ongelmana on mieheni joka kuvittelee että vastasyntynyt lapsemme on minun vastuullani, itse en voi lähteä mihinkään useammaksi tunniksi yksin koska mies keksii kaikkia tekosyitä. Hän kuitenkin menee juuri silloin kun tahtoo, kun pitää kuulemma tehdä kaikkea. epätoivo iskee sillä tuntuu kuin olisin yh ja hoidan lapsen lähes yksin. aina pitää pyytää voitko syöttää, yleensä meneillään on aina jotakin niin tärkeää ettei kerkeä...en ehdi itse edes levätä ja pää tosiaan hajoo kohta.mitä teen?
miten saada mies osallistumaan?
pää sekoo
71018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sun ukkos pelkää sitä pientä ja siksi ei uskalla tehdä mitään sen kanssa.
Vaikka oon nainen, pelkään vauvoja, hyvä jos uskallan ottaa syliin, pelkään et ne hajoo tai jotain.
Miehes karttaa vastuuta vain yrittää päästä helpolla, voi olla ettei ole vielä kypsä ottamaan vastuuta asioista..
No lähdet vaan pois ja jätät lapsen miehelles ja tuut takas sitten kun haluat. Kyllä se sen hoitaa, tavalla tai toisella. Siis kun ulko-ovi käy ja miehes astuus sisään, niin astut itse ulos.
Sen sijaan, että syyllistäisit miehesi tai jättäisit hänet yxkax yksin lapsensa kanssa, niinkun täällä neuvotaan, keskustelisittekin uudesta elämäntilanteestanne niin kuin kaksi aikuista ja toisiaan rakastavaa ihmistä.
Sinä kertoisit miehellesi tuntemuksistasi ja hän kertoisi omistaan.
Ilman mitään teatteria, rakkaudella ja ymmärryksellä, etsien tietoisesti ratkaisua tilanteeseen, joka ei ilmiselvästikään tyydytä kumpaakaan.
Yhteinen lapsi on yhteinen asia eikä totuuden karttelulle luulisi olevan yhtään tilaa.
Ehkä miehesi ei ole vielä uskaltautunut edes yrittämään konkreettisesti isänroolissa elämistä. Ehkäpä hän pelkää ettei yllä siinä osaamisessa sinun tasollesi tai jotakin. Ota selvää ja pyri sisälle sinne hänen pääkoppaansa, miten muutenkaan voisitte ymmärtää toistenne käytöstä.
Kaikki on selvitettävissä kun vaan löytää kanavan jota pitkin kommunikoida uudessa elämäntilanteessa.
Me miehet pelätään niitä hommia.
ihan tosi.Saattaa käydä niin et me tehdään jotain väärin ja saadaan moitteita.
Semmosta me ei kestetä.siitä miehen pää hajoo.
Ota tää meidä erityis hölmöytemme nyt jatkossa homioon näin:
Sano oikein ystävällisesti äijällesi että haluaisitko auttaa mua tässä nyt vähän.
Mies ei liikuta evääsäkkään heti.
Odota jos vaan sun pää kestää.
Sitte jos äijä unohtaa asian kokonaan ni sano uudestaan, mut jos huomaat vähäisenkin reaktion
siinä. ni oottele vaan vielä hetki.Sanomatta mitään.Muuten äijäkultasi menee lukkoon.
No sitte se kulta tulee ja tekee sulle vähän vastentahtosesti jonkun pienen palveluksen.
Sillon sinä annat miehellesi ei vain kiitoksen, vaan ylipursuavan ylistyksen siitä miten hyvä mies sinulla on.
Me miehet ollaan ihan hulluina ylistyksen perään.
Niinpä seuraavaksi miehesi saattaa yllättäen kysyä:
MITÄ MUUTA MÄ VOISIN TEHDÄ.
Sill viisiin miehen voi opettaa tekemään mitä kotitöitä vaan.
Mihin lähtisit useammaksi tunniksi jos sinulla on vastasyntynyt vauva? Itseäni ei saanut liikkeelle (ilman vauvaa) mitenkään muutamaan kuukauteen. Olen kyllä melko varma että tilanteesi helpottaa, kun vauva varttuu. Miehet ovat melko avuttomia vauvojen kanssa...
20 vuoden ja kolmen lapsen kokemuksella sanon sinulle että sano sille miehelle että meitä on kuule tässä nyt kaksi aikuista joilla on yhteinen lapsi. sano että sinä vaadit että miehesi yhtäläsesti ottaa osaa lapsenne hoitoon että sinäkin saat omaa aikaan. mieti myös oletko itse valmis luottamaan miehesi lapsenhoitotaitoihin. joskus on nimittäin niin että sitä motkottaa miehelle kun se ei osallistu mutta sitten ei kuitenkaan uskalla antaa miehelle sitä vastuuta joka lapsenhoitoon kuitenkin kuuluu. se jako kai olisi jotenkin mielessä järjestettävä niin että naisella on ensisijainen vastuu ja mies on aina tarvittaessa käytettävissä. sitten kun lapsi alkaa olleen pois rinnalta niin on helpompi jakaa tasapuolisemmin vastuuta. mutta nämä asiat on vaadittava oikealla tavalla ja myös luovutettava se vastuu sille miehelle.
tuli tässä muisto mieleen. meillä oli silloin kaksi lasta. sanoin miehelle että ota nuorimpikin ulos mukaasi niin voin tehdä jotain juttua rauhassa. no jonkinajan kuluttua kurkistin miten ulkona menee. isäntä oli vyötäisiä myöten peräkontissa ja vajaa kolmivuotiaamme viipotti leikkirattaista työntäen keskellä ajotietä.
se on niin rajallinen tuo miesten huomiokyky, kun ne ei pysty keskittyyn kahteen asiaan yhtäaikaa.
huusin sitten vaan rauhallisesti ikkunasta että missä tyttö on. siinä se vähän aikaa katseli ympärilleen kunnes huomas..
mutta, ne on oppivaisia.