10 euroa kuulostaa kovalta minimipalkalta.
Kokoomuksen Elina Lepomäen mielestä
Anonyymi
87<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Kymppi tunnilta tosiaan kohtuuton hanttihommista.
Perinnöllä elävät kokoomuslaiset ihmisvihaajat sen tietävät, mitä kukin saa ansaita.
Lepomäki höpötti että palkalla pitää tulla toimeen ja sitten sanoi että 10€/h on liikaa.
No onhan kymppi aivan liikaa. Kuusikymmentä markkaa! Sehän on valtava raha, ei herratkaan tienaa moisia rahoja. Monelle riittäisi varsin hyvin koko päivän palkaksi ja jäisi vielä ylikin.
Millä ihmeellä nuoret saadaan opiskelemaan mitään jos ilmankin saa 10€/h
Minimi pitäisi olla noin 5€ eli täydet 160h/kk antaisi takuueläkkeen verran.
Takuueläkkeellä moni säästäväinen elää mukavasti ja pari sataa jää säästöön.
Niinkö voin sanoa,että jo vuonna 1992 tienasi valtiolla sekatöistä 41mk/h ja
siihenkö laskee yleiset palkkojhen nousut niin menee yli 60mk tänä päivänä,eli 10euron/hTuo palkka ei oikeasti riitä juuri mihinkään.
Suomessa on paljon isotuloisia näköjään kun kokoomus on toiseksi suosituin puolue.
Totta, moni äänestää kokoomusta, vaikka palkkansa ei ole edes 8000e/kk.
Noita helposti höynäytettäviä riittää :D
Sitä olen usein ihmetellyt. Onko coolia äänestää kokomusta vaikka keikkuu köyhyysrajalla.
Suomessa olisi kyllä tilausta konservatiiviselle työväenpuolueelle. Persuthan sellainen on mutta pitäisi lopettaa Kokoomukselle flirttailu työllisyysasioissa.
Persut sopii vähä-älyisille, mutta ei muille
Ei ole muutakaan konservatiivista vaihtoehtoa paitsi Kd jonka kannatus on pieni. En halua äänestää puoletta joka kannattaa feminismiä, translakeja ja muuta hörhöilyä.
"""Persut sopii vähä-älyisille, mutta ei muille"""
Jos noin olisi, se sopisi kuin tilauksesta sinulle.
Voihan sula olla jopa vuokra kolmmio ja vanha audi
Oon niiin. Kokaretta
Mula kaksi om aloa pks ja olen köyhä sdp
No Lepomäen palkan voi sitten laskea 10 euroon tunti.
Lepomäkihän juuri sanoi, että 9.50 riittää.
Miksiköhän lahtariakka ei halua vuokrakattoa, ratkaisisi kaikki toimeentulo-ongelmat eiköä tarvitsisi palkankorotuksiakaan.
Esiintymien oli härskiä paskanjauhantaa. Ei sanaakaan muusta kuin ett sellanen pitäisi saada. Juttuja liikkuu tasosta joka juuri ja juuri ylittäisi toimeentuloturvan(n. 490€/kk) tason. Eli palkanmaksu betonoitas yhä vankemmin veronmaksajalle kaikkine asumis ym. tukineen, koska totuus on että tämä palkka tulis olemaan myös maksimi.
Jos kaikki tuotteet veloteittaisiin varallisuuden mukaan, niin ei olisi niin paljon väliä mikä tuntipalkka on! rikkaat maksais enemmän esim elintarvikkeita :D
Onks semmosta systeemiä vaikea rakentaa?
elintarvikkeista*
"Onks semmosta systeemiä vaikea rakentaa?"
-
On se vaikea rakentaa, varakkaat valehtelisi tulonsa kuten sakotettaessakin.
ilman edellisvuoden veropäätöstä ei pääsisi kauppaankaan. ovilla vartijat jotka skannaisivat veropäätöksen kassoille, myyjät siirtäisi sen järjestelmään ja niin veloitus tapahtuisi tulojen mukaan.
Perus-petterille maitopurkki 50 centtiä
Satatonniselle 5 - 10 euroa.
Miljonääreille 50 euroa.
Kyllä se siitä.
Käytännössä sehän menee nytkin näin, parempituloiset ostavat kalliimpia, terveellisempiä ja laadukkaampia elintarvikkeita.
ruuan+alv+voisi+tosiaan+olla+ihan+hyvin+tuloihin+perustuva,+vaikkapa+välillä+0%..30%.+tuon+voisi+helposti+ohjelmoida+henkilökorttiin.+ilman+korttiakin+tietty+saa+ostaa,+kunhan+maksaa+maksimiveron.
Onneksi ne "laadukkaat" elintarvikkeet tappaa nopeammin, eivät lahtarit tuhlaa eläkerahoja.
Kyllä kymppi on aivan liikaa suurimmalle osalle. Suomessa pitäisi pyrkiä sinne 4-6 euroon rahvaan palkaksi.
Olisitko sinä valmis maksamaan ehdottamasi 4-6 euron päälle toimeentulon varmistavan lisäyksen ? Vaikutat työntekijöitä härskisti hyväksikäyttävältä veroja kiertävältä pimeältä yrittäjältä !
En tietenkään. Jokainen työläisille palkkaa maksamani euro on itseltäni pois. Maksan aina ehdottoman minimin.
Etkö sinä muka saa työntekilöidesi avulla valmistuneiden tuotteiden myynnistä takaisin maksamiasi palkkoja yrityksesi toiminnan turvaavia tuloja! Miksi pidät palkollisia ? Vai saatko niistä minimipalkan kattavia tukia joltain taholta jotta voisit maksimoida yrityksen voitot?
Toki saan mutta miksi maksaisin euroakaan enempää omistani muille? Jokainen euro jonka maksan vähemmän palkkaa on euro enemmän itselleni.
Kuvittelet olevasi rikas lahtari ja äänestät paskakokkareita vaikka kituutat korvauksilla, HAHAHAHAHAHHAHAHAHA!!!!
Sinun on paras työskennellä firmasi hyväksi täysin yksin: Ei ole palkollisia norkoomassa saatavia tekemästään työstä! Saat kaiken oman ansiosi mukaan !
Tuollaisen yrittäjän asenne viittaa siihen ettei halua maksaa kunnollista palkkaa! Hm.. Tee työsi itse ja rikastu!!!! Et tarvitse työntekijää mutta olisit valmis ottamaan kaikki mahdolliset tuet!! Hyi mikä kääkkä!!!!!
Kyse ei ole siitä ettenkö haluaisi maksaa vaan siitä että en halua maksaa omistani. Jokainen euro joka yritykseni maksaa palkkaa on pois minulta eli ainoalta omistajalta. Tottakai maksan palkkaa siis minimin mikä on pakko. Ylimääräisestä palkan maksamisesta ei ole mitään hyötyä.
Minimipalkkaa itsellesi, tuon on oikeaa yrittäjyyttä, hatunnosto sinulle yksinyrittäjä!
Se että ylipäänsä saa töissä käydä on palkka. Rahallisesti tämän voisi katsoa vastaavan 5€ korvausta, eli työntekijä maksaa työnantajalleen 5€ korvausta siitä että saa käydä töissä. Vasta tästä alkaa palkanmaksu toiseen suuntaan ja tämä sillä edellytyksellä, että työntekijä on oikesti tuottava eikä vain piereskele kahvitauoilla.
Juuri näin. Työntekijä (etenkin suomalainen) on aina laiska.
Jos työ on vähäpätöinen, ettei siitä voi maksaa sellaista palkkaa millä työntekijä elää.
Pitää kyseinen toi lakkauttaa.
Se että yhteiskunta joutuu vielä elättämää työssä käyvi on piilo tukea näille yrityksille.
Tämä taas vääristää markkinoita ja hattaa terveiden yritysten toimintaa.
Teosiassa kun jos työntekijä ei pärjää palkallaan, hän on kyvytön maksamaan asunnon vuokraa ja ostamaan ruokaa. Kapitalismin periaateiden mukaan kyseinen työntekijä kuolisi pois ja lopulta tuollainen työpakka poistusi, kun siihen ei olisi enää työntekijöitä.
Nytten kun yhteiskunta maksaa asumis- ja elämistukia jne. kyseiset työtehtävät vääristävät markkinoitta.
Totta, lahtareiden kannattaa tehdä itse työnsä ))
Kuules sika jokainen työntekijä on tuottava vaikka hän sulle mattoja pöllyttäisi
niin tuottaa työnantajalleen,sillä työnantaja ei viitsi itse sitä tehdä.
Norjassa minimituntipalkka on 18 e.
Sillä ei taida Norjassa saada paljon kahvikupillista enempää.
"Sillä ei taida Norjassa saada paljon kahvikupillista enempää"
Eipä siellä ollut juurikaan paljon kallimpaa kuin Suomessakaan, majoitukset jopa halvempia.
Yrityksen suurin palkka saisi olla enintää 10 kertaa sen mikä on yrityksen pienin palkka.
Johtajat polkevat duunareiden palkat alas, mutta nostavat sitten omiaan.
4-kertainenkin liikaa, mutta sen voisi sielä jotenkin hyväksyä jos kuolee stressiin nuorena tuhlaamasta eläkerahoja.
Elina on aivan ihana!
Sanna ja li on ihanampia. Pitävät köyhistäkin huolta äidillisin ottein. Heillä on selvästi naisellinen hoivavietti meitä vapaaherroja kohtaan :)
Hoivaviettiset tappaa vaikka omat lapsensa jos hyötyvät siitä.
Elina on..
Tämä kok. akka lupamäki vetäis ittensä k... Un.
Toinen samanmoinen suun soittaja sai potkut kansalta... Niin käy tällekin räkyttäjälle. Ei mitään käyttäytymistä esiintymisessä suuna päänä joka paikassa. Mistä näitä sikiää, kysyn vaan?
Kyllähän+sen+pitäisi+olla+juurikin+niin,+että+täysaikaisen+työn+palkalla+kykenee+hoitamaan+edes+välttämättömät+menot.+Siitä+syntyisi+säästöä+valtion+ja+kuntien+menoihin+ja+nimenomaan+pienituloisten+palkka+on+maan+talouden+kannalta+ensiarvoisen+tärkeä.+Se+lisää+kysyntää+ja+työpaikkoja.+Kohtuullinen+palkka+myös+lisäisi+työn+kysyntää.
Jenkeissä+ollaan+menossa+lujaa+vauhtia+matalapalkka-alojen+palkoissa+Suomen+ohitse.+Sieltä+löytyy+jo+osavaltioita+joissa+minimipalkka+on+lähes+15+dollaria/h.+Vaikka+dollarin+kurssi+on+hiukan+alempi+kuin+euron+kurssi,+ostovoima+on+hyvinkin+yli+50%+enemmän.
Yhdysvalloissa tuossa palkassa on sisällä jo eläke eikä piilossa "työantajamaksuina" kuten suomessa. Eli 30 pinnaa voit ottaa heti pois.
Sivukulut+palkasta+(eläke-+ja+sairausvakuutus)+näyttäsi+olevan+vähän+pienemmät+(n.+8%)+mitä+Suomessa+(n.+10%).+Tuloverohan+Jenkkilässä+on+kautta+linjan+matalampi,+joten+verojen+ja+kulujen+jälkeen+työntekijälle+jää+suhteessa+enempi+käteen.+Ja+mikä+tärkein+erottava+tekijä:+välillisten+verojen+osuus+on+Jenkkilässä+vain+varjo+siitä,+mitä+Suomessa.
Arvonlisäveroa+vastaava+(Sales+Tax)+vaihtelee+osavaltioittain+ja+tässä+kateutta+herättävä+otos+siitä:
State+federal+district+or+territory+-+Base+sales+tax+-+Total+with+max+local+surtax
California+-+7.25%+-+10.5%
Colorado+-+2.9%+-+10%
Connecticut+-+6.35%+-+6.35%
Delaware+-+0%+-+0%
Verotuksen+ja+palkkojen+puolesta+Jenkkiläinen+pienipalkkainen+duunari+elelee+(etenkin+tulevaisuuden+suuntaa+tarkisteltaessa)+yltäkylläistä+elämää+vrt.+Suomalaiseen+verrokkiinsa.
Suomessa+haetaan+pienipalkkaisille+edelleen+vielä+pienempiä+palkkoja+ja+samalla+heidän+palkasta+maksamansa+verot+ja+veroluonteiset+maksut+joko+nousevat+tai+ainakin+pysyvät+samalla+tasolla.+Mutta+se,+että+välilliset+verot+nousevat+täällä+kohisten+on+totaalista+myrkkyä+pienituloisille.+Toista+on+kapitalismin+mallimaassa+Jenkeissä,+missä+pienituloinenkin+eleelee+Suomalaiseen+"kaimaansa"+nähden+leveästi.+Miten+tässä+näin+on+käynyt?
Joo,jenkkilässä 20 miljoonaa ihmistä asuu kaduilla pahvilaatikossa, kerjäten.
Jenkkilässä on toki paljon ongelmia ja ilmeisen huono sosiaaliturva, mutta jostain syystä viimeisien vuosien aikana pienituloisten palkkatasoa ollaan nostettu. Suomessa taas haaveillaan päinvastaisesta. Jotta täällä pienituloiset pääsisivät edes Jenkkilän keskitasolle pienituloisten ostovoimassa, nyky verotuksella minimipalkat pitäisi nostaa n. 15€/h tasolle.
Tai tekee 3-4 työtä maksaakseen lasten koulunkäynnin. Akat tappaa tai vie erossa rahat 3-4 mieheltä saadakseen loisia tekemättä mitään.
Asian ydin on kuitenkin se, että Jenkeissä ollaan huolisaan palkkaköyhyydestä ja sille on nyt päätetty laittaa stoppi HUOM! Minimipalkkoja nostamalla. Tällä keinolla Jenkkilä kansakuntana on pikkuhiljaa taas löytänyt kasvu-uran.
Entä meillä Suomessa. Edelleen tämäkin hallitus jakaa sitä samaa lääkettä, jolla Suomi kansakuntana on lähestymässä taloudellista katastroofia ja mitä siitä sitten seuraakaan.
Viimeisin hyvä esimerkki oli Postin aikeet halventaa kaikkein pienipalkkaisimpien duunareitten palkkoja, ja vielä maan hallituksen hyväksynnällä. Hallituksen pitäisi keskittyä niihin toimiin, jolla maan taloudellinen tila saataisiin käännettyä nousu-uralle.
Työnantaja+maksaa+Suomessa+leijonaosan+eläkemaksuista+eli+noin+30%+bruttopalkan+päälle.+Tämä+ei+näy+siis+suoraan+bruttopalkassasi.+Yhdysvalloissa+ns.+401k+jonka+työnantaja+vähentää+bruttopalkastasi+on+usein+noin+kolmasosa+bruttopalkasta.+Tästä+ei+kuitenkaan+makseta+veroja+ennenkuin+nostat+rahaa+eläkkeelle+päästyäsi+vaikka+eläkettä+olisikin+sijoitettu+ja+se+olisi+tuottanut+voittoa.+Eli+jotta+palkat+olisivat+vertailukelpoisia+siihen+suomen+palkkaan+voit+lisätä+tuon+30+pinnaa.+Lisäksi+Yhdysvalloissa+on+erilainen+yksityinen+sairasvakuutus+järjestelmä+kuin+Suomessa.
>>+Työnantaja+maksaa+Suomessa+leijonaosan+eläkemaksuista+eli+noin+30%+bruttopalkan+päälle.+>>
Höpöhöpö
Työnantajan+TyEL-maksusta+on+16,65+-+18,15
Nämähän+löytyy+helpostikin+netistä,+kokeilepas.
Tuohon+muuhun+mutuun+en+viitsi+edes+ottaa+kantaa.
Oiskohan parempi olla vertaamatta muita maita palkka ym. asioissa.
Kaikki maat ovat erilaisia ei voi verrata.
Suomessa on ennenkin osattu hoitaa asioita, ammattijärjestöt jos ei hoida työntekijöidensä etua, silloin ollaan vaarallisilla vesillä.
Tällaisena vaarallisena aikana kun halutaan työttömiä ja pienipalkkaisia ennestään nöyryyttää, siihen ei tule suostua.
Tämä hallitus ajaa vain omia ja kavereiden tulevaisuutta, se on estettävä.
Jos muu ei auta niin mennään yleislakkoon, on sitä menty ennenkin.
Hallitus pitää saada kaadettua tavalla tai toisella, ei ole oikein että retostelevat miten sattuu ja kukaan ei vihellä peliä poikki!
On meillä ihme presidentti joka antoi Rinteen jatkumon toistua, eikä edes häpeä.
Jos palkka on pieni niin veronmaksajat maksaa loppuosan erilaisina tukina, sehän varmasti sopii kokoomukselle.
Tamppooneja tankkiin niin porholla nykii
Elina tietää, Bilderbergin isot pojat ovat opastaneet.
Siis ootteks te tosiaan sitä mieltä, että 30 vuotta esim siivoojana ollu ja 18 -vuotias räkänokka sais saman palkan.
Riippuu mitä räkänokka tekee. Kyllä ainakin asfalttihommissa osalle räkänokista maksetaan pitkälle enemmän kuin 30 siivonneelle. Tekevät pitkää päivää. Sukulaispoika sai viimekesänä lähelle neljää toboa vaikkei edes 20 vuottakaan ollut täyttänyt.
Mää sain saman verran kristallia!!!
Jos kokkoomus sais päättää pitäis kelan maksaa koko orjatyövoiman palkka
Kokoomuslaisilta puuttuu inhimillsyys. Psykopaatteja koko sakki. Lepomäki voisi itse kokeeksi elää 10€ tuntipalkalla.
Miksi? Mitä Elina siitä hyötyisi?
Lepomäen jutut oli aivan sairaita kun ihmetteli koulutettujen eroja. Tarkoitti sillä, että kokkaresysteemi aloittaa lastentarhanopettajankin palkanmaksun minimipalkasta, koska otti esiin verraten paperimiehiin. Hän oli vai romuttamassa tessien minimipalkkajärjestelmää, eikä missään vaiheessa ollut sitä mieltä siihen, että palkallaan tulla toimeen, vaan änkötti jotain lähtökohtaa(toimeentulotuki 100 ehkä), sairas.
Kohdasta 17:00 alkaen.
https://areena.yle.fi/1-50330929
Miksi sen enempää pitäisi maksaa jos ei kokemustakaan ole.
Elina on oikeassa siinä että mitään tes riippuvaisia alarajoja ei tarvita. Voisi olla jokin yksi ehdoton minimi joka olisi kaikilla aloilla sama esim 4 euroa tunti. Sitten sen päälle jokainen voisi itse neuvotella lisää paikallisesti. Liittoja ei tarvittaisi mihinkään ja kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä koska jokainen voisi neuvotella itselleen parhaan sopimuksen.
Tosi hyvä idea ja vuokrakatto enintään 200€/kk, kannatetaan!
No siinä vaiheessa antaisin vuokralaiselle potkun perseelle ja antaisin huoneiston olla tyhjillään.
Ja sitten tarvitaan helvetisti veronmaksajia, jotka maksavat tuon elämiseen tarvittavan puuttuvan osan min. 2-3 x 4 €. Oletko harkinnut lääkärissäkäyntiä?
Ihan vapaasti, kuntien ja kaupunkien ne vuokra-asunnot kuuluu omistaakin :D
Puhuu ämmä joka laittaa pelkästään eduskuntavaalikampanjaan (jolle sponssit laittoi) 200 000 € vaalirahaa! Miettikääpä sitä kenen etua ämmä ajaa!
No kyllähän hyvän ehdokkaan kampanjaan kannattaa sijoittaa euroja.
edustajat heti valitut nostaa omia palkkoja .
puoluerahaa ..
Edelleen eläminen ja asuminen on liian kallista Suomessa ei tästä suosta nousta ennenko tähän puututaan?
Siihen on puututtu jo liikaakin (asumistuet/toimeentulotuet), kyllä asuminen ja eläminen on muuallakin kallista, mutta siellä on paremmat palkat.
Suomi on harvaan asuttu, kylmä maa, asuminen ja eläminen on aina kalliimpaa kuin tiheään asutussa keski-ja eteläeuroopassa.
kokoomukselaiset muuttuu poliitiseksi pelleksi jouruttuaan oppositioon eikä lepolamäkikään tehnyt poikkeusta,
Katsos kokoomukselle minimipalkka on myös maksimi palkka. Luomalla minimipalkan alle kympin huolehditaan siitä että erisopimusalojen palkkataulukoiden sovitut alimmat palkat ei jää minimipalkoiksi ,vaan päästään maksamaan palkkoja alle sovittujen taulukkopalkkojen minimin. Kokoomus on työnantajien asialla se on hyvä muistaa ,niin ei tarvitse ihmetellä mistä näkövinkklistaä asioita esittävät ajaettavaksi eteenpäin.
Saman iltana ja vielä samassa A-Studiossa kaksi EK:n lähettilästä ja yhtä noloa esiintymistä! Samanlaisia onnettomia järjettömyyksien söpertäjiä niin Lepomäki kuin Häkämieskin! Lepomäkihän näyttikin olevan todellisessa paniikissa!
Kummankin noloakin nolommat valheellisin argmentein esittämät työllisyyden 'parannukset' ihan täysin pelkästään yrittämistä laillistaa HALPATYÖVOIMAN KÄYTTÖ Suomessa! Siis niin huonolla palkalla, että työntekijä joutuu elääkseen hakemaan Kelasta veronmaksajien rahoja lisäksi, vaikka tuo raha pitäisi tulla työantajalta!!!
Kummatkin ovat vedonneet Saksan minimipalkan hyviin tuloksiin, vaikka juuri Saksassa on ihan yleistä muutaman tunnin pätkätyöt HUONOLLA MINIMIPALKALLA, jonka takia ihmiset tekee päivittäin useampaa työtä ja kituvat silti köyhyysrajalla!
Tämä se on sitä EK:n Kokoomuksen ajamaa työllisyyspolitiikkaa!
Huono minimipalkka muuttuisi varmastikin nopeasti maksimiksi!!
Ehdoton alaraja12e tunti ahneille kapitalisteille ei yhtään halvemmalla.
Jotta ei olisi liian kova minimipalkka, niin laitetaan sitten kokoomuslaisen keskipalkka minimipalkaksi.
Elina Leposide, älypää vailla vertaa