Tulevaisuuden uhkakuvat Raamatussa ja maailmassa

1. Raamatussa on tulevaisuudesta useampia uhka- kuvia.
Siellä puhutaan mm. sodista, luonnonmullistuksista, rutosta ja ilmastomuutoksesta (ahdistuksen aika).

Miksi Suomi säästyi mustalta surmalta?
Suomen musta surma jätti ilmeisesti kokonaan rauhaan. Joitain autioituneita maatiloja tunnetaan seuraavalta vuosisadalta, mutta ei tiedetä, autioituivatko ne ruton takia. Tuohon aikaan Suomen asukasluku oli vain noin 65 000 ja asutus oli harvaa. Pieniä kaupunkeja oli vain yksi tai kaksi. Suomi sijaitsi syrjässä meren suojaamana, ja, koska kaupankäynti oli muiden maiden kanssa hyvin vähäistä, taudilla ei ollut tilaisuuksia levitä maahan.

2. Maailma uskoo lapsiprofeetta Gretaan että ilmastomuutos on ainoa maailman suurin tulevaisuuden uhkakuva.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uusien tautien tulo on eräs lopunajan merkki. Mitä mikromuovi aiheuttaa ihmisten elimistöissä niin tämä on vielä kokematta.

Samoin yleisen vihan ilmapiirin räjähdyksen omainen kasvu on lopunajan merkki.

Uskovien lisääntyvä vaino samoin. Ihmiset keskittyy vain tuhoamaan uskovaisia ja heidän elämäänsä.

Valheen massiivinen käyttö julkisessa mediassa. Valhe kuorrutetaan puolitotuuksiin, tietyistä asioista vaikenemisiin, valheeseen, disinfoon ja propagandaan. Varsinkin propaganda on tehnyt paluun sitten äärivasemmiston riehunnan.

Äänestä
  • Raamatussa oli eräs tulevaisuuden uhkakuva: sodittiin jatkuvasti.

    Suomessa oli nälänhätää, ja maanjäristyksiä on ollut aina, pahoja tautejakin kautta maailman.

    Nyt ilmasto on muuttunut sen verran, että Espanjassakin kuollaan tuhoissa vuosittain.

    Äänestä

Eräs karmea esimerkki lopunajoista oli Obaman nostattama "messiasliike". Obamasta tehtiin alle vuodessa tuleva messias tuosta vaan minkä hyväksyi lähes kaikki liberaalit ja vasemmistolaiset piirit älykköjä ja eliittiä myöten. Jopa rauhanpalkinto myönnettiin ilman ansioita. Samoin Gretaan kohdistuva pienempi muotoinen "messiasilmiö". Tyttö ei tee kuin haukkuu meitä muita johtajien myöten. Jos Halla-aho noin haukkuisi ihmiset mennen tullen niin someteloitus olisi jo suoritettu. Macron oli myös lyhytkestoinen messiasilmiö. Eli tätä SUUREN JOHTAJAN ilmestymistä koko liberaali ja vasemmistolainen maailma nyt odottaa ja suorastaan halajaa, kun kuka tahansa hollilletuleva näyttää kelpaavan. Jano kokea messiaan tulo on niin suuri.

1Äänestä
  • Erikoinen+öyhötysuskonto+tämä+hiilidioksidiuskonto+ja+usko+profeetta+Gretaan.FAKTOJA+ILMASTIÖYHÖTYKSEN+SIJAANHiilidioksidi+on+kasvikunnnan+minimitekijä+ja+tärkeä+osa+kasvien+yhteyttämistä.+Liian+vähäisellä+hiilidioksidin+määrällä+kasvit+eivät+kasva.+Tällä+hetkellä+maapallon+hiilidioksidimäärä+on+0,04%+(411ppm)+.+Jos+se+laskee+0,02+prosenttiin+maapallo+(kasvit)+rupeaa+kuolemaan.+Se+oli+1800-luvulla+vain+0,03%+mutta+se+on+ollut+jurakaudella+jopa+kymmenkertainen.Ilmastonmuutos+asiat+ovat+nykyään+uskonto.+Valitettavasti+tässä+uskonnossa+totuus+on+unohdettu.+Hiilidioksidi+ei+ole+varallista+ihmiskunnalle,+muut+päästöt+voivat+olla.+Ihminen+tarvitsee+kasveja+ja+kasvit+tarvitsevat+hiilidioksidia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoinen+öyhötysuskonto+tämä+hiilidioksidiuskonto+ja+usko+profeetta+Gretaan.FAKTOJA+ILMASTIÖYHÖTYKSEN+SIJAANHiilidioksidi+on+kasvikunnnan+minimitekijä+ja+tärkeä+osa+kasvien+yhteyttämistä.+Liian+vähäisellä+hiilidioksidin+määrällä+kasvit+eivät+kasva.+Tällä+hetkellä+maapallon+hiilidioksidimäärä+on+0,04%+(411ppm)+.+Jos+se+laskee+0,02+prosenttiin+maapallo+(kasvit)+rupeaa+kuolemaan.+Se+oli+1800-luvulla+vain+0,03%+mutta+se+on+ollut+jurakaudella+jopa+kymmenkertainen.Ilmastonmuutos+asiat+ovat+nykyään+uskonto.+Valitettavasti+tässä+uskonnossa+totuus+on+unohdettu.+Hiilidioksidi+ei+ole+varallista+ihmiskunnalle,+muut+päästöt+voivat+olla.+Ihminen+tarvitsee+kasveja+ja+kasvit+tarvitsevat+hiilidioksidia.

    Kiroileva hiili...
    Pastoritkin käärmeissään, hiilihankohenkilöt hiilen mustissa asusteissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

1. Raamatussa on tulevaisuudesta useampia uhka- kuvia.
Siellä puhutaan mm. sodista, luonnonmullistuksista, rutosta ja ilmastomuutoksesta (ahdistuksen aika).

Miksi Suomi säästyi mustalta surmalta?
Suomen musta surma jätti ilmeisesti kokonaan rauhaan. Joitain autioituneita maatiloja tunnetaan seuraavalta vuosisadalta, mutta ei tiedetä, autioituivatko ne ruton takia. Tuohon aikaan Suomen asukasluku oli vain noin 65 000 ja asutus oli harvaa. Pieniä kaupunkeja oli vain yksi tai kaksi. Suomi sijaitsi syrjässä meren suojaamana, ja, koska kaupankäynti oli muiden maiden kanssa hyvin vähäistä, taudilla ei ollut tilaisuuksia levitä maahan.

2. Maailma uskoo lapsiprofeetta Gretaan että ilmastomuutos on ainoa maailman suurin tulevaisuuden uhkakuva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu