Yhteistili eron jälkeen

Anonyymi

Kumppanillani ja hänen exällään on erosta jo useampi vuosi ja molemmilla uudet parisuhteet mutta ei yhteistä taloutta uusien kumppaneiden kanssa. Kumppanillani ja exällään on yhä yhteinen bonustili jonne kertyneet rahat on tarkoitettu lasten käyttöön. Rahojen käyttö on ilmeisesti kuitenkin hieman kyseenalaista toisen käyttäessä niitä ilman selitystä nostoista tai on tehty hankintoja ilman että olisi yhdessä sovittu asiasta. Ei kuulu minulle ja tehkööt tavallaan, ainakaan niin kauan kun oma talouteni on erillään kumppanin raha-asioista. Pohdin tilannetta mahdollisen yhteenmuuton, yhteisten kustannusten tai suhteen virallistamisen jälkeen. Onko tässä minulla nyt asennevamma ja kasvun paikka vai miten muut tällaisessa tilanteessa toimisitte? Lasten hankintojen rahoittamisen voi hoitaa muutoinkin kuin säilyttämällä yhteinen tili. Oman exäni kanssa kulut jaetaan kuitteja vastaan tilisiirtoina ilman että kummankaan tarvii edes miettiä väärinkäyttöä ja/tai hyväksikäyttämistä.

37

2356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuten itsekin sanoit, ei kuulu sinulle. Pidä huoli vain omista asioistasi ja omista rahoistasi.

      • Anonyymi

        Ei nyt ihan noinkaan. Tilanteet vaihtelee. Voi tulla sairautta, työttömyyttä mitä tahansa. Myös "suhteen virallistaminen" eli avioliitto ja mahdolliset yhteiset lapset vaikuttaa. Ei ole näet ihan sama kenen muiden nimissä kumppanin tili on. Vaikka on sovittu, että tiliä käytetään lasten asioihin, sillä ei ole mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun toinen nostaa sen tyhjäksi. Sitten vain riidellään.

        Haha. Tuli myös mieleen, että jos ap ja nykyinen kumppani menisivät naimisiin... ja yhteinen tili olisi edelleen olemassa... ja sitten myöhemmin eroasivat (ja tili olemassa edelleen), niin yhteisen tilin saldosta puolet laskettaisiin mukaan ositukseen. Vaikka ap:n kumppanin ex olisi itse tallentanut sinne rahaa kuukausittain 1000 euroa.

        Jos ap ja kumppani joutuisivat toimeentulotuen piiriin, niin ensin olisi käytettävä kumppanin exän kanssa yhteinen tili tyhjäksi ennen tuen myöntämistä.

        Yhdessä kun asutaan, niin ihan kaikki raha-asiat eivät todellakaan ole molempien oma asia. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä kyllä sellaista asiaa jota ei moni tule ajatelleeksi vaikka kuinka sovussa asioita hoidettaisiin

    • Anonyymi

      Kuulostat täysin sille, että sinulle yhteenmuutto ja parisuhde on eteenkin raha-asia eli edullisempi kun on toinen ihminen maksamassa elämääsi ja havittelet jo vain ettet menettäisi mitää rahoja mitkä Ei todellakaan sinulle kuulu.
      Suosittelisin että eläisit itseksesi etkä käyttäisi toisia ihmisiä hyväksesi. Tienaa omat rahasi ja elätä itse itsesi. Parisuhteessa kuuluu elää omilla rahoilla eikä toisen.

      • Anonyymi

        Hölmö kommentti. Ap miettii juuri sitä, ettei häntä ja hänen rahojaan käytettäisi hyväksi mahdollisessa yhteenmuutossa. On todellakin järkevää ja toivottavaa, että parisuhteen raha-asiat toimivat. Ellei toimi, ei mikään muukaan toimi.

    • Anonyymi

      Ap ei asu miehen kanssa, heillä ei ole yhteistä taloutta.
      Ap:lle ei millään tapaa kuulu miehen raha-asiat. Mies saa vaikka polttaa rahansa, tai antaa kaikki eksälleen tai lapsilleen, eikä ap:llä ole siihen mitään sanomista.

      Ja vielä vähemmän ap:llä on mitään tekemistä miehen eksän raha-asioitten kanssa.
      Ap:llä ei ole minkäänlaista oikeutta edes kommentoida sitä, mihin miehen eksä omia, tai miehen, rahoja käyttää.

      • Anonyymi

        "Ap ei asu miehen kanssa, heillä ei ole yhteistä taloutta.
        Ap:lle ei millään tapaa kuulu miehen raha-asiat."

        Luitko aloitusta ajatuksen kanssa? Vaikuttaa ettet. Siinä sanottiin:
        "Pohdin tilannetta mahdollisen yhteenmuuton, yhteisten kustannusten tai suhteen virallistamisen jälkeen. "

    • Anonyymi

      Mikä pakko sinun on muuttaa yhteen, tai "virallistaa suhde" kyseisen miehen kanssa?

      Sinä ja eksäsi ostelette kuitteja vastaan lapsillenne tavaraa, onhan se yksi tapa sekin. Kuittishow.
      Minä ja eksä kumpikin ostamme lapsillemme, sitä mitä lapset tarvitsevat silloin kun he tarvitsevat. Emme me laskuta niistä toisiamme ikinä. Eikä kuitteja ole näytelty toisillemme koskaan. Toimii tosi hyvin. Eksä osti toiselle lapselle talvitakin, minä toiselle talvikengät. Eksä kävi ostamassa molemmille farkut, minä kävin kersojen kanssa ostamassa hupparit. Ihan vaan lasten kanssa käytiin kaupassa, eikä kyselty toisiltamme mitä sinä ostat. Näin se menee silloin kun vanhemmat tajuavat näkemänsä ja kuuntelevat mitä lapsi on tehnyt toisen vanhempansa luona ollessaan.

      Meillä ei maksella puolin eikä toisin elareita, lasten yhteishuoltajuus pelittää ilman riitoja. Eikä ole minun eikä eksän tarvinnut keskustella uusien puolisoidenkaan kanssa lapsista aiheutuvista kustannusten jaosta. Hyvin ovat ymmärtäneet, että lapset tarvitsevat vaatteita, kenkiä, ruokaa, harrastuksia sun muuta siinä missä me 4 aikuistakin. Kun sovussa erotaan, niin sovussa pystytään hoitamaan jälkikasvunkin elättäminen eron jälkeen.

      • Anonyymi

        No mites ne lapsilisät teillä menee? Nehän menee aina jommalle kummalle. Jaatteko ne myös tilisiirtona?

    • Anonyymi

      Taitaa olla sinulla asennevamma.

    • Anonyymi

      Mitä muuta vielä jakavat? Vuoteen? Taudit?

    • Anonyymi

      Sinulla on järki käytössä, ei suinkaan asennevammaa! Ihme vastauksia olet saanut. Eivätkö ihmiset osaa lukea ja yhtään ajatella.

      Itse en muuttaisi yhteen enkä todellakaan harkitsisi suhteen virallistamista, ennenkuin tilit on laitettu poikki edellisiin suhteisiin. Vaikka tili olisi lapsen nimissä, sen käyttöoikeus kuuluu ainoastaan lapsen huoltajille. Ellei tilissä ole mitään rajoituksia, voi toinen huoltaja nostaa tilin tyhjäksi. Siinäkin tapauksessa, että nostaja ei ole laittanut lantin lanttia tilille. Kuten myös siinä tapauksessa, että nostajan appivanhemmat ovat laittaneet lasten tileille rahaa lapsia varten.

      Ainoa tapa säästää varmasti lapselle, on säästää itse omalle tilille.

      "Oman exäni kanssa kulut jaetaan kuitteja vastaan tilisiirtoina ilman että kummankaan tarvii edes miettiä väärinkäyttöä ja/tai hyväksikäyttämistä."

      Siis mitkä kulut? Lasten, mutta mitkä kulut?

      • Anonyymi

        "Eivätkö ihmiset osaa lukea ja yhtään ajatella."

        Ihmiset nimen omaan osaavat ajatella, miten asioista pystytään hoitamaan helposti.

        Vastauksesi perusteella oletan, että olet nainen. Naisille on tapana tehdä asiat vaikeimman kautta, kunhan ne tulevat vain pilkulleen oikein ja itseään hyödyttävästi. Sitä kuvaa tämä avautuminen miesten ja naisten polttareista: https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/6msq1j/naamakirjakultaa_erot_naisten_ja_miesten/

        Tässäkin tapauksessa turha lähteä vaikeuttamaan asiaa kuitein ja tilinsiirroin, jos homma toimii hyvin muutenkin. Kyseessä on kuitenkin niin pienet summat. Pahimmillaan satasia, että jos toinen tyhjentää tilin ei se aja ketään konkurssiin . Jos ajaa, niin sitten on tietysti syytä harkita uudestaan.

        Ex mieheni osasi helposti hoitaa asiat eli minun rahani omaan pussiinsa. Myös vanhempieni rahat. Siinä kuule alkoi miettiä miten ei jatkossa tule hyväksikäytetyksi, kun en ajatellut "vaikeimman kautta". Mikään puhe ei exään tehonnut. Ero tuli itselleni kalliiksi, mutta pääsinpä eroon. Ei käytetä hyväksi enää. Eikä ole rahat loppu. Säästöönkin jää taas (kuten ennen exää).

        Tiedoksi vielä, että samainen ex nosti lasten tilit tyhjäksi muutaman kuukauden aikana (tuhansia euroja). Vaikka oli sovittu, ettei nosteta, säästetään lapsille pesämunaa. Miten saat tästäkin asiasta "naista hyödyttävän"?

        Kyllä se kuule on ihan niin, että sinulla on kummalliset ja valheelliset käsitykset. Teet aivan vääriä tulkintoja toisten kirjoituksista.

        Mitä vääriä tulkintoja olen tehnyt?

        Vaikka exäsi on ollut paska ei se tarkoita, että kaikkien on oltava.

        Silloin ei tietys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vääriä tulkintoja olen tehnyt?

        Vaikka exäsi on ollut paska ei se tarkoita, että kaikkien on oltava.

        Silloin ei tietys

        Ti kannata pitää yhteistä tiliä.

        Aloittajalla ei ole kuitenkaan mitään järkevää syytä epäilyyn, ainoastaan naisellinen kontrolointitarve.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vääriä tulkintoja olen tehnyt?

        Vaikka exäsi on ollut paska ei se tarkoita, että kaikkien on oltava.

        Silloin ei tietys

        Sekaannun tähän.

        Raha-asioissa on oltava tarkkana kuin porkkana. Sitä onko joku "paska" raha-asioissa ei voi tietää varmasti mitenkään. On kuitenkin parempi ottaa huomioon erinäisiä asioita ennenkuin ryhtyy parisuhteeseen, tai jopa virallistaa suhteen, kuten ap pohtiikin.

        Vastasit edelliseen kirjoitukseen:
        "Vastauksesi perusteella oletan, että olet nainen. Naisille on tapana tehdä asiat vaikeimman kautta, kunhan ne tulevat vain pilkulleen oikein ja itseään hyödyttävästi. "

        Tuo perustuu pelkkään ilkeään negatiiviseen yleistävään oletukseesi naisista, joita täällä saa lukea riittämiin. Kun halutaan oikeasti keskustella, ei arvostella toisia ihmisiä (ei haukuta naiseksi) ja kunnioitetaan heidän ajatuksiaan, mielipiteitä ja tunteita. Siivoa suusi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ti kannata pitää yhteistä tiliä.

        Aloittajalla ei ole kuitenkaan mitään järkevää syytä epäilyyn, ainoastaan naisellinen kontrolointitarve.

        Omien raha-asioiden hoitaminen ei ole kontrollointia! Ja ap nimenomaan hoitaa omia raha-asioitaan miettiessään mitä yhteenmuutto ja suhteen virallistaminen mukanaan toisi, kun miehellä on yhteinen tili ex-vaimon kanssa. Ap kirjoitti varsin selkeästi:

        "Ei kuulu minulle ja tehkööt tavallaan, ainakaan niin kauan kun oma talouteni on erillään kumppanin raha-asioista. Pohdin tilannetta mahdollisen yhteenmuuton, yhteisten kustannusten tai suhteen virallistamisen jälkeen. "

        Avioliitto on nimenomaan oikeudellinen sitoumus, jolla on virallisesti lähinnä taloudellisia vaikutuksia. Jos kumppanilla on esim. yhteinen tili entisestä liitosta, se tarkoittaa että liiton raha-asioin liittyy ulkopuolisia. Ap on erittäin fiksu, kun miettii asioita etukäteen. Sinulle häpeällistä kutsua sitä pilkallisesti "naisellinen kontrollointitarve". Mitään naisellista kontrollointia ei ole. On vain kontrollointia. Tässä ei siitä ole kyse. Paitsi ehkä ap:n mies haluaa kontrolloida exänsä rahankäyttöä yhteisellä tilillä. Mutta se on toinen juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ex mieheni osasi helposti hoitaa asiat eli minun rahani omaan pussiinsa. Myös vanhempieni rahat. Siinä kuule alkoi miettiä miten ei jatkossa tule hyväksikäytetyksi, kun en ajatellut "vaikeimman kautta". Mikään puhe ei exään tehonnut. Ero tuli itselleni kalliiksi, mutta pääsinpä eroon. Ei käytetä hyväksi enää. Eikä ole rahat loppu. Säästöönkin jää taas (kuten ennen exää).

        Tiedoksi vielä, että samainen ex nosti lasten tilit tyhjäksi muutaman kuukauden aikana (tuhansia euroja). Vaikka oli sovittu, ettei nosteta, säästetään lapsille pesämunaa. Miten saat tästäkin asiasta "naista hyödyttävän"?

        Kyllä se kuule on ihan niin, että sinulla on kummalliset ja valheelliset käsitykset. Teet aivan vääriä tulkintoja toisten kirjoituksista.

        Oletko s?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekaannun tähän.

        Raha-asioissa on oltava tarkkana kuin porkkana. Sitä onko joku "paska" raha-asioissa ei voi tietää varmasti mitenkään. On kuitenkin parempi ottaa huomioon erinäisiä asioita ennenkuin ryhtyy parisuhteeseen, tai jopa virallistaa suhteen, kuten ap pohtiikin.

        Vastasit edelliseen kirjoitukseen:
        "Vastauksesi perusteella oletan, että olet nainen. Naisille on tapana tehdä asiat vaikeimman kautta, kunhan ne tulevat vain pilkulleen oikein ja itseään hyödyttävästi. "

        Tuo perustuu pelkkään ilkeään negatiiviseen yleistävään oletukseesi naisista, joita täällä saa lukea riittämiin. Kun halutaan oikeasti keskustella, ei arvostella toisia ihmisiä (ei haukuta naiseksi) ja kunnioitetaan heidän ajatuksiaan, mielipiteitä ja tunteita. Siivoa suusi.

        Tottakai pitää olla tarkkana, mutta jos raha-asiat ovat miehen ja hänen exänsä välillä sujuneet mallikkaasti tähänkin asti, miksi ruveta päsmäröimään niitä.

        Aloittaja ei kerro mitään syytä epäillä asioiden hoitumista.

        "Tuo perustuu pelkkään ilkeään negatiiviseen yleistävään oletukseesi naisista, joita täällä saa lukea riittämiin."

        Se ei perustu pelkästään olettamukseen, mutta myös kokemukseen. Hiljattain olikin Hesarissa parisuhdeterapeutin kirjoitus siitä, kuinka naiset kontrolloivat miehiä. Hänellä lienee minua enemmän kokemusta https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006393290.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omien raha-asioiden hoitaminen ei ole kontrollointia! Ja ap nimenomaan hoitaa omia raha-asioitaan miettiessään mitä yhteenmuutto ja suhteen virallistaminen mukanaan toisi, kun miehellä on yhteinen tili ex-vaimon kanssa. Ap kirjoitti varsin selkeästi:

        "Ei kuulu minulle ja tehkööt tavallaan, ainakaan niin kauan kun oma talouteni on erillään kumppanin raha-asioista. Pohdin tilannetta mahdollisen yhteenmuuton, yhteisten kustannusten tai suhteen virallistamisen jälkeen. "

        Avioliitto on nimenomaan oikeudellinen sitoumus, jolla on virallisesti lähinnä taloudellisia vaikutuksia. Jos kumppanilla on esim. yhteinen tili entisestä liitosta, se tarkoittaa että liiton raha-asioin liittyy ulkopuolisia. Ap on erittäin fiksu, kun miettii asioita etukäteen. Sinulle häpeällistä kutsua sitä pilkallisesti "naisellinen kontrollointitarve". Mitään naisellista kontrollointia ei ole. On vain kontrollointia. Tässä ei siitä ole kyse. Paitsi ehkä ap:n mies haluaa kontrolloida exänsä rahankäyttöä yhteisellä tilillä. Mutta se on toinen juttu.

        Avioliitto tosiaan on eri juttu, varsinkin jos kyse on merkittävistä rahasummista. Toisaalta yhteenmuuttokin on vasta "mahdollisuus"

        Edelleen miksi mennä asioiden edelle? Miksi korjata jotain mikä ei ole rikki?

        Jos miehen "leväperäinen rahankäyttö" vaivaa naista, niin ehdotan, että hän yhteenmuuttoa suunnitellessa tai viimeistään avioliittoon astuessa ottaa asian puheeksi ja asettaa ehdoksi rahankäytön muuttumisen.

        Omasta kokemuksesta voin sanoa, että maksan exälle elatusmaksua ja sitten satunnaisia menoja esim koulukirjahankintoja erikseen. Pystyn kyllä melko helposti sanomaan, että onko koulukirjoihin uponnut summa todellinen. Ja tarvittaessa voin tosiaan pyytää kuitin jos epäilen summaa.

    • Anonyymi

      Aloituksesta saa huonon kuvan apn moraalista ja motiiveista yhteenmuuton suhteen.
      Ap ottaisi mieluummin miehen rahat itselleen kuin antaisi ne miehen lapsille. Ei hyvä.

      • Anonyymi

        Täytyy osata lukea ja vieläpä tulkita lukemaansa... Kyse ei todellakaan ollut siitä, että ap olisi ottamassa miehen rahoja itselleen. Vaan ettei hänen rahojaan virtaa miehen exälle yhteenmuuton/avioliiton kautta.

    • Anonyymi

      Heillä on siis yhteinen BONUStili, johon kertyneet rahat käytetään YHTEISTEN lasten hyväksi.

      Erinomaisen fiksua. Aloittajalle tiedoksi, että jos tämä tili saa sinut pelkoon tulevasta omien rahojesi menettämisestä, älä jatka suhdetta.
      Tuo tili, kuten tulevan miehesi muutkin tilit, ei kuulu sulle. Kun joskus menet naimisiin, tee avioehto. Silloin on ihan yhdentekevää kenen kaikkien kanssa miehelläsi on yhteisiä tilejä, eiks niin?

      • Anonyymi

        Avioehto kannattaa tehdä jokatapauksessa. Mutta se ei puolestaan vaikuta live-elämän kriiseissä, joita tuossa edellä jo joitakin lueteltiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avioehto kannattaa tehdä jokatapauksessa. Mutta se ei puolestaan vaikuta live-elämän kriiseissä, joita tuossa edellä jo joitakin lueteltiin.

        Jos taas ei mene naimisiin, mutta jotain yhteistä omaisuutta on, niin testamentit kuntoon. Toki myös aviossa olevian kannattaa laittaa testamentti kuntoon, mutta erityisesti avoliitossa elävän kannalta on oleellinen asia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eronneiden vanhempien vain lasten menoihin tähtäävä pankkitili ei aina toimi alussa sovitulla tavalla. Tiukan paikan tullen kiusaus on liian suuri nostaa "vain lapsia varten" -tililtä omaan käyttöön.

      Tuolloin parempi ratkaisu olisi että lähivanhempi käyttää lasilisät vain ja suoranaisesti lapsiin (jos jää ylimääräistä, ehkä säästäen tulevaa koulutusta varten) ja kumpikin vanhempi maksaa lasten kulut silloin kun lapset ovat luonaan.

      AP.n on laadittava avioehto mikäli laillistaa suhteensa virallisesti. Avioehto on tehtävä huolellisesti joka sulkee kaikki mahdolliset porsaanreiät ulkopuolisten ( miehensäkin) mahdollisuutta AP.n mihinkään tämän hetken tai tulevaan omaisuuteen.
      Ap on vuosien mittaan rakentanut elämänsä taloudellisesti turvalliseen asemaan. On väärin jos tuo turvamatto vetäistään pois jalkojen alta avioeron sattuessa.

      "Oman exäni kanssa kulut jaetaan kuitteja vastaan tilisiirtoina ilman että kummankaan tarvii edes miettiä väärinkäyttöä ja/tai hyväksikäyttämistä."
      AP , Olisiko yksinkertaisinta että pitäisitte nykyisen asumisjärjestelmän ( se on näyttänyt toimivan hyvin tähänkin saakka ) niin kauan kunnes lapsenne ovat täysi-ikäisä ja omillaan. Tuo tekisi kaikkien elämästä helpon, riidattoman ja elämisen arvoisen.

      Miksi mutkistaa eläämää kun kaikki nykyisellään toimii hyvin?

      • Anonyymi

        Minä taas maksan elareita exälle ja ex saa lapsilisät , muksut mulla jokatoinen vl virallisesti, mutta ne saa tulla muinakin aikoina ja tulevatkin, koska asutaan puolen kilometrin päässä toisistamme.
        Mulla sen verran suuret elarit, että en maksa mitään ylimääräistä exälle.

    • Anonyymi

      Onhan tuo kieltämättä hieman erikoinen järjestely, mutta jos se heillä toimii, niin mikä jottei. Oleellista kai lienee, että hommat hoituvat ainakin suht kirkattomasti?

      Puhut jostain bonustilistä, eli ilmeisesti heillä on jokin yksi yhteinen tili, josta lasten asioita hoidetaan. Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki raha-asiat olisivat yhteisiä. Se olisi ehkä vähän extremeä, ainakin uuden parisuhteen kannalta. Ainakin se estäisi uuden parisuhteen raha-asioiden yhteisyyden. Tuskin kukaan haluaa puolison exälle käyttöoikeutta omiin tileihinsä. Tosin moni pariskunta muutenkin pitää raha-asiat erillään, yhteisiä menoja lukuunottamatta.

      Vaan sinälläänhän tuo asia ei tosiaan sulle kuulu, eikä mitenkään suhun vaikuta. Jos mies hoitaa omat kulunsa niin mitä väliä sillä on miten hän on omaisuusjärjestelynsä hoitanut?

    • Anonyymi

      Aika outo käytäntö, yleensä etähuoltaja maksaa elatusmaksut lähille, joka lasketaan lastenvalvojalla.
      Kumpikin voi ihan itse sitten antaa lapsille viikkorahan varojensa mukaan ja ostaa lapsille tavaraa.

      • Anonyymi

        Eivät läheskään kaikki edes käy missään lastenvalvojalla noita laskettamassa. Jos sovussa erotaan ja molemmat on tolkun ihmisiä niin ei sellasia tarvita.

        Meillä lapsella on oma tili, johon menee mm. lapsilisät ja johon me molemmat laitetaan rahaa, joista muksun kuluja maksetaan. Molemmilla on mahdollisuus toi tili halutessaan tarkistaa ja hyvin toimii. Muksulla on myös "säästötili", josta menee säännöllisesti rahaa myös hänen sijotuksiinsa. Sinne laitetaan molemmat rahaa ihan sen mukaan, jos on ns. löysää sinne laittaa. Meillä ei ole ikinä ollut tarvetta tapella rahasta.

        Noin se toimii rikkailla, ei tavallisella köyhällä ole varaa tuollaisiin järjestelyihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin se toimii rikkailla, ei tavallisella köyhällä ole varaa tuollaisiin järjestelyihin.

        Millä ihmeen rikkailla? Paljonko ihmisen tulojen pitää olla, jotta hän on rikas? Oma palkkani on n. 2500€ brutto. Exälläni samaa luokkaa. Pääkaupunkiseudulla asuminenkin maksaa jonkin verran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin se toimii rikkailla, ei tavallisella köyhällä ole varaa tuollaisiin järjestelyihin.

        Niinpä, monilla menee kaikki rahat elämiseen , ei ole varaa mihinkään säästötileihin lapsille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, monilla menee kaikki rahat elämiseen , ei ole varaa mihinkään säästötileihin lapsille.

        En tietenkään tiedä millasilla tuloilla te elätte, mutta en mä itseäni rikkaana pidä. Itselläni bruttotulot tosiaan tuon 2500€/kk. Pk seudulla eläessäni saan kulutettua tuosta noin 1000€/kk pakollisiin menoihin, enkä koe edes erityisemmin pihisteleväni. Kyllä tuosta siis tosiaan jokunen euro myös lapselle säästöön riittää.

    • Anonyymi

      Millä tavalla asia kuluu sinulle?Et ole vaimo?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      154
      1290
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1145
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      979
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      939
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe