Diagnoosina se ei ole kuolemaan johtava sairaus. Kaikki riippuu omasta itsestä, miten elää vaikka ei olekaan ihan "normaali" oletettujen standardien mukaan. Miten se sitten määritelläänkään. Mun mielestä normaalia ei ole olemassakaan silloin kun puhutaan esim. ihmisen luonteesta tai käyttäytymisestä yleisesti. Jokainen on yksilö hyveineen ja paheineen. Diagnoosien kanssakin pystyy elämään hyvää elämää jos vain haluaa. Ei tarvitse elää sillä tavalla minkälaiseksi diagnoosi jonkin sairauden määrittelee vaan voi elää ihan omannäköistä elämää. Kaikkein eniten omaan elämään pystyy vaikuttamaan vain itse.
0Äänestä
Anonyymi
Kiitos. Tuo vastaus helpotti.
0Äänestä
Anonyymi
Höpö höpö kyllä tämä niin haudanvakava sairaus on, että ainakin sairaseläkkeelle täytyisi välittömästi päästä. Yleisesti ottaen elämä johtaa kyllä kuolemaan, mutta jos esimerkiksi myös tasapaino on epävakaa, saattaa se sitä jouduttaa . Toisaalta hulluna on hyvä elää, koska elämä on laiffii. Anna mennä vaan, ihan kumpaan suuntaan vaan jos ei pelota.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö kyllä tämä niin haudanvakava sairaus on, että ainakin sairaseläkkeelle täytyisi välittömästi päästä. Yleisesti ottaen elämä johtaa kyllä kuolemaan, mutta jos esimerkiksi myös tasapaino on epävakaa, saattaa se sitä jouduttaa . Toisaalta hulluna on hyvä elää, koska elämä on laiffii. Anna mennä vaan, ihan kumpaan suuntaan vaan jos ei pelota.
Oliko viisas vastaus höhlä ?!
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko viisas vastaus höhlä ?!
Kuule ihan yhtä viisas kuin tautinen kysymyskin!
0Äänestä
Anonyymi
Sain epävakaan diagnoosin jo -90-luvun alkupuolella. En vaan tiedä kun elämä oli kaikin puolin epävakaata päihteiden ja sekoilun kanssa, diagnoosilla tai ilman. Nyt kun on pää selvinnyt monen vuoden jälkeen niin enpä tuota epävakaata kovin kauheesti ole edes huomannut. Vaikka saattaahan se jollakin tavalla olla mutta ei se ole elämänmenoon vaikuttanut. Hyvin tulen ihmisten kanssa toimeen ja olen sosiaalinen luonne. Ja vaikka diagnoosista on noinkin kauan niin edelleen olen hengissä, joka on tavallaan ihme kaiken kokemani jälkeen. Mikäs se pahan tappais.......
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Diagnoosina se ei ole kuolemaan johtava sairaus.
Kaikki riippuu omasta itsestä, miten elää vaikka ei olekaan ihan "normaali" oletettujen standardien mukaan. Miten se sitten määritelläänkään.
Mun mielestä normaalia ei ole olemassakaan silloin kun puhutaan esim. ihmisen luonteesta tai käyttäytymisestä yleisesti.
Jokainen on yksilö hyveineen ja paheineen.
Diagnoosien kanssakin pystyy elämään hyvää elämää jos vain haluaa.
Ei tarvitse elää sillä tavalla minkälaiseksi diagnoosi jonkin sairauden määrittelee vaan voi elää ihan omannäköistä elämää.
Kaikkein eniten omaan elämään pystyy vaikuttamaan vain itse.
Kiitos. Tuo vastaus helpotti.
Höpö höpö kyllä tämä niin haudanvakava sairaus on, että ainakin sairaseläkkeelle täytyisi välittömästi päästä. Yleisesti ottaen elämä johtaa kyllä kuolemaan, mutta jos esimerkiksi myös tasapaino on epävakaa, saattaa se sitä jouduttaa . Toisaalta hulluna on hyvä elää, koska elämä on laiffii. Anna mennä vaan, ihan kumpaan suuntaan vaan jos ei pelota.
Oliko viisas vastaus höhlä ?!
Kuule ihan yhtä viisas kuin tautinen kysymyskin!
Sain epävakaan diagnoosin jo -90-luvun alkupuolella.
En vaan tiedä kun elämä oli kaikin puolin epävakaata päihteiden ja sekoilun kanssa, diagnoosilla tai ilman.
Nyt kun on pää selvinnyt monen vuoden jälkeen niin enpä tuota epävakaata kovin kauheesti ole edes huomannut. Vaikka saattaahan se jollakin tavalla olla mutta ei se ole elämänmenoon vaikuttanut. Hyvin tulen ihmisten kanssa toimeen ja olen sosiaalinen luonne.
Ja vaikka diagnoosista on noinkin kauan niin edelleen olen hengissä, joka on tavallaan ihme kaiken kokemani jälkeen.
Mikäs se pahan tappais.......