uusioperhearjessa omat lapset jäävät paitsioon.

Anonyymi

Olen nyt avoliitossa, jossa nainen on erittäin läheisyysriippuvainen. Samoin hänen lapsensa tarvitsevat aivan älyttömästi huomiota, aikuisen ohjaamaa tekemistä yms ja hyvin harvoin pystyvät itse aloittamaan mitään toimintaa vaan kaipaavat aikuisten järjestämää tekemistä jatkuvasti. Ja kun tilanne on tämä, omat lapseni jäävät vähemmälle tai lähes kokonaan ilman huomiota, sillä oma aikani ja energiani menee lähes kokonaan puolisoon ja hänen lapsiinsa. Ja jos joskus teen omien lasteni kanssa jotain kahdestaan/kolmestaan, huomaan kuinka avokin naama menee totiseksi ja alkaa mökötys. Tai vaikka jos leffaa katsoessa otan oman tyttären kainaloon ja avokki ei siihen pääse, alkaa mökötys. Myöhemmin harmittelee kun ei saanut haluamaansa huomiota.

Toki teemme koko porukalla asioita, milloin mitäkin, mutta haluaisin joskus tehdä jotain vain omien lasteni kanssa, sillä avokin pienet lapset vievät niin älyttömästi huomiota ja vaivaa, että heidän huomioiminen vie kaiken huomion omien lasten huomioimisesta pois.

Olen aina ollut hyvin läheinen lasteni kanssa, aiemmin olemme joka viikko tehneet jotain "spesiaalia" yhdessä, oli se sitten uimassa käyntiä, keilausta, mäenlaskua tai makkaran paistoa, mutta kuitenkin niin että silloin ollaan oltu yhdessä eikä keskitytä kännyköihin, kuviin tai kiukuttelevan aikuisen naisen huomioimiseen.

Rakastan avopuolisoani erittäin paljon, hän on kaunein nainen kenet tiedän ja kun saamme olla kahdestaan, meillä on erittäin hauskaa yhdessä. Varsinkin makuuhuoneen puolella. Mutta ainoa ongelma on että omat lapseni jäävät nyt todella vähälle huomiolle ja tästä olen erittäin surullinen. Ja pettynyt itseeni.

Olemme kyllä puhuneet asiallisesti aiheesta, olen yrittänyt keksiä ratkaisua tähän, mutta hänen näkemyksensä teinien ja lähes teinien tarvitsemasta henkilökohtaisesta huomiosta ja sen määrästä ei todellakaan ole sama kuin minulla. Tuntuu, että petän itseni ja lapseni tässä tilanteessa...

84

5208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moni on kakku päältä kaunis mutta :( :( sisältä.
      Kuinka sinä olet langennut noin halpaan?!
      Parasta teille kaikille on pesäero. Sinun VELVOLLISUUTESI ovat omat lapsesi. Eivät vieraiden lapset (vaikka seksi olisi kuinka hyvää tahaansa lasten äidin kanssa!)

      Lapsesi kasvavat aivan liian nopeasti, ennenkuin huomaatkaan, he ovat pois vaikutuspiiristäsi - opinnoissaan/ tyoelämässään. Silloin on liian myohäistä haikailla kallisarvoisten menetettyjen vuosien perään.

      Kohteista KAIKKI energiasi, huomiosi ja rakkautesi lomiin lapsiisi. Tuosta sinä niität kiitosta nyt ja aina.

      Hanki oma asunto joka on vain sinulle ja lapsille.
      "Kaunis kakku" saa tilaisuuden keskittäytyä täysillä omiin lapsiinsa, niinkuin kuuluukin, ilman sinun ja sinun lastesi jatkuvaa lähellä oloa.

      Sinä ja "kaunis kakku" voitte tapailla silloin kun sinun lapsilta jää hetki, pari aikaa.
      Mutta lopeta sinun ja lastesi yhtesen ajan ryostäminen "kauniin kakkupesueen" takia.

      • Anonyymi

        samaa mieltä, omat lapset ärkeimmät ja suosittelen myös pesäeroa, Tuo on vain ongelmien alkusoittoa


      • Anonyymi

        Juuri tämän takia pistin suhteen poikki, lasteni kanssa oleminen ja suhde heihin oli toiselle liikaa ja siksi pistin suhteen poikki vaikka kaikki muuten oli hyvää . Jos kerran pitää valita, tulen aina valitsemaan lapseni..

        T. Dad -47v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        samaa mieltä, omat lapset ärkeimmät ja suosittelen myös pesäeroa, Tuo on vain ongelmien alkusoittoa

        Onhan niillä naisesi lapsillakin isä ,jonka pitää hoitaa velvollisuutensa omiin lapsiin.
        Sinun lapsesi on sinulle ne ykköset.
        Hommaa oma asunto.


      • Anonyymi

        Juuri näin. Vitun saannin takia ei kannata lapsiaan hylätä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tämän takia pistin suhteen poikki, lasteni kanssa oleminen ja suhde heihin oli toiselle liikaa ja siksi pistin suhteen poikki vaikka kaikki muuten oli hyvää . Jos kerran pitää valita, tulen aina valitsemaan lapseni..

        T. Dad -47v

        Lapseni isä ei tapaa lasta,koska nainen ei pidä lapsista. Että tämmöistä. Viestittelee kyllä ja pikaisesti näkee esim pihassa. No eipä meitä niin haittaa.


    • Anonyymi

      Kenenkään lapsen ei pitäisi teidän suhteessanne olla spesiaalia, vaan tasaveroisia perheenjäseniä.

      Naisen pitäisi kyllä malttaa odottaa vuoroaan.

      • Anonyymi

        Ei ne malta odottaa ja varsinkin jos toisen lapsi on tyttö ,joka vie isänsä huomiota , nasraat ovat hyvin julmia toisilleen.


      • Anonyymi

        Aloituksessa lukee läheisriippuvainen on. Itsellä ei ole kuin kahviin riippuvuus.


    • Anonyymi

      Tuo on monen miehen kokemus uusioperheestä. Vain sinulla on valta päättää kenelle huomiosi ja missä määrin annat. Älä ole typerä. Itse olen sairaseläkkeellä isäni toilailuista ja tossuiluista vastaavassa vielä pahemmassa tilanteessa.

    • Anonyymi

      Sudentunti on hetki yöllä, jolloin herää pohtimaan elämässä tehtyjä virheitä ja kauheuksia toisia kohtaan. Heräämiset alkavat mitä vanhemmaksi ihminen tulee.

      Jokaisen kannattaisi miettiä jo etukäteen, minkälaista elämää joutuu myöhemmin öisin pohtimaan. Puhumattakaan katumuksesta, joka kuulemma iskee kuolinvuoteella heihin, jotka ovat laiminlyöneet lähimmäisiään.

      Siinä ei kivat hetket kauniin puolison kanssa makuuhuoneessa lohduta, kun tajuat miten lopullisesti aika meidät jättää. Lapsia et saa enää takaisin.

      Itselleni lapset ovat maailman tärkeimpiä. He usein pohtivat, että äiti miksi isä ei tunnu isältä. Vastaan mielessäni, että siksi kun isä ei osaa olla isä.

      On tullut aika opetella olemaan ihan oikea isä. Vai mitä sanot.

      • Anonyymi

        Tämä oli hyvin kirjoitettu. Valitkaa Oikein! Juuri nyt tässä hetkessä!!


    • Anonyymi

      Olet ehkä kuullut tarinan Lumikista?

      Hommahan menee niin, että jos lapset edellisestä liitosta koetaan uhkaksi, tai edellinen puoliso koetaan uhkaksi, käy juuri näin kuin kerroit.

      Lopulta myös oma lapsi uhkaa naisen asemaa. Hyvin primitiivistä. Ja hyvin sairasta. Aikuiset ihmiset eivät käyttäydy noin. Säälin lapsiasi. Ehkä jopa enemmän säälin puolison kanssa yhteisiä lapsia, koska toisilla on varmasti hyvä olla äitinsä luona. Äitien kuuluu rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään maailmassa, eikä kilpailla mustasukkaisena kainalosta. Hyi.

      Olet vastuussa lasten elämästä, vaikka he olisivat kuinka teinejä. Teini on ihan lapsi vielä. Vaikka uusi puoliso ei asiaa ymmärtäisikään.

    • Anonyymi

      Ei kaikki naiset uusperheessä toimi noin. Itse uusperheen naispuolisena koen huonoa omaatuntoa siitä että mies viettää enemmän aikaa minun lapsien kanssa kuin omiensa. Yritän järjestää miehelle ja hänen lapsilleen kahdenkeskistä aikaa kun hänen lapset ovat täällä. En änkää miehen viereen jos siinä on joku hänen lapsista ja väistyn jos lapsi lähestyy ja annan mahdollisuuden tulla isänsä viereen. Kehoitan miestä pitämään yhteyttä lapsiin kun he eivät ole täällä jne. Kyselen lasten koulu ym. Kuulumisia kun mies ei sitä tee ja kerron sitten miehelle jos hän ei ole ollut kuulemassa.
      Mieheni, kuten monet etäisät tuntuu valittavan että jäävät ulkopuoliseksi lastensa elämästä, mutta minusta se on pitkälti itsestä kiinni.

    • Anonyymi

      Lyhyesti? Niin petätkin. Mitäs kannattaisi tehdä seuraavaksi?

    • Anonyymi

      Omat lapseni ovat olleet yli 10 vuotta samassa tilanteessa, ovat todenneet, että ei oo isillä "m...a" olla mies. Uusioperheen lapset ja nainen ovat sijalla 1, omat lapset sijalla 2. Ei siinä tapahdu mitään sen kummempaa, kuin saatat huomata, ettei ne omat lapset ajan myötä niin järin paljon piittaa sinusta ja lisäksi todennäköisesti säälivät heikkouttasi niin paljon, että ovat kanssasi tekemisissä. Näin meillä on käynyt. Lapset jo täysi-ikäisiä, niin asioista on paljon puhuttu. Hauskaa sinänsä, että aina ovat lapset minua kiitelleet, etten ole rakennellut mitään uusperhe-systeemejä. Lapsi tarvitsee yhden luotettavan vanhemman elämästä selviytyäkseen. Itse tiesi rakennat ja aikuisena vastuussa seurauksista.

    • Anonyymi

      Älkää hyvät ihmiset tehkö lapsillenne elämästä katastrofia ja ottamalla uusperhe kotiinne asumaan.
      Se on pahinta mitä teette lapsillenne henkisesti etenkään jos uusi nainen ei siedä omia lapsiamme.
      Nopea ero on parasta omien lastenne kehittymisen kannalta .
      On järkyttävää katsella yhdistelmä perhettä jossa nainen ei siedä miehen lapsia vaikka muutti miehen taloon omine lapsineen.
      Lapset eivät tule keskenään toimeen ja naisen äiti vielä kyylää kaiken.
      Lapset kärsivät omassa kodissa eikä se ole oikein.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä kanssasi!


    • Onhan sitä murheita tuossakki... Itellä mukava tilanne... Ei ole pentuja siitetty eikä tulla sitä tekemäänkään :)

      • Anonyymi

        Alkoholin sisältämät myrkyt tuhoavat siittiösoluja, eikä niillä siten ikinä lapsia saada.


    • Anonyymi

      Kannattaisi opettaa naisen lapsille oma-aloitteisuutta. Tai omat lapsesi voivat opettaa heille sitä. Voithan myös ottaa tytön ja naisen yhtäaikaa kainaloon. Kannattaa myös keksiä kaikille yhteistä tekemistä niin ettei tarvi pähkäillä, että miten käytettävän ajan jakaa kenenkin kanssa. Eihän perheissä jaeta sitä aikaa tietyille henkilöille kerrallaan vaan niiden ideahan on juuri siinä, että tehdään yhdessä. Mieheni lapset ainakin auttavat poikani hoidossa/leikkimisessä. Nainenkaan ei varmasti nalkuttaisi yhtä paljon jos häntä pidettäisiin yhtenä perheenjäsenenä eikä vain jonain riippakivenä joka häiritsee muun perheen yhdessäoloa. Jos yrittäisit olla kuin oikeassa perheessä ollaan niin varmasti asiat helpottuisivat kaikkien kohdalla.

    • Anonyymi

      Niin petät lapsesi. Ei vaan tunnu vaan petät. Onko sun lapset siinä vähemmän kuin uuden naisen saama huomio?
      Se nainen käyttää sua hyväkseen.
      Jos jaetaan, huomioidaan muut.
      Olet siinä naisen naaman ja pllun vuoksi.

    • Anonyymi

      Uusparheissä puolison lapset ovat toisarvoisia. Eihän suhdetta ole niiden vuoksi aloitettu. Niistä on pelkkää riesaa, kannattaa antaa adoptioon.

      • Anonyymi

        Ehkä paskin kommentti ikinä!
        Jos uusperheeseen ryhtyy , kyllä kaikkia kuuluu huomioida tasapuolisesti.
        Eikä aikuisen naisen sovi olla mustasukkainen miehen omista lapsista. Jos miehen kuuluu huomioida naisen lapset niin kyllä naisenkin kuuluu huomioida ihan yhtälailla miehen lapset.
        Mutta toki ja ihan ehdottomasti omatkin lapset on huomioitava. Naisen pitää ymmärtää tuo.
        Lapset on lapsia vain pienen hetken. Lapset eivät ole valinneet syntymäänsä.
        Rakkautta kaikille.


    • Anonyymi

      Kaikilla meillä on oma henkilökohtainen suhde toisiin ihmisiin. Ei kukaan voi omia toista ainoastaan itselleen. Kun kyseessä on sinun lapsesi..väistämättä tuossa on jo kahtia jakautuminen, jos pitää pyydellä anteeksi ja lepyttää vaimoa, kun viettää aikaa lapsien kanssa. PERHE on yhtä!! Jos vaimosi ei sitä ymmärrä, hänellä on ongelma, ei sinulla !

    • Kaikki lapset on yhtä tärkeitä.
      Mutta sun omat on niitä ykkösiä. Pidä huoli siitä että ne saa huomiotasi ja loppu aika jaa puolisosi lapsille.
      Niin suurta aikaa ei ole että voisit tyydyttää puolisosi lasten läheisyyden tarpeen.

    • Anonyymi

      Teet todella pahan virheen jos tavallaan hylkäät omat lapsesi, olkoonkin nainen sängyssä minkälainen hirmu tahansa.
      Nyt järki käteen!

    • Anonyymi

      Hei mitä jos nyt avoimesti puhuisit hänen kanssa asiasta. Kertoisit mitä haluat ja odota jos toinen tulee mitenkin vastaan. Lasten ei pidä tuntea itseään perheen ulkopuolisiksi ja jospa sinä aikuisena teet järkevän päätöksen ihan itse. Takaan että saat takaisin enemmän lapsiltasi sitä vilpitöntä palautetta.

    • Anonyymi

      Kauneus ja avokit ovat katoavaisia, eli ei muuta kun paiskaat avokin penskoineen kuuran puolelle , olet isäntä talossa kuin mies ainakin.
      Hyvä siitä tulee kun otat ohjat käsiisi.

    • Anonyymi

      Ota lapsesi muualle, -- minä pilasin oman lapsisuhteen juuri tuon takia, tilanne paheni viimein niin pahaksi, että oli pakko erota, rimpuilin liian kauan tällaisen ongelman kanssa! Lopulta paljastui myös tämän kumppanin persoonallisuushäiriö, joka oli syynä tähän huomionkipeyteen! Tähän ei löydy lääkettä Suomessa.!!½

      • Anonyymi

        Niin saman olen kokenut.. Liian kauan odotin muutosta ja oma esikoiseni joutui kärsimään.. Vierestä seuraamaan. Ja kiltisti odotti.. Että iskä rohkaistuu ja eroaa.. Eron jälkeen vielä joudun korjailemaan välejämme varmaan loppuelämän mut ompahan oikea suunta.. 😢🙄


    • Anonyymi

      Kauneushan se tärkeintä on ja oikeat mitat ja että saa seksiä.Siinä tosiaan monella unohtuu omat lapsetkin.
      Saa siinä sitten surkutella,kun huomaakin,että kaikki ei olekaan niin täydellistä.

    • Anonyymi

      Tietysti sinä jaat aikasi tasapuolisedti jopa koti työtkin ???

    • Anonyymi

      Naisystävälläsi on ongelma,nyt kannattais vaan itsekkäästi ottaa ohjat omiin käsiin eikä ajatella mitään muuta.sun lapset on sun lapsia ja kunnioita enemmän intuitiotasi,juuri tuota että tulee tunne ettet ole tarpeeksi paljon omien lsstesi kandsa,niinkuin sinä tunnet ja he nimenomaan tarvitsevat.jos nainen on tarpeeksi aikuinen,tommosta kamppailua ei edes ole olemassa.älä ole liian kiltti,jotkut on tottuneet vaatimaan tai testaamaan!!!

    • Anonyymi

      Lapset kaipaavat niin vähän aikaa sinun huomiotasi ja seuraasi että käytä se aika ennenkuin on myöhäistä. Luulisi naisen ymmärtävän kun itselläänkin on lapsia.

    • Anonyymi

      Yks neuvo; Jätä se!

      Ei oo tervettä käytöstä aikuiselta jos/kun mököttää kun annat huomiota omille lapsilles.

    • Anonyymi

      Tiedätkö mitä ap, sulle ei sovi ollenkaan kumppani, eikä suurimmalle osalle vastaajustakaan (osa vastauksista oli kyllä hyviä). Ja tarkoitan, että älä ota koskaan kumppania, olet musta-valkoajattelija ja semmoinen ei sovi lainkaan suhteeseen. Se on tapa ajatella, eikä häviä mihinkään myöhemminkään. Osa ihmisistä onneksi tunnistaa itsessn tuon ja tajuaa pysyä loppuelämänsä sinkkuna ja siihen ketjussa neuvojakin löytyi.

    • Huomiota se on piiskauskin...
      Aloita siitä kauniista avokista.
      Sisäistäkin kauneutta saisi olla, mutta harvoin sitä on niillä , jotka ovat ulkoisesti kauniita (=lue:itsekkäitä).

    • Anonyymi

      Eihän sellaista jaksa,etsi uusi parempi kumppani.

    • Anonyymi

      Vaihda naista,niitä kyllä löytyy.

      • Anonyymi

        Avioero ei kannata lasten ollessa pieniä, ei myöskään lasten ollessa aikuisia. lastenlapsilla ei ole mummolaa sillee oikeesti.
        On vain huonoja vaihtoehtoja kun erotaan, ei se parisuhdekaan sem kummempi ole uudessa suhteessa kun kovin kiima menee ohi ja meneehän se viimeistään viiden vuoden sisällä.
        T. Olivia 10v.


    • Anonyymi

      Mietihän tarkasti, mitä olet tekemässä. Ja mikä sinulle on tärkeintä. Omat lapset, jotka tarvitsevat tukeasi teini-iässä. ONNEA sinulle parisuhteessa!
      Eihän kukaan toinen nainen voi korvata äitiä lapsillesi.

    • Anonyymi

      Aikanaan uusioperheessä puolison sukulaiset ja tuttavat painostivat ottamaan vastuun hänen lapsistaan ja puuttuivat hanakasti jos en sitä tehnyt. Omat lapseni eivät heitä kiinnostaneet, eikä oma jaksamiseni raskaan työn ohessa. Ratkaisu oli väistämätön, erilleen muutto.

    • Anonyymi

      Omat lapset pitäisivät olla ehdottomasti etusijalla. Uuden naisen pitää tietysti ymmärtää se.

    • Anonyymi

      Minun mielipiteeni on ,että jos nainen ei ymmärrä ottaa huomioon kokonaisuutta niin asiat ei muutu kun huonompaan suuntaan .Ja mitä kauemmin jatkuu aina pahenee .Voisitte mennä juttelemaan yhdessä terapeutille ja katsoa muuttuuko tilanne paremmaksi kaikkien kannalta .

      • Anonyymi

        Minusta taas tässä on se ongelmana, ettei aloittaja osaa ottaa huomioon kokonaisuutta. Tottakai naista sapettaa jos hänet jätetään ulkopuolelle. Aloittajalla taitaa olla kauan aikaa siitä kun hänellä oli perhe, koska nyt hän ei enää näytä muistavan miten siinä eletään. Pitäisihän sen aikuisen ihmisen ymmärtää, että pienempien lasten tarpeisiin kuluu enemmän aikaa kuin vanhempien. Varmasti vanhemmat lapsetkin sen ymmärtävät jos heille sanoo, että pienten lasten takia jossain voi kulua enemmän aikaa kuin normaalisti. Nainen varmasti haluaisi, että hänkin pääsisi mukaan sinne uimaan, mäenlaskuun ja makkaranpaistoon. Minusta se on vain tekosyy, ettei häntä voi ottaa mukaan, koska hänen lapsensa vievät liikaa aikaa. Niinhän se on, mutta ei se niin toimi, että osa perheestä jätetään ulkopuolelle sen takia, että aikaa kuluu joidenkin asioiden kanssa kauemmin. Ajan mittaa siitä syntyy kierre jolloin pienempiä lapsia ei haluta ottaa enää minnekkään mukaan ja he vain istua nyhvöttävät kotona kun muut tekevät muualla jotain hauskaa. Vaikka he kasvaisivatkin, niin aina voi jäädä se mielikuva, että he ovat vain ylimääräinen rasite. Sitä paitsi mitä enemmän heitä ottaa mukaan niin sitä helpommin asiaan tottuu ja pienemmät lapsetkin ehkä oppivat toimimaan ripeästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta taas tässä on se ongelmana, ettei aloittaja osaa ottaa huomioon kokonaisuutta. Tottakai naista sapettaa jos hänet jätetään ulkopuolelle. Aloittajalla taitaa olla kauan aikaa siitä kun hänellä oli perhe, koska nyt hän ei enää näytä muistavan miten siinä eletään. Pitäisihän sen aikuisen ihmisen ymmärtää, että pienempien lasten tarpeisiin kuluu enemmän aikaa kuin vanhempien. Varmasti vanhemmat lapsetkin sen ymmärtävät jos heille sanoo, että pienten lasten takia jossain voi kulua enemmän aikaa kuin normaalisti. Nainen varmasti haluaisi, että hänkin pääsisi mukaan sinne uimaan, mäenlaskuun ja makkaranpaistoon. Minusta se on vain tekosyy, ettei häntä voi ottaa mukaan, koska hänen lapsensa vievät liikaa aikaa. Niinhän se on, mutta ei se niin toimi, että osa perheestä jätetään ulkopuolelle sen takia, että aikaa kuluu joidenkin asioiden kanssa kauemmin. Ajan mittaa siitä syntyy kierre jolloin pienempiä lapsia ei haluta ottaa enää minnekkään mukaan ja he vain istua nyhvöttävät kotona kun muut tekevät muualla jotain hauskaa. Vaikka he kasvaisivatkin, niin aina voi jäädä se mielikuva, että he ovat vain ylimääräinen rasite. Sitä paitsi mitä enemmän heitä ottaa mukaan niin sitä helpommin asiaan tottuu ja pienemmät lapsetkin ehkä oppivat toimimaan ripeästi.

        Taisit tunnistaa itsesi


    • Anonyymi

      Älä anna periks sun omat lapset on numero 1.

    • Anonyymi

      Olenko ainoa, jota alkoi vähän kummaksuttaa tuo esimerkki teinin tai lähes teinin ottamisesta kainaloon leffaa katsoessa? Mulle tulee ainakin mieleen, että eikö tuo oikeastaan ihan olekin huomiota, jollaista kuuluisi osoittaa kumppanille eikä lapselle enää tuossa iässä.

      • Anonyymi

        Höpö höpö!
        Kyllä teinitkin tarvitsevat aikuisen huomiota. Silloinhan juuri koetaan epävarmuutta itsestä tms.
        Kertoo vain hyvistä väleistä jos teini tulee kainaloon. Eli nainen kypsempänä odottakoon vuoroaan.


      • Anonyymi

        Siellä äitipuoli pesee tällä kommentilla omatuntoaan.

        Teinit ON lapsia. Kestä se.


    • Anonyymi

      Nainen käyttää henkistä väkivaltaa sinuun ja lapsiisi. Kohta lapsesi alkavat välttää läheisyyttäsi välttyäkseen mököttämiseltä. Järkevintä olisi että asuisitte erillään tai lopetat suhteen kokonaan.

    • Anonyymi

      Pitääkö perheenjäsenet arvottaa..? Sinä olet ykkönen ja sinä taas kakkonen, puolison lapset ehkä kolmoisia.
      Sitä voisi yhdessä tehdä asioita ja molemmat omien lasten kanssa. Teinitkin tarvitsevat vanhemman aikaa. Sekä parisuhde tarvitsee aikaa arjen keskellä.
      Itse elän lapsettomana bonusäitinä ja haluan, että puoliso viettävät kahden keskistä aikaa lapsensa kanssa. Mutta myös minä haluan viettää aikaa lapsen kanssa kahdestaan, että meillä on joku oma juttu.
      Ei kyllä leffailtaa katsoessa tarvitse suuttua, jos lapsi tuleekin kainaloon.. menee puoliso toiseen kainaloon.

      • Anonyymi

        Tosi hyvä kirjotus. Lapsetkin osaavat kyllä pompottaa niin halutessaan ja heiltä kuitenkin puuttuu vielä kyky nähdä tekemistensä seuraukset, se on aikuisen vastuulla. Kyllä aikuisen tehtävä on kuitenkin asettaa ne rajat. Nykyään tuntuu vaan siltä, että lapset pompottaa vanhempiaan ihan mielen määrin. Korvataanko liialla sallivuudella sitten yhteisen ajan puutetta, tiedä häntä. Aikuisen ei kuitenkaan ole hyvä olla liian roikkuvakaan lapsessaan ja koko elämää ei ole hyvä rakentaa lasten varaan.


    • Anonyymi

      Eroa heti, käy maksullisissa

    • Anonyymi

      Ensimmäisenä tuli mieleeni että ota lapsesi ja lähde ennenkuin asiat pahenevat entisestään. naisen kauneus huumaa toki mutta kannattaako siihen liikaa tuijottaa, jos nainen on noin itsekeskeinen minä jos mies olisin lähtisin

    • Anonyymi

      Olet eronnut avioliitosta.

      Vai oletko koskaan edes ollut aviossa?

      Lapsia ei voi saada kuin vain avioliitossa ollessaan.

      Muuten on rikkonut sanaa.

      Et voi perustaa uutta perhettä erottuasi avioliitosta.

      Asut erillään puolisostasi????

      Mitä oikein valitat??

      Synnistä koituu synnin taakka.

    • Anonyymi

      LÄHEISYYSRIIPPUVAINEN ????


      :D :D :D

    • Anonyymi

      Opettele runkkaamaan niin kuin kaikki normaalit ihmiset. Jätä akka. Aloita jokin hyvä harrastus, vaikkapa purjelento.

    • Anonyymi

      Voi mies minkä teit kun otit tuollaisen riippakiven elämääsi eheiii ei ikinä ei ei ja ei !

    • Anonyymi

      Ja sitten s e on aina se terapialle meno....mikä pru vaivaa aikuisia ihmisiä kun ei opita e ihmisten tavoille ja ymmärretä heittämä'llä mikä on normaalia ja tervettä ja mikä sairasta kakaramaisuutta !?

    • Anonyymi

      Kyllä puolison ja parisuhteen täytyy olla elämässä se tärkein juttu ja vaimon mahtua aina kainaloon. Se, kenen kanssa jaat elämäsi vielä sittenkin kun lapset on lähteneet, täytyy olla ykkönen. Lapset on vain lainaa. Kun lapset on aikuisia niin voi olla että puoliso ei enää istukaan vierellä jos ei ole lapsilta siihen tilaa saanut. Millainen parisuhde mahtaa olla niillä jotka aina sanovat että lapset ovat elämässä ykkösiä? Ei kenenkään parisuhde kestä olla "tauolla" kun lapset asuu kotona, ei ydin- eikä uusperheessä elävien.

      • Anonyymi

        Ketkäs ne lapset on tehnyt???
        Ja minkä vuoksi???
        Ei ne lapset kuule mitään koristeita ole. Että heitetään komeroon ku ei jakseta katsoa.
        Lapset tarvitsevat oman aikansa ja huomionsa aikuiselta kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi.
        Tarvitsevat myös paljon paljon rakkautta.
        Ei pidä tehdä lapsia jos haluaa parisuhteen prioriteetti ykköseksi.
        Jos on kestävä hyvä parisuhde , se kestää lapset.
        Lapset ovat lainaa , niin juuri , sen pienen hetken ja lentävät pesästä sitten. Siksi on tärkeää juuri nuo yhteiset hetket lasten kanssa sen pienen ajan.
        Jos lapset eivät saa rakkautta ja huomiota lapsena , tulee heille aikuisina jos minkälaista ongelmaa..


      • Anonyymi

        Tämä toimintamalli auttaa hyvin lapsia ymmärtämään kuinka tärkeä pysyvä parisuhde on. Muutenhan lapset oppivat, että toisesta kannattaa erota jos löytyy yksikin pikku vika. Silloin he eivät ainakaan löydä itselleen koskaan hyvää kumppania eivätkä voi olla koskaan onnellisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä toimintamalli auttaa hyvin lapsia ymmärtämään kuinka tärkeä pysyvä parisuhde on. Muutenhan lapset oppivat, että toisesta kannattaa erota jos löytyy yksikin pikku vika. Silloin he eivät ainakaan löydä itselleen koskaan hyvää kumppania eivätkä voi olla koskaan onnellisia.

        Joopa joo, mitäpä jos lopettaisitte ihmisten pelottelun, että jos teet noin tai näin niin lapset ei oo koskaan onnellisia. Hyvin kurjistakin oloista tulee aikuisena onnellisia ihmisiä ja hyvistä lähtökohdista voi tulla onnettomia. Mutta sitäkin voitaisiin pohtia mitkä on ne arvot mitä kodissa annetaan. Onko ne välittävät ja rakastavat kumppanit ja perhe, vai onko se rahan tienaaminen, työ ym. Kyllä tasapainoinen suhtautuminen kaikkeen olisi paras kombo. Ei kai kukaan lapsille halua antaa kuvaa, että vain lapset, tai vain kumppani tai vain työ ym.on tärkeää. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta täällä ei kyllä näemmä kukaan saa järkevää keskustelua aikaiseksi. Aikuiset ajattelee kuin sulle ja mulle ja saman verran ja joko lapset huomioisaan tai ei huomioida lainkaan. Morjens, normaali tervejärkinen ihminen pärjää kyllä uusperhekuvioissa, jos se toinenkin kumppani on tervejärkinen. Täällä ei kyllä oikeesti voi kyllä keskustella mistään.


    • Anonyymi

      On se kumma et miehen lapset on niin tärkeitä ettei nainen voi ajatella omia lapsiaan enempi. Ehkä ne miehen lapset ovat häirikäitä tai muuten vajavaisia, tai tarvii tukea , nainen yleensä hoitaa omat lapset hienosti ja ne ovatkin upeita. En tiiä, mutta kohtuutonta että miehen lapsia pitää paapoa ja passaa, kyllä se olisi toisinpin että naisen lapset saisi enempi huomiota, heille on rankaa tulla uuteen kotiin.

      • Anonyymi

        No siinä oli taas vastaus "näin meillä feministi piireissä"


    • Anonyymi

      Jätä se muija. Heti.

    • Anonyymi

      Narsistin piirteitä alottajan muijassa. Pakene.

    • Anonyymi

      Minkä helvetin takia on pakko mennä tommoseen UUSIOPERHEHELVETTIIN? Miksi et voi asua lastesi kanssa omillasi, ja tapailla tätä kumppaniasi ilman yhteiseloa? Mieletöntä hölmöilyä...

    • Anonyymi

      Puhut naisesta, vaikka sinulla on siellä joukko erilaisia lapsia kontollasi.

      Perheessänne ei ole kahta aikuista, vaan nautit yksin vastuusta ja kannattelet kuviota.

      Se ei ole tämän "naisen" vika, vaan asiat on täysin sinun omalla vastuullasi.

      Sinä teet kaikki ratkaisut elämässäsi ja näköjään tykkäät uhriksi heittäytymisestä. Pysy tilanteessa, niin saat jatkaa tuota marmatustasi ja naisen syyttelyä.

      Todellisuudessa vastuullinen Mies laittaisi asiat kuntoon, eikä rämpättäisi palstalla. Mutta kun on ihana heittäytyä uhriksi ja olla kaltoinkohdeltu "hyvä jätkä".

      Elämässä vastuullinen mies valitsee yksinkertaisesti oikein itseään ja lapsiaan kohtaan ja jättää muut tekemään samoin.


      Ihminen ei muutu, vaikka sinä syyttelisit häntä mököttäjäksi. Hän tulee aina olemaan tyylilleen uskollinen, ihminen muuttuu pitkänkin elämän aikana vain minimaalisen verran.

      Joten tee ratkaisusi. Toinen vaihtoehto on jäädä syyttelemään naista, eli paeta kyykkyyn hänen helmojensa taakse sinulle kuuluvaa vastuuta.

      • Anonyymi

        Totta, MUTTA tämän naisen asennoitumisesta ja käytöksestähän tämä ongelma johtuu. Taas kerran naisella ei ole minkäänlaista vastuuta tekemisistään. Miehen täytyy aina korjata naisten hölmöilystä aiheutuvat ongelmat. KARU FAKTA.


    • Anonyymi

      Tee kerran viikossa lastesi kanssa jotain kivaa. Teette heti syysteemit kuinka toimitte. Murrosikäinen lapsi kokee kaiken syvästi, voivat jopa lakata tykkäämästä puolisostasi, ja hänen lapsistaan. Tai sitten asutte omissa asunnoissa kunnes sun lapset on lentänyt pesästä. Sitten muutat hänen luokse.

      • Anonyymi

        Minkä takia hajottaa perhe jossa kaikki voisivat tehdä jotain kivaa kerran viikossa? Tuskin lapset hyväksyvät uutta kumppania ja heidän lapsiaan jos heille opetetaan, että heidän takiaan ei voi viettää yhteistä aikaa. Ikäänkuin vanhemmat lapset olisivat joku este tai rasite kunnolliselle parisuhteelle ja perhe-elämälle.


    • Anonyymi

      Lapset eivät tarvitse. Äitinsä luulee, että tarvitsevat ohjelmaa 24/7

      • Anonyymi

        Lapsia ei tarvitse ohjelmoida 24/7/12. Mutta he tarvitsevat vanhemmiltaan/vanhemmaltaan aidon ja rakastavan huomion, ohjauksen ja opetuksen omaa esimerkkiään käyttäen 24/7/12. Ei kerran viikossa, ei parina päivänä viikossa vaan todellakin 24/7/12.


    • Anonyymi

      Miesten suurin ongelma ja naisten vallankäytön väline on kauneus. Kehut kuinka kaunis hän on vaikka on läpeensä laho niin eikös tuossa ole jo ihan tarpeeksi syytä ottaa pesäeroa. Meinaan vaikka olisi kuinka kaunis mutta jos on ajatuksellisesti lapsen tasolla huomionhakuisuuksiensa kanssa niin silloin naisella on aikuiseksi kasvamiseen vielä matkaa.
      Kysyisitkö ongelmaa täältä jos täysin sama nainen olisi joku yhtä pitkä kuin leveäkin punkero? Et vaan olisit siirtynyt jo lapsiesi kanssa elämässä eteenpäin. Älä jää kauneuden vangiksi vaan etsi sellainen nainen joka omaa myös kauniin sisimmän.

    • Anonyymi

      Ilmoitit että sängyssä menee hyvin. Miksi et sitten hanki vain rakastajaa. Miksi olette muuttaneet yhteen. Muista että lapsesi on aina etusialla elämässäsi. Terve aikuinen ei koskaan asetu lapsien edelle. Eikä vaadi sellaista.
      Sinusta miettisin kannattaako tuollaista suhdetta jatkaa. Ja jos ei niin älä nyt ihmeessä rupea asumaan taas yhdessä jonkun kanssa kenellä on omiakin lapsia. Odota niin kauan että lapset on aikuisia. Kyllä sitä elämää on vielä senkin jälkeen. Ja sitten on aikaa siihen suhteeseen.

    • Anonyymi

      Joo, hyviä pointteja paljon. On minunkin vika etten ole saanut rakennettua semmoista rakennetta perheeseen jossa kaikki saavat tasaisesti huomiota ja asioita tehtäisiin paljon yhdessä. Minulla vain on omista traumoista johtuva miellyttämisen tarve, jolloin omat tarpeet tuppaavat usein jäämään huomiotta ja siinä samassa sitten nuo omat lapsenikin.

      En omasta mielestä surkuttele tällä foorumilla mitään, kaipaan vain ehkä muidenkin aikuisten neuvoja ja mielipiteitä, sillä päätös, oli se mikä tahansa, on vaikea. Ja itselläni ei tällä hetkellä ole ystävää joka voisi sanoa oman mielipiteensä omien kokemustensa tai elämäntilanteensa perusteella.

      En tiedä, vaikea tilanne kaikin puolin. Viimeisimmän, ajoittain kova äänisen keskustelun jälkeen, asiat ovat jälleen hieman muuttuneet parempaan suuntaan, mutta entä kun jokin tilanne jälleen tulee päälle? Unohtuuko aiemmin keskustellut asiat ja lupaukset paremmasta?

      Niin, olen opetellut sanomaan avokilleni "ei" ja tekemään niin kuin itse haluan välittämättä mököttämisestä. Ehkä sekin on vienyt suhdetta siihen suuntaan kuin itse haluan sen menevän.

      T:Ketjun aloittaja

      • Anonyymi

        On hyvin todennäköistä että kun naisesi ei (omasta mielestään) saa sinulta huomiota, kodin ilmapiiri myrkyttyy entisestään.
        Vain, oke hyvä, laske naisesi katraineen menemään ja keskittäydy aivan rauhassa ja puhtaalla omalla tunnolla huolellisesti ja harkiten tekemiin lapsiisi.
        Heille sinä , henkinen hyvivointisi, ja rakkautesi kuuluu. 100%.
        Ei vieraille seksinaisille ja heidän pesueilleen!


    • Anonyymi

      Kirjoituksesi on vaikuttava. Varsin monissa uusperheissä on tuota lapsiin kohdistuvaa mustasukkaisuutta.
      Joten vanhemman pitää olla lastensa turvana ja aikuisen ihmisen pitää se ymmärtää. Älä anna omien lastesi joutua kärsiiiksi, tiedän kyllä että jotkin ovat arvastaneet lastaan niin, että noin tapahtuessa ovat jättäneet tuollaisen riippuvuuden ja antaneet aikansa lapsilleen.
      Uusperheissä lapset ovat toisella vanhemmalla ja silloin jää sitä aikuisten kaksin olevaa aikaa aivan riittävästi.
      Monesti luulot erossa ovat. että voi olla se toiselle aikuiselle se kakkiein tärkein, mutta näin ei saisi lapsia hyljätä kukaan ja jos sitä vaaditaan on syytä lähteä ja suoda lapsilleen äiti tai isä kokonaisen edes joskus.

      • Anonyymi

        Otin ja lähdin. Syy juurikin tuo mustasukkaisuus ja se alkoi saamaan vielä uusia piirteitäkin. Pari päivää mennyt erossa, välillä alkaa epäilemaan itseään ja päätöstään, mutta toisaalta en tunne ikävää naista kohtaan. Oikea päätös siis.

        Nimi. ketjun aloittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otin ja lähdin. Syy juurikin tuo mustasukkaisuus ja se alkoi saamaan vielä uusia piirteitäkin. Pari päivää mennyt erossa, välillä alkaa epäilemaan itseään ja päätöstään, mutta toisaalta en tunne ikävää naista kohtaan. Oikea päätös siis.

        Nimi. ketjun aloittaja

        Vain keskittäydy täysillä omiin lapsiisi.

        Yksihuoltajat tekevätl iian usein sen virheen että tutustuttavat isä-/ äitihahmon omille lapsilleen. Tuossa l apset alkavat orastavan kiintymyksen uuteen “perheenjäseneen”, kun saavat kohta huomata että tuo uusi jäsen häipyykin pois kuvioista. Ja niin on taas lapsilta repäisty yksi luotettavaksi luultu ja uskottu

        Lapset, nuo heikoimmassa asemassa olevat, kärsivät taas enite.
        Lapset, nuo heikoimmissa asemissa olevat saavat kieroutuneen kuvan aikuisista.
        Lasten henkinen kehitys kärsii ja saa lopunelämää kestävän epävarmuuden ja haavat.

        Vain aikuisten “ mutku määä nyt haluuuuuun” takia!


    • Anonyymi

      No eip huolta

      Minnuu siun ei tarvii kyllä millään lailla ees huomioida,enkä oo sitä koskaan sultakian pyytänäkkään

      Vuan mine nyt satun olomaan varmoon aika kauheennäkönen

      Vuan samapa se miulle on

      Kuhan hengissä pyssyy

      Ja tännehän ei sopimattomia kirjoitella

      Luin nuo tekstit/säännöt mitä treffit palstallakin sua olla ja mitä minnekin kuuluu käytöstapojen mukaan

      Vuan empä mine ookkaan tullunna tänne riitelemiän

      Mutta koitan olla huutamattia joka asiasta kun teköö tehtävänsä

      Kyllä siinnuukki ahdistais jos väki ois käynä jo koulut
      Ja oma poikos ois vasta ala-asteilla

      Tämmöst tiä on sinkun elämä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1945
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1423
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe