Mä en osaa. Auttakaa.
Puoliso sanoo ettei luottamusta voi rikkoa, koska luottamus on tämä normaali tila.
Ainoa mikä luottamuksen rikkoo, on jos menee sänkyyn toisen kanssa, eikä sekään ole luottamuksen rikkomista vaan siihen päättyy sitten meidän suhde.
Hän siis kertoo henk.koht asioitani muille, hän käy treffeillä ilman ettei kerro niistä minulle - paitsi toisinaan jälkikäteen. Hän jättää paljon asioita sanomatta ja suoranaisesti valehtele, mutta ne eivät ole hänen mukaansa luottamuksen rikkomista. Koska jokainen tekee mitä itse haluaa, jos sitä ei tajua niin sitten pitää mennä psykologin juttusille.
Hän on kertonut että voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, JOS olisi humalassa. Mutta minun on turha pelätä tätä, koska hän ei omien sanojensa mukaan juo alkoholia humalaan asti (paitsi minun seurassani).
Nyt hän on lähdössä matkalle yksin, yhteen seminaariin (Käy usein matkoilla). Sanoin että voisin lähteä mukaan, tutustumaan uuteen maahan.
Hän sanoi ettei halua minua mukaan. On menossa joidenkin ihmisten kanssa syömään ja baariin.
Kysyin että nytkö on sitten riski että hän pettää. Johon vastasi ”älä tutki maailmasi muiden kautta, mitä minä teen, ei pitäisi liikuttaa sinua, koska sinun pitää etsiä rauha sisältäsi eikä minun teoistani”
Mä en hitto tajua tätä kuviota.
Mistä mä löydän rauhan sisältäni?
Puoliso sanoo ettei luottamusta voi rikkoa, koska luottamus on tämä normaali tila.
Ainoa mikä luottamuksen rikkoo, on jos menee sänkyyn toisen kanssa, eikä sekään ole luottamuksen rikkomista vaan siihen päättyy sitten meidän suhde.
Hän siis kertoo henk.koht asioitani muille, hän käy treffeillä ilman ettei kerro niistä minulle - paitsi toisinaan jälkikäteen. Hän jättää paljon asioita sanomatta ja suoranaisesti valehtele, mutta ne eivät ole hänen mukaansa luottamuksen rikkomista. Koska jokainen tekee mitä itse haluaa, jos sitä ei tajua niin sitten pitää mennä psykologin juttusille.
Hän on kertonut että voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, JOS olisi humalassa. Mutta minun on turha pelätä tätä, koska hän ei omien sanojensa mukaan juo alkoholia humalaan asti (paitsi minun seurassani).
Nyt hän on lähdössä matkalle yksin, yhteen seminaariin (Käy usein matkoilla). Sanoin että voisin lähteä mukaan, tutustumaan uuteen maahan.
Hän sanoi ettei halua minua mukaan. On menossa joidenkin ihmisten kanssa syömään ja baariin.
Kysyin että nytkö on sitten riski että hän pettää. Johon vastasi ”älä tutki maailmasi muiden kautta, mitä minä teen, ei pitäisi liikuttaa sinua, koska sinun pitää etsiä rauha sisältäsi eikä minun teoistani”
Mä en hitto tajua tätä kuviota.
Mistä mä löydän rauhan sisältäni?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tota. Rauha löytyy sillä, että jätät tuon ihmisen kauas taaksesi. Silkka paskanjauhaja. Itsearvostusta.
Kiitos suoranaisesta vastauksesta. Se on jännä miten sitä alkaa ajattelemaan että itse on jotenkin ahdasmielinen, tai idiootti kun ei ymmärrä tätä toisen ylemmän tason ajattelutapaa.
No kyllähän tuossa kumppanisi asenteessa paistaa tuommoinen itseriittoinen ja itsekeskeinen ylimielisyys. Ymmärrän toki ajatuksen siitä että jokaisen tulisi rakentaa oma itsenäinen mielenrauha mutta ei se kyllä sitäkään tarkoita että tieten tahtoen luo suhteeseen ilmapiiriä jossa toinen voi luulla ehkä tulevansa petetyksi.
Jos vaan henkinen kantti kestää, niin voisi osoittaa hänelle että eipä se nyt niin kiinnostakaan mitä hän reissussa puuhaa. Voit sitten kysyä kun hän palaa että päättyikö teidän suhde, vieläkö me ollaan suhteessa. Eli käyttää tuota hänen filosofiaansa johon kuuluu että jos jonkun muun kans harrastaa seksiä, se ei ole luottamuksen rikkomista vaan se hetki jolloin suhde päättyy.
Aws. Kiitos kaunis vastauksestasi.
Minäkin ymmärrän sen että itse haemme rauhanneuvottelut sisällämme ja olemme vastuussa vain omista teoistamme.
Silti tämä hänen filosiansa ei millään muotoa saa ymmärrystä omassa ajatusmaailmassani. Olen yrittänyt lukea valtavasti kirjallisuutta, että ymmärtäisin tämän korkeamman tason ajattelumallin, sitä löytämättä.
Puolison mielestä siis luottamusta ei tarvitse rakentaa, koska luottamusta on tämä hetki. Toisen tekoihin ei saa määrittää sitä tuntuuko joku teko pahalle.
Tietynlaisen turvan haluaisin tuntea, siitä että toinen kunnioittaa niin ettei teoillaan loukkaa toista, minun sanoin petä luottamusta.
Vaikeaa, kun hänen maailmassaan mikään ei ole pettämistä - vaan sitä miten asioihin suhtautuu.
Hän on pyytänyt minua usein psykologin juttusille, ja sinne menikin. Sain vastauksen psykologilta että katsotte maailmaa eritavalla. Hänen mielestään minun ei kannattaisi jatkaa tätä suhdetta.
Puoliso oli sitä mieltä, ettei tämä psykologi osaa ajatella niin korkeasti ja kehotti minua hakeutumaan toisen psykologin juttusille. En mennyt.
Pelkään että jos eroan niin hän löytää ihmisen joka jakaa tätä hänen filosiaansa, ja se olisi merkki minulle että olisin voinut osata ajatella myös samoin.
Siksi kysynkin apua, miten opin katsomaan tätä ”korekemman levelin- muotoa?
Kiitos vinkistä, minäpä sitten matkan jälkeen kysyn että jatkuuko suhde?
Tosin hän ei sitä tule minulle rehellisesti kertomaan.
Hän petti ex-tyttöystäväänsä, ja kun jäi kiinni ja tyttö oli ihan rikki, mies vastasi hänelle - turhaan koet pahaa oloa, paha olosi on sinun ei minun, sinun pitää katsoa maailmaa sisältäsi päin.
Tyttö suuttui ja blokkasi miehen.
Ompa hänellä erikoinen tapa ajatella. Itse en pystyisi olemaan yhdessä tuolla tavalla ajattelevan ihmisen kanssa.
Olennaista on se minkä varaan omassa elämässä luottamus on rakennettu. Se vaikuttaa kaikkeen. Joku nivoo luottamuksen kuuluvaksi parisuhteeseen ja peilaa kaikkea parisuhteessa toteutuvaa tätä vasten.
Itse kuulun niihin jotka luottavat "elämään" ja siihen, että mitä tapahtumia eteen tuleekaan, luotan siihen, että selviän ja lopulta ainoa mistä ei selviä, on kuolema. Tällöin mielenrauha ei tule esimerkiksi siitä että kumppani jättää jotain tekemättä tai tekee joitain tiettyjä tekoja. Kun luottamus on parisuhteeseen sidottua, muuttuu asetelma mielenrauhan kannalta oikukkaaksi. Kun luottamus avautuu laajemmassa kuvassa, se luo mielenrauhaa ja vapautta mutta myös vastuuta.
Mielestäni miehesi filosofiassa ei sinänsä ole mitään outoa MUTTA se haiskahtaa joiltain osin. Puheet jostain korkeammasta ymmärryksestä tai tasosta vai miten hän sitä nimittääkään, luovat hänen puheisiinsa itsekeskeisen ja rajoittuneen sävyn. Kenties hänellä on ihanne tietynlaisesta henkisestä vapaudesta mutta se näkyy lähinnä puheiden tasolla, ei tekojen tai olemuksen. Käsittääkseni kukaan oikeasti henkisen vapauden arvoja elämässään toteuttava ei arvottaisi ja sanottaisi niitä edes korkeiksi vaan yhdenlaiseksi valinnaksi tai elämänsuunnaksi, johon sisältyy vapaus yhdessä vastuun kanssa.
Korjaus edelliseen, piti kirjoittaa että puolisosi filosofiassa...