Miksi kaupat eivät voi myydä myös pienille ihmisille vaatteita? Monista vaateliikkeitä on mahdotonta löytää istuvia vaatteita, jos käyttää kokoa xs tai xxs. Joissain putiikeissa koot alkavat aina siitä s:stä. C'moon!
Varsinkin paitoja on mahdotonta löytää. Vyötärönympärykseni on 56 cm, joten ihonmyötäisiksi tarkoitetut vaatekappaleetkin näyttävät päälläni aivan valtavilta liehukkeilta. Sama on myös rintaliiveissä. Joudun käyttämään hirveän määrän rahaa ostaessani liivejä erikoisliikkeissä, sillä monissa paikoissa se pienin rinnanympärys ei ole 60 vaan 75! Ei minulla ole niin paljon rahaa.
Missä on pienikokoisten ihmisten tasa-arvo? Kaupat ovat kuitenkin täynnä niitä XXL vaatteita, ikäänkuin olisi hyväksyttyä olla vakavasti ylipainoinen. Tälläinenhän kannustaa kuluttamaan enemmän ja samalla tuhoamaan ilmaston.
Entäs me hoikat?
7
269
Vastaukset
- Anonyymi
Tulee halvemmaksi tehdä vaatteita vain "normaaleille". Netistä tietysti löytyy Zalando.
- Anonyymi
Kehopositiivisyydestä entinen missi nosti äläkän kun sitä erehtyi joku ukko arvostelemaan. Siinä vaan näkee mitä vuodet tekee ns.kauneudelle samoin kävi anne pohtamolle kuin lolalle. Tämän kirjoituksen pääasiallinen idea on että vaikka painatte 200 kiloa niin kunhan kannatte kilonne itse niin kuin kuuluu niin oma on asianne ihan kuten ukoillakin.
Xs välillä liian tiukka mulle, vaikka oonkin pienikokoinen ja lyhyt (150 cm) ja varsinkin xxs. Joskus ei saa edes päältä pois. Joskus lantion koholta jopa s-koko (esim. puseroissa, collaritakeissa). Riippuu niin valmistajasta/merkistä ja valmistusmaasta minkä kokoisia vaatteet on. En tykkää, että vaate ihan liimaantuu pitkin pintaa, mutta en tykkää myöskään, että lepattaa kuin teltta. Parempi kuitenkin kevyesti väljä kuin ihan ihonmyötäinen.
Hameissa ja housuissa taas vyötärö on useasti liian leveä (monesti jopa koossa xs eli 34), kun on kapea vyötärö, mutta kun taas lantio on mulla leveämpi, niin kapeissa malleissa taas saattaa enemmän tai vähemmän kinnata lantiolta ja joskus ei ees mee päälle. Housuissa lahkeet on monesti liian pitkiä ja joutuu lyhennyttää tai itse lyhentää (jos ei ole vaikea lyhentää itse). Samoin hihat on monesti aika pitkät, mutta mua ei haittaa, jos joutuu vähän käärimääm. Takeissa joskus käyn lyhennyttää hihat.Kenkien koko mulla on talvikengissä yleensä 35 ja muina vuodenaikoina 34.
Ja sekin ongelma on, että jos pienentää vyötäröltä sopivaks (varsinkin jos vaikka esim. hame vähän suoremman mallinen), niin sit ei mee kunnolla lentiolta ylös. Kietasumalli hameista mulle paras ja olis myös kellohamekin tai puolikello (itse en kuitenkaan tykkää kauheasti kellohameista,varsinkaan täyskello, kun saa mut näyttämään liian tyttömäiseltä, kun olen sitä jo kokoni ja nuoren ulkonäköni puolesta).
- Anonyymi
Läysin itselleni hinta laatu suhteeltaan parhaimmat vaatteet tuolta https://eskolifestyle.company.site/
Löytyi jopa XS koossa. - Anonyymi
Nykyään muoti ja desing alalle on tullut uusi esko lifestyle vaate ja desing tuoteiden edelläkävijä. Esko lifestyleltä löytyy vaatteita kaikenkokoisille. Vaatteet ja tuotteet ovat erittäin laadukkaita. 100% Suomalaista suunnittelua.
Kannattakaa ja suosikaa kotimaista.
https://eskolifestyle.company.site/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1853099- 532500
- 2422314
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381766Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91712Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve561701Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.671560Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841520Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I51356