Minun täytyy heti kärkeen myöntää, että en ole täysin perillä Maisa Torpan edesottamuksista. En osannut edes hahmottaa häntä, sillä en juurikaan lue häntä käsitteleviä artikkeleita, jotka tiettävästi olisivat lisävarusteltu hänestä otetuilla kuvilla ja oheen kirjoiteltu Maisan ajatuksia toimittajien spekulointien sekaan. Kuitenkin käsitän Maisan eräänlaiseksi ajan kuvaksi. Tähän kuvaan ajan mahtuu vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan, sillä tila on rajallinen, ja on tehokkaampaa markkinoida huolellisesti vain pientä perusryhmää, eli päivittää näiden tapahtumia pienimpiäkin yksityiskohtia myöten - näitä uutisvalossa tikulla käännellen. Maisa on tuotava lähelle, jotta hänet voisi aistia, ja näin tietoisesti sallia Maisan muuttua lukijalle todelliseksi. Ei missään nimessä riitä se, että uutisoidaan ylimalkaisesti jostain ylimalkaisesta esmes kesäkuun kymmenes, ja ennen joulua ei kerrota Maisasta mitään. Tämä tällainen ei ole hyvää liiketoimintaa. Palettia ei siis saa levittää, laajentaa tai hukuttaa yltäkylläisyyteen, saati sitä unohtaa.
On muistettava fokus.
(hihitystä)
On muistettava fokus.
(hihitystä)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mjoo
Tutustuin netin kuvatulvaan Maisasta, ja mielestäni hän on ihan ok misu.
Hyvät bumssit.
Kuitenkin haluaisin yhä korostaa sitä faktaa, että ihmisestä saa millaisen kuvan tahansa. Tämä riippuu täysin kuvaajasta.
(naurua)
Avoin kirjelmä Maisa Torpalle
Nauti
Kun sinut viimeksi näin, oli kaunis kesäpäivä. Kun tässä lämpimässä valossa ilmestyit yllättäin eteeni, niin ympärilläsi loistivat kaikki maailman valot, ja sinä olit kaiken tuon lähde. Se oli juuri se hetki, jossa taivas näkyy ja ihmisen loputon pimeys päättyy.
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=60ItHLz5WEA
Mjaa
Kummallista, kun nämä julkisuuden henkilöt eivät ota mitään osaa meidän muurahaisten elämäntyyliin.
Ei kommentteja.
(hihitystä)
EU
Voiko tästä valittaa EU:n ihmisoikeustoimitsijoille?
Käsittääkseni voi, mutta ongelma on siinä että en jaksa kirjoittaa mitään täysijärkistä ja latteaa.
Se ei vaan sovi mulle.
(naurua)