USA on kehitellut viimeiset yli 100 vuotta mitä erilaisimpia joukkotuhoaseita kansakuntien täystuhontaan. Nyt kun teknologia mahdollistaa ihan mitä tahansa, ja ihmisiä on miljardeja liikaa, näyttäisi USA alkaneen käyttää bioaseitaan. On selvää, että ensin kaikki tärkeät henkilöt perheineen rokotetaan USA:ssa ja sen kumppanuusmaissa, ennen kuin yhä uusia ja taas uusia tappajaviruksia aletaan levittää.
Ovatko tappajavirukset USA:n bioaseita?
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sikavirusepidemia, joka muuttui pandemiaksi, lähti aikanaan liikkeelle USA:n ja Mekiskon rajalta Meksikon puolelta kylästä, mistä matkaa USA:n armeijan biologisten aseiden laboratorioon oli alle 30 km. Jotkut rohkeat amerikkalaismediat julkaisivat tästä netissä juttuja, jotka siivottiin hyvin pian pois. Eikä sen koommin ole netistä löytynyt tietoa siitä, missä ja milloin tarkalleen ottaen sikaviruksen ensimmäisen kerran havaittiin sairastuttaneen väestöä.