Kaatuuko SAK edunvalvonnan historiaan?

SAK perustettiin taisteluun patruunoita, tehtaanomistajia, ... siis työnantajia vastaan - huolehtimaan hiukan enemmän rahaa myös duunarin massiin. Siinä tehtävässä työmarkkinajärjestöt, SAK etunenässä päällimmäisenä, onnistui hyvin.

[2007] Meillä Suomessa oli pienimmät tulotasoerot vielä 1970 ja -80 luvuilla, kunnes viime vuosikymmenenä tulotasoerot ovat olleet jälleen kasvussa. Lauantaiseurassa YLE-TV1:llä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen osoitti valtiomiesmäistä taitoa selostaa epäsuorasti miksi SAK:lla oli oikeus raflaten valistaa katsojia hyllytetyllä tv-mässäilyllä ylipaisuneita osinkoja, optiojakoja ja työpaikkojen sekä pääomien karkailua.

Ihminen on aina ollut ahne keksittyään minäkeskeisyytensä ja varastoi ylijäämäänsä varastoiksi rahana, omaisuutena ja ihonalaisena rasvana pahojen päivien varalle.

Demarit, vasemmisto ja SAK ovat kamppailleet myös työväestölle "varastoja", omaisuutena, kulutusvoimana ja sijoituksina. Ihminen on ns. kerääjä, joka mittaa arvoansa mm. "varastojensa" määrällä ja koolla. Jokainen varasto tavarana, omaisuutena ja ostovoimana on aina pois aktiivisesta luonnon kiertokulusta.

Demarit ovat vastavoima yliähkyoptioille, suhteettomille osingoille ja ostovoiman jemmaamiselle liian harvojen taskuun

SAK halua jakaa sitä, mikä kuitenkin yhdessä tehdään. On kansantaloudellisesti sama kuka mahdollistaa, kuka suunnittelee ja kuka tekee - oleellista on se, kuka kuluttaa yhteiset tuotokset ja kuinka/ miten paljon niitä kulutetaan.

Kysymys on jakaantumisesta. Eero Heinäluoma oppi Helsingin Hakaniemessä jakamisen periaatteen, hän oppi myös mikä voima SAK:ssa piilee - kukahan vielä osaisi kanavoida tämän voiman kansankunnan eduksi?

SAK:n ongelma on jäsenistön ikääntyminen. Suomen ongelma on väestön ikääntyminen. Puolueiden ongelma on nuorten puute aktiivisista toimijoista. Nuoret eivät ole kiinnostuneita puolueista, ei ammattiyhdistysliikkeistä, eikä oikeastaan puoluepolitiikastakaan.

Heinäluoma oli myös valtiovarainministeri.

...
8738

17

77

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äijä kirjoittaa pitkät pölinät eikä edes tiedä mikä on SAK!

      EN VIITSI OPETTAA.

      • Anonyymi

        Opeta vaan


    • Anonyymi

      Heinäluoma, siinä vasta king of ass, ihonalaisen rasvakertymän ja itsekkyyden kertymä.

      • Anonyymi

        olipas komia kommentti!


      • Anonyymi

        Kyllä liittopomoista löytyy huomattavasti tukevampiakin. Heinäluoma ei ole kuin sairaalloisesti ylipainoinen. Siinä toki aloittaja on oikeassa että demarit kannattavat varallisuuden kieltämistä, liekö Heinäluoma lukenut myös Lipposen teesit pankkien ja vakuutuslaitosten kansallistamisesta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä liittopomoista löytyy huomattavasti tukevampiakin. Heinäluoma ei ole kuin sairaalloisesti ylipainoinen. Siinä toki aloittaja on oikeassa että demarit kannattavat varallisuuden kieltämistä, liekö Heinäluoma lukenut myös Lipposen teesit pankkien ja vakuutuslaitosten kansallistamisesta?

        Sähkönsiirtäjät voidaan kansallistaa


    • Anonyymi

      Ei kaatunut 2011 eikä kaadu. Etkä pääse Arkadianmäelle Paavon kyydissä.....

      • Anonyymi

        Onko avaaja kansanedustaja? Demari?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko avaaja kansanedustaja? Demari?

        Ei ole. Yritti eduskuntaan Väyrysen ''Seitsemän tähden liike'' listalla.


    • Anonyymi

      Demarit toivat osaltansa elintasoa Suomeen, SAK lyhensi työaikaa. SDP paransi työehtoja, SDP nosti palkkoja vastavoimaksi loputtoman ahneille osinko- ja spekulaatiokiipijöille.

      [2007] Duunarikin ansaitsi ostovoimaa helpommalla, nopeammin ja tehokkaammin. Palkkiona meillä on osin tietyillä toimialoilla ulkomaisiin toimijoihin nähden kilpailukyvytön markkinamekanismi. Emme pärjää puolta halvemmille työtovereillemme. Mitä me teemme? Tässä olisi SAK:n, demareiden ja uuden PM Sanna Marinin mahdollisuus saada uutta sytykettä joukkoihin, osallistumiseen ja yhteenkuuluvuuteen.

      Niin duunari, suunnittelija kuin pääoma voisivat katsoa Suomemme etua, jokainen meistä voi leikata sellaista, mitä meillä on liikaa - tilalle saisimme kilpailukykyä, kauppaa ja toimeliaisuutta.

      Me saisimme voimaa kohdata vieläkin suuremmat haasteet; ympäristömme korjaamisen, kohentamisen ja elinkelpoisuuden palauttamisen monimuotoisuudelle ja harmonialle, jonka olemme kulutuskiihkossamme tuhoamassa.
      Aika on nyt loppunut
      On vain tekojen aika - leikkaamisen ja säästämisen aika. SAK ja demarit kantoivat vastuuta, kun liian itseriittoisilta patruunoilta neuvoteltiin ja lakkoiltiin tulonsiirtoa myös duunarien varastoihin. Nyt nämä varastot ovat täynnänsä sellaista, joka kuuluu muille.

      On aika purkaa se - se tulee palauttaa luonnon omaan kiertoon ja valinnoiksi myös muille. On tasapainoittamisen aika - työtätekevä väestö suurempana massana voi ottaa vallan ja tehdä elämänsä suurimman ympäristöteon, luoda elämän edellytyksiä tuleville sukupolville!

    • Anonyymi

      Rock!

      • Anonyymi

        Copy Paste toisesta avaajan avauksesta:

        Anonyymi
        Tänään 15:00
        UUSI

        Mielenkiintoista, että suunnilleen samaan aikaan noin puoli kahdeksalta aamulla kaikkia avaajan kirjoituksia on "joku" käynyt kehumassa - kukahan hän voisi olla? Buahahaa...


    • Anonyymi

      Yrityksen palkanmaksukyky on helppo selvittää. Katsotaan kuinka paljon osinkoja yritys maksaa.

      Huonosti tuottava yritys ei pysty maksamaan isoja osinkoja ja silloin pitäisi olla kohtuulliset palkankorotus vaatimukset.

      Jos yritys maksaa isoja osinkoja niin tiedetään että firma tuottaa hyvin ja voidaan vaatia vastaavasti isot palkan korotukset. Yksinkertaista matematiikkaa.

      • Anonyymi

        Olikos ehdotuksesi kaksisuuntainen?


      • Anonyymi

        Tämähän olisi oikeastaan hyvä juttu. Isojen osinkojen vuonna kunnon kertaluonteinen bonus, heikkona tai keskinkertaisena vuonna negatiivinen bonus. Vähän riskiä pitää olla ahneudessakin kuten kaikki sijoittajat varmaan tietävät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän olisi oikeastaan hyvä juttu. Isojen osinkojen vuonna kunnon kertaluonteinen bonus, heikkona tai keskinkertaisena vuonna negatiivinen bonus. Vähän riskiä pitää olla ahneudessakin kuten kaikki sijoittajat varmaan tietävät.

        Sijoittajat tuskin viitsivät riskeerata epävarmaan Suomeen, palkoista neuvottelu vaikuttaa jälkeenjääneeltä yritykseltä piilottaa tarvittavan kehitystyön toteuttamatta jättämiselle niin tuotevalikoiman kuin itse työn osalta. Enää ei taida olla tehtävissä kuin lyhyen saattohoidon järjestelyille suomalaisen paperin osalta ja ay-liike pitänee huolen ettei kannattamattomuus suomalaisen työn osalta lopu metsäteollisuuteen.


    • Anonyymi

      Tarpeettomana ja työllistymistä rajoittavana sekä hankaloittavana olisi ehkä hyvä sen jo siirtyä historiaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe