokuun 1939 Hitler-Stalin-paktista, Neuvostoliiton kommunismidikatuurin Suomen valloitussuunnitelmasta talvella 1939-1940 sekä saman valtaussuunnitelman jatkamisesta maaliskuun 1940 Moskovan rauhansopimuksen jälkeenkin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lend-Lease

"Voitonpäivän edellytys: Yhdysvaltojen massiivinen materiaaliapu Neuvostoliitolle ratkaisi toisen maailmansodan suunnan"

-

"Kylmän sodan vuonna 1985 suuren isänmaallisen sodan sankari, marsalkka Georgi Zhukov, totesi kuitenkin kirjailija Konstantin Simonoville:

”Nyt sanotaan, etteivät liittoutuneet koskaan auttaneet meitä. Kuitenkaan ei voida kieltää, etteivätkö amerikkalaiset antaneet meille niin paljon materiaalia, että ilman sitä emme olisi voineet muodostaa reservejämme ja jatkaa sotaa. Ilman amerikkalaisia ’studebekkereitä’ emme olisi saaneet liikutettua tykistöämme minnekään.”"

https://seura.fi/ilmiot/historia/tiesitko-tata-yhdysvaltojen-massiivinen-materiaaliapu-neuvostoliitolle-ratkaisi-toisen-maailmansodan-suunnan-euroopassa/

Pirkkalan kommunismipropagandamoniste ei niin ikään kerro mitään Saksan ja Neuvosto-Venäjän-/Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin sotilaallispoliittisista suhteista heti ensimmäisestä maailmansodasta alkaen aina vuoteen 1935 asti.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_ja_Saksan_suhteet_ennen_toista_maailmansotaa

"Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyö maailmansotien välillä"

-

"Länsirintaman salamasotaa johtaneen kenraali Heinz Guderianin mukaan sama päti panssarivoimiin. Saksan näennäinen varusteluihme Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen ei olisi ollut mahdollinen ilman yhdentoista vuoden ennakkovalmisteluja Neuvostoliitossa."

https://vasenkaista.fi/2016/09/saksan-ja-neuvostoliiton-sotilasyhteistyo-maailmansotien-valilla/

Natsi-Saksa ja Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri aloittivat toisen maailmansodan yhteistuumin hyökkäämällä Puolaan, eikä mikään kommunismidiktatuurin puuhastelijoiden valehtelu muuta muuksi tuota historiallista tosiseikkaa.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen vielä joitain vuosikymmeniä niitä-näitä kyhästeltyään Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri joutui myöntämään ettei sen touhuista tule niin sanotusti lasta eikä paskaa, ja teki tuon ymmärrettyään itsemurhan.
Tuotakaan ei Pirkkalan kommunismipropagandamoniste kyennyt ennakoimaan.

Äänestä
  • "Kylmän sodan vuonna 1985 suuren isänmaallisen sodan sankari, marsalkka Georgi Zhukov, totesi kuitenkin kirjailija Konstantin Simonoville:"

    Georgi Zhukov tosin kuoli jo vuonna 1974

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kylmän sodan vuonna 1985 suuren isänmaallisen sodan sankari, marsalkka Georgi Zhukov, totesi kuitenkin kirjailija Konstantin Simonoville:"

    Georgi Zhukov tosin kuoli jo vuonna 1974

    "Georgi Zhukov tosin kuoli jo vuonna 1974"

    Niinpä.

    Palstan lahtarinpenikka se jäi taas kerran vain valehtelusta kiinni.

    Äänestä

  • ------"Neukun veri olisi loppunut kesken ja sota hävitty ilman massiivista lännen kalustoapua, joka näkyi Itärintamalla jo vuoden 1942 aikana!"------

    Ei taida tuota valetta löytyä patamustien porvarienkaan laatimista koulukirjoista, pahvi. Jopa normaali porvariääliö tajuaa sinua paremmin, että ei miten paljon tahansa voi valehdella, menee oma uskottavuus jos liikaa valehtelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seura-lehden toimittajalle näyttää tulleen vuosilukuvirhe.
    Zukovin sanoma pitää tietysti paikkansa, mutta vuosiluku oli 1963.

    https://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=234682

    No vuosiluku on tietysti väärä, ja paljon muutakin, vähän niinkuin Pirkkalan monisteessakin, eli kyseessä on salaa tehty nauhoitus, missä Zhukov nimenomaan korostaa Lend-Lease avun merkitystä, ammuksien ja räjähdysaineiden suhteen.
    Kuorma-autot eivät sinänsä olleet niin merkittävässä roolissa Zhukovin
    mukaan. Tosin pitää ottaa huomioon, että Zhukov oli pelkästään rintamakomentaja.

    "We didn’t have explosives, gunpowder. We didn’t have anything to charge our rifle cartridges with. The Americans really saved us with their gunpowder and explosive"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seura-lehden toimittajalle näyttää tulleen vuosilukuvirhe.
    Zukovin sanoma pitää tietysti paikkansa, mutta vuosiluku oli 1963.

    https://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=234682

    Palstan porvarit käyttävät historiallisina lähteinään tietenkin vain palvomansa markkinatalouden tuottamia kaupallisia tuotteita, kuten viikkolehtiä.

    Palstan kiivaasti porvarillisuutta puolustavat porvarit ovatkin loputon ilon ja riemun lähde ja minulle ainoa syy käydä tällä palstalla.

    Vakiopöhvelikin on alkanut massapostaamaan nykyisin joistakin kirjoista ottamiaan pätkiä, jotka hän lienee kirjoittanut suoraan kirjaston koneelta lainaamatta edes itse kirjaa. Aiemmin hän kirjoitti postauksiinsa lehtisalin Iltasanomista ja Iltalehdestä kopioimaan pätkiä näiden lehtien sotahistoriaa käsittelevistä artikkeleista, joissa myös on toisinaan ollut melko äimistyttäviä virheitä.

    Äänestä

Todellisuudessa isolla osalle kansalaisista meni noihin aikoihin niin huonosti ettei niitä kiinnostanut paskan vertaa joku moniste. Suomi oli kansan enemmistöllä 1917-1976 maanpäällinen helvetti. Onneksi Kekkosen aikana rakennetut asbestia täynnä olevat talot ovat nykyään arvottomia. Kekkosen propagandisti Päätalo kuoli vedettyään asbestipaskaa keuhkoihin.

Äänestä
  • ” Todellisuudessa isolla osalle kansalaisista meni noihin aikoihin niin huonosti ettei niitä kiinnostanut paskan vertaa joku moniste. ”

    TODELLISUUDESSA kiinnosti varsin kovasti! Asiasta nousi melkoinen haloo ja typerä moniste katosi alta aikayksikön! Isolla osalla suomalaisia meni varsin mukavasti ja etelänmatkat tuli tutuiksi!

    ”Suomi oli kansan enemmistöllä 1917-1976 maanpäällinen helvetti. ”

    Vain parilla stallarilla se oli sitä!

    ”Onneksi Kekkosen aikana rakennetut asbestia täynnä olevat talot ovat nykyään arvottomia. ”

    Asbestia niissä oli ylen vähän ja valtaosa onpystyssä yhä vielä! Onko valehtelu Tiltun elinkeino?

    ”Kekkosen propagandisti Päätalo kuoli vedettyään asbestipaskaa keuhkoihin.”

    Tuskinpa. Mies kuoli oikeasti vuonna 2000 korkeaan 81:n vuoden ikään. Liki 30 vuotta vanhempana kuin teille rakas Zdanov!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Todellisuudessa isolla osalle kansalaisista meni noihin aikoihin niin huonosti ettei niitä kiinnostanut paskan vertaa joku moniste. ”

    "Tuskinpa. Mies kuoli oikeasti vuonna 2000 korkeaan 81:n vuoden ikään. Liki 30 vuotta vanhempana kuin teille rakas Zdanov!"

    Päätalo kuoli asbestin aiheuttamaan keuhkossyöpään, asbesti aiheuttaa keuhkossyöpää, oireet ilmaantuvat usein vasta vuosikymmeniä altistumisen jälkeen. Zdanov tuskin liittyy mitenkään Kalle Päätalon kuolemaan.

    Asbestia käytettiin kaikissa teollistuneissa maissa 1900- luvulla, eikä Suomi ollut mitenkään poikkeuksellisen siinä suhteessa.

    ” Päätalo kuoli asbestin aiheuttamaan keuhkossyöpään, asbesti aiheuttaa keuhkossyöpää, oireet ilmaantuvat usein vasta vuosikymmeniä altistumisen jälkeen. ”

    Päätalo vietti lapsuutensa ja nuoruutensa tuvissa, jossa kaikki tupakoi eli koki melkoisen passiivisen tupakoinnin!

    ”Zdanov tuskin liittyy mitenkään Kalle Päätalon kuolemaan.”

    Liittyy siten, että kuolla voi paljon nuorempanakin kuten 52 vuotiaana alkoholismiin. Harva neukkuMies saavuttaa 81:n vuoden iän. Ei edes Jooseppi! Molo oli yllättävä poikkeus!

    ”Asbestia käytettiin kaikissa teollistuneissa maissa 1900- luvulla, eikä Suomi ollut mitenkään poikkeuksellisen siinä suhteessa.”

    Ei tietenkään, mutta ei sitä paljoa käytetty. Yleensä putkien eristeenä ja niitäkin on tavattaessa korjattu turvallisemmiksi!

    Itä-Saksassa asbestin käyttö oli niin yleistä, että moni julkinen rakennus on siitä syystä purettu yhdistymisen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Todellisuudessa isolla osalle kansalaisista meni noihin aikoihin niin huonosti ettei niitä kiinnostanut paskan vertaa joku moniste. ”

    TODELLISUUDESSA kiinnosti varsin kovasti! Asiasta nousi melkoinen haloo ja typerä moniste katosi alta aikayksikön! Isolla osalla suomalaisia meni varsin mukavasti ja etelänmatkat tuli tutuiksi!

    ”Suomi oli kansan enemmistöllä 1917-1976 maanpäällinen helvetti. ”

    Vain parilla stallarilla se oli sitä!

    ”Onneksi Kekkosen aikana rakennetut asbestia täynnä olevat talot ovat nykyään arvottomia. ”

    Asbestia niissä oli ylen vähän ja valtaosa onpystyssä yhä vielä! Onko valehtelu Tiltun elinkeino?

    ”Kekkosen propagandisti Päätalo kuoli vedettyään asbestipaskaa keuhkoihin.”

    Tuskinpa. Mies kuoli oikeasti vuonna 2000 korkeaan 81:n vuoden ikään. Liki 30 vuotta vanhempana kuin teille rakas Zdanov!

    -----TODELLISUUDESSA kiinnosti varsin kovasti! Asiasta nousi melkoinen haloo ja typerä moniste katosi alta aikayksikön!----

    Vai nousi oikein haloo. Ja kukahan sen haloon nosti, sen nosti porvarilehdistö kun pelkäsi, että vuosikymmeniä jatkunut koululaisten aivopesu loppuu ja keinotekoinen Suomen tarina paljastetaan keksityksi ja todellisuutta vastaamattomaksi. Tavallinen kansa tai edes opettajatkaan eivät sitä päässeet näkemään tai lukemaan, että olisivat voineet mitään kantaa ottaa.

    ” Vai nousi oikein haloo. Ja kukahan sen haloon nosti, sen nosti porvarilehdistö kun pelkäsi, että vuosikymmeniä jatkunut koululaisten aivopesu loppuu ja keinotekoinen Suomen tarina paljastetaan keksityksi ja todellisuutta vastaamattomaksi”

    Ei suinkaan vaan koska monisteen taso oli niin vaatimaton!

    Puolustatko aikuisen pikeasti historiankirjaa, jossa esim. Toisesta maailmansodasta EI KERROTA:
    - sotijaosapulia
    - eri sotanäyttämöitä

    Jos tuollaiset tiedot puuttuvat niin esitys on luokaton!

    ”Tavallinen kansa tai edes opettajatkaan eivät sitä päässeet näkemään tai lukemaan, että olisivat voineet mitään kantaa ottaa.”

    Jo silloin kierteli lehdissä pitkiä otteita monisteestaja lukea sai kuka vain haluisi!

    Lisäksi ihmetyttää, että eikö muualta löytynyt vaihtoehtoista esitystä kuin Petroskoista?

    Sieltä esityksen lainaaminen kuulostaa samalta kuin kysyttäisiin taparikolliselta esitystä lain noudattamisen tärkeydestä!

    Saatat itsesitaas naurettavaan asemaan!

    Tuon sortin kommunismipropagandamoniste olisi kyllä sopinut parhaiten oppilaiden kotien saunan uunien opetusytykkeeksi, mutta mitään käyttöä objektiivisen historian opetuksessa sillä ei ollut.

    Monisteen (t)ulostajien ihastelun ja palvonnan kohteena ollut Neuvostoliiton kommunismidiktatuurilin oli todellisuudessa jo tuohon aikaan, vuosina 1974-1975, aloittanut kallistumisensa siihen diktatuurien historian hautamonttuun, johon se vuonna 1991 rojahti.

    Punainen nälkä : Stalinin sota Ukrainassa

    Vuosina 1932-33 lähes neljä miljoonaa ukrainalaista kuoli nälkään Stalinin käynnistämän kollektivisoinnin seurauksena. Stalin ja Neuvostoliiton ylin johto olivat täysin tietoisia käynnissä olevasta katastrofista, mutta he eivät tehneet elettäkään sitä estääkseen.

    https://www.finna.fi/Record/anders.1717803

    ------Lisäksi ihmetyttää, että eikö muualta löytynyt vaihtoehtoista esitystä kuin Petroskoista?----

    Kuten tuosta huomaamme niin viha monistetta kohtaan ei johtunut sen sisällöstä tai siitä, että siinä olisi ollut virheitä vaan viha johtui joidenkin hömelöitten psyykestä koska oli Petroskoista. Näinhän asia jo silloin aikanaan tiedettiin.

    -----Sieltä esityksen lainaaminen kuulostaa samalta kuin kysyttäisiin taparikolliselta esitystä lain noudattamisen tärkeydestä!---

    Kuka sen parempi kokemusasiantuntija luennoimaan tuosta aiheesta kuin vanha linnakundi.

    -------Tuon sortin kommunismipropagandamoniste olisi kyllä sopinut parhaiten oppilaiden kotien saunan uunien opetusytykkeeksi, mutta mitään käyttöä objektiivisen historian opetuksessa sillä ei ollut.-----

    Kouhotat tuollaista propagandaa vaikka et kykene monisteesta ainuttakaan väärää tietoa esittämään, merkillistä. Sama kuin syyttäjä vaatisi oikeudessa henkilölle ankaraa rangaistusta rikoksesta vaikkei kykenisi ainuttakaan todistetta esittämään huutaen vain tuomiota. Sellainen syyttäjä pantaisiin aika pian viralta.

    ” Kuten tuosta huomaamme niin viha monistetta kohtaan ei johtunut sen sisällöstä tai siitä, että siinä olisi ollut virheitä vaan viha johtui joidenkin hömelöitten psyykestä koska oli Petroskoista. Näinhän asia jo silloin aikanaan tiedettiin.”

    Ei tiedetty vaan hämmästys nousi sen luokattomasta sisällöst, joka vilisi virheitä. Alkuperä pikemminkin huvitti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -------Tuon sortin kommunismipropagandamoniste olisi kyllä sopinut parhaiten oppilaiden kotien saunan uunien opetusytykkeeksi, mutta mitään käyttöä objektiivisen historian opetuksessa sillä ei ollut.-----

    Kouhotat tuollaista propagandaa vaikka et kykene monisteesta ainuttakaan väärää tietoa esittämään, merkillistä. Sama kuin syyttäjä vaatisi oikeudessa henkilölle ankaraa rangaistusta rikoksesta vaikkei kykenisi ainuttakaan todistetta esittämään huutaen vain tuomiota. Sellainen syyttäjä pantaisiin aika pian viralta.

    On tietysti ymmärrettävää, etteivät vakaumukselliset kommunismidiktatuurin puuhastelijat myönnä mitään niistä virheistä ja rikoksista, joihin heidän henkinen ja aatteellinen isäntämaansa Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri syyllistyi, ja joista Pirkkalan kommunismipropagandamoniste ei mainitse halaistua sanaa.

    Tässäkin keskusteluketjussa on lueteltu niistä pitkä liuta, joten silvu plee, siitä vaan opiskelemaan totuutta sen Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin raadonhometta pölisevän pravdan sijaan ; P

    "Sama kuin syyttäjä vaatisi oikeudessa henkilölle ankaraa rangaistusta rikoksesta vaikkei kykenisi ainuttakaan todistetta esittämään huutaen vain tuomiota"

    Sinähän kuvaat aivan suoraan Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin syyttäjälaitosta Stalinin vallan vuosina.
    Kuvaamallasi tavalla toimi pääsyyttäjä Andrei Vyšinski > esittäen huutaen vain tuomiota, joka noille syytetyille oli päätetty jo ennen näytösoikeudenkäyntien toteuttamista.

    Syytettyjen nimet tunnustuksiin taas saatiin kidutuksilla, joten voi olettaa huutamista esiintyneen siinäkin vaiheessa.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovan_oikeudenkäynnit

    Tästä löytyy vallan erinomainen elämänkerta Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin johtaja Josif Stalinista.

    https://www.finna.fi/Record/fikka.4003145

    Pirkkalan kommunismipropagandamoniste mainitsee 80 vuotta sitten käynnissä olleesta talvisodasta, jossa Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri yritti Suomen itsenäisyyden lakkautusta ja maamme alistamista oman diktatuurinsa alle näin.

    > "Välien kiristyminen johti sitten 1939-1940 välisenä talvena käytyyn lyhyeen sotaan ns. talvisotaan."

    Pirkkalan kommunismipropagandamonisteessa ei mainita mitään Suomen ja Neuvostoliiton välillä voimassaolleeseen hyökkäämättömyyssopimuksesta, jonka Neuvostoliitto rikkoi 30. marraskuuta 1939, ei Kremlin masinoimasta Otto "Suomensyöjä" Kuusisen Terijoen nukkehallituksesta, niin ikään ei sanallakaan Kremlin itsensä sodan tekosyyksi järjestämistä Mainilan laukauksista tai siitä, että Suomelle oli jo elokuun 1939 Hitler-Stalin-paktissa varattu sama osa kuin Virolle, Latvialle ja Liettualle, kuten Molotov kesäkuussa 1940 ilmoitti Liettuan ulkoministeri Vincas Kreve-Mickeviciukselle
    > "Suomi mukaan luettuna", tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen."

    https://histdoc.net/historia/nonaggr.html

    https://histdoc.net/historia/nonaggr2.html

    "Mainilan valeuutinen"

    "Tasan 80 vuotta sitten Neuvostoliitto lavasti laukaukset . . ."

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9228828c-c16e-4d83-81e2-486e352c4c3a

    Pirkkalan kommunismipropagandamoniste on erinomaisen hyvä esimerkki ja tarpeellinen dokumentti siitä, millaista propagandaa Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri levitti suomalaisten bulvaanien välityksellä Suomeen.

    Vuonna 1991 Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin lakkauttivat siihen perinjuurin tympiintyneet maan omat kansalaiset, ja tuokos se kyrsii suomalaisia kommunismidiktatuurin puuhastelijoita vielä tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -------Tuon sortin kommunismipropagandamoniste olisi kyllä sopinut parhaiten oppilaiden kotien saunan uunien opetusytykkeeksi, mutta mitään käyttöä objektiivisen historian opetuksessa sillä ei ollut.-----

    Kouhotat tuollaista propagandaa vaikka et kykene monisteesta ainuttakaan väärää tietoa esittämään, merkillistä. Sama kuin syyttäjä vaatisi oikeudessa henkilölle ankaraa rangaistusta rikoksesta vaikkei kykenisi ainuttakaan todistetta esittämään huutaen vain tuomiota. Sellainen syyttäjä pantaisiin aika pian viralta.

    ” Kouhotat tuollaista propagandaa vaikka et kykene monisteesta ainuttakaan väärää tietoa esittämään, merkillistä. Sama kuin syyttäjä vaatisi oikeudessa henkilölle ankaraa rangaistusta rikoksesta vaikkei kykenisi ainuttakaan todistetta esittämään huutaen vain tuomiota. Sellainen syyttäjä pantaisiin aika pian viralta.”

    Niitähän on osoitettu VAIKKA kuinka monta, mutta et MUKA niitä huomaa?

    Jospa vastaat seuraaviin:

    - miksei Molotov-Ribbentrop-sopimusta mainita!

    - miksi toisen maailmansodan osanottajia ei nimetä?

    - miksi Tyynen meren sodasta ei ole mainintaa?

    - miksi USA:n osuutta sotaan ei mainita?

    Jospa nyt vastaat edes noihin ENSIN ENNEN KUN väität ettei virheitä löydy!?

    Äänestä

Pirkkalan kommunismipropagandamoniste valehtelee siinäkin, että Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri olisi ollut tasa-arvoinen maa.
Sitä se ei tienkään ollut.

Kommunistisen puolueen eliitti eli keskenänsä yltäkylläistä elämää ja järjesteli sitä samaa sukulaisilleen ja ystävilleen, kun taas tavallinen kansa elää kituutti puutteessa ja jonotti päivät pääskytysten sitä vähääkin mitä oli tarjolla.

Ihmisen tappamiseen tarkoitettuja aseita: pommeja, ohjuksia, panssarivaunuja, tykkejä ynnä muuta sotaroinaa kyllä valmistettiin joka varasto ja niiden vieruksetkin pullolleen vuosikymmenestä seuraavaan, kun taas vessapaperi näyttää Neuvostoliiton insinööreille niin ylitsepääsemättömän vaikeasti suunniteltava ja toteutettava tuote ettei sitä saanut kuin mustasta pörssistä, jos nyt sieltäkään.

Suomalaisten kommunismidiktatuurin puuhastelijoiden omana pylväspyhimyksenään edelleen palvoman Otto Suomensyöjä Kuusisen vaimo Aino eli Neuvostoliiton kommunismidiktatuurissa sekä eliitin elämää että kitui toistakymmentä vuotta syyttömänä työleireillä, joten hänen muistelmansa kannattaa lukea niiden jotka eivät halua potea vapaaehtoista tietämättömyyttä sen suhteen mitä tarkoitti "tasa-arvo" tuossa maassa.

https://www.finna.fi/Record/selma.9233

Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin historia alkaa vähän kerrassaan selviämään vaikka suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat pimittävät jo vuosikymmeniä sitten heille luovutettuja asiakirjoja Stalinin vainoista.

"Skp salasi Stalinin
uhrien kohtalon"

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074072158/Skp salasi Stalinin uhrien kohtalon

"Tutkija: Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten vaiheet on selvitettävä perusteellisesti"

https://yle.fi/uutiset/3-11158755

Stalinin vainotkin Pirkkalan kommunismipropagandamoniste sivuuttaa tyystin, niistä sanallakaan mainitsematta.
Mitäpä ne tiltut ovat mieltä siitä mistä moinen monisteen kyhäilijöiden pöljyys mahtoi johtua?

Äänestä

-----Kommunistisen puolueen eliitti eli keskenänsä yltäkylläistä elämää ja järjesteli sitä samaa sukulaisilleen ja ystävilleen, kun taas tavallinen kansa elää kituutti puutteessa ja jonotti päivät pääskytysten sitä vähääkin mitä oli tarjolla.------

Miten epätasa-arvo on väärin neukkulassa kun ei se ole väärin täälläkään vaan on suorastaan tavoiteltu olotila. Täsmää hyvin Suomeenkin kun virkkeen alkuun vain vaihdetaan sana porvari.

Äänestä
  • Stallarin valetta.

    Yhdelläkään puolueella ei demokraattisessa Suomessa ole häivääkään siitä vallasta, mikä NKP:llä oli kommunistidiktatuurissa.

    Vallan antaa kansa vapailla vaaleilla.Sitä on eduskunnassa aina jakamassa vähintään 6-8 puoluetta.

    Äänestä

Stallari hokeva ei ymmärrä, että Suomen eduskunnassa työskennellään noudattaen, mitä ankarimmin stalinin pyhintä opetusta eli puoluekuria. Miten on käynyt aisan yli potkijoiden, Kosken ja Lepomäen.

Äänestä
  • Stallari ei ymmärrä,että puoluekurin rikkoja saa Suomessa ehkä nuhteita.

    Kosken pudottivat äänestäjät.Lepomäki jatkaa suurella äänimäärällä ja on mukana kokoomuksen pj-veikkailuissa.

    Äänestä

  • Ei noudateta. Ja kansa nostaa ja laskee äänestyksissä! Niin pitää ollakin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei noudateta. Ja kansa nostaa ja laskee äänestyksissä! Niin pitää ollakin!

    Ollaanpas täällä typerän naiveja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stallari ei ymmärrä,että puoluekurin rikkoja saa Suomessa ehkä nuhteita.

    Kosken pudottivat äänestäjät.Lepomäki jatkaa suurella äänimäärällä ja on mukana kokoomuksen pj-veikkailuissa.

    Oletko huomannut, että mennään Rinteen viitoittamalla tiellä.

    Sdp:n kansanedustaja, verojaoston johtaja Pia Viitanen vaatii ”maastapoistumisveron” käyttöön ottamista Suomessa.

    Äänestä

Odotellaan sitä porvarien löytämää virhelistaa monisteesta. Mutta ei taida tulla muuta kuin päätöntä huutoa, huoh.

Äänestä
  • Ei tarvitse odotta pitempään jos seuraat näitä yksinkertaisia ohjeita:

    1. Lopeta huutaminen.
    2. Ruuvaa pääsi paikalleen.
    3. Lue ylempää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse odotta pitempään jos seuraat näitä yksinkertaisia ohjeita:

    1. Lopeta huutaminen.
    2. Ruuvaa pääsi paikalleen.
    3. Lue ylempää.

    Jospa vastaat seuraaviin:

    - miksei Molotov-Ribbentrop-sopimusta mainita!

    - miksi toisen maailmansodan osanottajia ei nimetä?

    - miksi Tyynen meren sodasta ei ole mainintaa?

    - miksi USA:n osuutta sotaan ei mainita?

    Jospa nyt vastaat edes noihin ENSIN ENNEN KUN väität ettei virheitä löydy!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa vastaat seuraaviin:

    - miksei Molotov-Ribbentrop-sopimusta mainita!

    - miksi toisen maailmansodan osanottajia ei nimetä?

    - miksi Tyynen meren sodasta ei ole mainintaa?

    - miksi USA:n osuutta sotaan ei mainita?

    Jospa nyt vastaat edes noihin ENSIN ENNEN KUN väität ettei virheitä löydy!?

    Yritätkö todella väittää, että KAIKISSA koulujen historiakirjoissa KAIKKI nuo asiat on mainittu. Kumma kun nuo ovat virheitä vain Pirkkalan kokeilumonisteessa mutta eivät ole sitä muualla !

    Muista myös, että kyseessä oli jo nimeltä mainiten KOKEILUmoniste, ei siis lopullinen historianKIRJA. Kokeilu tarkoittaa luonnosta jota testataan ja havaitut puutteet korjataan ennenkuin tehdään lopullinen versio. Eivätkä nuo ole virheitä jos edes ymmärrät mitä suomenkielen sana virhe tarkoittaa vaan puutteita jos joku niitä sellaisina haluaa pitää. Kerro miten on kommunistipropagandaa jos jokin noista tiedoista puuttuu, miten se puute olisi käytännössä tehnyt koululaisista kommunisteja ? Osaatko yhtään selittää hötinöitäsi ?

    Moniako porvarien laatimia historiankirjoja on testattu eli käytännössä vertaisarvioitu kouluissa ? Ei muuten ainuttakaan vaan heti lyödään kouluihin lopulliset versiot valeineen ja puutteineen päivineen eikä pilkkuakaan saa muuttaa.

    ” Yritätkö todella väittää, että KAIKISSA koulujen historiakirjoissa KAIKKI nuo asiat on mainittu. Kumma kun nuo ovat virheitä vain Pirkkalan kokeilumonisteessa mutta eivät ole sitä muualla !”

    Kyllä väitän ja niiden puuttuminen on siten selkeä virhe!

    ”Muista myös, että kyseessä oli jo nimeltä mainiten KOKEILUmoniste, ei siis lopullinen historianKIRJA. Kokeilu tarkoittaa luonnosta jota testataan ja havaitut puutteet korjataan ennenkuin tehdään lopullinen versio.”

    Mainitut puutteet ovat niin pahoja, että mikä tahansa suomalainen historiaa käsittelevä koilikirja lyö tuon helposti laudalta!

    ” Eivätkä nuo ole virheitä jos edes ymmärrät mitä suomenkielen sana virhe tarkoittaa vaan puutteita jos joku niitä sellaisina haluaa pitää. ”

    Tottakai ne on virhaitä tai pikemminkin puutteita ja minulla oli laudatur äidinkielessä.

    ”Kerro miten on kommunistipropagandaa jos jokin noista tiedoista puuttuu, miten se puute olisi käytännössä tehnyt koululaisista kommunisteja ? Osaatko yhtään selittää hötinöitäsi ?”

    Idioottimainen kysymys! Kerroin jo, mitkä esityksestä puuttuu! Lue uudelleen!

    ”Moniako porvarien laatimia historiankirjoja on testattu eli käytännössä vertaisarvioitu kouluissa ? Ei muuten ainuttakaan vaan heti lyödään kouluihin lopulliset versiot valeineen ja puutteineen päivineen eikä pilkkuakaan saa muuttaa.”

    Kaikkia kirjoja voi arvioida ja selkeät toetut virheet/puutteet korjataan uusissa painoksissa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritätkö todella väittää, että KAIKISSA koulujen historiakirjoissa KAIKKI nuo asiat on mainittu. Kumma kun nuo ovat virheitä vain Pirkkalan kokeilumonisteessa mutta eivät ole sitä muualla !

    Muista myös, että kyseessä oli jo nimeltä mainiten KOKEILUmoniste, ei siis lopullinen historianKIRJA. Kokeilu tarkoittaa luonnosta jota testataan ja havaitut puutteet korjataan ennenkuin tehdään lopullinen versio. Eivätkä nuo ole virheitä jos edes ymmärrät mitä suomenkielen sana virhe tarkoittaa vaan puutteita jos joku niitä sellaisina haluaa pitää. Kerro miten on kommunistipropagandaa jos jokin noista tiedoista puuttuu, miten se puute olisi käytännössä tehnyt koululaisista kommunisteja ? Osaatko yhtään selittää hötinöitäsi ?

    Moniako porvarien laatimia historiankirjoja on testattu eli käytännössä vertaisarvioitu kouluissa ? Ei muuten ainuttakaan vaan heti lyödään kouluihin lopulliset versiot valeineen ja puutteineen päivineen eikä pilkkuakaan saa muuttaa.

    Lykkäät pötyä!

    "Yritätkö todella väittää, että KAIKISSA koulujen historiakirjoissa KAIKKI nuo asiat on mainittu. Kumma kun nuo ovat virheitä vain Pirkkalan kokeilumonisteessa mutta eivät ole sitä muualla !"

    Siirrät taas maalitolppia,kun jäät valeista kiinni.

    "Moniako porvarien laatimia historiankirjoja on testattu eli käytännössä vertaisarvioitu kouluissa ? Ei muuten ainuttakaan vaan heti lyödään kouluihin lopulliset versiot valeineen ja puutteineen päivineen eikä pilkkuakaan saa muuttaa."

    Porvarit eivät laadi historian oppikirjoja, vaan kokeneet tutkijat tai opettajat.

    Käyttöön oton ratkaisee oppikirjalautakunta,joka arvioi tiedollisen tason sekä sopivuuden oppikirjaksi kohderyhmän tarpeista ja tasosta riippuen.

    Valinnan tekee ao. oppilaitos.

    "Porvarit eivät laadi historian oppikirjoja, vaan kokeneet tutkijat tai opettajat"

    Kerrankin paatunut porvari kirjoitti totuuden, ilmeisesti tahtomattaan. Porvarillisesti ajattelevistä ei tosiaan voi tulla kokeneita tutkijoita tai opettajia, he eivät ole tarpeeksi älykkäitä sellaisiksi.

    ”+Kerrankin+paatunut+porvari+kirjoitti+totuuden,+ilmeisesti+tahtomattaan.+Porvarillisesti+ajattelevistä+ei+tosiaan+voi+tulla+kokeneita+tutkijoita+tai+opettajia,+he+eivät+ole+tarpeeksi+älykkäitä+sellaisiksi.”Vaika+nyky-Suomessa+on+vaaleissa+liki.+80+%+porvareita?Ilmeisesti+monisteen+aikaan+arveltiin,+että+stallaritausta+(kannatus+nykyään+0,1+%)+luo+mainion+pohjan+historiaopetusohjelman+laatimiseen?

    ------Porvarit eivät laadi historian oppikirjoja, vaan kokeneet tutkijat tai opettajat.-----

    Päästäkseen laatimaan oppikirjoja on pitänyt olla taattu porvari.

    -----Käyttöön oton ratkaisee oppikirjalautakunta,joka arvioi tiedollisen tason sekä sopivuuden oppikirjaksi kohderyhmän tarpeista ja tasosta riippuen.----

    Turhaa sanahelinää. Tärkeintä on porvarien laatiman Suomen ja maailman tarinan toistelu, muu on toisarvoista, totuus varsinkin. Tulee vaieta valkoterrorista ja sen yli 30 000 uhrista, Suomesta Jatkosodan aloittajana, työväestön ja köyhien sorrosta ym.

    ” Päästäkseen laatimaan oppikirjoja on pitänyt olla taattu porvari.”

    Kuka hyvänsä voi laatia oppikirjan! Jos työ katsotaan heikkotasoiseksi niin sitä ei julkaista!

    ”Turhaa sanahelinää. Tärkeintä on porvarien laatiman Suomen ja maailman tarinan toistelu, muu on toisarvoista, totuus varsinkin. ”

    Se kuvaus on paljon totuudenmukaisempaa kuin joku Pirkkalan moniste!

    ”Tulee vaieta valkoterrorista ja sen yli 30 000 uhrista”

    Punaisia surmattiin vain 12-13.000! Heistä 5.000 kaatui ase kädessä taistelussa ja loput teloitettiin kapinoinnista kenttäoikeuden päätöksellä!

    ”Suomesta Jatkosodan aloittajana”

    Jatkosodan aloitti Neuvostoliitti!

    ”työväestön ja köyhien sorrosta ym.”

    Työväkeä ja köyhiä ei sorrettu ja olot ovat kohentuneet kaiken aikaa varallisuuden parantuessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Porvarit eivät laadi historian oppikirjoja, vaan kokeneet tutkijat tai opettajat.-----

    Päästäkseen laatimaan oppikirjoja on pitänyt olla taattu porvari.

    -----Käyttöön oton ratkaisee oppikirjalautakunta,joka arvioi tiedollisen tason sekä sopivuuden oppikirjaksi kohderyhmän tarpeista ja tasosta riippuen.----

    Turhaa sanahelinää. Tärkeintä on porvarien laatiman Suomen ja maailman tarinan toistelu, muu on toisarvoista, totuus varsinkin. Tulee vaieta valkoterrorista ja sen yli 30 000 uhrista, Suomesta Jatkosodan aloittajana, työväestön ja köyhien sorrosta ym.

    Valehtelet!

    Stallari: "Päästäkseen laatimaan oppikirjoja on pitänyt olla taattu porvari."

    Ei, vaan ao alan tunnustettu ammattilainen.

    "Tärkeintä on porvarien laatiman Suomen ja maailman tarinan toistelu, muu on toisarvoista, totuus varsinkin. Tulee vaieta valkoterrorista ja sen yli 30 000 uhrista, Suomesta Jatkosodan aloittajana, työväestön ja köyhien sorrosta ym."

    Valehtelet. Anna esimerkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Porvarit eivät laadi historian oppikirjoja, vaan kokeneet tutkijat tai opettajat"

    Kerrankin paatunut porvari kirjoitti totuuden, ilmeisesti tahtomattaan. Porvarillisesti ajattelevistä ei tosiaan voi tulla kokeneita tutkijoita tai opettajia, he eivät ole tarpeeksi älykkäitä sellaisiksi.

    "Porvarillisesti ajattelevistä ei tosiaan voi tulla kokeneita tutkijoita tai opettajia, he eivät ole tarpeeksi älykkäitä sellaisiksi."

    Poliittinen kanta ei vaikuta tutkimis- tai opetuskykyyn.

    Poikkeuksena ovat tämän palstan stallarit, joiden tähtinä loistavat peruskoulupudokkaat, joilta valehtelu sujuisi,jos osaisivat kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”+Kerrankin+paatunut+porvari+kirjoitti+totuuden,+ilmeisesti+tahtomattaan.+Porvarillisesti+ajattelevistä+ei+tosiaan+voi+tulla+kokeneita+tutkijoita+tai+opettajia,+he+eivät+ole+tarpeeksi+älykkäitä+sellaisiksi.”Vaika+nyky-Suomessa+on+vaaleissa+liki.+80+%+porvareita?Ilmeisesti+monisteen+aikaan+arveltiin,+että+stallaritausta+(kannatus+nykyään+0,1+%)+luo+mainion+pohjan+historiaopetusohjelman+laatimiseen?

    "Vaika+nyky-Suomessa+on+vaaleissa+liki.+80+%+porvareita?"Niin,+20%++on+miljoona+suomalaista,+eikä+tutkijoita+ole+likikään+niin+paljon.+Ei+ole+siis+mitään+todisteita,+että+varsinkaan+menestyneissä+tutkijoissa+olisi+yhtään+porvaria.No+ehkä+Klinge,+mutta+hän+onkin+poikkeuksellisen+sivistynyt+porvariksi.+Niin,+ja+ehkä+myös+Keskisarja.+Hän+taas+on+poikkeuksellisen+rehellinen+porvariksi.+Kumpaakaan+ei+voi+pitää+tyypillisenä+kokoomuksen+äänestäjänä+tässä+maassa.

    ”+Niin,+20%+on+miljoona+suomalaista,+eikä+tutkijoita+ole+likikään+niin+paljon.+Ei+ole+siis+mitään+todisteita,+että+varsinkaan+menestyneissä+tutkijoissa+olisi+yhtään+porvaria.”Eikä+ole+liioin+todisteita+päinvastaisesta!+Tutkijoita+on+täysin+riittävä+määrä+tarpeeseen+nähden!”No+ehkä+Klinge,+mutta+hän+onkin+poikkeuksellisen+sivistynyt+porvariksi.+Niin,+ja+ehkä+myös+Keskisarja.+Hän+taas+on+poikkeuksellisen+rehellinen+porvariksi.+”Olen+pitänyt+mm.+heitä+aivan+kelvollisina,+mutta+nyt+hieman+oudoksuttaa+kun+on+tiedossa+se,+että+stallari+valehtelee+aina+ja+kaikessa+ja+stallarin+kehu+n+usein+merkki+siitä,+että+kohteella+on+kaikki+objektiivisuus+kadonnut!+Se+kun+on+yleensä+stallarin+kehun+edellytys?”Kumpaakaan+ei+voi+pitää+tyypillisenä+kokoomuksen+äänestäjänä+tässä+maassa.”Lapsellinen+mielipide.+Olen+itse+äänestäntyt+Suomessa+vaaleissa++3-4+eri+puoluetta+eikä+mielipiteet+tai+järjenjuoksu+vaihtele+äänestämisen+mukaan!

    Äänestä

Porvaristo ei tajua, että eihän sitä monistetta valmiina oppikirjana tarjottukaan vaan kyseessä oli moniste kokeilua varten. Se oli avoinna kritiikille ja korjausehdotuksille mutta niitä ei tullut. Tuli vaan kurkku putkella huutamista että hävitettävä, tuhottava ja poistettava.

Se kai sai katkeruuden maljan ylivuotamaan kun virheitä ei löytynyt kuten löytyy porvarien kirjoista. Missä porvarien kirjoittamassa koulukirjassa on koskaan kerrottu totuutta valkoterrorista 1918 ja sitä seuranneesta työväen kyykyttämisestä ?

Äänestä
  • ” Porvaristo ei tajua, että eihän sitä monistetta valmiina oppikirjana tarjottukaan vaan kyseessä oli moniste kokeilua varten. ”

    Mutta jo lähtökohtaisesti luokattoman huono sellainen! Suomesta löytyy parempia!

    ”Se oli avoinna kritiikille ja korjausehdotuksille mutta niitä ei tullut.”

    Kun jo kivijalka on laho niin korjaukset ovat mahdottomia!

    ” Tuli vaan kurkku putkella huutamista että hävitettävä, tuhottava ja poistettava.”

    Ja aiheesta! Nolo tempaus lopetettiin heti!

    ”Se kai sai katkeruuden maljan ylivuotamaan kun virheitä ei löytynyt kuten löytyy porvarien kirjoista. ”

    Sinulle on ne vorheet kerrottu esimerkkeinä useasti! Muistosi on hatara! Haluatko ne vielä kerran esille?

    ”Missä porvarien kirjoittamassa koulukirjassa on koskaan kerrottu totuutta valkoterrorista 1918 ja sitä seuranneesta työväen kyykyttämisestä ?”

    Tarkoitat yksipuolista sinun versiotasi? Ei missään eikä valetta paineta jatkossakaan!

    Toisaalta Tarkkispoika ansaitsee ilmeisesti tahtomattaan suurkiitoksen! Tuot jatkuvasti esille punaisen Suomen stallarisiiven NOLOIMPIA MOKIA, jotka kansa tuomitsee 99 prosenttisesti!

    On helppoa ja mukavaa potkaista vastapalloon:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Porvaristo ei tajua, että eihän sitä monistetta valmiina oppikirjana tarjottukaan vaan kyseessä oli moniste kokeilua varten. ”

    Mutta jo lähtökohtaisesti luokattoman huono sellainen! Suomesta löytyy parempia!

    ”Se oli avoinna kritiikille ja korjausehdotuksille mutta niitä ei tullut.”

    Kun jo kivijalka on laho niin korjaukset ovat mahdottomia!

    ” Tuli vaan kurkku putkella huutamista että hävitettävä, tuhottava ja poistettava.”

    Ja aiheesta! Nolo tempaus lopetettiin heti!

    ”Se kai sai katkeruuden maljan ylivuotamaan kun virheitä ei löytynyt kuten löytyy porvarien kirjoista. ”

    Sinulle on ne vorheet kerrottu esimerkkeinä useasti! Muistosi on hatara! Haluatko ne vielä kerran esille?

    ”Missä porvarien kirjoittamassa koulukirjassa on koskaan kerrottu totuutta valkoterrorista 1918 ja sitä seuranneesta työväen kyykyttämisestä ?”

    Tarkoitat yksipuolista sinun versiotasi? Ei missään eikä valetta paineta jatkossakaan!

    Toisaalta Tarkkispoika ansaitsee ilmeisesti tahtomattaan suurkiitoksen! Tuot jatkuvasti esille punaisen Suomen stallarisiiven NOLOIMPIA MOKIA, jotka kansa tuomitsee 99 prosenttisesti!

    On helppoa ja mukavaa potkaista vastapalloon:-D

    ----- jo lähtökohtaisesti luokattoman huono sellainen! Suomesta löytyy parempia!---

    Prototyyppi ei ole valmis eikä ole tarkoituskaan olla. Jos Suomesta löytyy parempia vertaisarvioinnissa olevia historian esityksiä niin nimeä edes yksi.

    -----”Se oli avoinna kritiikille ja korjausehdotuksille mutta niitä ei tullut.”
    Kun jo kivijalka on laho niin korjaukset ovat mahdottomia!----

    Huono kivijalka kun ei siinä ole ainuttakaan vikaa. Tosin hyvä vertaus sinulta vahingossa lipsahtaen, kivijalan ei ole tarkoituskaan olla vielä valmis talo.

    ------” Tuli vaan kurkku putkella huutamista että hävitettävä, tuhottava ja poistettava.”
    Ja aiheesta! Nolo tempaus lopetettiin heti!-----

    Tietenkin nolo kun oli ensimmäinen rehellinen kuvaus Suomen historiasta perustumatta porvariston mantroihin. Toki sellainen kauheus piti estää tapahtumasta, eikö.

    -----”Se kai sai katkeruuden maljan ylivuotamaan kun virheitä ei löytynyt kuten löytyy porvarien kirjoista. ”
    Sinulle on ne vorheet kerrottu esimerkkeinä useasti! Muistosi on hatara! Haluatko ne vielä kerran esille?------

    Prototyypin ei ole tarkoituskaan olla valmis. Yhtään virhettä ei ole löydetty. Jos jonkun mielestä puuttuu jotain mitä olisi pitänyt olla niin se on subjektiivinen ja poliittinen tuntemus, ei absoluuttinen ikuisen vertailun kestävä totuus. Mutta luusereille sekin sopii poliittisen tuomion perustaksi. Onneksi Oikeuslaitoksemme ei toimi rangaistusta vaativien ihmisten tunnetiloja seuraillen.

    -----”Missä porvarien kirjoittamassa koulukirjassa on koskaan kerrottu totuutta valkoterrorista 1918 ja sitä seuranneesta työväen kyykyttämisestä ?”
    Tarkoitat yksipuolista sinun versiotasi? Ei missään eikä valetta paineta jatkossakaan!---

    Tarkoitan minkäänlaista versiota. Mikä koulukirja kertoo ns. kenttäoikeuksista, lentävistä puhdistusjoukkioista, n. 8500 teloitetusta, n. 14 500 vankileireillä nälkään ja laittomiin teloituksiin kuolleista, rintamilla ammutuista antautuneista, yksityisten valkoisäntien vapaasta murhaamisoikeudesta, jne.. eli yli 30 000 valkoterrorin uhrista ?

    ” Prototyyppi ei ole valmis eikä ole tarkoituskaan olla. Jos Suomesta löytyy parempia vertaisarvioinnissa olevia historian esityksiä niin nimeä edes yksi.”

    Parempia oli JOKAINEN Suomessa kirjoitettu! Petroskoista saatiin heikkotasoista neukkupropagandaa!

    ”Tietenkin nolo kun oli ensimmäinen rehellinen kuvaus Suomen historiasta perustumatta porvariston mantroihin. Toki sellainen kauheus piti estää tapahtumasta, eikö.”

    Kun historiankirjaksi. Tarkoitettu tekele ei osaa luetella edes toisen maailmansodan osapuolia ja sotanäyttämöitä niin se on ala-arvoine tekele! Esitys on kauttaaltaan epärehellinen ja sellaisena vain stallarin mieleen!

    ”Prototyypin ei ole tarkoituskaan olla valmis. Yhtään virhettä ei ole löydetty. Jos jonkun mielestä puuttuu jotain mitä olisi pitänyt olla niin se on subjektiivinen ja poliittinen tuntemus, ei absoluuttinen ikuisen vertailun kestävä totuus. Mutta luusereille sekin sopii poliittisen tuomion perustaksi. Onneksi Oikeuslaitoksemme ei toimi rangaistusta vaativien ihmisten tunnetiloja seuraillen.”

    Siitä löytyi lukuisia virheitä ja niistä muutama sinulle esiteltiin! YHTEENKÄÄN et osannut vastata ja nyt olet jopa ”unohtanut” ne nähneesi!

    ”Tarkoitan minkäänlaista versiota. Mikä koulukirja kertoo ns. kenttäoikeuksista, lentävistä puhdistusjoukkioista, n. 8500 teloitetusta, n. 14 500 vankileireillä nälkään ja laittomiin teloituksiin kuolleista, rintamilla ammutuista antautuneista, yksityisten valkoisäntien vapaasta murhaamisoikeudesta, jne.. eli yli 30 000 valkoterrorin uhrista ?”

    Kaikki tuo on kerrottu paitsi ne mitä liioittelet. Punaisten aloittamassa sodassa kaatui 5.000 punaista ja kapinasta syytettynä oikeuden tuomiolla heitä teloitettiin 8.000. Loputon sinun tarkoitushakuista valehteluasi!

    Hauskaa, että haluat kerrata suomettumiskauden pahinta taistojen munausta yhä uudelleen esiin! Toki tämä muille sopii!

    -----Parempia oli JOKAINEN Suomessa kirjoitettu! Petroskoista saatiin heikkotasoista neukkupropagandaa!----

    Mikä "jokainen" kun et ainuttakaan osaa nimetä. Ei siis ole olemassa mitään "jokaista" muualla kuin sinun hämymantroissasi.

    ------Punaisten aloittamassa sodassa kaatui 5.000 punaista ja kapinasta syytettynä oikeuden tuomiolla heitä teloitettiin 8.000.----

    Valeesi ulottuvat jo sfääreihin. Jokainen, jopa sinäkin, tietää erilaiset saaren jallut, lentävät puhdistusosastot, valtavan leirikuolleisuuden yms. Nyt sitten jostakin mustista mujuista nousee valehtelija joka esittää että leireillä ei kuollutkaan yhtään vankia ja kaikki koko maassa telotetut olivat sen ajan virallisten lakien mukaan normaaleja oikeudenkäyntimenetelmiä noudattaen todettu syyllisiksi murhiin, raiskauksiin, kidutuksiin ja sen sellaiseen. Mihin vielä valehtelijana yltänetkään, jopa Göbbelskin ihailisi ja kadehtisi sinua jos eläisi.

    Osaat luetella monisteen virheinä vain sellaisia mitä siellä ei ollut mutta sinun köyhästä mielestäsi olisi pitänyt olla. Mutta itse tekstistä, siis siitä mitä siinä oli, et ainuttakaan virhettä löydä. Eiks vaan, sovitaanko niin ?

    Äänestä

Vaikka tekemistä ja korjattavaa riittää aina, niin Suomi sijoittuu maiden keskinäisessä tilastovertailussa kärkipään tuntumaan miltei millä tahansa sektorilla.

https://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html

Sen sijaan Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri teki aikansa niitä näitä kyhästeltyään ja lopulta toimimattomuutensa ymmärrettyään itsemurhan, ja tuokos se vasta kyrsii tiltuja niin vallan vietävästi.

Äänestä
  • ----- Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri teki aikansa niitä näitä kyhästeltyään ja lopulta toimimattomuutensa ymmärrettyään itsemurhan,------

    Se mitä idässä sortui oli kapitalistiseksi muutettu Nliitto, ei sosialistinen. Tottahan se sortui kun perusteet murrettiin TARKOITUKSELLA ja koko kansantalous yksityistettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----- Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri teki aikansa niitä näitä kyhästeltyään ja lopulta toimimattomuutensa ymmärrettyään itsemurhan,------

    Se mitä idässä sortui oli kapitalistiseksi muutettu Nliitto, ei sosialistinen. Tottahan se sortui kun perusteet murrettiin TARKOITUKSELLA ja koko kansantalous yksityistettiin.

    Neuvostoliiton tuho pohjustettiin jo 80-luvullapysähtyneisyyden aikana! Tulot ja tuottavuus oli liian pientä ja kenraalien avustuksella maa varusteli itsensä kuoliaaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliiton tuho pohjustettiin jo 80-luvullapysähtyneisyyden aikana! Tulot ja tuottavuus oli liian pientä ja kenraalien avustuksella maa varusteli itsensä kuoliaaksi!

    Stalinistit uikuttavat mennyttä aikaa koiranpennun lailla.

    Äänestä

Rähjääjille oheinen linkki:

https://agricolaverkko.fi/julkaisusarja/pirkkalan-moniste/

Sopii lukea linkistä alkuteksti. Siinä kerrotaan, että moniste oli tarkoitettu 11-vuotiaille ja heidän tasolleen. Normijärkinen tajuaa, että sen ikäisille ja henkisesti eri tasoilla olevien muksujen kanssa ei mennä yksityiskohtiin vaan jätetään paljon pois. Eikä historia siinä iässä kaikkia kiinnostakaan.

Olen lukenut itsekin tuon ikäisenä historiaa ja voin kertoa, että sen ajan koulukirjoissa ei historian yksityiskohtia kerrottu, kerrottiin vain pääpiirteet ja -tapahtumat. Siitä syystä vollotus kun monisteesta puuttuu muka sitä sun tätä on syvältä.

Äänestä
  • ” Sopii lukea linkistä alkuteksti. Siinä kerrotaan, että moniste oli tarkoitettu 11-vuotiaille ja heidän tasolleen. Normijärkinen tajuaa, että sen ikäisille ja henkisesti eri tasoilla olevien muksujen kanssa ei mennä yksityiskohtiin vaan jätetään paljon pois. Eikä historia siinä iässä kaikkia kiinnostakaan.”

    VAIKKA OLISI NIIN SOPII KYSYÄ, että onko Petroskoin kouluja varten tehty Neuvostoliiton kouluihin tähdätty moniste asiallinen? Mitä mahtaa sen ajan päättäjät asiassa miettineet?

    ”Olen lukenut itsekin tuon ikäisenä historiaa ja voin kertoa, että sen ajan koulukirjoissa ei historian yksityiskohtia kerrottu, kerrottiin vain pääpiirteet ja -tapahtumat. Siitä syystä vollotus kun monisteesta puuttuu muka sitä sun tätä on syvältä.”

    Jos luet itse esityksen NIIN SE ON SYVÄLTÄ! Kuka hyvänsä suomalainen oppikirjan laatijaa tekisi PAREMMAN MONISTEEN! Siksi stallareitten volina on huvittavaa! Miksi kaivaa suomettumiskauden surkein ja epäonnistunein vasurioperaatio esille uudelleen? Häpeäisitte hiljaisuudessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Sopii lukea linkistä alkuteksti. Siinä kerrotaan, että moniste oli tarkoitettu 11-vuotiaille ja heidän tasolleen. Normijärkinen tajuaa, että sen ikäisille ja henkisesti eri tasoilla olevien muksujen kanssa ei mennä yksityiskohtiin vaan jätetään paljon pois. Eikä historia siinä iässä kaikkia kiinnostakaan.”

    Haukuntaa hau hau piisaa mutta edelleen sinäkin joudut myöntämään sen, että virheitä, vääriä tietoja ja suoraa propagandaa siitä ei löydy etkä löydä sinäkään. Kerro sieltä jokin virhe jos löydät.

    Pelkkä haukkuminen ilman todisteita on vain psykoottista vihaa ja poliittista, ei sen kauniimpaa. Olet edelleen tiukasti kanveesissa ja luvunlaskenta on edennyt jo 500:aan.

    ”Haukuntaa hau hau piisaa mutta edelleen sinäkin joudut myöntämään sen, että virheitä, vääriä tietoja ja suoraa propagandaa siitä ei löydy etkä löydä sinäkään. Kerro sieltä jokin virhe jos löydät.”

    Olen kertonut jo useamman kerran esimerkinomaisesti, mutta Tarkkispojalla tuntuu olevan vain yhden minuutin muisti!

    Esitys ei edes mainitse Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen!

    Esitys keroo toisesta maailmansodasta, mutta ei kerro sodan eri sotanäyttämöitä, eri osapuoliajne. Kuitenkin Neuvostoliiton osuus asiassa on kerrottu yksittäisen taistelun tasoa myöten!

    ”Pelkkä haukkuminen ilman todisteita on vain psykoottista vihaa ja poliittista, ei sen kauniimpaa. Olet edelleen tiukasti kanveesissa ja luvunlaskenta on edennyt jo 500:aan.”

    Kanveesissa tunnut makaavan ITSE eikä tämäkään vastaus varmaan estä sitä, etteikö Tarkkispoika kymmenen sekunnin päästä väitä, että virheitä ei oleosoitetty:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Sopii lukea linkistä alkuteksti. Siinä kerrotaan, että moniste oli tarkoitettu 11-vuotiaille ja heidän tasolleen. Normijärkinen tajuaa, että sen ikäisille ja henkisesti eri tasoilla olevien muksujen kanssa ei mennä yksityiskohtiin vaan jätetään paljon pois. Eikä historia siinä iässä kaikkia kiinnostakaan.”

    VAIKKA OLISI NIIN SOPII KYSYÄ, että onko Petroskoin kouluja varten tehty Neuvostoliiton kouluihin tähdätty moniste asiallinen? Mitä mahtaa sen ajan päättäjät asiassa miettineet?

    ”Olen lukenut itsekin tuon ikäisenä historiaa ja voin kertoa, että sen ajan koulukirjoissa ei historian yksityiskohtia kerrottu, kerrottiin vain pääpiirteet ja -tapahtumat. Siitä syystä vollotus kun monisteesta puuttuu muka sitä sun tätä on syvältä.”

    Jos luet itse esityksen NIIN SE ON SYVÄLTÄ! Kuka hyvänsä suomalainen oppikirjan laatijaa tekisi PAREMMAN MONISTEEN! Siksi stallareitten volina on huvittavaa! Miksi kaivaa suomettumiskauden surkein ja epäonnistunein vasurioperaatio esille uudelleen? Häpeäisitte hiljaisuudessa!

    "VAIKKA OLISI NIIN SOPII KYSYÄ, että onko Petroskoin kouluja varten tehty Neuvostoliiton kouluihin tähdätty moniste asiallinen? Mitä mahtaa sen ajan päättäjät asiassa miettineet?"

    Sana Petroskoi ei tee monistetta epäasialliseksi. Jos sitä epäasialliseksi väität niin tuo esiin niitä epäasiallisuuksia. Ainoa mitä olet muka löytänyt on se kun 11 vuotiaille tarkoitetusta tekstistä puuttuu jotakin eli kun siinä ei ole kymmenien sivujen mittainen kuvaus Toisesta Maailmansodasta.

    Näytä Suomesta lapsille tarkoitettu hissankirja missä sellainen osio on, et löydä eli jää vain huutamiseksi, kuten aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Haukuntaa hau hau piisaa mutta edelleen sinäkin joudut myöntämään sen, että virheitä, vääriä tietoja ja suoraa propagandaa siitä ei löydy etkä löydä sinäkään. Kerro sieltä jokin virhe jos löydät.”

    Olen kertonut jo useamman kerran esimerkinomaisesti, mutta Tarkkispojalla tuntuu olevan vain yhden minuutin muisti!

    Esitys ei edes mainitse Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen!

    Esitys keroo toisesta maailmansodasta, mutta ei kerro sodan eri sotanäyttämöitä, eri osapuoliajne. Kuitenkin Neuvostoliiton osuus asiassa on kerrottu yksittäisen taistelun tasoa myöten!

    ”Pelkkä haukkuminen ilman todisteita on vain psykoottista vihaa ja poliittista, ei sen kauniimpaa. Olet edelleen tiukasti kanveesissa ja luvunlaskenta on edennyt jo 500:aan.”

    Kanveesissa tunnut makaavan ITSE eikä tämäkään vastaus varmaan estä sitä, etteikö Tarkkispoika kymmenen sekunnin päästä väitä, että virheitä ei oleosoitetty:-D

    ""Olen kertonut jo useamman kerran esimerkinomaisesti, mutta Tarkkispojalla tuntuu olevan vain yhden minuutin muisti!

    Esitys ei edes mainitse Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen!

    Esitys keroo toisesta maailmansodasta, mutta ei kerro sodan eri sotanäyttämöitä, eri osapuoliajne."""

    Juuri tuota samaa typerää räkätystä kun 11 vuotiaille tarkoitetussa historiankirjassa ei ole Toisen Maailmansodan yksityiskohtaista kuvausta. Kerro ja nimeä Suomen kouluissa käytetty kirja mistä sellaisen löydät. Mutta et löydä !

    Huudetaan vaan sitä, että oli muka lainattu Petroskoista vaikkei virheitä löytynytkään. Jos olisi lainattu Tukholmasta tai Bonnista tai Washingtonista niin ei kai mitään ongelmaa, kaikki olisi kelvannut sellaisenaan suuren riemuhuudon kera. Eli kaiken vihan ja huudon syynä oli henkisesti epätasapainoisen kansanosan psykoottinen ryssäviha, ei mikään muu.

    Et sitäkään tajua mitä monisteen nimessä tarkoittaa sana KOKEILU. Eli sitä ei ollut tarkoitettu sellaisenaan valmiiksi koulukirjaksi vaan sitä oli kokemusten perusteella tarkoitus muokata kaikkia tyydyttäväksi. Porvarillinen koululaitos ja porvarit yleensä eivät kestäneet vaan järkyttyivät kun lapsille opetetaan muuta kuin virallista satua ja ryssävihaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "VAIKKA OLISI NIIN SOPII KYSYÄ, että onko Petroskoin kouluja varten tehty Neuvostoliiton kouluihin tähdätty moniste asiallinen? Mitä mahtaa sen ajan päättäjät asiassa miettineet?"

    Sana Petroskoi ei tee monistetta epäasialliseksi. Jos sitä epäasialliseksi väität niin tuo esiin niitä epäasiallisuuksia. Ainoa mitä olet muka löytänyt on se kun 11 vuotiaille tarkoitetusta tekstistä puuttuu jotakin eli kun siinä ei ole kymmenien sivujen mittainen kuvaus Toisesta Maailmansodasta.

    Näytä Suomesta lapsille tarkoitettu hissankirja missä sellainen osio on, et löydä eli jää vain huutamiseksi, kuten aina.

    ” Sana Petroskoi ei tee monistetta epäasialliseksi. ”

    Tottakai tekee, koska neukkuhistoria perustui aina valheisiin!

    ”Jos sitä epäasialliseksi väität niin tuo esiin niitä epäasiallisuuksia. Ainoa mitä olet muka löytänyt on se kun 11 vuotiaille tarkoitetusta tekstistä puuttuu jotakin”

    Hienoa, että olet jo heti kahdeksannen kerran esittämisen jälkeen keksinyt, että siinä on muiden mielestä virheitä! Ei se 11- vuotiaille tarkoitettu vapauta virheettömyysvaatimuksesta!

    ”kun siinä ei ole kymmenien sivujen mittainen kuvaus Toisesta Maailmansodasta.”

    Se, mistä puhun, vaatii max kymmenen riviä ja nykyisellään monisteessa on yli sen neukun osuutta!

    ”Näytä Suomesta lapsille tarkoitettu hissankirja missä sellainen osio on, et löydä eli jää vain huutamiseksi, kuten aina.”

    Eti nykyinen koulukirja niin varmasti osapuolet on kerrottu paremmin!

    Ei todellakaan tarvitse olla ruudinkeksijä siihen, että moisen propagandatekeleen päihittää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Olen kertonut jo useamman kerran esimerkinomaisesti, mutta Tarkkispojalla tuntuu olevan vain yhden minuutin muisti!

    Esitys ei edes mainitse Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen!

    Esitys keroo toisesta maailmansodasta, mutta ei kerro sodan eri sotanäyttämöitä, eri osapuoliajne."""

    Juuri tuota samaa typerää räkätystä kun 11 vuotiaille tarkoitetussa historiankirjassa ei ole Toisen Maailmansodan yksityiskohtaista kuvausta. Kerro ja nimeä Suomen kouluissa käytetty kirja mistä sellaisen löydät. Mutta et löydä !

    Huudetaan vaan sitä, että oli muka lainattu Petroskoista vaikkei virheitä löytynytkään. Jos olisi lainattu Tukholmasta tai Bonnista tai Washingtonista niin ei kai mitään ongelmaa, kaikki olisi kelvannut sellaisenaan suuren riemuhuudon kera. Eli kaiken vihan ja huudon syynä oli henkisesti epätasapainoisen kansanosan psykoottinen ryssäviha, ei mikään muu.

    Et sitäkään tajua mitä monisteen nimessä tarkoittaa sana KOKEILU. Eli sitä ei ollut tarkoitettu sellaisenaan valmiiksi koulukirjaksi vaan sitä oli kokemusten perusteella tarkoitus muokata kaikkia tyydyttäväksi. Porvarillinen koululaitos ja porvarit yleensä eivät kestäneet vaan järkyttyivät kun lapsille opetetaan muuta kuin virallista satua ja ryssävihaa.

    ” Esitys ei edes mainitse Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen!
    Esitys keroo toisesta maailmansodasta, mutta ei kerro sodan eri sotanäyttämöitä, eri osapuoliajne."""

    Juuri tuota samaa typerää räkätystä kun 11 vuotiaille tarkoitetussa historiankirjassa ei ole Toisen Maailmansodan yksityiskohtaista kuvausta. Kerro ja nimeä Suomen kouluissa käytetty kirja mistä sellaisen löydät. Mutta et löydä !”

    Tottakai nuo asiat on mainittu. Eikä kyse onle yksityiskohdista vaan siitä, että jos sota ylipäätään mainitaan niin on varsin kohtuullista se, että kerrotaan ketkä soti!

    ”Huudetaan vaan sitä, että oli muka lainattu Petroskoista vaikkei virheitä löytynytkään.”

    Kukaan ei huuda ellet nyt itse kieku kotonasi ja virheitä tässä on esitetty kaiken aikaa! Ei ne virheistä muuksi muutu vaikkei tulipunaisen stallarin luonto niitä sellaisiksi tunnusta!

    ” Jos olisi lainattu Tukholmasta tai Bonnista tai Washingtonista niin ei kai mitään ongelmaa, kaikki olisi kelvannut sellaisenaan suuren riemuhuudon kera. ”

    Todennäköisesti, KOSKA lännessä ymmärretään, että jos historiaesityksessä mainitaan tietty sota niin kerrotaan myös sotijaosapuolet! Oletko vakavasti sitä mieltä, ettei tarvitse? Ihan oikeasti?

    ”Eli kaiken vihan ja huudon syynä oli henkisesti epätasapainoisen kansanosan psykoottinen ryssäviha, ei mikään muu.”

    Ei, vaan asiallisen historiaesityksen puolustelu ja arvottoman tunnistaminen!

    ”Et sitäkään tajua mitä monisteen nimessä tarkoittaa sana KOKEILU.”

    Johon oli lähdetty väärällä jalalla ja joka kääntyi yhdeksi stallarijoukon suurimmaksi takaiskuksi 70-luvulla! Toki minulle sopii, että asiaa jauhetaan!

    ”Eli sitä ei ollut tarkoitettu sellaisenaan valmiiksi koulukirjaksi vaan sitä oli kokemusten perusteella tarkoitus muokata kaikkia tyydyttäväksi. ”

    On vaikeata muokata kun virheellistä tietoa on enemmän kuin virheetöntä!

    ”Porvarillinen koululaitos ja porvarit yleensä eivät kestäneet vaan järkyttyivät kun lapsille opetetaan muuta kuin virallista satua ja ryssävihaa.”

    Täsmälleen päinvastoin! Ällistyttiin suuresti, että moista avutonta tekelettä KEHDATTIIN tarjota lähtökohdaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Sana Petroskoi ei tee monistetta epäasialliseksi. ”

    Tottakai tekee, koska neukkuhistoria perustui aina valheisiin!

    ”Jos sitä epäasialliseksi väität niin tuo esiin niitä epäasiallisuuksia. Ainoa mitä olet muka löytänyt on se kun 11 vuotiaille tarkoitetusta tekstistä puuttuu jotakin”

    Hienoa, että olet jo heti kahdeksannen kerran esittämisen jälkeen keksinyt, että siinä on muiden mielestä virheitä! Ei se 11- vuotiaille tarkoitettu vapauta virheettömyysvaatimuksesta!

    ”kun siinä ei ole kymmenien sivujen mittainen kuvaus Toisesta Maailmansodasta.”

    Se, mistä puhun, vaatii max kymmenen riviä ja nykyisellään monisteessa on yli sen neukun osuutta!

    ”Näytä Suomesta lapsille tarkoitettu hissankirja missä sellainen osio on, et löydä eli jää vain huutamiseksi, kuten aina.”

    Eti nykyinen koulukirja niin varmasti osapuolet on kerrottu paremmin!

    Ei todellakaan tarvitse olla ruudinkeksijä siihen, että moisen propagandatekeleen päihittää!

    -----Ei todellakaan tarvitse olla ruudinkeksijä siihen, että moisen propagandatekeleen päihittää!-----

    Hauska propagandatekele sellainen josta yksikään huutaja ei vielä tähän päivään asti ole kyennyt osoittamaan edes yhtä lausetta kokonaisesta virkkeestä puhumattakaan joka olisi propagandaa.

    Ei ole uskaltanut edes yrittääkään. Uskaltaisitko sinä poimia sieltä jonkun esimerkin propagandasta ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Esitys ei edes mainitse Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen!
    Esitys keroo toisesta maailmansodasta, mutta ei kerro sodan eri sotanäyttämöitä, eri osapuoliajne."""

    Juuri tuota samaa typerää räkätystä kun 11 vuotiaille tarkoitetussa historiankirjassa ei ole Toisen Maailmansodan yksityiskohtaista kuvausta. Kerro ja nimeä Suomen kouluissa käytetty kirja mistä sellaisen löydät. Mutta et löydä !”

    Tottakai nuo asiat on mainittu. Eikä kyse onle yksityiskohdista vaan siitä, että jos sota ylipäätään mainitaan niin on varsin kohtuullista se, että kerrotaan ketkä soti!

    ”Huudetaan vaan sitä, että oli muka lainattu Petroskoista vaikkei virheitä löytynytkään.”

    Kukaan ei huuda ellet nyt itse kieku kotonasi ja virheitä tässä on esitetty kaiken aikaa! Ei ne virheistä muuksi muutu vaikkei tulipunaisen stallarin luonto niitä sellaisiksi tunnusta!

    ” Jos olisi lainattu Tukholmasta tai Bonnista tai Washingtonista niin ei kai mitään ongelmaa, kaikki olisi kelvannut sellaisenaan suuren riemuhuudon kera. ”

    Todennäköisesti, KOSKA lännessä ymmärretään, että jos historiaesityksessä mainitaan tietty sota niin kerrotaan myös sotijaosapuolet! Oletko vakavasti sitä mieltä, ettei tarvitse? Ihan oikeasti?

    ”Eli kaiken vihan ja huudon syynä oli henkisesti epätasapainoisen kansanosan psykoottinen ryssäviha, ei mikään muu.”

    Ei, vaan asiallisen historiaesityksen puolustelu ja arvottoman tunnistaminen!

    ”Et sitäkään tajua mitä monisteen nimessä tarkoittaa sana KOKEILU.”

    Johon oli lähdetty väärällä jalalla ja joka kääntyi yhdeksi stallarijoukon suurimmaksi takaiskuksi 70-luvulla! Toki minulle sopii, että asiaa jauhetaan!

    ”Eli sitä ei ollut tarkoitettu sellaisenaan valmiiksi koulukirjaksi vaan sitä oli kokemusten perusteella tarkoitus muokata kaikkia tyydyttäväksi. ”

    On vaikeata muokata kun virheellistä tietoa on enemmän kuin virheetöntä!

    ”Porvarillinen koululaitos ja porvarit yleensä eivät kestäneet vaan järkyttyivät kun lapsille opetetaan muuta kuin virallista satua ja ryssävihaa.”

    Täsmälleen päinvastoin! Ällistyttiin suuresti, että moista avutonta tekelettä KEHDATTIIN tarjota lähtökohdaksi!

    ------On vaikeata muokata kun virheellistä tietoa on enemmän kuin virheetöntä!-----

    Vaikka ainuttakaan virhettä et sinä eikä kukaan muukaan rääkyjä ole siitä kyennyt osoittamaan eikä uskalla edes yrittää koska niitä ei siitä löydy.

    Olet sinäkin sellainen rääkyjä, että jos se vilisisi virheitä niin tasan tarkkaan niitä osoittaisit. Ainoa itkun aihe sinullakin on se kun siinä ei ole kerrottu kaikkea 2. Msodasta. Ikään kuin missään 11 vuotiaille tarkoitetussa kirjassa olisi kerrottu.

    Äänestä

Moniste oli luonteeltaan neuvostomyönteinen, ja sen käyttämisestä oppimateriaalina nousi kohu. Monisteen aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta. Monisteessa muun muassa syytettiin Suomen 1930-luvun poliittisia johtajia siitä, että nämä olivat solmineet läheisiä suhteita natsi-Saksaan, mutta toisaalta siinä ei lainkaan mainittu Molotov–Ribbentrop-sopimusta. Toinen maailmansota esitettiin monisteessa vain fasismin ja sosialismin välisenä sotana eikä monisteesta käynyt ilmi, millä puolella Yhdysvallat osallistui sotaan. Kouluhallituksen pyytämissä asiantuntijalausunnoissa monistetta pidettiin erittäin virheellisenä, aukollisena, harhaanjohtavana ja täysin yksipuolisena. Monisteen sanottiin antavan ”harhauttavan mustavalkoisen kuvan ihmiskunnan historiasta”.

Reaktiot ja jälkiarviointi

Tapaus johti toukokuussa 1975 eduskuntakyselyyn peruskoulun oppimateriaaleista. Silloinen opetusministeri Ulf Sundqvist totesi vastauksessaan, ettei moniste täyttänyt peruskoulun oppimateriaaleille asetettuja vaatimuksia. Toinen opetusministeri Marjatta Väänänen piti kokeilua skandaalina. Opettajien Ammattijärjestö (OAJ) esitti kevätkokouksessaan antamassaan julkilausumassa jyrkän vastalauseensa siitä, että koululaitosta oli Pirkkalassa yritetty käyttää yksipuoliseen poliittiseen kasvatukseen. Kaikki porvaripuolueet, SDP sekä SKDL:n enemmistö tuomitsivat opetuskokeilun. Vain SKP:n taistolainen vähemmistö paheksui ”taantumuksellista hyökkäystä opetuksen vapautta vastaan”, kun Kouluhallitus päätti keväällä 1975, ettei Pirkkalan opetuskokeilua jatketa.

Äänestä

Leskisen mukaan hankkeessa oli kyse puhdasoppisesta aivopesukokeilusta, jonka oli määrä jatkua aina vuoteen 1979 asti. Hänen mukaansa kokeilu oli kouluhallituksen päätöksellä alusta asti ollut kytketty vuonna 1980 voimaantulevaan uuteen opetussuunnitelmaan. Sen myötä kaikkiin oppiaineisiin edennyt integraatio marxilaisittain olisi tullut koskettamaan kaikkia Suomen peruskoululaisia.

Tutkijan mukaan lähteet todistavat tavoitteena olleen, että oppilaille olisi psykologien ohjaamina muodostunut sosialistinen persoonallisuus. Tämä tarkemmin sanottuna marxilais-leninistinen maailmankuva olisi sittemmin kehittynyt maailmankatsomukseksi. Aikuistuttuaan näiden oppilaiden olisi toivottu tekevän ”oikeanlaisia” havaintoja suomalaisesta yhteiskunnasta ja toimivan aktiivisesti, jotta Suomi siirtyisi sosialistiseen yhteiskuntajärjestykseen.

Yhdeksi kirjan pääteemoista nousee historiantutkimuksen valossa kysymys siitä, mitä Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä vasemmistoradikalismin "terävimpinä" vuosina 1970-luvulla tapahtui. "Taistolaisuuteen on pureuduttu, mutta tähän SDP:n sosialistisiipeen ei ole vielä kunnolla perehdytty", Leskinen sanoo.

Tutkimuksen ilmestyttyä kolme kirjan "päähenkilöä" kiisti lehtihaastattelussa kirjassa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyden ennen, kuin heillä oli ollut mahdollisuutta lukea kirjaa. He olivat entinen kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho, entinen opetusministeri Ulf Sundqvist ja opetusministeriössä kokeilun rahoituksesta vastannut virkamies Pentti Arajärvi.

Leskisen teos on ensimmäinen Pirkkalan koulukokeilusta kirjoitettu syväluotaus. Tutkija-arvioissa teosta on kiitetty runsaasta ja tarkasta lähdetyöskentelystä sekä onnistuneesta kokonaiskuvan luomisesta tutkijoillekin varsin vieraassa aiheessa. Teoksen kirjoitustyyliä on kritisoitu: sen mukaan välistä lennokkaaksi yltyvä kerronta syö tulkinnan uskottavuutta ja lukija joutuu miettimään, onko annettava kuva liian yksipuolinen.

Äänestä
  • "jotta Suomi siirtyisi sosialistiseen yhteiskuntajärjestykseen"

    Eikö niin sitten ole tapahtunut hyvin pitkälti? Eihän valtiokapitalismi juuri poikkea sosialismista, ja yhteiskunta elättää tavalla tai toisella melkoisen osan yrittäjistä.

    Hieno ajatus, ilmeisesti ihan 'megatrendi' tuntuu olevan, että yritysten ei pidä maksaa veroja, ja palkansaajat taas saavat osan tuloistaan (tai kaiken) yhteiskunnan tukina, joko suoraan tai yrittäjän kautta, jolloin hekään eivät enää ole nettomaksajia.

    Kertoisikohan vaikkapa Elina Loikoilumäki, kuka sen kaiken sitten oikein rahoittaa? Setelikone, moderniin tapaan virtuaalinen, megatrendi sekin, sen nykyisin tekee. Tekopyhästi sitten hyötyjät, eli kaikki, ovat itkemässä velkojen perään. Hyvinvointiyhteiskuntaan ei kuulema ole varaa. Tietenkin on. Hyvinvointiyhteiskuntaan on varaa enemmän kuin koskaan, ihan millä tahansa mittarilla mitaten. Se, että kaikki haluaisivat jonkun muun maksavan heidänkin siivunsa hyvinvointiyhteiskuntaa taas ei ole uusi ilmiö. Yhtä tuttua on se, että mitä paremmin ihmisellä menee, sen enemmän hän valittaa ja sitä epäoikeudenmukaisemmin häntä verotetaan ja muutenkin kohdellaan.

    Kompromissina on päädytty ajatukseen, että kuluttaja maksaa, ja tietysti siveän vihreästi vielä kuluttaen koko ajan vähemmän ja vähemmän. No, se ei aivan toteudu, kuten ei toteudu ilmaston pelastaminenkaan. Kulutus kasvaa koko ajan ja niin tekevät myös maailman hiilidioksidipäästöt, eikä mitään muuta megatrendiä ole näkyvissäkään, ellei katsele asioita silmät kiinni.

    Sosialismia sen sijaan kannattavat ja tarvitsevat kaikki. Jokainen haluaa elää sellaisessa sekataloudessa, jossa hän voi tienata tulonsa yksityisesti mutta sosialisoida menonsa yhteiskunnalle. Ja yhteiskunnat suorastaan kilpailevat näiden etujen tarjoamisesta yrittäjille, jotka ilmeisesti pikapuoliin saavat yhteiskunnan kustantamat takapuolenpyyhkikätkin vessoihinsa, työttömistä 'osallistettavista' tietenkin.

    Tyhmät, historiaan perehtymättömät kirjoittajat täällä tulevat tietenkin väittämään vastaan. Turhaan. He itse ovat jokainen aivan samanlaisia ja siksi me tulemme etenemään sekä ilmastokatastrofiin (jos sen katastrofiksi kokee) että sosialismiin (jonka taas kaikki kokevat ja haluavat syvästi kokea ns markkinataloudeksi). Kehitystä nopeuttaakseen voi kirjoitella tälle palstalle vaikka Stalinista, 20 miljoonasta ja muuta iän ikuista ketään kiinnostamatonta löpinää. Siinähän se aika kuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "jotta Suomi siirtyisi sosialistiseen yhteiskuntajärjestykseen"

    ” Eikö niin sitten ole tapahtunut hyvin pitkälti? Eihän valtiokapitalismi juuri poikkea sosialismista, ja yhteiskunta elättää tavalla tai toisella melkoisen osan yrittäjistä.”

    Korkeintaan tukee jonkin verran ja joitakin! Sen sijaan puuttuu yksipuolue, matkustuskiellot, sensuuri, salainen poliisi ja on niiden tilalla vapaat ja rehelliset vaalit ja vapaa ay-liike. Ei jokoin yksittäinen lievä yhtymäkohta tee mitään sosialismia!

    ”Hieno ajatus, ilmeisesti ihan 'megatrendi' tuntuu olevan, että yritysten ei pidä maksaa veroja”

    Mutta nyt ne maksaa!

    ”palkansaajat taas saavat osan tuloistaan (tai kaiken) yhteiskunnan tukina, joko suoraan tai yrittäjän kautta, jolloin hekään eivät enää ole nettomaksajia.”

    Valtaaosa maksaa täysin veronsa.

    ”Kertoisikohan vaikkapa Elina Loikoilumäki, kuka sen kaiken sitten oikein rahoittaa? Setelikone, moderniin tapaan virtuaalinen, megatrendi sekin, sen nykyisin tekee. ”

    Ei tee vaan liioittelet sikana.

    ”Tekopyhästi sitten hyötyjät, eli kaikki, ovat itkemässä velkojen perään. ”
    Hyvinvointiyhteiskuntaan ei kuulema ole varaa. Tietenkin on. Hyvinvointiyhteiskuntaan on varaa enemmän kuin koskaan, ihan millä tahansa mittarilla mitaten.”

    Eikös me jo eletä sellaisessa!

    ” Se, että kaikki haluaisivat jonkun muun maksavan heidänkin siivunsa hyvinvointiyhteiskuntaa taas ei ole uusi ilmiö. ”

    Eikä tavallinen vieläkään!

    ”Yhtä tuttua on se, että mitä paremmin ihmisellä menee, sen enemmän hän valittaa ja sitä epäoikeudenmukaisemmin häntä verotetaan ja muutenkin kohdellaan. ”

    Ei valittaminen haittaa ja useimmat ei valita.

    ”Kompromissina on päädytty ajatukseen, että kuluttaja maksaa, ja tietysti siveän vihreästi vielä kuluttaen koko ajan vähemmän ja vähemmän.”

    Miten niin? Enemmänhän tässä yhä kulutetaan!

    ”No, se ei aivan toteudu, kuten ei toteudu ilmaston pelastaminenkaan. ”

    HeHe! Aloit jo pelastamaan maailmaa?

    ”Kehitystä nopeuttaakseen voi kirjoitella tälle palstalle vaikka Stalinista, 20 miljoonasta ja muuta iän ikuista ketään kiinnostamatonta löpinää. ”

    Älä liioittele! Kyllä niillä Tarkkispojan taas kuumentaa!

    ”Siinähän se aika kuluu.”

    Se on palstan päätavoite.

    Kaikkiin esittämiisi kohtiin voin vastata yhdellä ja samalla sanalla:

    Toistaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

kokeilumonisteesta mutta tosiasiaksi on jäänyt, että ainuttakan asiavirhettä ei tuosta tekstistä ole kukaan löytänyt. Sen monisteen syntihän oli se kun siinä kerrottiin asiat oikein ja kerrottiin asioista joista oli vaiettu ja piti jatkossakin ehdottomasti vaieta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu