Kerron jutun lyhyesti. Poikaystäväni oli erään kaverini kanssa 3 viikkoa selkäni takana. Tapasivat 3 kertaa sinä aikana, ja kaiki jäi parin vaivaisen pusun (pusun, ei suudelman) vaihtamiseen. Tunnen ihmiset hyvin, joten tiedän etteivät pidemmälle menneet. Kuitenkin, pidin poikakaverini eroa poikakaveriini kuukauden päivät, kun yhtäkkiä vain halusin palata takaisin yhteen. Puoli vuotta kesti pahimman yli pääsemiseen (tuon puolen vuoden aikana siis rääyin miltei joka päivä ensimmäiset 3 kuukautta, loput pari kertaa viikossa) ja ilmaantui välistä ahdistusta. Poikaystäväni auttoi, tuki ja ymmärsi niin hyvin kuin vain pystyi.
Tapahtuneesta on nyt kulunut vajaa vuosi, ja alan unohtaa koko jupakan. Kuitenkin, kaikki puheet ihanasta rakkaudesta viiltävät niin syvältä kuin vain voi viiltää. Hyvä kun tälle palstalle uskalsin tulla. Suhteestani poikakaveriin en uskalla puhua. Olen onnellinen, mutta en uskalla myöntää sitä, koska pelkään saavani taas nenilleni ja pahasti. Kaikenlaisiin pintaa syvemmäle meneviin kyselyihin en myöskään pysty vastaamaan ilman kipua rintakehän alla. Toista kertaa en anteeksi anna, ja todella toivon ettei toista kertaa tule. Kaverilleni en anteeksi anna, koska pelkään, että joudun muistelemaan tapahtunutta kauan aikaa jos niin teen ja se sattuisi liikaa.
Päätin yrittää uudestaan poikakaverini kanssa siitä syystä, että todella uskon, etten ikinä tulisi löytämään ketään, jonka kanssa synkkaisi yhtä hyvin. Tiedän, kuulostaa typerältä, ainakin omiin korviini, mutta rakastan jätkää niin mielettömästi, ja uskon, että kuulumme yhteen. Kaikki meissä viehättää toisiamme ja ajattelemme samalla tavoin asioista. Yhteisiä mielenkiintoja on, mutta tottakai myös eroavaisuuksia (niitä tarvitaan hyvään suhteeseen). Nykyään uskallan jo sanoa ne kolme vaikeaa sanaa, mutta kauan siihenkin meni ennenkuin uskalsin taas rakastaa.
Nyt kyselenkin ihmisiltä vähän mielipiteitä tästä tarinastani... Olenko täysin idiootti, pettääkö pettäjä toisenkin kerran tässä tapauksessa? Kannattaako mun vaivautua sen eteen että saisin taas kaikki sisälläni kuntoon ja voisin taas vastailla henkeviinkin kysymyksiiin? Ja vastaavia kokemuksia tahtoisin kuulla, varsinkin niiltä, jotka ovat anteeksi antaneet...
Muuten. Kyse ei ole siitä ettenkö saisi ketään muuta, varmasti jollekin tulee sekin mieleen. Kyllä ottajia olisi, mutta haluan olla tämän miehenalun kanssa.
Tapahtuneesta on nyt kulunut vajaa vuosi, ja alan unohtaa koko jupakan. Kuitenkin, kaikki puheet ihanasta rakkaudesta viiltävät niin syvältä kuin vain voi viiltää. Hyvä kun tälle palstalle uskalsin tulla. Suhteestani poikakaveriin en uskalla puhua. Olen onnellinen, mutta en uskalla myöntää sitä, koska pelkään saavani taas nenilleni ja pahasti. Kaikenlaisiin pintaa syvemmäle meneviin kyselyihin en myöskään pysty vastaamaan ilman kipua rintakehän alla. Toista kertaa en anteeksi anna, ja todella toivon ettei toista kertaa tule. Kaverilleni en anteeksi anna, koska pelkään, että joudun muistelemaan tapahtunutta kauan aikaa jos niin teen ja se sattuisi liikaa.
Päätin yrittää uudestaan poikakaverini kanssa siitä syystä, että todella uskon, etten ikinä tulisi löytämään ketään, jonka kanssa synkkaisi yhtä hyvin. Tiedän, kuulostaa typerältä, ainakin omiin korviini, mutta rakastan jätkää niin mielettömästi, ja uskon, että kuulumme yhteen. Kaikki meissä viehättää toisiamme ja ajattelemme samalla tavoin asioista. Yhteisiä mielenkiintoja on, mutta tottakai myös eroavaisuuksia (niitä tarvitaan hyvään suhteeseen). Nykyään uskallan jo sanoa ne kolme vaikeaa sanaa, mutta kauan siihenkin meni ennenkuin uskalsin taas rakastaa.
Nyt kyselenkin ihmisiltä vähän mielipiteitä tästä tarinastani... Olenko täysin idiootti, pettääkö pettäjä toisenkin kerran tässä tapauksessa? Kannattaako mun vaivautua sen eteen että saisin taas kaikki sisälläni kuntoon ja voisin taas vastailla henkeviinkin kysymyksiiin? Ja vastaavia kokemuksia tahtoisin kuulla, varsinkin niiltä, jotka ovat anteeksi antaneet...
Muuten. Kyse ei ole siitä ettenkö saisi ketään muuta, varmasti jollekin tulee sekin mieleen. Kyllä ottajia olisi, mutta haluan olla tämän miehenalun kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
*Polttelee piippuaan kaikessa rauhassa miettiessään*
Pettääkö hän uudestaan? Edes korkeimmat voimat eivät tiedä vastausta tuohon..se johtuu vapaasta tahdosta ja..*miettii selittääkö liian tarkasti kun kaikki tuijottavat* kröhöm...En usko että hän pettää uudelleen...tiedän yhden samanlaisen tapauksen...jotkut asiat menivät ei toivotusti...ja tilaisuus teki varkaan..
eräs tuttuni vaihtoi pari viatonta ( yaaah riiight) suudelmaa tyttöystävänsä kaverin kanssa...ja homma jäi siihen...hän ei pettänyt enää...mutta mikään ei pyyhi niitä kahta suudelmaa pois historian kirjoista...jos tarjoutuisi tilaisuus uudelleen...hän valitsisi toisen ja pysäyttäisi historian toistamisen takuulla siihen paikkaan...uskon että poikakaverisi on samaa maata...
Älä pelkää luottaa...voi olla että jonain päivänä putoat kovaa ja korkealta uudelleen mutta se on sen ajan murhe..eikö? mikään ei kestä ikuisesti joten nauti niin kauan kuin kestää ja täysillä
*sujauttaa piipun hihaansa ja katoaa usvaan mutisten itsekseen* miksi ne aina väittää että suudelmat olisivat viattomia...pah
taidat olla hyvin nuori vielä? hyvä. sanoisinkin, että älä ota seurustelusuhdetta niin vakavasti, vielä ei ole sen aika.
ehkä olisi parempi, jos olisitte jonkin aikaa vain kavereita. pystyisitte molemmat erikseen miettimään, mitä haluatte, kenen kanssa haluatte olla, vai olisiko kivempi olla ilman seurustelukumppania vähän pitempäänkin.
jos idea tuntuu liian rajulta, ehkäpä voisitte kokeilla sitä sellaisella sopimuksella, ettei kumppani saa olla muiden kanssa "tauon" aikana.
samalla näkisit, haikaileeko poikakavarisi muiden perään...
Eipä se ensirakkaus ole aina pysyvää,vaikka tahtoisi,silti odottaa sinuakin varmasti se oikea,uskoppa kokemuksen ääneen,niinkauan on toivoa,kuin on elämää.
luin tekstiäsi ja en voinut olla samaistumatta siihen. Tosin olen avioliitossa elävä ja mieheni ei pettänyt minua ystäväni kanssa vaan työnsä kautta tutuksi tulleen.No kuitenkin...Haluaisin sanoa vain, että olen myös pystynyt antamaan vuoden takaisen asian anteeksi, mutta luotto on koko ajan koetuksella ja minusta on tullut kovasti kyyninen.Välillä mietin, että teinkö väärin kun annoin anteeksi. Ehkä teinkin, koska joudun elämään tälläisten tunteiden kanssa, mutta meillä on yhteinen lapsi ja se painoi paljon. En halunnut, että lapsellani on hajonnut koti.Suhteemme on edelleen joskus kovasti koetuksella, mutta en ole luovuttaja. Mieheni osaa olla hellä ja rakastava, mutta välillä mietin osaanko minä... tiedän, että jotain kuoli silloin vuosi sitten. Siispä toivon, että todella mietit oletko valmis olemaan suhteessa. jos tilanteeni olisi sama kuin sinulla olisin varmasti jo elämässä erillistä elämää nykyisestäni.